Kevät peruttu?

Kevät peruttu?

Ei taida vappupurjehdus onnistua tänä keväänä.

Veneprojektit ovat olleet kirjaimellisesti jäissä jo monta viikkoa. Veneen pohjassa on pari uutta reikää ja sisustus on entistä pelkistetympi – vanhat vinyylit on nyt poistettu – mutta siinäpä tämän kevään aikaansaannoksemme sitten ovatkin. Jokainen projekti on pysähtynyt vaiheeseen, jossa pitäisi käyttää epoksia, maalia, liimaa tai tiivistemassaa, ja mikään edellä mainituista ei kuivu pakkasella. Muutama lämpöastekaan ei vielä ihan riitä, tarvittaisiin kymmenen tai enemmänkin. Jos purkin kyljessä lukee, että aine ”ei ehkä kovetu tarpeeksi alle 15° lämpötilassa”, ulkaltaisitko ottaa riskin ja kiinnittää sillä vedenalaisen läpiviennin? Niinpä, en minäkään.

Toivottavasti koko kesää ei ole peruttu. Lomapurjehdus tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta.

Purjeveneprojekteja – Alkuräjähdys!

Purjeveneprojekteja – Alkuräjähdys!

Voi jospa tosielämässä olisi jonkinlainen undo-nappula! Sitä nimittäin haluaisin nyt painaa. Veneessämme on (oli!) alkuperäinen vinyyliverhoilu rungossa – sellainen vuosikymmenten saatossa nuhjaantunut, kellastunut ja sieltä täältä hiukan repeillytkin. Periaatteessa se kuitenkin vielä enimmäkseen peitti lasikuiturungon näkyvistä, ja tarkemmin ajatellen olisi saattanut hyvinkin menetellä vielä jokusen vuoden, jos estetiikka unohdetaan. Kieltämättä se näytti jo aikansa eläneeltä, etenkin kun edellisen omistajan hienosti uusimat kattolevyt muodostivat puhtaan valkoisina valtaisan kontrastin. Paikka paikoin vinyylin sai paljain käsin irti, ja siksipä olikin hauska lähteä sitä purkamaan.

Mutta siellä missä vinyylin liimaus vielä pitää, se todellakin pitää. Siihen ei pure sitten mikään – ei puukko, ei lasta eikä kaavin. Tarvitaan siis jokin sähköllä toimiva kone! Hienoa, taas saadaan lisätodisteita sille, että veneen omistaja saa heittää rahoilleen hyvästit. Toisaalta tässä nyt maksetaan vain omasta turhamaisuudesta. Kuka käski ruveta sisustamaan, sillä alun perin tällä veneellä oli tarkoitus vain opetella purjehtimaan. Mikä lienee seuraava vaihe tällä hienostelun polulla? Koko sisustuksen tuunaaminen merihenkisen siniraitaiseksi? Koristetyynyjen muka-huoleton ripottelu sinne tänne kutsuviksi asetelmiksi? Posliiniastiat ja niille hienosti asetellut ruoka-annokset kesäillan tunnelmallisessa valossa? Ollaanko nyt tiellä, jolta ei voi enää kääntyä takaisin?

Lähtölaukaus kevätkunnostukselle on nyt kuitenkin ammuttu. Varsinainen alkuräjähdys, josta todellakin on nyt ainoa suunta kohti parempaa ja kauniimpaa! Vanha portapotti laatikoineen on purettu keulasta, ja tila näyttää nyt suorastaan avaralta, jos pieni liioittelu sallitaan – entiseen verrattuna nyt ainakin! Uusi mukavuuslaitos saapuu tontille päivänä minä hyvänsä, ja pääsemme opettelemaan putkarin hommia. On niitä vähän tehty ennenkin, muttei yhtä haastavissa ja mielikuvituksellisissa asennoissa!

Koneosastoakin on ropeloitu. Kaasu- ja vaihdekeppilaatikko (jolla varmaan on jokin oikeakin nimi) on irrotettu paikoiltaan ja nyt etsitään syytä sille, miksi se on niin jäykkä – onko vika laitteessa, vaijereissa vai itse moottorin päässä? Entä mistä moottorin alle ilmestynyt öljylammikko on peräisin? Löytyykö syytä moottorin kierrosten pudottelulle? Näiden pohdintojen rinnalla istuintyynyjen värimaailma alkaakin yhtäkkiä vaikuttaa kiinnostavalta.

Suunnittelin laittavani remontin edetessä hienoja ennen-jälkeen -kuvapareja, mutta paljastettakoon nyt tässä veneen tämänhetkinen kauhistuttava tila. Onneksi se on vain pintaa, ja siitä saa helpolla entistä ehompaa – rakenteensa puolesta paatti on kunnossa eikä siihen ole tarvetta puuttua.

Ensiveneen valinta – miksi Bluebird 25?

Ensiveneen valinta – miksi Bluebird 25?

Tämä helmi on nyt myynnissä – tästä linkistä löydät lisätietoja!

Aikoinaan olin sitä mieltä, että oikea vene on tehty puusta. Edelleenkin puiset klassikkoveneet ovat minusta maailman kauneimpia – kun sellainen lipuu satamaan, muuttuvat lasikuitupaatit heti taikaiskusta paljon tylsemmiksi. Mutta tiedän myös, miten paljon puuveneet vaativat työtä. Olen ollut mukana useamman puuveneen kevätkunnostustöissä. Jos minulla olisi paljon vapaa-aikaa, voisin hyvin harkita puuvenettä. Mutta näin ei ole, ja sen vuoksi yksi tärkeimmistä kriteereistä ensimmäiselle purjeveneellemme oli helppohoitoisuus. Vene pitää voida keväisin viskata veteen!

Tosin veteen viskaaminen on kyllä lasikuituveneenkin kohdalla toiveajattelua. Veneestä näkyy aiheutuvan vaivaa, projektia ja rahanmenoa, olipa materiaali  mikä tahansa. Tämä havainto lienee osa uuden veneenomistajan ”oppimiskäyrää”, joka joskus voi olla jyrkkäkin. 

Tarkoituksena oli löytää kohtuuhintainen, mutta merikelpoinen vene. Jos aikomuksena on, kuten meillä, tulevaisuudessa suunnata vähän isommille vesille (ehkä vähän isommalla veneellä), kannattanee harjoitusveneeksikin valita sellainen, jolla pääsee sentään matkustamisen makuun – jotta treenailu ei jää pelkäksi kotilahdelmalla pyörimiseksi tai satamissa kyhjöttelyksi. Hinnan ja merikelpoisuuden lisäksi veneen hankinnassa kolmas valintakriteeri on tavallisesti mukavuus, mutta koska kaikkiin kolmeen ei budjetti riittänyt, se sai olla sivuseikka.

Eipä sitten muuta kuin nettipalstoja lukemaan. Aloittelijalle sopivia veneitä lueteltiin monissa keskusteluissa. Eniten ensiveneeksi tunnuttiin suositeltavan H-venettä, joka onkin kyllä hauska ja näppärä vene. Sellaisella olen itsekin aikoinaan opetellut purjehtimaan, mutta vaatimattomat asuintilat (vaikkei mukavuuden pitänytkään olla kriteeri), kaiteiden puute ja tietynlainen saaristopursimainen heppoisuus epäilyttivät. Sekä erityisesti perämoottori, joka sijaitsee hankalasti pitkän takakannen toisella puolen, ja on hankala käyttää. Tämän tiedän kokemuksesta. Olen kipparoinut H-veneen satamaan purjein moottoritelineen hajottua ja moottorin upottua mereen. Ainakin tämän tyyppisiltä kokemuksilta halusin vastaisuudessa välttyä.

Seuraava askel olivat pienet, mutta pyylevät ja sisätiloiltaan toimivat Ohlson 22, Guy 22, Helmsman 23, Maxi 68 – nämäkin useimmiten perämoottorilla varustettuina, mutta moottorin hallinta vaikuttaa sentään huomattavasti helpommalta kuin H-veneessä –  ja hiukan isommassa koossa samantyyppistä estetiikkaa edustavat FE-74, FE-83 ja Sunwind 27. Näistä mikään ei kuitenkaan oikein sytyttänyt, pienemmät tuntuivat vielä liian keveiltä saaristopursilta ja isommat alkoivat mennä jo yli budjetin.

Aivan toisentyyppistä mallia edustivat sitten perinteisemmät pitkäköliset veneet If Marieholm ja Albin Vega. Näistä hiukan kiinnostuin, mutta sopivan ajomatkan päässä ei sattunut olemaan myynnissä kumpaakaan. 

Ensiveneeksi sopivia eväkölisiä, eniten ”tavallista purjevenettä” muistuttavia veneitä löytyi listalta muutama – Avance 24, Albin Viggen, HR Misil, Albin Accent, Avance 245 ja Finn 26. Näistä loppupään veneet alkoivat jälleen kiivetä budjetin toiselle puolen. Omaa silmääni miellytti eniten Avance 24, sen purjehdusominaisuuksia kehuttiin ja sen kerrottiin kestävän kovempaakin keliä.

Yllättäen törmäsin vielä yhteen vaihtoehtoon, Bluebird 25:een, joka olikin oikea musta hevonen. Siitä ei alkuun tahtonut löytyä juurikaan tietoa, sillä veneitä ei ilmeisesti valmistettu kovin monta. Niitä oli kuitenkin jokunen myynnissä Nettiveneessä. Se, mikä minun mielenkiintoni herätti välittömästi, oli Bluebird 25:n suunnittelija – Sparkman & Stephens. Suomalaisillehan tämä legendaarinen toimisto on tunnettu siitä, että se suunnitteli kaikkiaan 18 Swan-mallia alkaen ensimmäisestä, vuonna 1967 valmistuneesta Swan 36:sta aina 1980-luvulle asti. Näistä veneistä ei liene kenelläkään kovin paljon pahaa sanottavaa.

Finaaliin asti selviytyivät siis Avance 24 ja Bluebird 25. Kun on kyse vanhoista veneistä, venetyyppiä tärkeämmäksi nousee oikeastaan sopiva yksilö – se miten hyvin sitä on hoidettu ja päivitetty. Lopullisen ostopäätöksen ratkaisi veneen yleiskunto sekä se, että sisämoottori tuntui perämoottoria paremmalta ratkaisulta. Voittajaksi selvisi Bluebird 25.

Bluebird 25 rakennettiin aikansa IOR-avomerikilpasäännön mukaiseksi varttitonnariksi (International Offshore Rule). Se on pituuteensa nähden hyvin leveä, mutta kapenee jyrkästi peräpeiliä kohden, ja keula on terävä ja kapea (kiinnostuneimmat löytävät tarkempia strategisia mittoja Sailboatdata.com -sivulta). Se on rakenteeltaan järeä, eväköli on lyijyä ja peräsimen edessä on samanlainen skegi kuin ikätoveri-Swaneissa. Bluebird on toppirikattu, eli sen keulaharus kiinnittyy maston huippuun. Tästä seuraa, että isopurje on pinta-alaltaan suhteellisen pieni, kun taas keulapurjeet ovat suuria. Masto kulkee kannen läpi köliin saakka, ja se on jäykkä kuin puhelintolppa. Yleensä tämän tyyppinen vene ei ole parhaimmillaan kovin kevyissä tuulissa, jollaisia kesätuulet Suomen saariston suojissa tapaavat olla. Niihin sopii paremmin osatakiloitu vene, jossa isopurje on suurempi ja keulapurjeet vastaavasti pienempiä. Toisaalta, kun tuulet käyvät kovemmiksi, täytyy osatakilaista ruveta reivaamaan hyvissä ajoin, kun toppirikattu vasta pääsee vauhtiin.

Bluebirdiä kuulee haukuttavan hitaaksi, mutta yhden kesän kokemuksella olemme eri mieltä. Kyllä se kulkee mukavasti kevyemmässäkin tuulessa. Paras ominaisuus siinä on kuitenkin se, että se todella kestää kovempaakin keliä. Se on erittäin vakaa ja rauhallinen eikä kallistele kovin edes luovilla – ja se on melkoinen epeli luovimaan. Sivutuulesta se silti pitää kaikkein eniten, silloin se muuttuu täysiveriseksi purjeveneeksi, jolla on riemukasta purjehtia. Myötätuuli ei ehkä ole sen parhaita ominaisuuksia, koska lyhyt ja leveä runko saa sen hiukan venkuroimaan kevyemmällä tuulella, mutta viime kesänä purjehdimme mahtavassa 12 m/s myötätuulessa kolme kokonaista päivää 6 solmun keskivauhdilla. Voisin siis kehaista, että veneemme toimii kaikilla tuulensuunnilla, kevyistä tuulista navakoihin.

Sisätilojensa puolesta Bluebird ei erityisesti loista, etenkään matalalla kajuutalla varustettu alkuperäinen malli, jota meidän 1972 valmistunut veneemme edustaa. Myöhemmissä malleissa on korkeampi kajuutta, mutta yleisesti ottaen tämän kokoluokan veneissä on harvoin seisomakorkeutta ainakaan kovin pitkälle aikuiselle. Veneen leveys kyllä avartaa sisätilaa, ja onhan sisällä sentään mukavan kuivaa ja tarvittaessa joko lämmintä tai hyvin tuuletettua ja viileää. Nukkumapaikkoja on neljälle, mutta käytännössä omasta veneestämme yhden pistopunkan vie jääkaappi ja toisen laivakoira sekä moninaiset matkatavarat. Keulapiikkiin voisi mahtua nukkumaan joku puolituinen. Useimmissa Bluebirdeissä keittiö sijaitsee heti sisääntuloaukon luona, mutta meidän veneessämme se on aika vitsikkäästi sijoitettu melkein keulaan, ja heti sen jälkeen keulapiikin kannen alta löytyy vessanpytyn paikka. Järjestely on itse asiassa oikein toimiva, sillä pytyn peittävällä saranoidulla penkillä istuen on ihan kätevä hämmentää liedellä porisevaa ruokapataa ja pilkkoa aineksia vastakkaisella puolella sijaitsevan työtason päällä. Puomiteltta tuplaa asuinpinta-alan ankkurissa ja satamissa, ja tuolloin pääosa kokkailusta hoituu tietenkin avotilaan nostettavalla pallogrillillä. Tässä veneessä syödään gourmet-ruokaa!

Purjeveneprojekteja – mukavuudet

Purjeveneprojekteja – mukavuudet

Kannattaako vanhan veneen varustelu?

Taloudellisessa mielessä ei – veneen varusteluun sijoittamiaan rahoja saa tuskin koskaan takaisin venettä myydessään. Mutta taloudellisessa mielessä mentiin pahasti pieleen jo siinä vaiheessa, kun vene ylipäätään hankittiin. Purjeveneen hankintaa voi tuskin koskaan perustella järkisyillä! Siispä kunnostuksessa ja varustelussa onkin kyse enemmän veneen käyttöarvon parantamisesta. Jos purjehduksesta ja veneessä oleilusta tulee sen myötä helpompaa ja mukavampaa, kyse on omaan viihtyvyyteensä ja turvallisuuteensa satsaamisesta.

Kun omistaa 45 vuotta vanhan veneen, tulee väistämättä pohtineeksi, mikä ylipäätään on veneen rungon ja muiden osien odotettavissa oleva elinikä. 1970-luvun veneitä liikkuu maailmalla lukemattomia, joten lasikuiturungon kestävyydestä en ainakaan ole huolissani – etenkin kun oman veneemme runko vaikuttaa äärimmäisen vankalta ja kestävältä. Suomessa veneet ovat (vähäsuolaisilla) vesillä alle puolet vuodesta, mikä varmasti vaikuttaa positiivisesti niiden elinikään verrattuna jatkuvasti suolaisessa vedessä kelluviin veneisiin. Uv-säteilykään ei meikäläisillä leveysasteilla ole ongelma – sen puute pikemminkin on!

Pienet veneet, kuten omamme, tuskin ovat kovin pitkiä ja raskaita matkoja tehneet isoilla vesillä. Niillä on purjehdittu korkeintaan Itämerellä ja sielläkin todennäköisesti vältelty huonoihin keleihin lähtemistä viimeiseen saakka. Niinpä masto ja riki eivät ole kokeneet kovin suuria rasituksia. Purjeita toki on useimmissa veneissä uusittu pitkin matkaa, niin meilläkin, mutta omassa veneessämme on vielä varapurjeina tallella aidot ja alkuperäiset OR-merkinnällä varustetut purjeet. Ne ovat edelleen ehjiä ja käyttökuntoisia, vaikka tuskin enää olisivatkaan se ensimmäinen valinta kovempaan tuuleen.

Teknisten järjestelmien elinikä on tietysti lyhyempi. 45-vuotiaan veneen sähköjärjestelmät on uusittu todennäköisesti jo useampaankin kertaan. Moottori voi joskus olla alkuperäinen, meidän veneessämme se on ”vain” 35 vuotta vanha. Moottorin ikään voi vaikuttaa huolenpidolla paljon, ja monesti yksinkertaiset, vanhanaikaiset koneet ovat hyvin hoidettuina todella pitkäikäisiä ja toimintavarmoja. Käyttötunteja niillä ei välttämättä korkeasta iästään huolimatta ole paljon. Elektroniset laitteet sen sijaan ovat nopeasti kuluvaa käyttötavaraa, jonka elinikää suolainen ja kostea meri-ilmasto vielä entisestään lyhentää.

Mukavuutta ja turvallisuutta: purjeiden käsittely

Ensi kesänä meidän veneessämme on purjehdus helppoa – ei enää ryömimistä keulakannella, kun genoa pitää vaihtaa fokkaan, ei enää valtoimenaan liehuvaa isopurjetta ja mastolle aallokossa konttailua. Ensi kesänä meillä on rullagenoa ja isopurjeelle oma asunto, johon se itse kauniisti viikkaa itsensä ennen satamaan tuloa. Hankalat ja vaikeat ja ei-niin-notkealle pursinaiselle suorastaan vaaralliset purjemanööverit ovat historiaa. Kaikki tapahtuu sitloorasta käsin, mukavasti ja helposti. Nämä uudistukset ovat paraikaa tekeillä purjeneulomossa, enkä malttaisi enää odottaa kevään tuloa!

Mukavuutta muuten vaan: mukavuuslaitos

Kun helpon ja mukavan tielle on päästy, uusitaanpa saman tien sisätiloistakin elämää hankaloittanut mukavuuslaitos. Kun ostimme veneen, ei kemiallinen pytty vaikuttanut ollenkaan hassummalta idealta – ja toimihan se ihan mukavasti päivä- ja viikonloppureissuilla. Mutta pidemmällä lomamatkallamme kävi aika pian ilmeiseksi, että vakituisempaan käyttöön tuollainen porta-potti ei sovellu. Tyhjennysväli on lyhyt, ja tyhjennyksen käytännön toteutus vierassatamissa vähintäänkin haasteellista. Vesi-wc ja septitankki tietysti merkitsevät läpivientejä runkoon, ja niitä ei kukaan haluaisi turhan päiten tehdä. Mutta tässä kohtaa mukavuus ja käytännöllisyys vievät voiton, ja ensi kesänä meidän ei enää tarvitse salakuljetella tuotoksiamme rantaravintoloiden merinäköalan poikki huoltorakennusten perukoille. Septitankin tyhjennys onnistuu siististi  yleensä samassa yhteydessä kuin polttoaineen ja puhtaan veden tankkaus, ilman ylimääräistä yleisöä.

Hiukan vaativan projektista tietysti tekee veneemme varsin kompakti sisätila. Pytylle varattu alkuperäinen paikka keulapiikissä on ainoa, mihin sen nytkin järkevästi voi sijoittaa. Kovassa merenkäynnissä kyseinen paikka ei tietenkään ole täysin ideaali, sillä keulassa veneen liike on aina suurinta. Toisaalta housut saa helpoiten takaisin jalkaan kun voi työntää päänsä ulos keulaluukusta ja seistä suorana – tämä onkin ainoa kohta veneessämme, jossa on seisomakorkeus! Koska veneemme keittiö sijaitsee heti seuraavana keulasta perään päin, toimii pytyn päälle laskettava puinen kansi kätevänä istuintasona, jolta käsin on mukava hämmentää ruokaa ja viipaloida aineksia. Kun tilaa on vähän, monikäyttöisyys on oleellinen juttu!

Purjeveneprojekteja – Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Purjeveneprojekteja – Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Ilmassa on selviä  kevään merkkejä. 

1.  Aurinko paistaa. Ihan aamusta iltaan – nyt voi jo uskoa, että kaamos on selätetty!

2.  Venemessut alkoivat. Tämä, jos jokin, on veneilijälle virallinen varmistus siitä, että kevät ihan oikeasti tulee.

Puntaroin kovasti mielessäni, uskallanko lähteä käymään venemessuilla. Siellä vaanii vaara joka nurkalla – herkullisen kiiltäviä rosteriheloja, toinen toistaan kätevämpiä kevätkunnostusvälineitä, lisävarusteita joita ilman ei kerta kaikkiaan voi enää tulla toimeen… Olemme talven mittaan keksineet aivan valtavan määrän veneprojekteja ilman mitään tällaisia ärsykkeitä, joten voin vain kuvitella, kuinka paljon niitä voikaan keksiä lisää, jos ympärillä on hehtaarikaupalla virikkeitä!

Päätimme säilyttää venettämme talven yli omassa pihassa. Vaikka kuljetus vähän maksoikin, säilytys sentään on ilmaista – ja säästymme edes takaisin ajamiselta, kun kevätkunnostuksen aika koittaa. Asialla on kuitenkin kääntöpuoli, jota emme tulleet ajatelleeksi. Kun vene on jatkuvasti näkösällä, sitä tulee jatkuvasti silmäiltyä. Huolenpito on tietysti hyvä asia sinänsä, mutta samalla tulee huomanneeksi puutteita. Jatkuvasti uusia puutteita ja epäkohtia, joihin ei ole ennen kiinnittänyt huomiota. Ja jos ei varsinaisia puutteita, niin asioita, joita olisi ”kiva” olla – jotka tekisivät purjehduksesta ja veneessä oleilusta mukavampaa, kätevämpää ja hauskempaa.

Ensimmäiseksi – jo viime kesän lomareissulla – huomasimme, että veneeseen todellakin tarvitaan järjestelmiä purjeiden helpompaan käsittelyyn. Rullalaite ja uusi genoa ovat jo tilauksessa, samoin stack pack -systeemi isopurjeelle. Lisäksi tarvitaan reivireikiä, reiviköysiä, nostimia, skuutteja, keula- ja uimatasoja, vesitankkia, vessaa, septiä, pumppua… Lista on loputon, ja kasvaa jatkuvasti. Mutta veneen päällä on vielä talvinen kerros lunta ja jäätä, eikä pakkasilla voi mitään hommia vielä aloittaa. Vesille laskuun on vielä kuukausia aikaa – kuinka pitkäksi listamme vielä ehtiikään? Ja karkaako mopo kerrassaan käsistä, jos erehdyn menemään sinne venemessuille?

Suunnittelu on tärkeää. Me olemme hyviä suunnittelemaan. Tiedämme suunnittelemisesta paljon – myös sen, että hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty. Sitä ei oikeasti ole vielä edes aloitettu. Tiedämme paljon myös aloittamisesta, siinäkin olemme hyviä. Monikaan ei ole aloittanut yhtä paljon projekteja kuin me – mutta useampi on saanut valmiiksi. Heti sään salliessa aiomme aloittaa ainakin osan talven mittaan kertyneistä suunnitelmista. Moni niistä on kerta kaikkiaan vietävä loppuun ennen vesillelaskua – kuten vaikkapa vedenalaiset läpiviennit! Kannattaa seurailla, miten hommat etenevät – aion dokumentoida edistystämme kevään mittaan.

Tervaisilla teloilla

Tervaisilla teloilla

dsc_1396-002

Vesille venosen mieli, tervaisiltaki teloilta…

Vuosi vaihtui taas kerran. Vaikka ei siltä tunnukaan, ollaan kuulemma jo menossa kohti valoisampia aikoja. Viime kesän matkakertomuksen rustaaminen on pitänyt ajatukset mukavasti kiinni oleellisimmassa – purjehduksessa – ja toisaalta kantanut ne pois pimeydestä kohti ensi kesän valoisia päiviä, jolloin vesikin jo taas vapaana lainehtii. Matka-ajatuksia on heitelty ilmaan, sillä tottahan me köyden päästä kerran kiinni saatuamme haluamme Matamimme kanssa uusiin seikkailuihin!

Matamista puheen ollen, siellä se takapihalla nököttää tervaisilla teloillaan. Keula tiukasti etelään suunnattuna, mutta kiiltävällä kyljellään talvisen peltomaiseman heijastuma, joka ei oikein näyttäisi kuuluvan kuvaan. Se on puhdistettu yltä päältä, riisuttu varustuksestaan, sen moottori on huollettu ja täytetty pakkasnesteellä, sen akkuja on välillä latailtu ja samalla sille on juteltu mukavia asioita kesästä. Mutta enimmäkseen se on saanut seistä siellä yksinään.

Piakkoin täytyy kuitenkin ryhtyä toimeen, jos mielii ehtiä ennen kevään kiihkeintä veneenvarustuskautta tekemään tarvittavia hankintoja ensi kesää varten. Se rullapurje ainakin on ostoslistalla. Siitä lienee parasta aloittaa – kyllä niitä muitakin tarpeita ilmaantuu kevään edetessä. Inspiraatioksi meille ja muillekin veneen varustajille laitan tähän muutaman talvisen kuvan vähän isomman aluksen takilasta. Siinä sitä onkin köysiä ja plokeja kerrakseen!

Oikein hyvää uutta vuotta runsaslukuiselle lukijajoukollemme. Valoa päin!