Browsed by
Avainsana: Meriturvallisuus

Kõpun majakka ja Hiidenmaan kierros

Kõpun majakka ja Hiidenmaan kierros

dsc_0479-kopio

Viime kirjoituksessa päästiin meriturvallisuusteemaan, joten jatketaan sillä. Tosin nyt hyppäämme aikakoneella 500 vuoden taakse, 1500-luvulle. Aihe oli hyvin ajankohtainen silloinkin, kun Itämerta purjehtivat Hansaliiton kauppalaivat – ilman tutkia, karttaplottereita, vhf-radioita tai vilkkuvia valolaitteita. Yksi Itämeren vilkkaimmista hansakaupan satamista oli Tallinna, ja sinne päästäkseen piti purjehtia Hiidenmaan vaarallisten matalikkojen ohi. Laivoja ohjaamaan päätettiin vuonna 1504 rakentaa majakka, ja sille sopivaksi paikaksi katsottiin Hiidenmaan korkein kohta Kõpun niemellä. Alkuperäinen pooki – nykyisen majakan kartiomainen jalusta – valmistui 1531. Se on Itämeren vanhin edelleen toiminnassa oleva majakka ja monien (virolaisten) lähteiden mukaan toiseksi tai kolmanneksi vanhin sellainen koko maailmassa. Paikallisten talonpoikien tehtävä oli kuskata paikalle puuta ja polttaa tulta pookin laella. Korotusosa valolaitteineen rakennettiin vasta 1800-luvun alussa.

Miehistömme muut jäsenet jäivät suosiolla maan pinnalle odottelemaan, kun kiipesin majakan ylätasanteelle. Taival ei ollut erityisen mukava eikä missään nimessä suositeltava korkeiden tai ahtaiden paikkojen kammosta kärsiville. Minäkin keskityin pitämään käsijohteesta kaksin käsin kiinni, mutta silti tarvitsin muutaman ”tuumaustauon” matkan varrella ennen kuin maali oli saavutettu. Mutta oli se sen arvoista, sillä ylätasanteelta avautuivat huikeat näkymät yli Kõpun niemen, lännessä kauas merelle ja idässä Kärdlan poukamaan ja ohikin. Majakka sijaitsee aika kaukana rannikolta, eikä sen juurella uskoisi ikinä olevansa lähelläkään mitään merta, mutta huipulta meri näkyi joka suunnassa.

Kõpun majakalta jatkoimme matkaa niemen länsikärkeen Ristnaan, joka on monille tuttu Merisään rannikkoasemien litaniasta. Sielläkin on majakka, mutta paljon uudempi (vuosimallia 1874) ja sen juurella mahtava hiekkaranta, jonka isot aallot ovat surffarien mieleen. Tällä kertaa aallokko oli varsin maltillista ja sen vuoksi pieni surffariporukka viettikin aikaansa lepäilemällä rannan riippumatoissa. Vesiurheiluvälineitä oli rannalla joka makuun ja hauskasta lautahökkelistä löytyi mukava baari, jossa söimme erittäin maukkaat burritot.

Olimme vuokranneet venesatamasta auton tarkoituksenamme ajella pitkin Hiidenmaata ja kenties yöpyäkin jossakin matkan varrella. Surffiparatiisia lukuun ottamatta lähes kaikki ravintolat, kahvilat ja majapaikat olivat kuitenkin kiinni – monesta paikasta löysimme vain lukitun oven ja ”Nähdään ensi kesänä!” -kyltin. Mutta retkipäivä oli silti upea, aurinko paistoi ja meri kimmelsi joka nurkan takana. Länsirannalta ajelimme etelään Käinan ja Orjakun kyliin ja bongasimme hienoja vanhoja taloja, kartanoita, kirkkoja, upeita rantaniittyjä ja katajaisia hiekkaharjanteita. Orjakun satama näytti mukavalta ja siellä oli jopa kahvilakin auki, nautimme kupilliset kahvia ja jäätelöt ihaillen väikkyvää Väinameren selkää. Sitten jatkoimme Kassarin saarelle ja kävimme syömässä maukkaan lounaan Lest & Lammas -nimisessä ravintolassa, jonka viihtyisä terassi oli tulvillaan kukkia ja syötäviä yrttejä.

Illansuussa palasimme takaisin Kärdlaan. Hiidenmaa oli kierretty, vaikkakin pikaisesti, ja oli jo aika jatkaa matkaa meritse. Kävimme iltakävelyllä Kärdlan kauniissa rantapuistikossa ja nautimme sen jälkeen tyvenestä illasta ja auringonlaskusta satamassa. Veneen lokikirjaan oli kertynyt nyt jo yli 200 mailia ja lomamme oli puolivälissä. Se tarkoitti, että piti pikkuhiljaa kääntyä takaisin kotiin, mutta ennen sitä halusimme tutustua vielä yhteen virolaiseen kohteeseen.

Jatka matkakertomusta seuraavaan osaan – Lue edellinen jakso – Aloita matkakertomuksemme alusta!

Purjehdusta parhaimmillaan – ja pahimmillaan!

Purjehdusta parhaimmillaan – ja pahimmillaan!

Hyppää kyytiin ja katso, miltä purjehdus avomerellä tuntuu!

Lauantaiaamuna 20. elokuuta Tallinnasta lähtiessämme oli hyvin tyyntä ja kauniin autereista. Kaupunki näkyi sinisenä siluettina, meri ja taivas olivat niin samanväriset, ettei niiden rajaa erottanut. Alkumatkasta meitä vastaan tuli vielä muutamia kilpaveneitä. Niillä ei ollut vauhtia nimeksikään, niin tyyni oli sää. Mekin saimme ajaa koneella lähes koko päivän – ohi Naissaaren kohti länttä, pitkin pohjoisrannikkoa Paldiskin sataman ohitse ja yöksi Dirhamin venesatamaan.

Dirhamin satama oli hieno ja todella siisti. Ravintola oli jo kiinni eikä ehtinyt aueta aamulla ennen lähtöämme, mutta hienolla paikalla se sijaitsi! Terassilta oli upea näkymä meren ulapalle ja edustalla hieno hiekkaranta. Satama oli suojainen ja kaikki uutuuttaan hohtavaa. Pisteenä i:n päälle tapasimme satamassa aamulla kalastajan, jolla oli veneessään kelpo saalis kampelaa. Häneltä saimme ostettua muutaman kalan ja näin oli illallisen ruokalista järjestyksessä!

Aamulla matka jatkui kohti Hiidenmaata. Sää vaikutti lupaavalta, koko päiväksi oli luvattu reipasta etelätuulta. Pääsisimme siis hyvässä sivutuulessa matkaan. Ja niin pääsimmekin! Vanha leidimme kiiti sellaista vauhtia, että ei voinut kuin hihkua riemusta. Niin hienoa purjehdusta pääsee harvoin kokemaan! Kun tuuli kävi ulkomerellä voimakkaammaksi, samoin teki uskollinen veneemme – se tuntui vain kasvavan kokoa aallokon ja tuulen mukana. Ei nitinöitä eikä natinoita, ei hetkumista, vaan koko vene tuntui olevan kuin yhtä ainutta vahvaa kappaletta.

Mutta Hiidenmaata lähestyessämme jouduimme yllättävän tilanteen eteen. Emme olleet varustautuneet siihen, miten suuri vaikutus merenpohjan madaltumisella on aallokon korkeuteen. Hiidenmaata ympäröi monen mailin päähän hyvin matala vesi. Tuuli puhalsi jo 10 m/s ja yhtäkkiä keli kävi kerta kaikkiaan liian kovaksi purjealaamme nähden, ja purjeita oli äkkiä pienennettävä. Kovassa aallokossa keulaan ryömiminen ei ollut kovin mukavaa eikä helppoakaan, mutta purjeet sain alas. Vene loikki isossa aallokossa kuin villihevonen, vuoroin sen keula sukelsi syvälle aaltoon nostaen korkeat vesipatsaat molemmille puolilleen, välillä osoitti kohti taivasta. Mutta homma oli vain tehtävä, ei voinut pelätä – säikähdys tuli vasta jälkeenpäin sitten, kun jalat olivat jo tukevasti maan kamaralla. Ja sen myötä päätös, että ensi kesäksi meidän veneeseemme hankitaan rullapurje, maksoi mitä maksoi – kysehän on yhtä paljon turvallisuudesta kuin mukavuudesta, kun purjetta reivatakseen ei tarvitse lähteä kannelle toikkaroimaan. Vaikka valjaat ovatkin aina päällä kannella liikkuessamme, silti siellä voi kaatua tai kolhia itseään.

Pääsimme illan hämärtyessä perille Kärdlan satamaan. Olimme siellä ihka ainoa vierasvene, mutta silti meitä varten laitettiin sauna lämpenemään, niin mahtavaa on hiidenmaalainen vieraanvaraisuus! Olo oli helpottunut ja lopen uupunut. Jaksoimme juuri ja juuri raahautua rantaravintolaan illalliselle, sen jälkeen saunan ihanaan lämpöön ja sitten vihdoin nukkumaan. Kaikki kolme nukuimme kuin tukit!

Meillä ei ollut kiire takaisin merelle ihan hetkeen, tuntui oikein hyvältä ajatukselta viipyä muutama päivä maissa. Meri ei aina ole mukava elementti, ja vaikka varautuisikin tilanteisiin, ne voivat silti tapahtua hämmästyttävän äkkiä. Turvallisuuden pitäisi aina olla ykkösenä, ja tästä saimme erittäin konkreettisen muistutuksen juuri Kärdlassa, jossa vain viikkoa aikaisemmin oli hukkunut suomalaispurjehtija pudottuaan veneensä kannelta. Moni muistaa käyttää turvavaljaita ja elämänlankoja kovassa kelissä, mutta aina ei tule ajatelleeksi, että kauniillakaan säällä ei mereen pudonnutta välttämättä saada takaisin ylös.

Lopuksi, jottei homma menisi liian vakavaksi, muutama kuva aamuautereesta ja iltaruskosta, sillä niiden vuoksihan sitä tässä purjehditaan!

Jatka matkakertomusta seuraavaan osaan – Lue edellinen jakso – Aloita matkakertomuksemme alusta!