Kompassisuunta 180° esittää: s/y Aina

Kompassisuunta 180° esittää: s/y Aina

Tätä hetkeä lukijamme ovat epäilemättä odottaneet yhtä malttamattomina kuin Venemessuja! Nyt se hetki on koittanut: on vihdoinkin aika esitellä uusi ja uljas veneemme! Tämän kaunottaren kyydissä ensi kesänä suuntaamme lämpimämmille vesille, kohti etelää – kompassisuuntaa 180° seuraten, kuten blogimme nimikin on alusta asti vihjaillut.

Saanko esitellä: purjevene s/y Aina

Vuodenvaihteessa kirjoitin pohdintojamme siitä, millaisesta veneestä haaveilimme ja mitä ominaisuuksia pidimme tärkeinä. Tätä ”listaa” koostimme pari vuotta, siitä alkaen kun hankimme ensimmäisen purjeveneemme. Tänä aikana lista muuttui ja muokkautui samalla kun me opimme lisää purjehduksen ja veneen omistamisen käytännöistä ja opiskelimme monenlaista tietoa ja teoriaa veneistä ja purjehtimisesta kaikista mahdollisista lähteistä. Eikä lista vieläkään valmis ole. Vene on nyt hankittu ja monta asiaa on sen myötä lyöty lukkoon, mutta useampi juttu ratkeaa vasta sitten, kun ollaan matkalla. Emmehän vielä voi tietää, millaista vakituinen eläminen veneessä tulee olemaan, emmekä osaa kuvitella kaikkia paikkoja, säitä ja olosuhteita joita matkalla kohtaamme.

Koska aikomuksena ei ole heti suin päin rynnätä minkään valtameren ylitse vaan edetä askel kerrallaan, saaristo- ja rannikkopurjehduksesta muutaman vuorokauden avomerilegeihin ja joskus sitten myöhemmin vaativampiinkin suorituksiin, ehdimme suunnitella ja toteuttaa varustustakin osin vasta matkan varrella. Olisihan se toki mukavaa, että veneessä olisi kaikki mahdollinen varustus, jokainen nippeli, nappeli ja vitkutin paikoillaan, yhteydet valmiina merten yli ja kaikkiin taivaankappaleisiin, ja miehistö päästä varpaisiin puettuna sesongin tyylikkäimpiin väreihin, kun matkamme alkaa. Mutta meille tärkeintä on, että vene on matkakunnossa ja turvallinen, ja että meillä on toimintavarmat konstit navigoida sinne, minne nyt sitten ikinä olemmekaan menossa. Muu järjestyy sitten ajallaan. (Jos olet sponsori ja haluat ehdottomasti pukea meidät sesongin väreihin, se kyllä sopii meille oikein hyvin!) On turhaa käyttää rajallisia resurssejaan vaikkapa kalliiseen eletroniikkaan, jos alkuun pääsee sillä, mitä veneessä on jo valmiina. Voihan uusi hankinta osoittautua ihan turhaksi, ja parin vuoden päästä sekin jo on “vanhaa” tekniikkaa. 

Teimme kaupat Aina-veneestämme jo joulun alla. Olen siitä asti toivonut ja odottanut, että minulla olisi siitä hyviä, edustavia valokuvia esiteltäväksi lukijoillemme, mutta kamerani ei toistaiseksi ole suostunut matkustamaan veneen luo ja ottamaan niitä. Ruman pressun alla ankealla, tuulisella kentällä kököttävä vene ei liioin ole erityisen kuvauksellinen, ja sisälläkin on nuhjuista ja hämärää. Esiteltäköön perheemme uusin jäsen siis vanhoilla myyntikuvilla ja parilla näpit jäässä räpsäistyllä ulkokuvalla. Toivon mukaan viimeistään keväällä alkaa syntyä kuvaamisen aihetta!

YllätyS, yllätyS –  S & S!

Veneemme on amerikkalaisen Sparkman & Stephensin huipputoimiston suunnittelema Stevens Custom 40. Niitä valmistettiin vain kymmenkunta Queen Long Marine -veistämöllä Taiwanissa. Kuten ”isosiskonsa”, paljon suositumpi Stevens 47, se suunniteltiin vaativaan matkapurjehdukseen. Molempia oli myös Karibialla charter-veneinä Bill Stevens -nimisen charteryrittäjän lipun alla, ja veneet nimettiin hänen mukaansa. Oheisesta linkistä löydät veneiden esitteen. Myöhemmin Queen Long jatkoi Stevens 47 -veneiden valmistusta nimellä Hylas 47. Hylas-veneitä valmistetaan edelleenkin – ne löytyvät tämän päivän venemarkkinoiden luksusskaalan yläpäästä.

Sparkman & Stephens – Stevens Custom 40

Meidän veneemme on nimensä mukaisesti 40-jalkainen eli noin 12 metriä pitkä. Se edustaa hyvää vuosikertaa 1983 ja sillä on jo plakkarissaan ainakin yksi Atlantin ylitys. Se on selvästi vahvaa, jämäkkää tekoa, ja vaikka aika ja sääolot ovat haalistuttaneet kylkien kiiltoa ja taidokkaasti rakennettua mahonkisisustusta, voi nähdä, että vene on yksityiskohtiaan myöten mietitty ja suunniteltu nimenomaan matkapurjehdusta ajatellen. Vene on runkomuodoltaan syvä ja pyöreä, siinä on pitkähkö eväköli joka on kiinteä osa runkoa, ja iso peräsin kiinnittyy täysipituiseen skegiin. Se on kutteritakiloitu, eli siinä on kaksi purjetta keulassa – isompi, varsin ylös leikattu keulapurje ja sen takana pienempi kutteripurje. Veneemme pitäisi olla kovassa kelissä juuri sellainen vakaa ja rauhallinen, mutta varsin nopea, kuten S & S -veneet tapaavat olla – samasta syystä moni suomalaispurjehtija on valinnut pitkän matkan veneekseen klassikko-Swanin. Vene purjehtii hyvää vauhtia ja mukavasti, luovii varsin hyvin ja toimii myös myötäisillä tuulilla. Tästähän meillä ei itsellämme ole vielä varsinaisesti kokemusta, sillä teimme rohkeasti kaupat paatin jo seistessä talviteloillaan, mutta olemme haastatelleet perusteellisesti entistä omistajaa ja paria venetuntijaa. Lisäksi olen onnistunut löytämään ainakin yhden Stevens 40 -veneen, joka perhemiehistöineen purjehtii maailmalla. Voit katsoa heidän Youtube-esittelyvideonsa – veneen “pohjaratkaisu” on täsmälleen samanlainen kuin meillä.

Kuvasta poiketen meidän veneessämme ei ole kääntököliä vaan köli on syvempi ja kiinteä.

Astu laivaan!

Veneemme ohjaamo, eli istumalaatikko tai sitloora, sijaitsee keskellä venettä, eikä perässä, kuten purjeveneissä useimmiten. Ainakin Suomessa keskiohjaamoveneet ovat aika harvinaisia – tunnetuimpia ovat tietysti Hallberg-Rassyt, joiden isommissa malleissa on lähes aina keskiohjaamo. Etuna tästä on ainakin hyvä näkyvyys joka suuntaan, ja tietysti sisätilojen kannalta se, että näin muodostuu tilava ja täysikorkuinen perähytti.

Portaita pitkiin pääsee avotilasta veneen “olohuoneeseen” eli kaiketi virallisesti salonkiin, jossa on iso taittopöytä ja sen molemmin puolin mukavat sohvat. Salongista perähyttiin pääsee kahta kautta – vasemmalta eli paapuurin puolelta käytävämallisen keittiön läpi, tai styyrpuurin puolelta wc- ja suihkutilan kautta. Wc:tä voi siis kätevästi käyttää sekä perähytistä että salongista käsin, ja märät vaatteet voi helposti heti sisään tullessaan ripustaa suihkutilaan kuivumaan. Styyrpuurin puolella on lisäksi ihan hyvän kokoinen navigaatioasema laitteineen ja sähkötauluineen. Keulassa on vielä “vierashuone”, jossa on tietysti se perinteinen V-muotoinen sänky, ja makuuhytin kyljessä toinen, pienempi wc. Tuleva kotimme on siis kompakti asunto, jossa on 3 h + k + 2 wc + kph – ja parasta siinä on tietysti sijainti, sijainti ja sijainti!

Alla on Pinterest-taulu veneemme myyntikuvista. Tämänhetkinen vaikutelma ei ole ihan näin siisti, mutta kenties pelkkä kunnon jynssäys ja uudet vaha- ja lakkakerrokset riittävät tuomaan eleganssin esiin!

Tekniikkaa ja varustelua

Sisäänkäyntiportaikon alla sijaitsee moottori, joka on nimeltään Yanmar. Siinä on 50 hevosvoimaa ja se on asennettu veneeseen 2000-luvun alussa. Käyttötunteja on vähän ja kone on vielä sellaista “vanhan hyvän ajan” mallia, jossa ei ole turhanpäiväistä tietotekniikkaa. Moottoriin pääsee käsiksi joka puolelta, joten sitä on helppo huoltaa. Navigointielektroniikka veneessä on enimmäkseen yli 10 vuotta vanhaa, mutta edelleen käyttökelpoista. On hyvä autopilotti, tutka, gps, epirb sekä vhf- ja ssb-radiot. Veneen peräpeilissä komeilee Hydrovane-tuuliperäsin, joka ohjailee venettä avomerellä viemättä ampeeriakaan virtaa. Salongissa on dieselkamina, jollaiselle olisi ollut ainakin viime kesänä käyttöä Suomen saaristossa. Purjeita on kaksi täyttä purjekertaa, myrskypurje sekä kevyen tuulen genaakkeri eli pallopurje. Purjeet ovat Loviisassa Doylellä katsastettavana, ja ovat kuulemma ihan kelpo kunnossa. Huh huh, ainakin sen asian suhteen voimme huokaista helpotuksesta, sillä uudet purjeet eivät ole halpoja!

Mutta vielä riittää varusteltavaa, vaikka pysytelläänkin ihan välttämättömyyksissä. Nykypäivänä aurinkoenergia on niin edullista ja tehokasta, että sitä on ilman muuta järkevintä käyttää veneen laitteiden tarvitseman sähkön tuotantoon. Aurinkopaneelit ovat siis ostoslistalla, ja niitä varten meidän täytyy teettää veneen peräkannelle kaari, johon ne voi kiinnittää. Veneen mukana tullut pelastuslautta on vanha ja huollon tarpeessa, mutta harvinaista merkkiä jota huoltaa koko Euroopassa vain yksi italialainen firma. Lautta saa siis mennä vaihtoon. Venemessuilta löytyi hyvä tarjous uudesta lautasta, jonka posti toivottavasti tuo meille piakkoin. Sitten on tietysti suuri, valtava ankkurikysymys! Jos olet seurannut koskaan kansainvälistä purjehdusaiheista keskustelupalstaa, tiedät varmaankin, miten kiihkeitä puheenvuoroja eri merkkisten ankkureiden puolustajat ja vastustajat käyvät! Meidän veneemme keulasta löytyy perinteinen CQR, joka on kelpo ankkuri Itämerellä, mutta ei välttämättä toimi vaihtelevissa olosuhteissa maailmalla. Jos sinulla on tähän asiaan – tai mihin tahansa muuhunkin – perusteltu kanta tai suositus, jätä toki kommentti! On muutenkin aina mukavaa saada kommentteja ja päästä keskusteluyhteyteen lukijoidemme kanssa!

Entäs sitten ne kompromissit?

Veneemme ruksaa vaatimuslistamme ruuduista hämmästyttävän monta – pari sellaistakin, joita emme uskoneet mahtuvan lähellekään budjettiamme, ja yhden hartaan toiveen jota en edes uskaltanut kirjoittaa mustalla valkoiselle – mutta kai nyt jokin asia jäi kaihertamaan? No, veneessämme on maston sisään rullautuva isopurje – sekin muuten runsaasti eriäviä mielipiteitä herättävä aihe! Pääsääntöisesti ne, joilla sellaista ei ole, eivät sellaista koskaan huolisikaan, mutta ne, joilla sellainen on, ovat siihen varsin tyytyväisiä. Mene tiedä! Sen käyttö tietysti vaatii opettelua ja toimintavarmuus hyvää huolenpitoa, mutta samahan koskee kaikkia teknisiä laitteita. Sanoisin, ettei tässä tapauksessa tunnu kovinkaan pahalta tehdä moista myönnytystä. Toinen pieni puute on kannella sijaitsevan säilytystilan vähyys. Ankkurikettingille on toki hyvän kokoinen boksinsa, mutta istumalaatikon penkkien alla ei ole sellaisia valtavia säilytystiloja kuin monissa muissa veneissä. Meillähän se tila on hyödynnetty sisäpuolella – koko veneessä on täysi seisomakorkeus. Ehkä ongelmaan löytyy ratkaisu, kunhan tarpeeksi lyömme viisaita päitämme yhteen.

Vaatimuslistamme varustepuoli on tietysti vielä vajaa, mutta muuten veneemme aika lailla vastaa niitä toiveita ja vaatimuksia, joita ehdimme parin vuoden aikana pohtia. Aika ihmeellistä, vai mitä?

Luemme erittäin mielellämme palautetta ja ajatuksia lukijoita ja vastaamme niihin – älä siis epäröi kommentoida!

Tekstiä, totta ja videonauhaa – innoitusta ja tietoa merimatkoille

Tekstiä, totta ja videonauhaa – innoitusta ja tietoa merimatkoille

Pimeät illat kuluvat rattoisasti hyvien kirjojen parissa. Saattaa siinä sivussa talven selkäkin taittua vähän nopeammin. Lukemisen lisäksi voi tietysti harrastaa muutakin viihdettä. Me emme ole katsoneet televisiota sen jälkeen, kun viimeinen analoginen lähetys päättyi ja tv-ruutumme alkoi näyttää lumisadetta. Mutta netissä roikkuminen on tietysti käynyt tutuksi, samoin netistä löytyvät blogit, videot ja informatiivisempikin sisältö. Meillä kaikki tämä on sattumoisin ollut pitkään varsin purjehduspainotteista.

Sen lisäksi, että lyhyiden purjehduskausien välisen tolkuttoman pitkän talven saa näin kulumaan, pääsee mukaville mielikuvamatkoille lämpimämpiin ja valoisampiin paikkoihin. Mutta samalla tulee huomaamattaan oppineeksi yhtä ja toista. Seuraavaksi ajattelin listata erilaisia hyödyllisiä sekä hauskoja purjehdukseen liittyviä juttuja, joihin olemme törmänneet.

Tubehen tuijottamisesta se lähti

Rentoa ja hauskaa tropiikissa
Kun aloimme haaveilla suuresta merimatkasta, löysimme Youtuben ihmeelliseen maailmaan. Siellä ensimmäisiksi ihmetyksen kohteiksi ja inspiraation lähteiksi valikoituivat tänä päivänä melkein kaikkien purjehtijoiden tuntemat ”klassikot” s/v Delos ja Sailing La Vagabonde. Deloksen viehätys on kantanut pidemmälle, vaikka kiintiömme sanoille awesome, epic ja amazing onkin jo kauan sitten täyttynyt. Ehkä syynä on otollinen esitysajankohta – perjantaina työviikon jälkeen on mukavaa nollata aivot katsellen trooppisia maisemia, hauskanpitoa ja hienosti kuvattuja vedenalaisia maailmoja.

Hikisiä projekteja – ja sitten rentoa ja hauskaa tropiikissa
Kun olimme jonkin aikaa harrastaneet tätä ”tiedonhakua”, alkoi mieheni intoilla jostakin nuoresta naisesta, joka osasi korjata dieselmoottoria, hitsata ja rälläköidä. Ja päälle päätteeksi purjehtia yksin omaa venettään. Kysessä oli tietenkin Untie the Lines, jossa saksalainen Nike osti Karibialta veneen, antoi sille nimen Karl ja ryhtyi tuumasta toimeen. Veneprojektit ovat suorastaan uuvuttavaa katseltavaa, mutta naisen päättäväisyyttä on kyllä ihailtava. Onneksi veneellä lopulta pääsi myös purjehtimaan, sillä Karibian maisemat helpottavat kaamosoireita ainakin hiukan.

Toinen Youtube-kanava, joka aloitti veneen korjaamisella, on Sailing Uma. Pienehkön ja vähän vanhemman veneen hankkinut pariskunta on suoriutunut kunnialla vähän harvinaisemmista projekteista, kuten sähkömoottorin asentamisesta.

Sieniä sateella
Vuosi-pari sitten Youtube alkoi pursuilla purjehdusvideoista, ja pysyäkseen aallonharjalla koittaa moni tekijä erottautua julkisuustempuilla – kuten esittämällä enemmän kuin tarpeeksi paljasta pintaa – minkä vuoksi ainakin oma mielenkiintomme suurimpaan osaan on lopahtanut.

Pohjoismaista väriä
Yksi tuoreemmista tulokkaista, Ran Sailing ja sen sympaattinen ruotsalaispariskunta Malin ja Johan, on kuitenkin osoittautunut seuraamisen arvoiseksi laadukkaalla tuotannollaan. Sympaattinen on myös toinen ruotsalaispariskunta Linn ja Gustav Ocean Around -kanavalla. Tanskalaisella porukalla puolestaan on hyvä meininki Moana-katamaraaninsa kyydissä.

Äijäenergiaa
Youtubessa yliedustettujen bikinineitojen mukavaksi vastapainoksi löytyy muutamia merten yksinäisiä susia, joista hauskimpina mainittakoon sveitsiläinen Alex Galopin-veneellään sarjassaan Winded Voyage, sekä englantilainen Barry the Old Seadog. Ei pidä unohtaa myöskään Keep Turning Left -videoiden tekijää Dylan Winteriä, joka on jo vuosien ajan kiertänyt Brittein saaria vastapäivään.

Raskaan sarjan purjehdusta
Norjalaisen Erikin videot Pohjanmeren talvityrskyissä purjehtimisesta ovat ainakin omasta mielestäni Youtuben parasta laatua. Sarjan nimi No Bullshit Just Sailing ei ole ollenkaan liioiteltu.

Upeita videoita Karibian seikkailuistaan filmannut Sea Change katosi jonnekin Amazonin hämäriin, eikä heistä ole muutaman jakson jälkeen kuulunut mitään.

Vastapainoksi naisvoimaa
Koskettavimman tarinan kertoo nainen nimeltä Elizabeth Tyler, joka leskeksi jäätyään ryhtyi kipparoimaan venettään Välimerellä – Sailing on, Single Handed. Elizabeth on taiteilija ja maalaa upeita, meren inspiroimia vesiväriteoksia.

Kuinka katosin blogimaahan

Ennen purjehdusinnostuksen puhkeamista en ollut juurikaan lukenut blogeja, korkeintaan joskus etsiskellyt jostakin blogista remontointi- tai sisustusinspiraatiota. Tosin mehän emme maalaistalon remontissamme oikeastaan koskaan päässeet siihen vaiheeseen, jossa olisi ollut aikaa miettiä sohvatyynyjen väriä. Silloin kun kauan sitten edellisen kerran aloitin purjehdusharrastuksen, ei mitään blogeja ollut olemassakaan. Mutta nyt minulle avautui aivan uusi maailma!

Meretniemen perheen blogi Sail for Good taisi olla ensimmäinen purjehdusaiheinen blogi, jota aloin seurata – he kiertävät nyt maapalloa toista vuotta. Mutta ensikohtaamiseni Meretniemien kanssa ei tapahtunut netissä, vaan Meriturvan suuressa altaassa, jossa polskimme samalla veneilijöiden pelastautumiskurssilla ikimuistoisen päivän ja punnersimme toisiamme milloin veneen, milloin pelastuslautan kyytiin. Ensimmäinen oma purjeveneemme oli tuolloin vasta pilkkeenä silmäkulmassani, ja siksi tuntui jännittävältä tavata pariskunta, joka oli jo lähtökuopissa, valmiina tuollaiseen valtavaan seikkailuun.

Seuraavaksi ryhdyin seuraamaan s/y Mantan edesottamuksia Chilessä ja Tyynellä valtamerellä. He olivat käyneet myös Huippuvuorilla, Grönlannissa ja ties missä hurjissa paikoissa!

Lisää suomalaisia löytyi vähitellen. Muutama pallonkiertäjä – s/y Iiris, s/y Homeless ja s/y Himene – Välimerelle ja Kanarialle purjehtinut s/y Talisman sekä Euroopan rannikoita seuraileva s/y Suwena tulevat äkkiseltään mieleen.

Mutta aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, kuten kotoisia ja pohjoismaisia vesiä purjehtivien s/y Dolphin Dance, s/y Mamarosa, s/y Naminami ja s/y Solsidan -veneiden blogit osoittavat. Lähivesiemme hienoudet tulevat mielestäni kaikkein parhaiten esille Haaveena hyvä kuva -blogissa, joka on täynnä upeita kuvia ja paljon tietoa venesatamista Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.

Näistä ja monista muista blogeista inspiroituneena päätin perustaa oman blogin. Olimme kevättalvella hankkineet oman pikku paattimme, ja halusin kirjoittaa vaatimattomista reissuistamme lähivesillä – kuten matkastamme Viroon 2016 ja sekä Saaristomerelle ja Ahvenanmaalle 2017. Tietysti minulla oli jo tuolloin taka-ajatuksena pidemmälle reissulle suuntaaminen sitten joskus, mutta totta puhuen en uskonut että se oikeasti tapahtuisi. Enkä oikeastaan usko vieläkään, vaikka nyt ollaan jo aika monta askelta lähempänä haaveen toteutumista kuin tuolloin kaksi kesää sitten.

Luurit päähän

Ehdin ajaa pitkää työmatkaa peräti 12 vuotta ennen kuin tajusin, ettei minun ole mikään pakko kuunnella aamuradioiden tyhjänpäiväistä hölötystä ja listapoppia. Piti etsiä jotakin kiinnostavampaa kuunneltavaa. Äänikirjoihin keskittyminen oli vaikeaa, mutta yhden podcast-jakson ehti työmatkalla kuunnella vaivattomasti alusta loppuun.

Löysin vieläpä purjehdusaiheisia podcasteja! Tosin taaskin vain englanniksi, mutta samalla tarjoutui hyvä tilaisuus opetella englanninkielistä purjehdussanastoa – hyödyllistä etenkin, koska päätin kunnianhimoisesti kirjoittaa omaa blogiamme kaksikielisenä alusta asti.

Ensimmäinen löytöni oli australialainen The Sailing Podcast. Uusia jaksoja ei ole tullut enää vuosiin, mutta arkistosta löytyy mukavia haastatteluja ihan tavallisista ihmisistä purjehtimassa maailman merillä. Yksi tätä kautta löytämistäni suosikeista on The Cynical Sailor and His Salty Sidekick -blogi, jonka kirjoittaja Ellen oli pitkään ainoa, joka kommentoi omia kirjoituksiani.

Paras podcast-löytöni oli ehdottomasti On the Wind – 59° North, jossa purjehduksen monitoimimies Andy Schell haastattelee alan ihmisiä laidasta laitaan – tavallisista harrastajista legendoihin, etunenässä Sir Robin Knox-Johnston. Podcastissa haastatelluista omia suosikkejani ovat Giffordin lapsiperhe Totem-veneellään, ruotsalais-tanskalainen perhe Veber sekä matkapurjehduksen legendat Lin ja Larry Pardey, John ja Amanda Neal, Paul ja Sheryl Shard, arktisten ja antarktisten leveysasteiden seikkailijat Skip Novak, Matt Rutherford, John Harries, Sigurdur Jonsson ja Bob Shepton.

Joitakin mukavia podcast-haastatteluja ilmestyy silloin tällöin Boat Radio –kanavalla.

Tietopaketteja netissä

Valtaosa netistä löytämästäni tiedosta on englanniksi. Jos englannin kieli kuitenkin sujuu kohtalaisesti, loistava tietopaketti on Attainable Adventure Cruising -nettisivusto. Sieltä löytyy loputon määrä kokeneiden purjehtijoiden kirjoittamia artikkeleita matkapurjehduksesta, veneistä, varusteista, säästä, käytännön kokemuksista ja kaikesta mahdollisesta vaativampaan purjehdukseen liittyvästä. Jäsenyys maksaa, mutta vain pennosia verrattuna vaikkapa Netflixiin.

The Boat Galley – eli kapyysi tai pentteri, miksikä veneen keittiötä sitten haluaakin kutsua – on mahtava kokoelma vinkkejä veneessä kokkaamiseen, veneen ylläpitoon ja ylipäänsä kaikenlaisiin veneilijän kohtaamiin tilanteisiin ja ilmiöihin.

Podcastien yhteydessä mainittu Sailing Totem –perheen blogi on myös täynnä matkapurjehtijaa kiinnostavaa tietoa, ja Veberin perhe on kirjoittanut s/y Annalisa –veneensä seikkailuista paitsi blogia myös useita oppaita matkapurjehtimiseen – kaikki ruotsiksi, mutta niihin kannattaa tutustua jos toinen kotimainen taipuu.

Purjehtijoiden keskustelupalstoilta löytää myös paljon tietoa – osa siitä oikein hyödyllistäkin. Se toinen osa sitten ei olekaan niin hyödyllistä, mutta sen päätteleminen ei aluksi ole välttämättä helppoa. Kotoisen Suomi24:n purjehduspalstan suhteen tosin vaikeuksia ei ole – se on varsin onneton. Vene-lehden palsta on aivan hiljainen, mutta Facebookista saattaa löytää purjehdusaiheisia keskusteluryhmiä. Omat löytöni ovat jälleen englanninkielisiä, etunenässä tietysti Cruisers Forum. Muita aktiivisia ovat Sailnet ja Cruising Anarchy. Facebookista olen itse löytänyt esimerkiksi purjehtiville naisille tarkoitetun suljetun ryhmän, jossa käydään vilkasta ja kiinnostavaa keskustelua.

Kirjatoukan poiminnat

Jokaisen matkapurjehtijan raamattu on tietysti Jimmy Cornellin World Cruising Routes. Siinä on lueteltu kaikki maailman purjehdittavat reitit, niiden sääolosuhteet ja suositeltavat purjehdusajankohdat.

Suomessa ei purjehdusaiheista kirjallisuutta ilmesty pilvin pimein, mutta yksi hyvä ja suositeltava perusopas on Auli Irjalan Matkapurjehtijan opas. Itse luin kirjan vasta kun olimme jo pitkään tehneet omaa ”tutkimustamme” matkaan ja veneisiin liittyen, ja huomasin seikkailleeni monilla samanhenkisillä tiedon lähteillä ennenkin. Kirjan parasta antia ovat monien suomalaispurjehtijoiden kokemukset matkan varrelta. Omista kokemuksistaan pitkällä purjehduksella Auli Irjala on kirjoittanut kirjan Meren selkä taittuu, joka oli kiinnostava ja inspiroiva lukukokemus. Auli on tietenkin myös aiemmin mainitun s/y Mantan blogin kirjoittaja, jonka juttuja voi lukea myös Vene-lehdestä.

Lehdistä, blogeista ja podcast-haastatteluista voi bongata myös hyviä lukuvinkkejä. Itse olen sillä tavoin löytänyt monta kiinnostavaa tieto- ja seikkailukirjaa, joista osan olen jo lukenut ja osa on vielä toivelistalla.

Koska aikomuksemme on ryhtyä varsin pienen budjetin seikkailijoiksi, ensimmäiseksi törmäsin tietysti alan legendoihin Lin ja Larrey Pardey’iin. Heidän kirjansa ovat köyhäilypurjehduksen merkkiteoksia. Esimerkiksi The Cost Conscious Cruiser -kirjassa kerrotaan havainnollisin esimerkein miten vähällä pärjää. Vähän tuoreempi versio samasta aiheesta on Rick Pagen ja Jasna Tutan Get Real, Get Gone. Perusidea on sama kuin kaikissa muissakin leppoistamisen tai downshiftaamisen oppikirjoissa – sen sijaan että hankimme jatkuvasti uutta tavaraa ja etsimme ongelmiimme yhä monimutkaisempia ratkaisuja, ideana onkin luopua kaikesta, mikä ei ole täysin välttämätöntä. Eihän sitä joka sanaa ihan purematta niele, mutta ajattelemisen aihetta kirjoista kyllä saa. Voihan olla, että ennen pitkää löydämme itsemme lehteilemästä näitä kirjoja hyvinkin tarkkaan, kun säästöpossun pohja alkaa häämöttää.

Purjehdustarinoiden osastolta mieleenpainuvimpia oli Bernard Moitessierin kirja La longue route, enlanniksi The Long Way. Siinä Moitessier kertoo osallistumisestaan Golden Globe -purjehduskilpailuun, jota hän ei kuitenkaan purjehtinut maaliin, vaan jatkoi matkaa ja päätyi puolitoista kierrosta palloa kierrettyään rakkaalle Tahitilleen. Purjehtijan kokemukset ja näyt yksinäisellä merellä ovat outoa ja ihmeellistä luettavaa.

Nostanpa esiin myös pari erinomaista kuvakirjaa: Aleksi Bardyn ja Ville Salomaan Oskarin venekirja, joka sopii veneilyn perusteokseksi ihan kaiken ikäisille, sekä Pive Toivosen Atlantin viemää, joka kertoo hienon tarinan matkasta Atlantin saarille.

Kotimaisista ”seikkailukirjoista” omalla listallani ovat seuraavaksi Göran Schildtin Daphne-veneen retkistä kirjoittamat kirjat. Näistä olen kauan sitten lukenut jokusen – Odysseuksen vanavedessä, Aurinkolaiva, Ikaroksen meri – ja nyt on korkea aika verestää tuttavuus. Onhan meilläkin suuntana Välimeri! Ja kun sieltä joskus matka jatkuu eteenpäin, inspiraatioksi voisi sopia vaikkapa Endurance – Shackletonin legendaarinen Antarktiksen retki tai lapsena minuun valtavan vaikutuksen tehnyt Thor Heyerdahlin Kon-Tiki.

Mikä on oma meriaiheinen lempikirjasi? Mitä mukavaa tai hyödyllistä olet löytänyt netistä?
Luen mielelläni kommentteja ja vastaan niihin – älä siis epäröi kommentoida!

12 kuvaa kesästä

12 kuvaa kesästä

Kesä on kaukana! Kuinka hyvää tekeekään katsella sinisen ja vihreän sävyissä hehkuvia kuvia viime kesän retkiemme varrelta. Halusin tehdä kuvista hyvän mielen koosteen kaikille meille kesää ja merta kaipaaville, vaikka blogitekstinä aihe ei ole ollenkaan omaperäinen. Tällä kertaa en jaa omia ajatuksiani enkä kerro vielä suunnitelmistamme lisää – en edes aio keksiä itse tämän tekstin aihetta, vaan olen lainannut sen joltakin muulta. Vien tämän epäomaperäisyyden (vaiko omaperättömyyden?) vieläpä niin pitkälle, että kirjoitan otsikkoon numeron, vaikka olin päättänyt etten koskaan tee niin. Kuvat sentään ovat omiani!

Purjehtimaan maailmalle – Se Oikea vene

Purjehtimaan maailmalle – Se Oikea vene

Ensimmäinen askel kohti suurta purjehdusseikkailua on otettu. Viime kerralla kirjoitin siitä, miten haave ja ajatus purjehduksesta syntyi, ja siitä, kun ryhdyimme sanoista tekoihin. Entinen elämä maalaisidyllissä sai jäädä, ja uusi on aluillaan. Päätökseen liittyy vielä paljon selvitettäviä asioita – henkisiä, taloudellisia ja käytännöllisiä. Tällä kertaa aion keskittyä enimmäkseen käytännölliseen ja tekniseen puoleen, tarkemmin sanottuna sopivan veneen valintaan ja varusteluun.

Veneen valinnassa joutuu tasapainoilemaan järjen ja tunteen välillä. Päätös on tehtävä kaiken saatavilla olevan tiedon ja kokemuksen perusteella, eikä saa antautua markkinoinnin ja mielikuvien vietäväksi. Mutta ei tunnettakaan saa kokonaan unohtaa. Veneen täytyy tuntua omalta, aivan samalla tavoin kuin talonkin – siitähän tulee meille koti kenties vuosiksi!

Budjetti – se ainainen budjetti!

Aivan kuten purjehtiminen elämäntapana voi merkitä aivan eri asioita erilaisista taloudellisista lähtökohdista matkaan lähteville, myös veneen hankkimiseen käytettävissä oleva raha määrittelee melkoisesti, millaisia ominaisuuksia veneeltä voi vaatia.

Asketismista…

Jos ihan askeettisimpaan äärilaitaan mennään, niin kyllähän ensiveneellämmekin voisi pidemmälle reissulle lähteä. Onhan saman kokoluokan Albin Vegallakin purjehdittu sekä Luoteisväylän läpi että Kap Hornin ympäri. Siitä, kuinka tarkoituksenmukaista sellainen on, voidaan tietysti kiistellä, mutta meidän pikku paattimme on avomerikäyttöön suunniteltu. Pääsääntöisesti vene kestää aina enemmän kuin sen miehistö. Mutta 25-jalkaisella veneellä isoilla vesillä seikkaileminen kuuluu extreme-urheilun kategoriaan, eikä sellaiseen ole keski-ikäisen täti-ihmisen, tai kovin monen sedänkään, terveellistä ryhtyä kylmiltään.

Toisekseen, pysyvässä asunnossaan olisi mukavaa mahtua seisomaan suorana – myös sateisella säällä, jolloin kattoluukkua ei voi pitää auki! Pieneen veneeseen olisi mahdotonta saada myöskään tarpeeksi säilytystilaa edes välttämättömille tavaroille ja riittävälle määrälle vettä ja ruokaa. Navigointielektroniikalle ei saisi riittävästi virtaa. Kesälomaretkillä nuo seikat eivät tietenkään ole mikään ongelma, mutta ymmärrämme, että Itämeren ulkopuolelle emme pikkuveneemme kanssa oikein voi ajatella lähtevämme.

…luksuksen kautta…

Aloimme siis katsella isompaa venettä. Kompaktissa pikkupaatissa kesälomaa viettäessä sitä mietiskeli, kuinka mukavaa olisi turkoosilla merellä kelluskellessa, jos voisi milloin tahansa majoittaa ison joukon sukulaisia, ystäviä ja tuttavia ylimääräisiin hytteihin. Kyytiin mahtuisi vaivatta myös polkupyöriä, kajakkeja, suppilautoja ja sukelluslaitteita, sekä tietysti paljon ruokaa, vettä ja polttoainetta.

… sittenkin kultaiselle keskitielle

Mutta isossa veneessä on myös isot purjeet, iso moottori, suuri sähkönkulutus – ja kaikki sen vuoksi kalliimpaa ylläpitää ja korjata. Veneen täytyisi olla siis sopiva kompromissi. Sen kokoinen, että kaksi ihmistä mahtuisi asumaan siinä mukavasti – ja ehkä muutama vieraskin aika ajoin, jos meillä vielä siinä vaiheessa sattuu olemaan ystäviä. Mutta miten määritellään sopivan kokoinen vene?

Iso vai pieni?

Jos veneen pituusmitta kerrotaan kahdella, ei saada kaksi kertaa suurempaa venettä. Veneiden matematiikka ei toimi näin. Kaksi kertaa pidempi vene on itse asiassa painoltaan ja tilavuudeltaan kuusi kertaa suurempi. Siinä on myös kuusinkertaisesti pinta-alaa purjeissa ja hevosvoimia moottorissa. Veneiden ostohinnat eivät tietysti noudata samaa lakia. Hyppäys vaatimattomasta pikkuveneestämme seuraavaan, pienten perheveneiden luokkaan, on hintamielessä valtava – kenties nelin- tai viisinkertainen. Isompien kokoluokkien keskinäiset hintaerot eivät ole yhtä merkittäviä, koska varustelu määrittää hintaa yhtä paljon kuin veneen koko. Kolossaalisen paatin voi joskus saada halvallakin, koska sen ylläpito on niin kallista.

Ylläpitokuluissa ja varusteita uusittaessa veneen koon vaikutus on tuntuva.  Purjeet eivät ole ainoastaan paljon suuremmat, ne täytyy myös tehdä vahvemmasta, kalliimmasta materiaalista. Köydet ja vaijerit ovat paitsi pitempiä, myös paksumpia ja voimat, joita niiden täytyy kestää, kasvavat nopeasti veneen koon mukana.

Sopiva koko ei siis välttämättä määräydykään sen mukaan, kuinka suureen veneeseen meillä on varaa, vaan kuinka pienessä pystymme elämään vielä kohtuullisen mukavasti ja riittävästi varustautuneina. Veneen ostohintaa merkittävämmiksi kuluiksi nousevat nimittäin ylläpito- ja korjauskustannukset, jotka meillä on uskollisina matkakumppaneinamme maailman joka kolkassa.

Uusi vai vanha?

Veneen materiaali ja malli ovat olleet meille alusta alkaen varsin selvä asia. Haluamme jämäkän veneen, joka on suunniteltu purjehtimaan vakaasti pitkiä matkoja ja kestämään kovaa keliä. Emme ole vakuuttuneita modernien, kevyiden veneiden ja niiden herkkien peräsimien ja kölien kestävyydestä ja turvallisuudesta. Ne on useimmiten suunniteltu leppoisaan päiväpurjehdukseen ja satamaelämään, ja vaikka sellaisilla veneillä onkin ylitetty valtameriä onnistuneesti, vaativat olosuhteet voivat ajan myötä olla niiden rakenteille liikaa.

Tietysti meidänkin purjehdusmatkamme tulee olemaan enimmäkseen kevyttä päiväpurjehdusta ja ankkurissa lekottelua ja vain pieni osa siitä vaativaa isojen merten ylittämistä. Mutta haluamme matkustaa myös sellaisiin kolkkiin maailmassa, joissa sää ei aina ole leppeä eikä vesi lämmintä – vaikka saattaa olla, että ensi alkuun suuntaammekin aurinkoisemmille leveysasteille – ja sen vuoksi meille on ehdottoman tärkeää, että veneemme on suunniteltu vaativaan matkapurjehdukseen. Vaihtoehdoiksi jäävät siis järeämmin rakennetut umpilasikuituveneet tai teräspurret. Ja koska kumpiakaan ei enää nykypäivänä juuri valmisteta (ainakaan meidän kukkarollemme sopivaan hintaan), ratkeaa kätevästi samalla kysymys veneen ikäluokasta. Purjeveneet ovat tunnetusti naisia, eikä naisten ikää ole kohteliasta tiedustella. Nyt ei kuitenkaan liikuta ihan tytönhupakoiden seurassa, vaan ikähaarukka rajataan jonnekin 1970-luvun ja 1990-luvun lamaa edeltäneen ajan välimaastoon.

Modernien veneiden avaria, valossa kylpeviä asuintiloja emme siis saa, mutta niiden kääntöpuolena on joka tapauksessa ominaisuuksia, jotka ovat meille ehdoton ei: leveä perä ja litteä pohja, jotka saavat veneen mäiskyttämään ikävästi aallokossa ja varsinkin luovilla sekä avarien tilojen turvattomuus avomerellä keikkuessa. Isot ikkunat ovat rikkoutuessaan vaarallisia ja päästävät sitäpaitsi liikaa auringonvaloa veneen sisätiloihin, jolloin tropiikissa väistämättä tarvitaan ilmastointilaite… ja sähköä, generaattori, polttoainetta ja niin edespäin.

Vanhemmissa matkaveneissä on useimmiten paljon rajallisemmat asuintilat kuin saman pituisissa uusissa veneissä, mutta niissä on enemmän säilytystilaa ja isommat vesi- ja polttoainetankit. Se sopii meille. Pitkällisen tutkimuksen perusteella ja käytyämme katsomassa useampaa venettä paikalla tulimme siihen tulokseen, että meille sopivan kokoinen vene on tilaratkaisuista riippuen jotakin 35 ja 40 jalan väliltä.

Hidas vai nopea?

Kevyillä tuulilla modernit, kevyet veneet päihittävät raskaammat avomeriveneet vauhdissa mennen tullen. Kevyitä tuulia on maailman merillä enemmän kuin navakoita, joten emme haluaisi tinkiä purjehdusominaisuuksista siinä suhteessa liikaa. Onhan hyvä matkavauhti myös omalla tavallaan turvallisuustekijä – miksi jäädä myrskyn tielle, jos ehtii sen väistää? Niin tärkeää ei nopeus kuitenkaan saa olla, että sen vuoksi tingitään turvallisuudesta. Jos on kiire päästä valtameren yli, lentokoneella se onnistuu huomattavasti nopeammin.

Toiveidemme vene purjehtii tietysti kelvollisesti kaikilla tuulilla ja tuulensuunnilla. Huonosti luovivan tai liian raskaan ja kömpelön veneen kanssa joutuu turvautumaan liikaa moottoriin, ja me haluamme purjehtia!

Mistä sen löytää?

Meidän toiveidemme mukainen vene poikkeaa aika paljon tavallisen suomalaispurjehtijan veneestä. Kotivesille sopii paremmin kevyt pursi, joka kulkee ketterästi kapeilla saaristoväylillä ja tarjoaa mukavat asuintilat lomaviikkojen retkipurjehdukseen. Sen vuoksi meidän vaatimuksemme täyttäviä veneitä on kotimaisilla markkinoilla aika vähän myynnissä, ja tarkoitukseemme sopivienkin varustelutaso on usein vaatimaton.

Ulkomaiset veneiden myyntipalstat ovat käyneet meille hyvin tutuiksi, ja tiedämme, että hyvin varusteltuja veneitä on kyllä maailmalla – Välimerellä, Floridassa, Karibialla. Yhdessä ainoassa satamassa saattaa olla enemmän myytäviä veneitä kuin koko Suomessa, valmiina vaikka maailmanympärimatkaan, ja paljon halvemmalla kuin pelkät perusveneet meillä.

Mutta miten löytää aikaa ja rahaa toivioreissuille maailmalle? Kun veneenkatsomismatkat jo Kuopioon tai Turkuun tuntuvat hankalilta saada sopimaan aikatauluun, kuinka sitten onnistuisi sopia riittävästi venenäyttöjä yhteen ainoaan lomaviikkoon vaikkapa Floridassa? Ja jos nyt ei ole nimenomaan kiinnostunut lomailusta Floridassa, tuntuisi ikävältä tulla sieltä tyhjin käsin takaisin. Pitäisi ottaa selvää kaupankäynnin käytännöistä eri maissa, ja mitä jos joku viilaa meitä vilpittömiä tolloja linssiin?

Voisipa sopiva vene, tai ainakin suunnilleen sopiva, löytyä Suomesta tai korkeintaan muualta Euroopasta! Vaihtoehtona voisi tietysti olla jokin vaatimaton perusvene, jonka voisi itse varustella, mutta käytettyjenkään varusteiden avulla laskutoimituksista on vaikea saada toivotunlaista loppusummaa. Karvalakkiveneen valtamerikuntoon saattaminen on älyttömän kallista puuhaa!

Onnistummeko löytämään venettä, joka vastaisi vaatimuksiamme ja toiveitamme – edes suurimmalta osin? Kuinka isoja kompromisseja joudumme tekemään? Siitä voin jo piankin kertoa lisää…

Luen mielelläni kommentteja ja vastaan niihin – älä siis epäröi kommentoida!

Jos veneiden ominaisuudet kiinnostavat tarkemmin, olen koostanut niistä tähän ”teknisemmän listan” suurin piirtein siinä järjestyksessä, kuin koemme ne tärkeiksi – ensin pakolliset, sitten toivotut asiat ja lopuksi ”hei tää ois kiva” -kategoria, jos edellä mainitut on jo täyteen ruksattu…

Toivelista

Ihan ensimmäiseksi veneen on oltava…

Lue lisää
Purjehtimaan maailmalle – suunnitelmia, haaveita vai taivaanrannan maalailua?

Purjehtimaan maailmalle – suunnitelmia, haaveita vai taivaanrannan maalailua?

Meitä puri matkustuskärpänen nelisen vuotta sitten. Niinkö vähän aikaa siitä vasta on? Siihen asti elimme kymmenen vuotta varsin tyytyväisinä maalaistalomme remontin keskellä ja haaveilimme vain suuresta määrästä hehtaareja. Ja siitä, ettei tarvitsisi joka päivä ajaa töihin kaupunkiin, vaan voisi tehdä jotakin sellaista, että saisi olla kotona.

Mutta eräänä päivänä meidän alkoi tehdä mieli pois kotoa, ainakin silloin tällöin, kenties viikoksi kerrallaan ja etenkin talven pimeinä kuukausina. Pikku hiljaa jossakin päivittäisen aivotoiminnan taustalla alkoi syntyä hyvin hiljaisia, hapuilevia ajatuksia jostakin aivan toisenlaisesta elämästä. Mitä jos ryhtyisimme lammasfarmareiksi? Perustaisimme herkkupuodin? Tai lähtisimme Espanjaan pitämään majataloa? Miltei joka ilta saunan hämärissä puitiin taas uutta ideaa siitä, mitä muuta elämässä voisi tehdä kuin pendelöidä kodin ja työpaikan väliä. Sitten koitti lomamatka Kroatian turkoosien vesien äärelle ja pyyhki pois kaiken siihen mennessä suunnitellun. Ihan noin vain!

Siellä, Adrianmeren rannalla, mieleen palautuivat kauan sitten merellä koetut kesäaamut, purjehduksen rentous ja jännitys, suolainen tuuli ja vapaus – edessä kajastava horisontti! Yhtäkkiä viikon lomareissut ja loputtomat saunaparlamentin puheenaiheet, jotka eivät ikinä johtaisi sanoista tekoihin, alkoivat tuntua itsensä kiusaamiselta. Nyt piti päästä oikeasti maailmalle, piti päästä vesille. Isoille vesille!

Veneilijän uramme olivat olleet oikein hyvällä alulla, kummallakin omalla tahollaan, joskus silloin vuosikymmen ja risat sitten, mutta jostain syystä ne olivat päässeet hyytymään ja joutuneet ylähyllylle odottelemaan vuoroaan. Oli niin paljon muuta tekemistä, paljon muitakin haaveita jotka piti saada toteuttaa. Kiinnostukseni mereen ja purjehdukseen haaleni, arvelin unohtaneeni kaikki aikoinaan hankkimani taidot ja merikin tuntui elementtinä jotenkin pelottavalta. Vähän samaan tapaan kuin moni ei aikuisena enää uskalla mennä huvipuiston laitteisiin, minäkin ajattelin, että meri ja purjehdus olivat vain jotakin menneeseen elämään kuulunutta.

Purjehtimaan maailmalle?

Ajatus purjehduksesta taisi syntyä yhtä aikaa meidän molempien päissä. Ajelimme pienellä perämoottoriveneellä, jostakin turistikadun kojusta vuokratulla, Dalmatian rannikon poukamia tutkien, ihailimme ohi lipuvia purjeveneitä ja tunsimme tutun suolan tuoksun. Sen jälkeen suunta oli selvä, enää piti vain keksiä keinot!

Kotiin päästyämme alkoi innokas netin selaaminen. Kaikki purjehdukseen ja veneisiin liittyvä kiinnosti, olipa kyse charterveneiden vuokrauksesta, veneiden myyntisivustoista, purjehtijoiden keskustelupalstoista, maailmanmatkaajien blogiteksteistä tai Youtuben trooppisten maisemien ruskettuneista purjehtijoista.

Heti alkuun totesimme kuin yhdestä suusta, että perinteinen suomalainen purjehdusmeininki ei meitä kiinnostaisi sitten ollenkaan – siis se, missä venettä varustellaan ja hinkataan yhdeksän kuukautta, jotta sillä voidaan purjehtia lyhyen kesän ajan, ja tätä toistetaan vuosikymmenestä toiseen – vaan meidän ajatuksemme oli lähteä pitkälle matkalle. Aurinkoisille, lämpimille leveysasteille. Ei välttämättä maailman ympäri tai mitään muitakaan tiukkoja päämääriä ja tavoitteita.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Tulipa kumminkin hankittua pieni vene, jolla ryhdyttiin veneilemään ihan siihen perinteiseen suomalaistapaan: varustelua ja hinkkausta pääosan vuotta, jotta voisi nauttia niistä lyhyistä, joskin valoisista, kesäkuukausista.

Kesäveneily pienellä paatilla oli kuitenkin vain välivaihe, osa suurempaa suunnitelmaa. Minulle oli tärkeää päästä harjoittelemaan purjehdusta yksinkertaisella ja halvalla veneellä. Minua huolestutti, että olisin vuosien varrella unohtanut, miten purjehditaan, kehittänyt alttiuden ankaralle merisairaudelle ja että merellä oleminen olisi yksinkertaisesti alkanut pelottaa liikaa. En voinut ajatella, että investoisimme omaisuuksia isoon veneeseen vain voidakseni todeta kaikkien pelkojeni olleen aiheellisia.

Kun lähdimme pikku veneellämme ostosatamasta kohti kotia, ajelimme ensin koneella niemenkärjen ympäri, kunnes saavuimme avoimemmille vesille. Siellä nostimme purjeet. Sillä sekunnilla kun tuuli tarttui niihin ja vene hiukan kallistui ja lähti liikkeelle, tajusin etten ollut unohtanut yhtään mitään. Osasin purjehtia, tiesin miten purjeita säädetään, tiesin mistä pitää päästää löysää, kun vene kallistuu liikaa, tiesin mistä kiristää, jotta pääsee ylemmäs tuuleen.

Ensimmäisellä purjehduksellamme emme kokeneet suurta aallokkoa tai kovaa tuulta. Myöhemmin heti ensimmäisenä kesänä saimme tutustua runsain määrin kumpaankin lajiin, mutta merisairaudesta ei näkynyt pienintäkään oiretta. Eikä kertaakaan pelottanut. Jännitti kyllä – enimmäkseen mukavalla tavalla, joskus hiukan epämukavallakin – mutta ei pelottanut. Toisin sanoen olisimme sittenkin voineet heti ostaa sen suuren veneen! Mutta kuinka moni oikeasti uskaltaa kylmiltään tehdä niin suuria päätöksiä? Kuinka moni lopultakaan hyppää siekailematta pää edellä tuntemattomiin vesiin?

Lopulta kuitenkin maailmalle – mutta miten?
… Ja millä rahalla?

Miten sinne maailmalle sitten ihan oikeasti pääsee? Mistä tietää, mikä on puhdasta taivaanrannan maalailua, mikä astetta realistisempaa haaveilua, ja mikä sitten jo varsinaista suunnittelua? Kenelle puhua haaveistaan, ja etenkin, miten esittää asiansa siten ettei nyt ihan hulluksi luulla?

Kaikki olisi epäilemättä helppoa, jos meillä olisi säästöjä, rahastosijoituksia, asunto-osakkeita, lottovoitto… Voisimme vaikka heti seilata auringonlaskuun paksun pankkitilin tai korkotulon turvaamina. Mutta me olemme aina eläneet kädestä suuhun, käyttäneet kaikki liikenevät pennosemme remontointiin ja harrastamiseen ja sittemmin matkusteluun, emmekä ole ikinä saaneet mitään säästöön.

Purjehdus elämäntapana voisi toimia myös, jos olisimme paikasta riippumattomien alojen ammattilaisia, joille riittäisi pelkkä internetyhteys, kuten it-alan huippuasiantuntijoita tai bestseller-kirjailijoita. Tai tietysti voisimme olla hyvännäköisiä ja positiivisia linssiluteita, joiden videoiden katselusta muut haluaisivat maksaa – en kylläkään keksi mitään, mikä olisi kauempana meidän luontevuusalueeltamme.

Mutta on myös paljon ihmisiä, jotka ovat purjehtineet vuosia maailmalla hyvin pienellä budjetilla. Ehkä se voisi olla lopulta realistisin vaihtoehto meillekin. ”Go simple, go small, go now”, kuten maailman tunnetuimpiin matkapurjehtijoihin lukeutuvien Lin ja Larry Pardeyn motto kuuluu. Veneessä asuminen on halvempaa kuin talossa. Tavaraa ei mahdu mukaan yhtään ylimääräistä, siksi heräteostoksiin ei kulu rahaa. Kalliiden satamien sijaan etsitään suojaisia poukamia, joissa voi ankkuroida ilmaiseksi. Ei tehdä liian tiukkoja reittisuunnitelmia, jolloin joutuu ajamaan moottorilla ja polttoainetta kuluu. Opetellaan mahdollisimman monia eri taitoja, jotta voidaan huoltaa ja korjata itse venettä ja varusteita, niin ettei tarvitse maksaa kalliista työstä – tässä kohtaa vuosikymmenen remontointikokemuksesta ei muuten ole ollenkaan haittaa!

Olen myös huomannut, että mitä enemmän asioihin perehtyy, sitä enemmän avautuu erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Kun alussa tuntui siltä, ettei valtamerille voisi ajatellakaan suuntaavansa millään alle 100 000 euron jahdilla, alkoi niiden rinnalle piankin löytyä halvempia vaihtoehtoja – tietysti vanhempia, pienempiä tai yksinkertaisempia, mutta silti hyvinkin merikelpoisia ja mukavia veneitä kahden ihmisen matkustella pitkin maailmaa.

Sitten vain tehdään päätös!

Kuulostaa helpolta, mutta eihän se sitä ole. Kaikki tähän mennessä saavutettu on vaatinut kovasti työtä – eikö nyt voisi lopultakin rauhoittua nauttimaan siitä, mitä on saanut aikaan? Rankan remontoinnin jälkeen vihdoin vain istahtaa kauniille verannalleen ihailemaan maalaismaisemaa? Suunnata ylimääräisiä intohimojaan vaikka vaihteeksi työelämään ja siinä itsensä kehittämiseen sen sijaan, että haaveilee mahdottomista? Keski-iän kriisiksi ja mielenhäiriöksikin jotkut ajatuksiamme kommentoivat – ja ovathan he varmaan ihan oikeassa.

Mutta haave ei jätä rauhaan. Sitä on toteltava. Ja päätös on tehtävä nyt – tämä ei ole niitä haaveita, joita voi siirtää hamaan tulevaisuuteen, siihen asti että pääsemme eläkkeelle. Emme ehkä silloin ole enää tarpeeksi rohkeita emmekä riittävän vahvoja, fyysisesti ja henkisesti, näin suureen seikkailuun.

Koska meillä ei ole ylimääräistä rahaa veneen hankintaa ja matkabudjettia varten, emme voi säilöä nykyistä elämäämme naftaliiniin odottamaan kotiinpaluuta. Reissuun lähtö tarkoittaa meille siis todellista irtiottoa – myyntiin menee rakkaudella remontoitu talo ja kaikki sellainen omaisuus, jota emme voi ottaa mukaan veneeseen. Muutamme talveksi pieneen kaksioon. Lähtöpäivä on kirjoitettu pienellä kalenteriin: kesäkuun ensimmäinen päivä vuonna 2018.

Yllättäen muutto sujuu ilman suuria tunnekuohuja, vaikka joudummekin luopumaan paljosta sellaisesta, mikä aikanaan oli meille iso toteutunut unelma. Mutta unelmia voi näköjään tulla lisää, ja jos mielii niitä toteuttaa, on jostakin aina luovuttava. Sitäpaitsi isoon taloon ehti reilussa vuosikymmenessä kertyä niin paljon tavaraa, että sen lajittelu ja eri suuntiin kuljettelu vievät kaamosväsyneen ihmisen kaikki voimavarat. Ei kerta kaikkiaan ole aikaa tuntea haikeutta ja nostalgiaa. Ankea syys on muutenkin helpointa aikaa luopua vanhasta kodista. Keväällä krookusten ja liljojen kukoistaessa se olisi varmasti paljon vaikeampaa!

Uudessa asunnossa kaikki on suoraa ja sileää. Hanasta tulee kuumaa vettä, vaikka kumpikaan ei ole kantanut pannuhuoneeseen puita. Minulla on jatkuvasti tunne, kuin olisimme elämysmatkalla jossakin sattumanvaraisessa, siistien valokuvien ja sijainnin perusteella valitussa airBnB-kämpässä ja leikkisimme paikallisia tässä kaupungissa, kuten monesti oikeilla matkoillammekin olemme tehneet. Soluttaudumme paikallisten joukkoon ja teemme tutkimusmatkoja nähtävyyksiin, kauppoihin ja ruokapaikkoihin.

Tähän elämysmatkaan kuuluu kuitenkin päivittäinen aamukävely asemalle ja junamatka, jonka päätteeksi löydän itseni ihan tutusta työpaikasta, ihan tuttujen työkavereiden keskeltä. Miten siellä kaikki voikaan jatkua aivan samana kuin ennen, kun kaikki muu maailmassa on muuttunut?

Muutto ja tavarapaljoudesta eroon hankkiutuminen on yksi askel matkalla kohti Suurta Meriseikkailua – kenties kaikkein suurin. Veneen hankinta on toinen, ja siitä kerron lisää ensi kerralla.

Luen mielelläni kommentteja ja vastaan niihin – älä siis epäröi kommentoida!

Uusiin tuuliin – isojen päätösten äärellä!

Uusiin tuuliin – isojen päätösten äärellä!

Pikku paattimme ostettiin kaksi kesää sitten ihan tiettyä tarkoitusta varten. Sen piti olla harjoitusvene, jolla treenailisimme niin kauan kunnes tuntisimme itsemme valmiiksi purjehdusuramme seuraavaan vaiheeseen. Tuolloin pari kesää sitten emme vielä osanneet tarkemmin määritellä, mikä tuo seuraava vaihe olisi – arvelimme sen selkenevän sitä mukaa, kun taitomme ja varmuutemme pikku veneen kanssa retkeillessä kasvaisivat.

Emme tienneet, kuinka kauan seuraavan vaiheen alkuun menisi. Ehkä purjehtisimme pikkuveneellä tyytyväisinä vuosia, tai ehkä innostus lopahtaisi ja vene jäisi jonakin keväänä pihalle seisomaan, kuten tiesimme joillekin joskus käyneen, eikä mitään seuraavaa vaihetta koskaan edes tulisi.

Nyt kun vietimme viimeisiä heinäkuisia lomapäiviämme kauniilla Saaristomerellä, olimme jo varmoja siitä, että tarinan seuraava sivu oli kääntymässä. Olo oli samalla kertaa haikea ja innostunut. Haikea siksi, että tiesimme tämän olevan viimeinen lomaseikkailumme tällä veneellä, joka oli osoittanut olevansa todellinen Pieni Suuri vene. Melkein yksin sen ansiosta tämä ”harjoittelujaksomme” oli sujunut niin nopeasti ja tehokkaasti. Se oli vene, jolla uskalsi lähteä reippaampaankin keliin, testaamaan itseään ja omaa uskallustaan, harjoittelemaan erilaisia taitoja – veneen ominaisuudet eivät loppuneet kesken eikä sen vuoksi tarvinnut häntä koipien välissä luikkia takaisin saarten suojaan.

Kompaktilla koollaan ja vaatimattomilla mukavuuksillaan veneemme selvensi meille muitakin asioita, joita emme olisi välttämättä saaneet selville esimerkiksi viikon tai parin charterpurjehduksilla jollakin turkoosinvärisellä merellä. Nimittäin sen, että tulemme toimeen ahtaissa tiloissa ja ilman luksusta. Tulemme toimeen keskenämme, mikä lienee pitkien purjehdusmatkojen edellytys. Toimimme miehistönä hyvin, mikä ei kaltaisellemme ”kahden kipparin” kombinaatiolle ole välttämättä itsestään selvää. Ja mikä tärkeintä, me todella, todella rakastamme purjehdusta!

Loman viimeisiä hetkiä leimasi pääasiassa innostuneisuus ja malttamattomuus. Kyllä, viimeisiä vietiin, ja tässä sitä purjehdittiin venettämme kotisatamaan, minkä jälkeen se laitettaisiin myyntiin. Jotakin uutta, suurta ja merkillistä oli tuloillaan, sen pystyi jo melkein haistamaan – ei vielä ihan näkyvissä, mutta kajastuksena aivan horisontin rajalla.

Tuolloin, viime kesän vielä ollessa kukkeimmillaan, uusien tuulien suunnasta ei vielä ollut tietoakaan. Nyt, kun joulu jo kolkuttelee oven takana, isoja päätöksiä on jo tehty. Suuri elämänmuutos on aluillaan! Ensi kerroilla kirjoitan siitä lisää, ja siitä miten talven mittaan suunnitelmat hahmottuvat ja tarkentuvat. Mutta hiukan voin toki salaperäisyyden verhoa nyt jo raottaa ja kertoa, että purjehdus tulee olemaan olennainen osa suurta elämänmuutostamme!

Kesän 2017 matkakertomus on nyt saatu päätökseen – voit palata edelliseen osaan –  tai aloittaa matkakertomuksen alusta!

Lokikirjasta löydät tarkemman reittiselostuksen.

Itku pitkästä ilosta?

Itku pitkästä ilosta?

Kaikki hyvä loppuu aikanaan – kesä, loma, purjehdus, vapaus, riemu ja hauskuus. Vai mitä? Itku pitkästä ilosta?

Niinhän se tuppaa olla. Eipä aikaakaan, kun on marraskuu, veneet kököttävät maissa, ihmiset busseissa, autoissa ja työpaikoilla, paljaat puut ja pihalle unohtuneet varvassandaalit räntäsateessa. Pimeys koittaa taas päivä päivältä aikaisemmin. Ei oikein huvita. Toista se oli vielä muutama kuukausi sitten – poutapilviä sinisellä taivaalla, niittykukkien huumaavaa tuoksua, heinäsirkkojen väsymätöntä siritystä ja lokkien huutoja kirkkaassa illassa.

Saaristomeri hymyili meille. Jokainen päivä tuntui olevan edellistä kauniimpi ja aurinkoisempi, jokainen rantakallio sileämpi ja lämpimämpi. Aspön onnelliselta saarelta lähdettyämme meri oli aivan tyyni. Vähän harmitti ettei tuulta ollut purjehtimiseen, sillä hiljaisuus on aina mukavampaa kuin koneen puuduttava puksutus. Maisema oli kuitenkin niin kaunis, ettei moottorilla ajaminen tuntunut niin tylsältä kuin yleensä. Kovin pitkälle emme silti jaksaneet jurnutella, vaan jäimme yöksi Berghamnin saareen Aspön ja Nauvon puoliväliin.

Saarella sijaitsee vanhoja kalastajatiloja, joista osa on Metsähallituksen hallinnassa. Kauniissa, valkoisessa talossa on museo, jonka ovet olivat auki ja sisällä sai ihan omassa rauhassaan tutustua saariston elämästä ja historiasta kertovaan näyttelyyn. Ympärillä on vanhoja niittyjä, joita edelleen hoidetaan laiduntamalla. Mekin kuulimme kyllä illansuussa lehmien ammumista, mutta emme koskaan nähneet äänen lähdettä – ne taisivat nauttia kesäpäivästään jossakin metsän vilpoisassa varjossa. Rannassa oli kauniita, meri-ilmaston harmaiksi kauhduttamia aittoja ja laitureita.

Berghamnin satamapaikat, joita on kaksi ihan vieretysten, sijaitsevat kauniissa poukamassa pienen saaristoryppään suojaamana. Edustalla risteää kaksi suosittua veneväylää, mutta paikka oli näin heinäkuussakin aivan hiljainen. Veneilijät tuntuvat pääasiassa hakeutuvan isoihin satamiin palvelujen äärelle, eikä täällä ollut sitä lajia tarjolla vesijohtoa ja jätekatosta lukuun ottamatta. Miten kaunis paikka, totesimme kuin yhdestä suusta, tännehän saisi vaikka kuinka hienon retkisataman! Tuossa olisi ravintola, tuossa pikku uimaranta, tuohon sopisi grillipaikka! Toisaalta, tuskinpa se olisi ollut mukavampaa kuin tällä tavoin vapaana ja rauhassa haahuilla pitkin kukkaniittyjä ja laidunmaita, ihailla tyyntä saaristoa ja illan tullen vaihtaa muutama sana viereiseen laituriin kiinnittyneen veneen miehistön kanssa, nauttia hyvä illallinen ja nukahtaa rauhalliseen liplatukseen ja veneen kevyeen keikahteluun.

Seuraavana päivänä purjehdimme Nauvoon, eikä siellä ollut tällaisesta rauhasta tietoakaan. Tarkoituksena oli käydä vain pikainen kauppareissu ja palata takaisin saaristoon illaksi, mutta sateen ja ukkosen uhka leijui sataman yllä niin pitkään, että tuntui paremmalta ajatukselta jäädä sittenkin laituriin ja käydä kenties suihkussa ja ehkä ulkona syömässäkin. Olimme myös havainneet ongelmia sähkölaitteiden kanssa, erityisesti jääkaapin, joka ei jaksanut oikein käydä, ja päättelimme “hupiakkumme” vetelevän viimeisiään – käynnistysakkuhan olikin uusittu jo keväällä. Nauvon huoltoasemalta löysimme uuden akun, ja päätimme vaihtaa sen paikalleen saman tien. Siinäpä se päivä kuluikin puuhaillessa. 

Nauvosta löytyi – tietysti – myös kirkko, ja pitihän sitä – tietysti – käydä ihailemassa. Kiviseinien sisällä oli viileää ja hiljaista, korkeat holvit olivat kauniisti koristellut.

Yksi yö satamahulinaa riitti meille, ja palasimme takaisin Berghamniin. Matkan päätepiste häämötti jo minulle – jäisin pois kyydistä Kasnäsissa parin päivän päästä, ja tilalleni saapuisi vaihtomies, joka auttaisi purjehtimaan veneemme takaisin kotisatamaan. Minun ei siis tarvitsisi palata takaisin omia jälkiämme pitkin, reittiä, jonka tunsin jo paremmin kuin hyvin, vaan lomani loppuhuipennus olisi tämä kaunis Saaristomeri! Se sopi minulle oikein mainiosti. Jos hauskuuden on pakko loppua, se on parasta lopettaa silloin kun se on parhaimmillaan, eikä venyttää sitä turhan päiten – silloin itku tulee väkisinkin!

Jatka kesän 2017 matkakertomusta seuraavaan osaanlue edellinen osa – aloita matkakertomus alusta!