Browsed by
Kuukausi: elokuu 2017

Myydään BlueBird 25 – Itämeren paras ensivene

Myydään BlueBird 25 – Itämeren paras ensivene

Etsitkö merikelpoista, helposti purjehdittavaa venettä?

Kiinnostavatko klassikot, kuten Sparkman & Stephensin suunnittelemat merten kaunottaret?

 

S & S Bluebird 25, ”mini-Swan”, on paras mahdollinen ensivene purjehdusta aloittelevalle – se on erittäin turvallinen, vakaa ja merikelpoinen vene – mutta eivät sen käyttömahdollisuudet toki pelkkään harjoitteluun rajoitu. Kyseessä on ihan oikea, täysiverinen purjevene, jolla voi lähteä ihan mihin tahansa Itämerelle tai kauemmaskin. Purjehdusominaisuudet siltä eivät lopu kesken, rajoitteen muodostaa oikeastaan vain se, ettei veneeseen kokonsa vuoksi voi pakata suuria määriä matkatavaroita. 

Tämä yksilö on erityisen helppo ja näppärä käsitellä yksin tai kaksin, ja asuintilat on optimoitu kahdelle. Sisäkorkeus ei riitä seisomiseen, mutta punkat ovat täysipitkät ja veneessä on toimiva keittiö sekä wc.

Vene on suunniteltu kilpaveneeksi avomerelle. Se ei ole kovasta kelistä moksiskaan, vaan purjehtii kauniisti ja ennalta-arvattavasti, turhia kallistelematta, kunhan purjepinta-ala on keliin sopiva. Reivaaminen on erityisen helppoa rullagenuan sekä isopurjeen lazyjack-systeemin ja avotilaan johdettujen pikareiviköysien ansiosta. Kevyelläkin tuulella vene toki purjehtii mukavasti, vaikka ei toppirikisenä nopeimmasta päästä olekaan. Sen lys-luku on 1,02.

Vene on vahvarakenteinen ja kestävä – runko umpilaminaattia, riki ja rustiraudat ylimitoitettu, masto tuettu kannen läpi köliin, lyijyköli ja skegiin kiinnittyvä peräsin. Vene on siisti, vaikka toki siinä 45 vuoden ikä jo vähän näkyy. Riki ja purjeet ovat erinomaisessa kunnossa, moottori tarkastettu ja säädetty, säännöllisesti huollettu ja toimii luotettavasti. Laitteiden ja varusteiden käyttöohjeet ovat tallessa.

Kevään ja kesän 2017 aikana teimme veneeseen isoja päivityksiä ja uudistuksia: uusi genua ja rullalaite, isopurjeen stack-pack / lazy jack -systeemi, kokonaan uusittu juokseva riki, keula- ja perästaagit, ankannokka, uimataso ja -portaat, sähköt ja pääsulaketaulu, uudet akut, vesi-wc ja septi, makeavesitankki, salongin verhoilu. Kumijolla kuuluu kauppaan.

Hinta- ja yhteystiedot löydät Nettiveneestä, tässä linkki. Voit myös lähettää meille sähköpostia osoitteeseen compassheading180@gmail.com

Vene sijaitsee Loviisassa.

Seuraavasta linkistä löydät veneen täydelliset tiedot ja varusteluettelon:

Bluebird 25 tiedot

(ikkunan avauduttua klikkaa pikkukuvaa, niin se avautuu isommaksi)

Klikkaa kuvia, niin ne avautuvat isommiksi. Bluebird 25 ulkoa…

 

 

… ja sisältä!

Olemme purjehtineet pikku veneellämme kaksi kaunista kesää, monen monta lyhyempää ja kaksi pidempää lomapurjehdusta, joista voit lukea lisää seuraavista linkeistä: Viro 2016Ahvenanmaa ja Saaristomeri 2017 (tarina täydentyy syksyn mittaan). Miksi valitsimme juuri tämän veneen ensimmäiseksi purjeveneeksemme – voit lukea tästä.

Meillä on Matamista pelkästään onnellisia muistoja. Toivomme sille ja sen tulevalle miehistölle unohtumattomia reissuja!

Purjehdimme länteen – Ruotsiin asti vai ei?

Purjehdimme länteen – Ruotsiin asti vai ei?

Aamu Jurmossa koitti kalseana ja harmaana. Tuuli ujelsi veneiden vanteissa, eikä tuntunut ollenkaan vastaavan säätiedotuksissa luvattua ystävällistä etelätuulta. Melkein inhotti lähteä merelle. Mutta onneksi sittenkin lähdimme, sillä heti aallonmurtajan ulkopuolelle päästyämme totesin sääennusteen pitäneen täysin paikkansa. Aurinko haihdutti pilvet pian pois, ja reipas tuuli puhalsi etelä-lounaasta niin mukavasti, että nostimme purjeet heti sataman suulla ja pikku veneemme suorastaan lensi koko päivän täydellisessä sivutuulessa kohti länttä. Toki isommat veneet suihkivat meistä ohi oikealta ja vasemmalta – korjaan: styyrpuurin ja paapuurin puolelta – ja hävisivät pian horisonttiin, mutta ei meidän iloinen tunnelmamme siitä latistunut. Veneemme kulki kauniisti melkein parasta vauhtiaan. 

Myöhemmin, väylän kääntyessä Kökarin pohjoispuolelle, tuuli kävi niin vastaiseksi ja puuskaiseksi, että emme enää päässeet etenemään purjein. Pienemmässä aallokossa vene olisi luovinut vielä hyvinkin, mutta kolmen ison aallon sarjoina tulevat ”topparit” pysäyttivät meiltä vauhdin lähes kokonaan. Sen jälkeen puuskainen tuuli kippasi veneen asentoon, josta se, pikku ressukka, koitti tiukasti pinnistää keulansa tuuleen ja itsensä takaisin jaloilleen, muttei ehtinyt ennen kuin seuraava puuska jo iski. Käynnistimme moottorin, otimme purjeet alas, ja ajelimme koneella viimeiset mailit Kökarin Sandhamnin satamaan.

Nyt oltiin virallisesti Ahvenanmaalla! Taas uusi hieno saavutus pienen veneen keltanokkamiehistölle! Kökarissa pääsisimme näkemään ne Ahvenanmaan kuuluisat punaiset kalliot, punaiset hiekkatiet ja punaisen asfaltin. Mutta Sandhamnin laituri oli aivan täynnä, pari muutakin venettä kierteli toiveikkaana sen ympärillä paikkaa etsien. Yksi vene jo oli ilmeisesti luopunut toivostakin ja ankkuroinut kauemmas. Aikamme pyörittyämme meille vinkattiin laiturista kauniin puisen veneen kannelta, että ”aina löytyy tilaa toisellekin S & S -klassikolle”, ja hyvinhän pikkuinen mutta pyylevä Matamimme mahtuikin 1960-luvun Sparkman & Stephens -joolikaunottaren viereen.

Vietimme Sandhamnissa kaksi päivää. Kävelyretki läheiselle Pyhän Annan kirkolle jäi suunnitelman asteelle, sillä toisena päivänä satoi aamusta iltaan. Veneessä pöhisi lämmityslaite. Illalla saunoimme rantasaunassa, jonka löylyt vihdoin sulattivat kylmästä ja kosteasta kangistuneet sormet ja varpaat.

Seuraavana aamuna lähdimme aikaisin ja ehdimme nähdä kirkon karulla niemellään, ennen kuin se, ja koko muukin maailma, peittyi sakeaan sumuun. Tunnelma oli aavemainen – maisema oli valkoinen ja tyhjä, sen keskipisteessä olimme vain me kolme elollista veneemme kyydissä. Vesi liikkui vasemmalta oikealle keulan editse, niin että tuntui kuin vene olisi pyörinyt ympyrää vastapäivään. Ilman kompassin herkeämätöntä vahtaamista ei pystynyt pitämään suuntaa lainkaan. Meillä oli turvana tabletin kartalla liikkuva nuoli, mutta ilman sitä olisi ollut täysin mahdotonta navigoida läpi kallioluotojen täplittämän saariston. Välttelimme laivaväyliä, vaikka toisaalta niiden ulkopuolella taas on suurempi todennäköisyys törmätä kalapyydyksiin, joten silmät ja korvat oli pidettävä auki. Sumu hellitti vasta iltapäivällä. Ensin sen keskeltä alkoi ilmestyä yksittäisiä luotoja, jotka paljastivat itsensä vain hetkeksi ja peittyivät taas usvaan. Sitten näkyi jo jokin suurempi saari kauempana, himmeni ja kirkastui vuoron perään, muttei enää kadonnut kokonaan näkyvistä. Juuri ennen kuin saavuimme Ruotsinlaivojen isolle väylälle, sumu kaikkosi kuin sitä ei olisi ikinä ollutkaan! Tuuli alkoi puhaltaa, aurinko paistoi taas. Nostimme purjeet ja viiletimme virkistävää vauhtia viimeiset mailit Rödhamniin.

Olimme valinneet Rödhamnin saaren sopivaksi lähtöpisteeksi Ahvenanmeren ylitykselle. Seuraavalle päivälle oli luvattu reipasta luoteistuulta. Se olisi oikein hyvä tuulensuunta purjehtia Ruotsiin! Kiinnityimme isojen veneiden keskelle laituriin ja lähdimme tutkimaan kaunista saarta. Korkeilta kallioilta on hienot näkymät avomerelle. Saarella on toiminut radiomajakka, joka on nykyisin museona. Saaren toisessa päässä töröttää vanha luotsitupa. Söimme herkullisen, mutta ah, kuinka kalliin savulohi-perunasalaattiaterian. Kahvilan leipomukset olivat herkullisia ja tämän sataman erikoisuus ovat aamiaissämpylät, jotka toimitetaan aamulla veneisiin uunituoreena – pakattuna paperipusseihin, joihin on kirjoitettu päivän säätiedot!

Klikkaa kuvia nähdäksesi isommat kuvat ja kuvatekstit.

Rödhamnissa kyllä tuntui, kuin olisimme jo olleet Ruotsissa. Laiturit olivat täynnään isoja veneitä, rannassa oli rykelmä suloisista suloisimpia punamullan värisiä rakennuksia ja joukko merihenkisiin kuoseihin puettuja lapsia telmi rantavedessä vanhempien huudellessa heille kannustavasti rannalta. Illalla seurasimme veneemme kannelta ruotsalaista grillausilmiötä: jokaisesta veneestä ponkaisi täsmälleen klo 19 kellonlyömällä ruotsalainen perheenisä kainalossaan suorakaiteen muotoinen hiili- tai kaasugrilli. Se sytytettiin rantakalliolla, minkä jälkeen muu perhe, merihenkiset piknikhuovat ja astiat mukanaan, asettui kalliolle kukin oman grillinsä läheisyyteen nauttimaan illallista. Parin tunnin kuluttua tämä näytelmä oli ohitse, vain yksinäiset, jäähtyvät grillit pilkuttivat rantakalliota. Veneissä luettiin ääneen iltasatuja.

Seuraavana aamuna, torstaina heinäkuun 13. päivänä, herätyskello piippasi kuudelta. Tuuli navakasti luoteesta, aivan niin kuin oli luvattu. Tästäkö olisi nyt sitten suunta Ruotsiin?

Jatka kesän 2017 matkakertomusta seuraavaan osaan – lue edellinen osa – aloita matkakertomus alusta!

Jurmon tuulisilla nummilla

Jurmon tuulisilla nummilla

Hangon hälinä häipyi nopeasti kuuluvista, pian olimme taas merellä. Ohitimme Suomen eteläkärjen, Hangon tulliniemen, ja jatkoimme Hangon läntistä selkää kohti Hiittisiä. Oli peilityyntä, ja kivikkoisen selän yli paarustaminen tuntui kestävän iäisyyden. Kun emme enää jaksaneet, ajoimme väylältä sopivaksi katsomaamme ankkuripaikkaan ja keräsimme voimia yön yli. Matka jatkui heti kukonlaulun aikaan, ja aamupäivän mittaan kohteeksi valikoitui Jurmon hiekkainen saari.

Klikkaa kuvia nähdäksesi isommat kuvat ja kuvatekstit.

Emme olleet koskaan käyneet Jurmossa, mutta olin monesti bongannut sen lentokoneesta – sen pitkulainen, kiemura muoto on niin helposti tunnistettava. Jurmohan on osa Salpausselän harjua, joka vielä kerran täällä kaukana ulkomerellä pistäytyy vedenpinnan yläpuolella, ja on sen vuoksi niin täysin erilainen kuin ympäröivät, kallioiset saaret.

Saavuimme perille niin ajoissa, että ehdimme vielä varata illaksi saunavuoron. Jo aikaisin iltapäivällä sataman laiturit täyttyivät veneistä, myöhemmin illalla saapuneille löytyi tilaa vain lohkareisen aallonmurtajan reunalta. Me olimme tottuneet itäisellä Suomenlahdella siihen, että satamissa on poijuja aina vapaana, ja monissa luonnonsaarissa saa usein yöpyä omassa keisarillisessa yksinäisyydessään. Nyt saimme ensimmäisen kosketuksen Saaristomereen ja sen suosittuihin vierailusatamiin. Eipä ihme, että moottoriveneilystä on tullut niin suosittua – purjehtija voi pitkän päivämatkan taivallettuaan jäädä nuolemaan näppejään, kun moni muu on porhaltanut paikalle yhdessä hujauksessa ja varannut kaikki paikat. Me tosin totesimme, että pienelle veneelle silti melkein aina löytyy paikka jostakin. Meidän matamimme on niin pikkuruinen, että se mahtuu kahden isomman veneen keulojen väliin eikä vie lainkaan laiturileveyttä! 

Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, melkein uskaltaisi sanoa lämmin, ellei tuuli olisi edelleen hyytänyt luihin ja ytimiin. Ilma oli kuitenkin mitä parhain pitkälle kävelylle, tutustumaan saaren erikoiseen luontoon ja pittoreskiin kalastajakylään. Heti kävelyn aluksi sain kuitenkin kokea pari kunnon säikähdystä: olin astua kyykäärmeen päälle heti laiturin vieressä, ja toinen samanmoinen luikero viuhahti jalkojeni juuresta, kun olin kävellyt vain vähän matkaa satamasta kohti Högberget-kukkulaa. Niinpä pysyinkin visusti poluilla, joilla oli jonkinlainen näkyvyys edes askelen-parin päähän, enkä lähtenyt seikkailemaan paksuihin kanervikkoihin tai katajapensaiden sekaan. Ehkä myös laulaminen pitää kyykäärmeet loitolla, mene tiedä – sitä ainakin kokeilin hyvällä menestyksellä, sillä enempää matelijoita en retkelläni kohdannut.

Tuulisen, lähes puuttoman saaren maisema muistuttaa enemmän Skotlannin nummia kuin suomalaista saarta. Kanerva ei vielä kukkinut, mutta oli helppo kuvitella, miten upealta nämä nummet näyttävät purppuraisessa loistossaan myöhemmin kesällä. Matalaa, läpitunkematonta katajaa luikersi myös kaikkialla – sitä koitetaan pitää kurissa kulottamalla osia saaresta joka vuosi. Jurmon keskiosissa kasvaa pieni mäntymetsä, jonka sisään tuuli ei pääse, ja sen ”viherjäisell’ lattialla”, mehevällä ruohikolla, sai astella täydessä hiljaisuudessa. Pohjoisrannalla on pieni kalastajakylä tuulimyllyineen, ja siellä on myös Jurmon herttainen kappeli vuodelta 1846. Vastakkaisella, eteläisellä rannalla koitin nähdä ”munkkirinkilöitä”, kivestä kasattuja pyöreitä muodostelmia, mutta kyypelossani en uskaltanut lähteä niitä tarkemmin etsiskelemään. Perimätiedon mukaan niitä rakentelivat Kökarin fransiskaanimunkit keskiajalla.

Illansuussa alkoi saaren viehättävän kahvila-kaupan pihalla seisovan savu-uunin luukusta pössähdellä lupaavia tuprahduksia. Saimme kuin saimmekin illalliseksi tuoretta, savustettua lohta, uusia perunoita, tilliä ja sipulia, kun ensin oli saunottu monen päivän hiki ja merisuola pois iholta. Karun kaunis Jurmo tarjoili meille melkein täydellisen kesäillan – kuulaan, kirkkaan ja tunnelmallisen. Vain tarve edelleen pukeutua villakerrastoon, -sukkiin ja -pipoon toi pienen riitasoinnun muuten täydelliseen hetkeen.

Jatka kesän 2017 matkakertomusta seuraavaan osaan – lue edellinen osa!