Browsed by
Kuukausi: marraskuu 2016

Yöpurjehdus yli Suomenlahden

Yöpurjehdus yli Suomenlahden

20160828_183847

Myrsky meni vihdoin menojaan. Seurasimme ahkerasti tuuliennusteita, ja hetkeksi tuulet näyttivät rauhoittuvan ainakin sen verran, että pääsisimme lähtemään kohti kotia Haapsalusta.

Lähtö koitti aamulla elokuun 28. päivä, aivan yhtäkkisessä tyynessä monen päivän myrskytuulien jälkeen. Suunnitelma oli matkata rannikkoa pitkin Tallinnaan, jonne arvelimme ehtivämme ennen kuin tuulet kääntyisivät itään, siis vastaisiksi, ja muuttuisivat jälleen navakoiksi. Ajoimme koneella rasvatyynessä, muutamin paikoin väyliä oikoen – edelleenkin kaikuluotain sammutettuna ja luottaen kartan syvyysmerkintöihin. Veikkaanpa, että kölin alla saattoi paikka paikoin olla vain metrin-parin verran vettä. Tuntui paljon mukavammalta olla kuin ei tietäisikään kuin panikoida laitteen matalan veden hälytysten vuoksi.

Hiukan ennen Paldiskin satamaa pysähdyimme nelijalkaisen ystävämme bisneksiä varten Suur-Pakrin liuskekivisen saaren luo. Olimme puolivälissä kohti Tallinnaa, mutta itäinen tuuli ei ollut vieläkään antanut merkkejä itsestään. Edelleen oli aivan tyyntä, ja ennusteet näyttivät tuulta vasta seuraavan aamun koitteessa. Päätimmekin muuttaa suunnitelmaa ja ylittää Suomenlahden saman tien, illan ja yön kuluessa. Näin olisimme tuulen voimistuessa jo jossakin Suomen saariston suojissa. Joutuisimme ajamaan koneella kenties koko matkan, mutta se tuntui ajatuksena mukavammalta kuin riepottelevissa tuulissa purjehtiminen. Kovia tuulia oli jo koettu ainakin omasta mielestäni yhden lomamatkan tarpeiksi.

Suur-Pakrista navigointiohjelmamme piirsi viivasuoraa reittiä pohjoisluoteeseen. Se oli lyhin reitti vastarannalle ja samalla nopein tapa ylittää isot laivaväylät kohtisuoraan leikaten. Eipä aikaakaan, kun Viron matala rannikko häipyi taivaanrannan taa. Nautimme Haapsalusta ostettua savusiikaa illalliseksi auringonlaskua ihaillen – vaikkei kaunis iltarusko ehkä lupaillutkaan huomiselle kovin hyvää säätä – ja ryhdyimme sen jälkeen valmistautumaan yön koitoksiin. Vaatetta piti ainakin lisätä, sillä alkoi tulla viileää. Hämärän laskeutuessa tähystys muuttui tärkeäksi, sillä aloimme lähestyä laivaväylää ja joka puolella näkyi valoja. Oli vilkkuvia väylämerkkejä, liikkuvia punaisia, vihreitä ja valkoisia valoja ja monia sellaisiakin, joista oli vaikea sanoa liikkuivatko ne vai pysyivätkö paikoillaan. Väylää pitkin kulki todella tiheä laivaliikenne, siellä mentiin jonossa kuin missäkin maantiellä.

Laivojen liikeen, suunnan ja nopeuden tarkkailu kiikareilla oli vaativaa ja äärimmäisen jännittävää puuhaa erityisesti siksi, että itse olimme liikkeellä hyvin pienellä ja vaikeasti havaittavalla aluksella. Ainakin oma sydänparkani jätti muutaman lyönnin välistä aina silloin, kun näin kiikareilla vihreän ja punaisen valon rinnakkain veneemme kyljen suunnalla. Sehän tarkoitti, että laiva oli tulossa suoraan meitä kohti. Olipa helpotus, kun iäisyydeltä tuntuvan hetken kuluttua valoista näkyi enää vain toinen, ja tiesimme, että laiva ohittaisi meidät perän takaa. Pikku paattimme oli kuin etana, joka uhittelee jättiläisille – neljää solmua porhaltava purjevene monta kertaa nopeampien laivojen seassa vilkkaalla väylällä!

Kun laivaväylät vihdoin jäivät taakse, oli jo säkkipimeää. Taivas oli vetäytynyt pilveen eikä rannikosta näkynyt merkkiäkään. Tuuli nousi, samoin aallokko, eikä autopilotti enää osannut pitää suuntaa. Ehkä sekään ei nähnyt pimeässä – tai sitten näillä seuduin oli jotakin magneettista häiriötä. Oli ohjattava pelkästään kompassin ja tabletin kartan mukaan, koitettava pysyä reitillä. Pilkkopimeässä suoran kurssin pitäminen ilman kompassin herkeämätöntä tuijottamista on mahdoton tehtävä, tuntuu kuin jatkuvasti ajaisi ympyrää, kun silmä ei löydä mitään kiintopistettä. Kartan viivaa seuraten, taskulampun avulla väylämerkkien heijastimia etsien, onnistuimme navigoimaan suojaiseen satamaan Jussarön Västervikeniin aamuyöllä klo 02. Pimeästä ilmestyi lampun valokeilaan pitkä laituri, ja tuntui ihanalta tuntea tukeva maankamara jalkojensa alla. Laivakoiralla oli kiire tutustumaan rantapusikoihin, ja siinä olikin kaikki mitä Jussaröstä näimme ennen seuraavaa aamunkoittoa.

Jatka matkakertomusta seuraavaan osaan – Lue edellinen jakso – Aloita matkakertomuksemme alusta!