Browsed by
Avainsana: Myrsky

Myrskyisää odottelua

Myrskyisää odottelua

Ensimmäinen lomapäivä on jo pitkällä, mutta vielä ei olla matkalla. Veneemme toki jo tempoilee köysissään malttamattomana, mutta emme tohdi lähteä 20 m/s riehuvien tuulenpuuskien riepoteltavaksi. Puhumattakaan siitä, että isoimpien aaltojen korkeus on reilusti puolet veneemme pituudesta. Tietynkokoinen aalto kaataa tietynkokoisen veneen, tähän on olemassa oikein laskukaavakin, mutta näin lomamatkan aattona en ole varma haluanko ottaa siitä selvää. Ehkä on viisaampaa vain pysytellä poissa liian vaativista olosuhteista. Tuulen suunta olisi kyllä todella mieluinen – tänä kesänä mieli halajaa länteen ja on harmillista, ettemme pääse hyödyntämään itätuulia, kun niitä kerrankin olisi tarjolla. Tosin vaikuttaa siltä, että tuulet nykyisin saattavat olla ihan mitä tahansa.

Veneen mylläystä on jatkettu lähes tauotta koko kesän ajan, paria viikonloppupurjehdusta lukuunottamatta. Juuri kun alkoi näyttää siltä, että vene pikku hiljaa alkaisi olla meriklaari ja valmis isompiin koitoksiin, ilmeni uusia ongelmia. Osa niistä oli moottoriin liittyviä, joista kenties selvittiin pienellä tekohengityksellä, mutta isompi ongelma olivat veneen sähköt. 45-vuotiaalla veneellämme on ollut kenties kymmeniä omistajia elämänsä aikana. Sehän on juuri sellainen kätevä, edullinen ja silti erittäin merikelpoinen pikku vene, jolla on hyvä opetella purjehdustaitoja muutaman kesän ajan ja sitten siirtyä isompien veneiden pariin. Näin suurin osa veneemme entisistä omistajista lienee tehnyt. Mutta ovat he tehneet muutakin! Nimittäin jokainen heistä on jättänyt veneeseen oman puumerkkinsä – jonkin varusteen, laitteen, asennuksen, johdon, letkun taikka kytkimen. Joukossa on ollut oikein asiallista porukkaa, mutta on siellä ollut virittelijöitäkin. Yhteistä useimmille on kuitenkin se, ettei vanhoja asennuksia ole aina vaivauduttu purkamaan uusien tieltä. Varsinkin sähköjohdot on jätetty paikoilleen niine hyvineen, ja uudet vedot on kieputettu vanhojen sekaan iloiseksi spagetiksi. Sähköpaneelin takaa löytyi sellainen nuttura, ettei moista ole ennen nähty! Mutta iloisen spagetin keskelläpä oli pari sulanutta johtoa.  Jokainen veneilijä lienee joskus nähnyt uutisen tai videonpätkän siitä, miten nopeasti venepalo syttyy ja etenee. Kyllä siinä pieni kylmä hiki nousi otsalle, kun mietti mitä muuta spagettinutturan sisällä oli meneillään, ja milloin oikosulku aiheuttaisi jotakin pahempaa.

Siispä purkuhommiin. Asiantuntevien ystävien avulla veneen sähköjä on nyt laitettu kerralla uuteen uskoon. Kaikki epämääräiset asennukset on uusittu, vanhoja johtoja poistettu kilometrikaupalla, ja tilalle asennettu uudet kytkinpanelit asianmukaisine akkuliitäntöineen. Veikkaanpa, että unemme veneessä on tästedes paljon rauhallisempaa, kun ei tarvitse murehtia sulavia sähköjohtoja.

Silti vaikuttaa siltä, ettei veneenomistaja koskaan pääse kaikista murheistaan. Vaikka vene kaikkine järjestelmineen olisi kunnossa, tuntuu, että tieto lisää tuskaa. Kevään ja kesän aikana olemme päivittäneet veneemme varustusta vaikka kuinka, ja vähä vähältä tämä ennalta tuntematon maailma on käynyt tutummaksi. Ensimmäisenä kesänä purjehdimme vailla huolen häivää, luottaen siihen että kyllä se kelluu, kun on ennenkin kellunut, ja kyllä se purjehtii kun on ennenkin purjehtinut. Miksi nämä huolet nyt nostavat päätään, kun varustus on uutta? Vaikka on ihan varmaa, että uusitut köydet ovat nyt kestävämpiä ja luotettavampia kuin tuntemattoman ikäiset vanhat köydet, silti huolestuttaa onko nyt varmasti osannut tehdä riittävän kestävät solmut ja pleissaukset. Ovathan vantit ja staagit nyt varmasti ojennuksessa, niin että masto pysyy pystyssä? Onko ihan varmaa, että uudet, huolellisesti kaikkien taiteen sääntöjen ja ohjeiden mukaan asennetut läpiviennit varmasti kestävät, niin ettei veneemme uppoa?

Mutta eiköhän kaikki tämä asetu taas omiin mittasuhteisiinsa, kun matkamme alkaa. Ei vielä tänään, mutta ehkä huomenna. Suunta on siis länteen – miten kauas länteen, sen näyttää aika, eikä meillä sen tarkempaa suunnitelmaa ole. Kiinnostavia kohteita on toki tutkittu – miten moni niistä ehditään nähdä, selviää sitä myöten kun matka etenee. Suurin piirtein puolivälissä lomaa on kuitenkin käännyttävä takaisinpäin, se on aina se ikävä tosiasia joka pitää ottaa huomioon.

Muistin virkistykseksi ja tunnelmaan virittäytymiseksi voit lukea tästä viime vuoden lomapurjehduksestamme Viroon ja Hiidenmaalle.

Menneiden aikojen tunnelmissa

Menneiden aikojen tunnelmissa

Haapsalun linnaHaapsalu on suomalaisille Viron kaupungeista varmaankin tutuin heti Tallinnan ja Pärnun jälkeen. Meille visiitti oli ensimmäinen, vaikka olemme ahkeria Viron matkaajia ja muutoin kiertäneet melkein maan jokaisen kolkan. Oli hienoa saapua kaupunkiin meritse, niin kuin varmaan keskiajallakin usein saavuttiin – niihin aikoihin kun maantiet olivat vielä varsin vaatimattomia.

Ensimmäiseksi halusimmekin suunnata nimenomaan Haapsalun keskiaikaiseen historiaan. Haapsalun Piispanlinnan vaiherikas historia alkoi 1200-luvulla ja sen rakennustyöt kestivät kaikkiaan kolmisensataa vuotta. Tuona aikana aseet kehittyivät ja niiden myötä linnoitustekniikka koki monia uudistuksia, ja niinpä Haapsalunkin linnoitukseen lisättiin eri aikakausina uusia osia. Valitettavasti myöhästyimme viikon verran treffeiltä Haapsalun suurimman kuuluisuuden, Valkean Daamin, kanssa. Hänen kerrotaan ilmestyvän linnan katedraalin ikkunaan elokuisena yönä täydenkuun aikaan. Me satuimme olemaan silloin jumissa Viinistun tuulisessa satamassa.

Tuntui mukavalta heittäytyä täysillä kaupunkilaiselämään, nauttia herkullisista lounaista ja illallisista toinen toistaan paremmissa ravintoloissa ja ihastella ihmisvilinää vanhojen, kauniiden talojen reunustamilla kaduilla. Vaikka elettiin elokuun viimeisiä päiviä, oli sää vielä lämmin ja kesäinen. Haapsalun pääkadun vilinästä ei tarvitse poiketa kuin korttelin-parin verran syrjemmäs, niin tunnelma kapeilla, mutkittelevilla kaduilla muuttuu kuin matkustaisi ajassa sata vuotta taaksepäin. Vanhat lehmukset varjostavat pieniä pihoja, värikkäät ystävälliset talot esittelevät huolella kaiverrettuja, veistettyjä tai raudasta taottuja yksityiskohtiaan, valo väreilee kauniisti verantojen puhalletuissa lasiruuduissa. Tuntuu, kuin aika olisi pysähtynyt. Todellisuudessa tämä ajaton idylli on vaatinut vuosikausien työn, verta, hikeä ja kyyneleitä. Ennen Viron uutta, nyt 25-vuotiasta itsenäisyyttä vaikutelma oli tyystin toisenlainen – varmaan jokainen Virossa Neuvostoaikaan tai pian sen jälkeen vieraillut muistaa miltä maisemat silloin näyttivät. Muutos on hämmästyttävä näinkin lyhyessä ajassa, eikä virolaisten tarmokkuutta ja taitavuutta voi olla ihailematta.

Kesäinen sää jatkui, mutta lännen suunnalta kantautui jo taas ensimmäisiä myrskyn merkkejä – kovenevaa tuulta, aallokkoa ja jopa jokunen sataman suojiin hakeutuva venekin saapui mereltäpäin. Lopulta myrsky saavutti Viron rannikon, hyöri yllämme pari päivää, jatkoi hurjaa vauhtiaan Suomen puolelle, jossa se katkoi sähköjä isoilta alueilta. Se olikin omituinen myrsky. Aurinko paistoi koko ajan täydeltä terältä, sadetta emme saaneet pisaraakaan, mutta tuuli oli hurja. Yöllä satamassa kuuntelimme tuulen pauhua ja varsinkin sen aiheuttamaa pauketta, kilinää ja kolinaa, kun veneiden köydet ja vaijerit hakkasivat mielipuolisesti mastoja vasten. Aallokko ei sentään satamaan päässyt, joten ei tarvinnut pelätä punkasta putoamista kesken unien.

Mietimme, ovatko säät ja tuulet muuttuneet näin paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana, jotka olemme viettäneet kuivalla maalla, vai oliko tämä kesä vain poikkeuksellisen tuulinen – vai oliko pelkkää sattumaa, että lomaviikkomme ja melkein kaikki merellä viettämämme viikonloput olivat kovin tuulisia? Eihän tuulisuuteen kiinnitä samalla tavalla huomiota, jos viettää aikaansa toimistossa tai suojaisella kotipihalla. Ainakin veneemme merikelpoisuus tuli testattua ja hyväksi havaittua jo heti ensimmäisenä kesänä. Sen puolesta meillä ei ainakaan ole hätäpäivää, sillä pikku Matamimme tuntuu selviävän kyllä kaikesta mitä Itämeri keksii sen eteen heittää.

Jatka matkakertomusta seuraavaan osaan – Lue edellinen jakso – Aloita matkakertomuksemme alusta!