Apulia – barokkia ja piippalakkeja
Purjehdusseikkailumme blogitarinat ovat jääneet vähän muun elämän jalkoihin kuluneen talven ja kevään aikana. Ehkäpä syynä on se, että kirjoittaja on viettänyt nämä kuukaudet kotomaassa töitä paiskien, eikä tilanne ole oikein ollut otollinen kirjoitusinspiraation iskeä. Ainakaan, jos pitäisi kirjoittaa kaukana Välimeren auringon alla koetuista elämyksistä. Nyt, kun ollaan jo uuden purjehduskauden alussa, lienee parasta sutaista pikainen yhteenveto Brindisin ympäristön kohteista, satunnaisessa järjestyksessä. Tulevan kesän uusista kuvioista lisää myöhemmin!
Adrianmeren Brindisi – jo muinaiset roomalaiset…
Otrantosta suuntasimme Apulian rannikkoa pohjoiseen kohti Brindisiä. Oli aurinkoinen, kuulas syyspäivä, joka jo vähän enteili viileneviä säitä. Matka sujui kommelluksitta mukavassa sivumyötäisessä. Tuulta riitti koko reilun 40 merimailin matkalle, mutta päästyämme Brindisin suuren sataman aallonmurtajan suojaan oli ilta jo pimentynyt.
Laiskanpulskea purjehdusvuosi 2022
Purjehdusseikkailumme viides vuosi pyörähti käyntiin toukokuussa 2022. Purjehduksellisesti se jäänee muistiin ehkä vähän laiskana vuotena. Neljännen reissutalvensa veneemme Aina asusteli Kreetalla Agios Nikolaoksen satamassa. Toinen meistä piti Ainalle seuraa Kreetan kylmissä ja epävakaissa talvisäissä, toinen vietti talven Suomessa töitä tehden. Sota-, pandemia- ja inflaatiouutiset vetivät mielen matalaksi. Sen kaiken vastapainoksi tuntui hyvältä kellua kesä lämpimällä Joonianmerellä kaikesta irrallaan. Matkanteossa tulee muutenkin joskus kausia, jolloin matkustaminen ei niin inspiroi. Joskus jopa kyllästyttää. Se kuulostaa monesta varmaan oudolta, ellei suorastaan rikolliselta. Mutta matkapurjehdus elämäntapana on juuri sitä – elämää – siinä missä joku muukin, ja siihen kuuluu erilaisia vaiheita.
Hauskaa joulua 2022!
Sieltä se joulu taas saapui. Purjevene Ainan kyydissä tutustutaan tänä jouluna italialaiseen jouluperinteeseen. Se vaikuttaa ainakin kulinaariselta anniltaan hyvin miellyttävältä. Sylvian joululaulusta tutuin sanoin myös sypressit tuoksuvat nyt talvellakin, viini vaahtoaa ja sää on varsin toukokuinen.
Uusi meri, uusi maa – Kreikasta Italian Otrantoon
Kreikan rannikko jäi taakse. Edessä kajasteli monen vuoden jälkeen uusi maa, Italia, ja siellä ensimmäiseksi ankkuripaikka Otranton kaupungin edustalla. Matkalla Välimeren halki itään kesällä 2019 olimme hypelleet pitkin kaunista Sisiliaa, mutta manner-Italiaan emme vielä kertaakaan olleet rantautuneet.
Kesän 2022 kootut seilailut
Kesä 2022 hujahti Kreikan vesillä telakkahommien ja kevyiden päiväpurjehdusten merkeissä. Tulimme viettäneeksi monta viikkoa ihan suoranaista mökkilomaakin, tosin kelluvassa asumuksessa. Monena aamuna sitä suunnitteli, että tänään kyllä rullattaisiin purjeet auki ja lilluttaisiin edes seuraavaan poukamaan, mutta päivän kuumuuden laskeuduttua merenpinnan tasolle yhä useammin pohdiskelu päättyi lopputulemaan ”Onks pakko jos ei taho?”
Kythera – yllätys matkan mutkassa
Olimme lähteneet purjehtimaan Kreetalta kohti Joonianmerta toukokuun 8. päivä. Vuorokautta myöhemmin Kreeta möllötti edelleen paapuurin puolellamme, aivan kuin emme olisi edenneet mihinkään. Onhan se valtavan pitkä saari, mutta eipä vauhdissakaan ollut hurraamista. Tuuli oli vastahankainen, niin että pääsimme niukin naukin etenemään jonkinlaisessa luovikulmassa, ja ajoittain kävi niin tyyneksikin että oli pakko ajaa koneella.
Kreetan kevät ja uusi purjehduskausi
Talvi 2021-2022 oli harvinaisen kylmä ja runsasluminen – myös Kreetalla! Lisäksi Kreetan talvi oli poikkeuksellisen myrskyinen, ja ainakin veneemme Ainan mielestä kerta kaikkiaan ikävin talvi koko purjehdusreissumme varrella. Tämän jutun kirjoittaja, Inka, vietti talven kotomaassa, siellä pakkasten ja hankien keskellä, mutta vene ja venevahti sinnittelivät Agios Nikolaoksen marinassa pidellen milloin vesi-, milloin raesateita ja kiristellen köysiä hulvattomasti vellovassa satama-altaassa. Aurinkoisina päivinä saattoi ihailla lumipeitteisiä vuoria, mutta kauniit näkymät eivät aivan täysin korvanneet huonoista ilmoista johtuvaa mieliharmia ja vaivaa.
Spinalongan saari – ei paluulippua
Matkustin Kreetalle ensimmäisen kerran 15-vuotiaana. Se oli ensimmäinen ja ainoa etelänmatkani, ja upeiden hiekkarantojen ja hirvittävän suolaisen, mutta taivaallisen lämpimän uimaveden lisäksi mieleeni jäi lähtemättömästi laivamatka spitaalisten saarelle. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin olimme saapuneet omalla veneellämme tämän kuuluisan saaren, Spinalongan, suojiin kauniille ankkurilahdelle. Oli aika lähteä tutustumaan linnakkeeseen, tällä kertaa jollan kyydissä.
Kreetalle talvea pakoon – Spinalonga ja Elounda
Aina purjehti rauhallisesti mieluisinta kompassisuuntaansa, 180°. Taakse jäi Mykonos, sitten Naxos ja Paros, joiden välistä pujahdimme yhä etelään suunnaten. Elettiin lokakuun viimeistä päivää, joten aurinko laski jo aikaisin illalla. Kuu ei valaissut tätä yöpurjehdusta. Taivasta peitti pian niin paksu pilvikerros, että yöstä tuli säkkipimeä. Tuuli jaksoi kuitenkin kuljettaa meitä ihan mukavaa vauhtia, eikä merikään ollut kuoppainen, joten saimme vuoron perään hyvin unen päästä kiinni. Minä kiipesin istumalaatikkoon omaan vahtivuorooni puoliltaöin, ja näin styyrpuurin puolella kauniissa yövalaistuksessaan kimaltelevan Santorinin saaren. Ehkäpä siellä tulisi joskus käytyä, mutta ei nyt – meillä oli suuntana Kreeta.
Mykonos ja talviset tuulet
Lokakuun loppupuolella olimme pidelleet kovia pohjoistuulia Naxoksessa melkein viikon. Sitten seurasi parin päivän tauko, jonka aikana ehdimme purjehtia Delokselle ja tutustua ihmeelliseen temppelisaareen yhden päivän ajan. Sitten olikin jo seuraavan pohjoismyräkän aika. Deloksen naapurisaaren, Mykonoksen, eteläpuolella näytti olevan useita suojaisia poukamia. Suuntasimme siis Mykonokselle piileskelemään. Ehkäpä tämän Kykladien yhden suosituimman matkailukohteen turistilaumatkin olisivat jo harvenemaan päin näin myöhään syksyllä.
Delos – Apollonin pyhä saari
Joskus mietin, millaista olisi olla kreikkalainen, kotoisin joltakin sattumanvaraiselta saarelta tai rantakaistaleelta. Että olisi ihan normipäivä, kun lähirannan hiekasta paljastuisi parituhatta vuotta vanha pronssipatsas. Joka ikinen lähikukkula olisi jonkun Zeuksen seitsemännen vaimon pojan tai tyttären syntymäpaikka. Takapihan oliivipuukin olisi ollut olemassa jo Aristoteleen lapsuudessa, ja isoisän lampaat olisivat laiduntaneet historiankirjoista tutulla taistelukentällä.
Kreikan meri, meri Kreikan – vuosi 2021 s/y Ainan kyydissä
Kun purjehdusreissumme alkoi kesällä 2018, emme kuvitelleet viettävämme missään maassa vuosia. Mutta kuinkas kävikään? Olemme viihtyneet Kreikassa jo viimeiset pari vuotta. Alkanut talvi on jo kolmas, jonka Aina-veneemme uinuu kreikkalaisessa talvitukikohdassa – tällä kertaa Kreetan saarella. Tulevia reittisuunnitelmia saavat lukijamme odotella rauhassa, sillä ne avautuvat meille itsellemmekin yleensä vasta ihan viime tingassa.
Hyvää joulua kuitenkin!
Toinen kummallinen vuosi lähenee loppuaan. Meidän marraskuun alussa Kreetalle päättynyt purjehduskautemme oli tapahtumarikas sekä hyvässä että pahassa. Paljon olemme taas oppineet, monesta selviytyneet, ja osanneet nauttia ihan jokaisesta kauniista päivästä, lämpimästä vedestä ja hyvästä tuulesta, joka kohdallemme on osunut.
Naxos – marmorikyliä ja Bysantin aarteita
Naxoksen saari on suuri ja täynnä nähtävää – täällä vierähtäisi helposti monta viikkoa. Tällä kertaa meillä oli kuitenkin aikaa vain päivä ajella vuokra-autolla ympäri sisämaata. Aika paljon ehdimme yhdessä päivässäkin kyllä bongata! Suuntasimme Naxoksen kaupungista itään kukkuloiden yli. Maisemat muuttuivat sitä vehreämmiksi, mitä kauemmas karulta rannikolta tultiin.
Naxos – Kykladien suurin ja komein
Kykladien saaristoseikkailumme oli alkanut Parokselta, ja nyt saavuimme vain parin tunnin purjehduksen jälkeen naapurisaari Naxokselle. Naxos on Kykladien saaristoryhmän suurin saari. Pääkaupungin nimi on myös Naxos, mutta sitä kuulee kutsuttavan nimellä Chora (chora tarkoittaa yksinkertaisesti kaupunkia tai pääkaupunkia, ja sitä käytetään monesta muustakin kaupungista Kreikan saaristossa). Naxoksen kaupunki sijaitsee laajan lahden rannalla Naxoksen kaakkoisnurkalla, ja sitä suojaa pohjoisen puolelta pieni saari, jolla sijaitsevat Apollonin temppelin rauniot. Temppelisaaren ja kaupungin välissä on pieni aallonmurtajan suojaama ankkurialue, joka oli tietysti meille satamanvälttelijöille itsestään selvä valinta ankkurointipaikaksi.
Egean saarten purjehdus alkaa – Paros
Naxos, Paxos, Paros, Poros… Antipaxos, Antiparos, mutta ei Antinaxosta eikä Antiporosta. Vai miten päin se olikaan? Ehkäpä kreikkalaiset olisivat voineet käyttää vähän enemmän mielikuvitusta ja tavuja keksiessään saarilleen nimiä, niitä luetellessa menee kieli iloisesti solmuun! No, eivät kai näiden saarten nimet ole toisaalta kummempia kuin Suomen rannikon loputtomat Hög-, Låg, Lång-, Tunn-, Lill- ja Storholmenit, tai Sand-, Sten-, Björk-, Gran-, Tall- ja muut sellaiset ööt.
Byrokraattinen bonusraita: Tankkaamme vettä Aeginan satamasta
Olemme koko purjehduskauden keplotelleet menemättä kertaakaan Aina-veneen kanssa satamaan. Vettä ja joskus vähän polttoainettakin olemme kuljettaneet kanistereissa jollan kyydissä. Kun vettä on reissun mittaan oppinut tarvittaessa käyttämään hyvin säästeliäästi, ei tällainen alkeellinen menetelmä ole oikeastaan tuntunut yhtään hankalalta. Vedentekokoneeseen ei budjettimme vieläkään taivu, joten näillä mennään, eikä siinä mitään.
Saroninlahden purjehdus | Aegina, jumalatar Afaian saari
Aeginan piskuinen saari sijaitsee keskellä Saroninlahtea Ateenan sataman, Piraeuksen eteläpuolella. Kolmionmuotoinen saari on noin 12 kilometriä kanttiinsa, ja sillä asuu noin 9000 asukasta. Aeginaan kulkee Piraeuksesta vilkas lauttaliikenne, ja niinpä kesäkaudella populaa riittää.