Pikku vene purjehtii kohti ilta-aurinkoa. Tuuli on leppeä, ilma vihdon kesäisen kuuma. Veneen matka on myötäinen, ja se lipuu eteenpäin hitaasti pelkän keulapurjeen avulla. Minä seison rannalla katsellen sen menoa. Heilutan viimeisen kerran hyvästiksi, kun veneessä istuvat ihmiset ovat jo niin pieniä, etten enää näe heitä edes kamerani teleobjektiivin läpi. Sitten istun autoon ja lähden kotimatkalle.
Ensimmäinen lomapäivä on jo pitkällä, mutta vielä ei olla matkalla. Veneemme toki jo tempoilee köysissään malttamattomana, mutta emme tohdi lähteä 20 m/s riehuvien tuulenpuuskien riepoteltavaksi. Puhumattakaan siitä, että isoimpien aaltojen korkeus on reilusti puolet veneemme pituudesta. Tietynkokoinen aalto kaataa tietynkokoisen veneen, tähän on olemassa oikein laskukaavakin, mutta näin lomamatkan aattona en ole varma haluanko ottaa siitä selvää. Ehkä on viisaampaa vain pysytellä poissa liian vaativista olosuhteista. Tuulen suunta olisi kyllä todella mieluinen – tänä kesänä mieli halajaa länteen ja on harmillista, ettemme pääse hyödyntämään itätuulia, kun niitä kerrankin olisi tarjolla. Tosin vaikuttaa siltä, että tuulet nykyisin saattavat olla ihan mitä tahansa.