Browsed by
Kuukausi: joulukuu 2017

Purjehtimaan maailmalle – Se Oikea vene

Purjehtimaan maailmalle – Se Oikea vene

Ensimmäinen askel kohti suurta purjehdusseikkailua on otettu. Viime kerralla kirjoitin siitä, miten haave ja ajatus purjehduksesta syntyi, ja siitä, kun ryhdyimme sanoista tekoihin. Entinen elämä maalaisidyllissä sai jäädä, ja uusi on aluillaan. Päätökseen liittyy vielä paljon selvitettäviä asioita – henkisiä, taloudellisia ja käytännöllisiä. Tällä kertaa aion keskittyä enimmäkseen käytännölliseen ja tekniseen puoleen, tarkemmin sanottuna sopivan veneen valintaan ja varusteluun.

Veneen valinnassa joutuu tasapainoilemaan järjen ja tunteen välillä. Päätös on tehtävä kaiken saatavilla olevan tiedon ja kokemuksen perusteella, eikä saa antautua markkinoinnin ja mielikuvien vietäväksi. Mutta ei tunnettakaan saa kokonaan unohtaa. Veneen täytyy tuntua omalta, aivan samalla tavoin kuin talonkin – siitähän tulee meille koti kenties vuosiksi!

Budjetti – se ainainen budjetti!

Aivan kuten purjehtiminen elämäntapana voi merkitä aivan eri asioita erilaisista taloudellisista lähtökohdista matkaan lähteville, myös veneen hankkimiseen käytettävissä oleva raha määrittelee melkoisesti, millaisia ominaisuuksia veneeltä voi vaatia.

Asketismista…

Jos ihan askeettisimpaan äärilaitaan mennään, niin kyllähän ensiveneellämmekin voisi pidemmälle reissulle lähteä. Onhan saman kokoluokan Albin Vegallakin purjehdittu sekä Luoteisväylän läpi että Kap Hornin ympäri. Siitä, kuinka tarkoituksenmukaista sellainen on, voidaan tietysti kiistellä, mutta meidän pikku paattimme on avomerikäyttöön suunniteltu. Pääsääntöisesti vene kestää aina enemmän kuin sen miehistö. Mutta 25-jalkaisella veneellä isoilla vesillä seikkaileminen kuuluu extreme-urheilun kategoriaan, eikä sellaiseen ole keski-ikäisen täti-ihmisen, tai kovin monen sedänkään, terveellistä ryhtyä kylmiltään.

Toisekseen, pysyvässä asunnossaan olisi mukavaa mahtua seisomaan suorana – myös sateisella säällä, jolloin kattoluukkua ei voi pitää auki! Pieneen veneeseen olisi mahdotonta saada myöskään tarpeeksi säilytystilaa edes välttämättömille tavaroille ja riittävälle määrälle vettä ja ruokaa. Navigointielektroniikalle ei saisi riittävästi virtaa. Kesälomaretkillä nuo seikat eivät tietenkään ole mikään ongelma, mutta ymmärrämme, että Itämeren ulkopuolelle emme pikkuveneemme kanssa oikein voi ajatella lähtevämme.

…luksuksen kautta…

Aloimme siis katsella isompaa venettä. Kompaktissa pikkupaatissa kesälomaa viettäessä sitä mietiskeli, kuinka mukavaa olisi turkoosilla merellä kelluskellessa, jos voisi milloin tahansa majoittaa ison joukon sukulaisia, ystäviä ja tuttavia ylimääräisiin hytteihin. Kyytiin mahtuisi vaivatta myös polkupyöriä, kajakkeja, suppilautoja ja sukelluslaitteita, sekä tietysti paljon ruokaa, vettä ja polttoainetta.

… sittenkin kultaiselle keskitielle

Mutta isossa veneessä on myös isot purjeet, iso moottori, suuri sähkönkulutus – ja kaikki sen vuoksi kalliimpaa ylläpitää ja korjata. Veneen täytyisi olla siis sopiva kompromissi. Sen kokoinen, että kaksi ihmistä mahtuisi asumaan siinä mukavasti – ja ehkä muutama vieraskin aika ajoin, jos meillä vielä siinä vaiheessa sattuu olemaan ystäviä. Mutta miten määritellään sopivan kokoinen vene?

Iso vai pieni?

Jos veneen pituusmitta kerrotaan kahdella, ei saada kaksi kertaa suurempaa venettä. Veneiden matematiikka ei toimi näin. Kaksi kertaa pidempi vene on itse asiassa painoltaan ja tilavuudeltaan kuusi kertaa suurempi. Siinä on myös kuusinkertaisesti pinta-alaa purjeissa ja hevosvoimia moottorissa. Veneiden ostohinnat eivät tietysti noudata samaa lakia. Hyppäys vaatimattomasta pikkuveneestämme seuraavaan, pienten perheveneiden luokkaan, on hintamielessä valtava – kenties nelin- tai viisinkertainen. Isompien kokoluokkien keskinäiset hintaerot eivät ole yhtä merkittäviä, koska varustelu määrittää hintaa yhtä paljon kuin veneen koko. Kolossaalisen paatin voi joskus saada halvallakin, koska sen ylläpito on niin kallista.

Ylläpitokuluissa ja varusteita uusittaessa veneen koon vaikutus on tuntuva.  Purjeet eivät ole ainoastaan paljon suuremmat, ne täytyy myös tehdä vahvemmasta, kalliimmasta materiaalista. Köydet ja vaijerit ovat paitsi pitempiä, myös paksumpia ja voimat, joita niiden täytyy kestää, kasvavat nopeasti veneen koon mukana.

Sopiva koko ei siis välttämättä määräydykään sen mukaan, kuinka suureen veneeseen meillä on varaa, vaan kuinka pienessä pystymme elämään vielä kohtuullisen mukavasti ja riittävästi varustautuneina. Veneen ostohintaa merkittävämmiksi kuluiksi nousevat nimittäin ylläpito- ja korjauskustannukset, jotka meillä on uskollisina matkakumppaneinamme maailman joka kolkassa.

Uusi vai vanha?

Veneen materiaali ja malli ovat olleet meille alusta alkaen varsin selvä asia. Haluamme jämäkän veneen, joka on suunniteltu purjehtimaan vakaasti pitkiä matkoja ja kestämään kovaa keliä. Emme ole vakuuttuneita modernien, kevyiden veneiden ja niiden herkkien peräsimien ja kölien kestävyydestä ja turvallisuudesta. Ne on useimmiten suunniteltu leppoisaan päiväpurjehdukseen ja satamaelämään, ja vaikka sellaisilla veneillä onkin ylitetty valtameriä onnistuneesti, vaativat olosuhteet voivat ajan myötä olla niiden rakenteille liikaa.

Tietysti meidänkin purjehdusmatkamme tulee olemaan enimmäkseen kevyttä päiväpurjehdusta ja ankkurissa lekottelua ja vain pieni osa siitä vaativaa isojen merten ylittämistä. Mutta haluamme matkustaa myös sellaisiin kolkkiin maailmassa, joissa sää ei aina ole leppeä eikä vesi lämmintä – vaikka saattaa olla, että ensi alkuun suuntaammekin aurinkoisemmille leveysasteille – ja sen vuoksi meille on ehdottoman tärkeää, että veneemme on suunniteltu vaativaan matkapurjehdukseen. Vaihtoehdoiksi jäävät siis järeämmin rakennetut umpilasikuituveneet tai teräspurret. Ja koska kumpiakaan ei enää nykypäivänä juuri valmisteta (ainakaan meidän kukkarollemme sopivaan hintaan), ratkeaa kätevästi samalla kysymys veneen ikäluokasta. Purjeveneet ovat tunnetusti naisia, eikä naisten ikää ole kohteliasta tiedustella. Nyt ei kuitenkaan liikuta ihan tytönhupakoiden seurassa, vaan ikähaarukka rajataan jonnekin 1970-luvun ja 1990-luvun lamaa edeltäneen ajan välimaastoon.

Modernien veneiden avaria, valossa kylpeviä asuintiloja emme siis saa, mutta niiden kääntöpuolena on joka tapauksessa ominaisuuksia, jotka ovat meille ehdoton ei: leveä perä ja litteä pohja, jotka saavat veneen mäiskyttämään ikävästi aallokossa ja varsinkin luovilla sekä avarien tilojen turvattomuus avomerellä keikkuessa. Isot ikkunat ovat rikkoutuessaan vaarallisia ja päästävät sitäpaitsi liikaa auringonvaloa veneen sisätiloihin, jolloin tropiikissa väistämättä tarvitaan ilmastointilaite… ja sähköä, generaattori, polttoainetta ja niin edespäin.

Vanhemmissa matkaveneissä on useimmiten paljon rajallisemmat asuintilat kuin saman pituisissa uusissa veneissä, mutta niissä on enemmän säilytystilaa ja isommat vesi- ja polttoainetankit. Se sopii meille. Pitkällisen tutkimuksen perusteella ja käytyämme katsomassa useampaa venettä paikalla tulimme siihen tulokseen, että meille sopivan kokoinen vene on tilaratkaisuista riippuen jotakin 35 ja 40 jalan väliltä.

Hidas vai nopea?

Kevyillä tuulilla modernit, kevyet veneet päihittävät raskaammat avomeriveneet vauhdissa mennen tullen. Kevyitä tuulia on maailman merillä enemmän kuin navakoita, joten emme haluaisi tinkiä purjehdusominaisuuksista siinä suhteessa liikaa. Onhan hyvä matkavauhti myös omalla tavallaan turvallisuustekijä – miksi jäädä myrskyn tielle, jos ehtii sen väistää? Niin tärkeää ei nopeus kuitenkaan saa olla, että sen vuoksi tingitään turvallisuudesta. Jos on kiire päästä valtameren yli, lentokoneella se onnistuu huomattavasti nopeammin.

Toiveidemme vene purjehtii tietysti kelvollisesti kaikilla tuulilla ja tuulensuunnilla. Huonosti luovivan tai liian raskaan ja kömpelön veneen kanssa joutuu turvautumaan liikaa moottoriin, ja me haluamme purjehtia!

Mistä sen löytää?

Meidän toiveidemme mukainen vene poikkeaa aika paljon tavallisen suomalaispurjehtijan veneestä. Kotivesille sopii paremmin kevyt pursi, joka kulkee ketterästi kapeilla saaristoväylillä ja tarjoaa mukavat asuintilat lomaviikkojen retkipurjehdukseen. Sen vuoksi meidän vaatimuksemme täyttäviä veneitä on kotimaisilla markkinoilla aika vähän myynnissä, ja tarkoitukseemme sopivienkin varustelutaso on usein vaatimaton.

Ulkomaiset veneiden myyntipalstat ovat käyneet meille hyvin tutuiksi, ja tiedämme, että hyvin varusteltuja veneitä on kyllä maailmalla – Välimerellä, Floridassa, Karibialla. Yhdessä ainoassa satamassa saattaa olla enemmän myytäviä veneitä kuin koko Suomessa, valmiina vaikka maailmanympärimatkaan, ja paljon halvemmalla kuin pelkät perusveneet meillä.

Mutta miten löytää aikaa ja rahaa toivioreissuille maailmalle? Kun veneenkatsomismatkat jo Kuopioon tai Turkuun tuntuvat hankalilta saada sopimaan aikatauluun, kuinka sitten onnistuisi sopia riittävästi venenäyttöjä yhteen ainoaan lomaviikkoon vaikkapa Floridassa? Ja jos nyt ei ole nimenomaan kiinnostunut lomailusta Floridassa, tuntuisi ikävältä tulla sieltä tyhjin käsin takaisin. Pitäisi ottaa selvää kaupankäynnin käytännöistä eri maissa, ja mitä jos joku viilaa meitä vilpittömiä tolloja linssiin?

Voisipa sopiva vene, tai ainakin suunnilleen sopiva, löytyä Suomesta tai korkeintaan muualta Euroopasta! Vaihtoehtona voisi tietysti olla jokin vaatimaton perusvene, jonka voisi itse varustella, mutta käytettyjenkään varusteiden avulla laskutoimituksista on vaikea saada toivotunlaista loppusummaa. Karvalakkiveneen valtamerikuntoon saattaminen on älyttömän kallista puuhaa!

Onnistummeko löytämään venettä, joka vastaisi vaatimuksiamme ja toiveitamme – edes suurimmalta osin? Kuinka isoja kompromisseja joudumme tekemään? Siitä voin jo piankin kertoa lisää…

Luen mielelläni kommentteja ja vastaan niihin – älä siis epäröi kommentoida!

Jos veneiden ominaisuudet kiinnostavat tarkemmin, olen koostanut niistä tähän ”teknisemmän listan” suurin piirtein siinä järjestyksessä, kuin koemme ne tärkeiksi – ensin pakolliset, sitten toivotut asiat ja lopuksi ”hei tää ois kiva” -kategoria, jos edellä mainitut on jo täyteen ruksattu…

Toivelista

Ihan ensimmäiseksi veneen on oltava…

[read more=”Lue lisää” less=”Sulje”]

1   Turvallinen
Tästä ei voi tinkiä yhtään. Veneen pitää olla valtameripurjehdukseen sopiva, hyvin suunniteltu, vakaa ja vankkarakenteinen kaikilta osiltaan: runko, köli, peräsin, riki.

2   Merikelpoinen
Turvallisuus mainittiin jo, mutta tämä on vähän laajempi käsite. Veneen pitää käyttäytyä hyvin kovassa kelissä ja isossa aallokossa. Sen pitää olla liikkeissään rauhallinen ja vakaa, ns. “sea kindly”. Kallistua toki saa, mutta ei mäiskyttää. Pitää olla suuntavakaa ja voitava tasapainottaa purjein siten, että ohjaus ei vaadi suurta voimaa. Avotilan pitää olla suunniteltu merenkäyntiin – ei saa olla liian leveä ja turvaton.

3   Hyvä purjehtimaan
Tavallaan jatkoa edelliseen, mutta painottaen myös suorituskykyä. Nopeus on osittain asia, jonka suhteen voi tehdä kompromisseja (ja todennäköisesti edellisissä kohdissa mainitut ominaisuudet sulkevat jo itsessään pois nopeuden kevyessä tuulessa), mutta veneen tulisi pystyä kohtuullisen hyvään luovikulmaan ja muutenkin kyetä etenemään mukavasti kaikilla tuulensuunnilla. Muuten joutuu turvautumaan liikaa moottoriin.

Runko
Teräs tai lasikuitu. Kölin malli mielellään pitkä eväköli, peräsin täyspitkällä skegillä (vaikka skegi ei suojaisikaan peräsintä törmäyksessä, se varmasti estää verkkojen, köysien ja roskien takertumisen peräsimeen). Pitkäkölinen vene myös mahdollinen. Peräsimen pitää olla vahva. Ei sandwich-rakennetta rungossa.

Riki
Kannen läpi köliin menevä masto. Mieluiten kutteri- tai solent-riki, jossa keulassa iso genua ja sen takana kovemman tuulen fokka. Mieluiten molemmat keulapurjeet rullalla.
Ketsi käy myös, miinuksena kalliimpi ja monimutkaisempi riki uusia.
Kunnolliset vinssit (ainakin 2 itseskuuttaavaa).
Köydet avotilaan (nostimet ja reiviköydet) jos vain mahdollista, ettei kannella tarvitse toikkaroida pahassa kelissä. Stack pack / lazy jack -systeemi isopurjeessa.

4   Hyvät tilat
Tilavat asuintilat
Riittävän tilava kahdelle hengelle pysyvään asumiseen. Veneestä tulee meidän ainoa kotimme kenties vuosiksi! Pitää löytyä:
– 2 hengen hytti, jossa on oikeasti kunnollisen kokoiset sängyt ja hyvä tuuletus
– mielellään 2 mutta vähintään 1 kunnollinen meripunkka, ja lisälaitoja muihinkin sänkyihin
– hyvä keittiö. Pitää olla U-mallinen tai muuten sellainen, että merenkäynnissä voi tukea itsensä pystyyn kokatessaan
– wc jossa suihku (mieluiten erillinen suihkutila, muttei välttämätön)
– reilun kokoinen salonki ja iso ruokapöytä
– hyvä tuuletus, avattavia ikkunoita ja kattoluukkuja sekä myös dorade- tms venttiilejä huonoon keliin
– hyvä lämmityslaite
– paljon tukikahvoja ja muutenkin sisätilan pitää toimia merenkäynnissä ja kallellaan
– mieluiten erillinen navigointipöytä
– tilaa 2-4 vieraalle, osa sängyistä (tai kaikki) voivat myös olla salongin sohvista muunnettavat
– perähytti omaksi makuuhuoneeksi olisi paras ratkaisu, mutta se ei saa kostautua esim salongin pienuutena tai viedä liikaa säilytystilaa ulkoa
– 2 erillistä makuuhyttiä olisi superhienoa (mutta ks. ed.)

Tilavat säilytystilat
– riittävät tankit polttoaineelle ja vedelle. Todennäköisesti hankimme vesikoneen, mutta tankkiveden pitää riittää valtameren ylitykseen säännösteltynä, jos vesikone lakkaa toimimasta.
– hyvät säilytystilat köysille, fendareille, kaasupulloille ym. Hyvä paikka paukkulautalle ja jollalle
– paljon säilytystilaa ruoalle
– jonkin verran tilaa isoille tavaroille, kuten varapurjeet (taittopyörät, kajakit), telttasauna

5   Hyvä varustelu
Tätä voi toki tarpeen mukaan täydentää, mutta olisi hyvä, että vene olisi valmiiksi reilummin varusteltu. Uusien varusteiden hankkiminen on aina kalliimpaa kuin vähän käytettyjen ostaminen veneen mukana. Tässä on lueteltu ne varusteet, jotka veneessä pitää olla kun iso matka alkaa
– yleiset turvavarusteet
– pelastuslautta
– epirb
– myrskyvarustus mietitty (myrskypurjeet, ajoankkuri jne)
– tuuliperäsin
– hyvä autopilotti (systeemipilotti)
– tutka
– plotteri
– vhf-radio
– ssb-radio ja (tai) satelliittipuhelin (sitten kun mennään isojen merten yli)
– aurinkopaneeleita riittävään sähköomavaraisuuteen (+ muitakin mahdollisia energiantuottotapoja, esim vesi- tai tuuligenu)
– vesikone
– hyvät purjeet, mielellään myös genaakkeri tms
– kunnon sprayhood (tuulilasi mallia HR olisi hieno!)
– bimini (mahdollisesti kokonainen avotilan sulkeva teltta…)
– kovapohjainen hypalon-jolla

Lisätoiveita, jos kaikki edelliset ovat jo täyttyneet 😉
– wc:n sijainti sisäänkäynnin lähellä toivottavin, jotta märät vaatteet saa helposti kuivumaan ja vahtivuorossa oleva pääsee vessaan kulkematta koko veneen läpi
– keskiohjaamo: mahdollistaa kunnollisen perähytin, ja takakannella on reilusti tilaa touhuta myös matkan aikana (mukavampaa = vähemmän pomppivaa kuin keulakannella), esim kalastaa, ottaa aurinkoa. Kääntöpuolena on, ettei keskiohjaamoveneeseen saa kunnollista servo-pendulum-tuuliperäsintä. Mutta saa Hydrovane-tyyppisen, joka voi olla ok.

Ehdottomat nou-nou-asiat
– saildrive
– lapiomallinen peräsin
– varrelliset kölit, bulbit ym vastaavat
– balsaa rungossa
– ylipäätään sandwich-rakennetta rungossa

Mieluiten nou-nou
– tiikkikansi. Ei ainakaan, jos on huonokuntoinen. Jos on hyväkuntoinen (ainakin 10 vuotta käyttöikää ilman isoa kunnostusta) ja alla ei ole balsakantta, ehkä menettelee.
– isopurje rullalla. Paras ratkaisu olisi stack pack ja läpilatoitettu isopurje.
– nostokölit tai vastaavat ylimääräiset mekanismit ja reiät veden alla

[/read]
Purjehtimaan maailmalle – suunnitelmia, haaveita vai taivaanrannan maalailua?

Purjehtimaan maailmalle – suunnitelmia, haaveita vai taivaanrannan maalailua?

Meitä puri matkustuskärpänen nelisen vuotta sitten. Niinkö vähän aikaa siitä vasta on? Siihen asti elimme kymmenen vuotta varsin tyytyväisinä maalaistalomme remontin keskellä ja haaveilimme vain suuresta määrästä hehtaareja. Ja siitä, ettei tarvitsisi joka päivä ajaa töihin kaupunkiin, vaan voisi tehdä jotakin sellaista, että saisi olla kotona.

Mutta eräänä päivänä meidän alkoi tehdä mieli pois kotoa, ainakin silloin tällöin, kenties viikoksi kerrallaan ja etenkin talven pimeinä kuukausina. Pikku hiljaa jossakin päivittäisen aivotoiminnan taustalla alkoi syntyä hyvin hiljaisia, hapuilevia ajatuksia jostakin aivan toisenlaisesta elämästä. Mitä jos ryhtyisimme lammasfarmareiksi? Perustaisimme herkkupuodin? Tai lähtisimme Espanjaan pitämään majataloa? Miltei joka ilta saunan hämärissä puitiin taas uutta ideaa siitä, mitä muuta elämässä voisi tehdä kuin pendelöidä kodin ja työpaikan väliä. Sitten koitti lomamatka Kroatian turkoosien vesien äärelle ja pyyhki pois kaiken siihen mennessä suunnitellun. Ihan noin vain!

Siellä, Adrianmeren rannalla, mieleen palautuivat kauan sitten merellä koetut kesäaamut, purjehduksen rentous ja jännitys, suolainen tuuli ja vapaus – edessä kajastava horisontti! Yhtäkkiä viikon lomareissut ja loputtomat saunaparlamentin puheenaiheet, jotka eivät ikinä johtaisi sanoista tekoihin, alkoivat tuntua itsensä kiusaamiselta. Nyt piti päästä oikeasti maailmalle, piti päästä vesille. Isoille vesille!

Veneilijän uramme olivat olleet oikein hyvällä alulla, kummallakin omalla tahollaan, joskus silloin vuosikymmen ja risat sitten, mutta jostain syystä ne olivat päässeet hyytymään ja joutuneet ylähyllylle odottelemaan vuoroaan. Oli niin paljon muuta tekemistä, paljon muitakin haaveita jotka piti saada toteuttaa. Kiinnostukseni mereen ja purjehdukseen haaleni, arvelin unohtaneeni kaikki aikoinaan hankkimani taidot ja merikin tuntui elementtinä jotenkin pelottavalta. Vähän samaan tapaan kuin moni ei aikuisena enää uskalla mennä huvipuiston laitteisiin, minäkin ajattelin, että meri ja purjehdus olivat vain jotakin menneeseen elämään kuulunutta.

Purjehtimaan maailmalle?

Ajatus purjehduksesta taisi syntyä yhtä aikaa meidän molempien päissä. Ajelimme pienellä perämoottoriveneellä, jostakin turistikadun kojusta vuokratulla, Dalmatian rannikon poukamia tutkien, ihailimme ohi lipuvia purjeveneitä ja tunsimme tutun suolan tuoksun. Sen jälkeen suunta oli selvä, enää piti vain keksiä keinot!

Kotiin päästyämme alkoi innokas netin selaaminen. Kaikki purjehdukseen ja veneisiin liittyvä kiinnosti, olipa kyse charterveneiden vuokrauksesta, veneiden myyntisivustoista, purjehtijoiden keskustelupalstoista, maailmanmatkaajien blogiteksteistä tai Youtuben trooppisten maisemien ruskettuneista purjehtijoista.

Heti alkuun totesimme kuin yhdestä suusta, että perinteinen suomalainen purjehdusmeininki ei meitä kiinnostaisi sitten ollenkaan – siis se, missä venettä varustellaan ja hinkataan yhdeksän kuukautta, jotta sillä voidaan purjehtia lyhyen kesän ajan, ja tätä toistetaan vuosikymmenestä toiseen – vaan meidän ajatuksemme oli lähteä pitkälle matkalle. Aurinkoisille, lämpimille leveysasteille. Ei välttämättä maailman ympäri tai mitään muitakaan tiukkoja päämääriä ja tavoitteita.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Tulipa kumminkin hankittua pieni vene, jolla ryhdyttiin veneilemään ihan siihen perinteiseen suomalaistapaan: varustelua ja hinkkausta pääosan vuotta, jotta voisi nauttia niistä lyhyistä, joskin valoisista, kesäkuukausista.

Kesäveneily pienellä paatilla oli kuitenkin vain välivaihe, osa suurempaa suunnitelmaa. Minulle oli tärkeää päästä harjoittelemaan purjehdusta yksinkertaisella ja halvalla veneellä. Minua huolestutti, että olisin vuosien varrella unohtanut, miten purjehditaan, kehittänyt alttiuden ankaralle merisairaudelle ja että merellä oleminen olisi yksinkertaisesti alkanut pelottaa liikaa. En voinut ajatella, että investoisimme omaisuuksia isoon veneeseen vain voidakseni todeta kaikkien pelkojeni olleen aiheellisia.

Kun lähdimme pikku veneellämme ostosatamasta kohti kotia, ajelimme ensin koneella niemenkärjen ympäri, kunnes saavuimme avoimemmille vesille. Siellä nostimme purjeet. Sillä sekunnilla kun tuuli tarttui niihin ja vene hiukan kallistui ja lähti liikkeelle, tajusin etten ollut unohtanut yhtään mitään. Osasin purjehtia, tiesin miten purjeita säädetään, tiesin mistä pitää päästää löysää, kun vene kallistuu liikaa, tiesin mistä kiristää, jotta pääsee ylemmäs tuuleen.

Ensimmäisellä purjehduksellamme emme kokeneet suurta aallokkoa tai kovaa tuulta. Myöhemmin heti ensimmäisenä kesänä saimme tutustua runsain määrin kumpaankin lajiin, mutta merisairaudesta ei näkynyt pienintäkään oiretta. Eikä kertaakaan pelottanut. Jännitti kyllä – enimmäkseen mukavalla tavalla, joskus hiukan epämukavallakin – mutta ei pelottanut. Toisin sanoen olisimme sittenkin voineet heti ostaa sen suuren veneen! Mutta kuinka moni oikeasti uskaltaa kylmiltään tehdä niin suuria päätöksiä? Kuinka moni lopultakaan hyppää siekailematta pää edellä tuntemattomiin vesiin?

Lopulta kuitenkin maailmalle – mutta miten?
… Ja millä rahalla?

Miten sinne maailmalle sitten ihan oikeasti pääsee? Mistä tietää, mikä on puhdasta taivaanrannan maalailua, mikä astetta realistisempaa haaveilua, ja mikä sitten jo varsinaista suunnittelua? Kenelle puhua haaveistaan, ja etenkin, miten esittää asiansa siten ettei nyt ihan hulluksi luulla?

Kaikki olisi epäilemättä helppoa, jos meillä olisi säästöjä, rahastosijoituksia, asunto-osakkeita, lottovoitto… Voisimme vaikka heti seilata auringonlaskuun paksun pankkitilin tai korkotulon turvaamina. Mutta me olemme aina eläneet kädestä suuhun, käyttäneet kaikki liikenevät pennosemme remontointiin ja harrastamiseen ja sittemmin matkusteluun, emmekä ole ikinä saaneet mitään säästöön.

Purjehdus elämäntapana voisi toimia myös, jos olisimme paikasta riippumattomien alojen ammattilaisia, joille riittäisi pelkkä internetyhteys, kuten it-alan huippuasiantuntijoita tai bestseller-kirjailijoita. Tai tietysti voisimme olla hyvännäköisiä ja positiivisia linssiluteita, joiden videoiden katselusta muut haluaisivat maksaa – en kylläkään keksi mitään, mikä olisi kauempana meidän luontevuusalueeltamme.

Mutta on myös paljon ihmisiä, jotka ovat purjehtineet vuosia maailmalla hyvin pienellä budjetilla. Ehkä se voisi olla lopulta realistisin vaihtoehto meillekin. ”Go simple, go small, go now”, kuten maailman tunnetuimpiin matkapurjehtijoihin lukeutuvien Lin ja Larry Pardeyn motto kuuluu. Veneessä asuminen on halvempaa kuin talossa. Tavaraa ei mahdu mukaan yhtään ylimääräistä, siksi heräteostoksiin ei kulu rahaa. Kalliiden satamien sijaan etsitään suojaisia poukamia, joissa voi ankkuroida ilmaiseksi. Ei tehdä liian tiukkoja reittisuunnitelmia, jolloin joutuu ajamaan moottorilla ja polttoainetta kuluu. Opetellaan mahdollisimman monia eri taitoja, jotta voidaan huoltaa ja korjata itse venettä ja varusteita, niin ettei tarvitse maksaa kalliista työstä – tässä kohtaa vuosikymmenen remontointikokemuksesta ei muuten ole ollenkaan haittaa!

Olen myös huomannut, että mitä enemmän asioihin perehtyy, sitä enemmän avautuu erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Kun alussa tuntui siltä, ettei valtamerille voisi ajatellakaan suuntaavansa millään alle 100 000 euron jahdilla, alkoi niiden rinnalle piankin löytyä halvempia vaihtoehtoja – tietysti vanhempia, pienempiä tai yksinkertaisempia, mutta silti hyvinkin merikelpoisia ja mukavia veneitä kahden ihmisen matkustella pitkin maailmaa.

Sitten vain tehdään päätös!

Kuulostaa helpolta, mutta eihän se sitä ole. Kaikki tähän mennessä saavutettu on vaatinut kovasti työtä – eikö nyt voisi lopultakin rauhoittua nauttimaan siitä, mitä on saanut aikaan? Rankan remontoinnin jälkeen vihdoin vain istahtaa kauniille verannalleen ihailemaan maalaismaisemaa? Suunnata ylimääräisiä intohimojaan vaikka vaihteeksi työelämään ja siinä itsensä kehittämiseen sen sijaan, että haaveilee mahdottomista? Keski-iän kriisiksi ja mielenhäiriöksikin jotkut ajatuksiamme kommentoivat – ja ovathan he varmaan ihan oikeassa.

Mutta haave ei jätä rauhaan. Sitä on toteltava. Ja päätös on tehtävä nyt – tämä ei ole niitä haaveita, joita voi siirtää hamaan tulevaisuuteen, siihen asti että pääsemme eläkkeelle. Emme ehkä silloin ole enää tarpeeksi rohkeita emmekä riittävän vahvoja, fyysisesti ja henkisesti, näin suureen seikkailuun.

Koska meillä ei ole ylimääräistä rahaa veneen hankintaa ja matkabudjettia varten, emme voi säilöä nykyistä elämäämme naftaliiniin odottamaan kotiinpaluuta. Reissuun lähtö tarkoittaa meille siis todellista irtiottoa – myyntiin menee rakkaudella remontoitu talo ja kaikki sellainen omaisuus, jota emme voi ottaa mukaan veneeseen. Muutamme talveksi pieneen kaksioon. Lähtöpäivä on kirjoitettu pienellä kalenteriin: kesäkuun ensimmäinen päivä vuonna 2018.

Yllättäen muutto sujuu ilman suuria tunnekuohuja, vaikka joudummekin luopumaan paljosta sellaisesta, mikä aikanaan oli meille iso toteutunut unelma. Mutta unelmia voi näköjään tulla lisää, ja jos mielii niitä toteuttaa, on jostakin aina luovuttava. Sitäpaitsi isoon taloon ehti reilussa vuosikymmenessä kertyä niin paljon tavaraa, että sen lajittelu ja eri suuntiin kuljettelu vievät kaamosväsyneen ihmisen kaikki voimavarat. Ei kerta kaikkiaan ole aikaa tuntea haikeutta ja nostalgiaa. Ankea syys on muutenkin helpointa aikaa luopua vanhasta kodista. Keväällä krookusten ja liljojen kukoistaessa se olisi varmasti paljon vaikeampaa!

Uudessa asunnossa kaikki on suoraa ja sileää. Hanasta tulee kuumaa vettä, vaikka kumpikaan ei ole kantanut pannuhuoneeseen puita. Minulla on jatkuvasti tunne, kuin olisimme elämysmatkalla jossakin sattumanvaraisessa, siistien valokuvien ja sijainnin perusteella valitussa airBnB-kämpässä ja leikkisimme paikallisia tässä kaupungissa, kuten monesti oikeilla matkoillammekin olemme tehneet. Soluttaudumme paikallisten joukkoon ja teemme tutkimusmatkoja nähtävyyksiin, kauppoihin ja ruokapaikkoihin.

Tähän elämysmatkaan kuuluu kuitenkin päivittäinen aamukävely asemalle ja junamatka, jonka päätteeksi löydän itseni ihan tutusta työpaikasta, ihan tuttujen työkavereiden keskeltä. Miten siellä kaikki voikaan jatkua aivan samana kuin ennen, kun kaikki muu maailmassa on muuttunut?

Muutto ja tavarapaljoudesta eroon hankkiutuminen on yksi askel matkalla kohti Suurta Meriseikkailua – kenties kaikkein suurin. Veneen hankinta on toinen, ja siitä kerron lisää ensi kerralla.

Luen mielelläni kommentteja ja vastaan niihin – älä siis epäröi kommentoida!

Uusiin tuuliin – isojen päätösten äärellä!

Uusiin tuuliin – isojen päätösten äärellä!

Pikku paattimme ostettiin kaksi kesää sitten ihan tiettyä tarkoitusta varten. Sen piti olla harjoitusvene, jolla treenailisimme niin kauan kunnes tuntisimme itsemme valmiiksi purjehdusuramme seuraavaan vaiheeseen. Tuolloin pari kesää sitten emme vielä osanneet tarkemmin määritellä, mikä tuo seuraava vaihe olisi – arvelimme sen selkenevän sitä mukaa, kun taitomme ja varmuutemme pikku veneen kanssa retkeillessä kasvaisivat.

Emme tienneet, kuinka kauan seuraavan vaiheen alkuun menisi. Ehkä purjehtisimme pikkuveneellä tyytyväisinä vuosia, tai ehkä innostus lopahtaisi ja vene jäisi jonakin keväänä pihalle seisomaan, kuten tiesimme joillekin joskus käyneen, eikä mitään seuraavaa vaihetta koskaan edes tulisi.

Nyt kun vietimme viimeisiä heinäkuisia lomapäiviämme kauniilla Saaristomerellä, olimme jo varmoja siitä, että tarinan seuraava sivu oli kääntymässä. Olo oli samalla kertaa haikea ja innostunut. Haikea siksi, että tiesimme tämän olevan viimeinen lomaseikkailumme tällä veneellä, joka oli osoittanut olevansa todellinen Pieni Suuri vene. Melkein yksin sen ansiosta tämä ”harjoittelujaksomme” oli sujunut niin nopeasti ja tehokkaasti. Se oli vene, jolla uskalsi lähteä reippaampaankin keliin, testaamaan itseään ja omaa uskallustaan, harjoittelemaan erilaisia taitoja – veneen ominaisuudet eivät loppuneet kesken eikä sen vuoksi tarvinnut häntä koipien välissä luikkia takaisin saarten suojaan.

Kompaktilla koollaan ja vaatimattomilla mukavuuksillaan veneemme selvensi meille muitakin asioita, joita emme olisi välttämättä saaneet selville esimerkiksi viikon tai parin charterpurjehduksilla jollakin turkoosinvärisellä merellä. Nimittäin sen, että tulemme toimeen ahtaissa tiloissa ja ilman luksusta. Tulemme toimeen keskenämme, mikä lienee pitkien purjehdusmatkojen edellytys. Toimimme miehistönä hyvin, mikä ei kaltaisellemme ”kahden kipparin” kombinaatiolle ole välttämättä itsestään selvää. Ja mikä tärkeintä, me todella, todella rakastamme purjehdusta!

Loman viimeisiä hetkiä leimasi pääasiassa innostuneisuus ja malttamattomuus. Kyllä, viimeisiä vietiin, ja tässä sitä purjehdittiin venettämme kotisatamaan, minkä jälkeen se laitettaisiin myyntiin. Jotakin uutta, suurta ja merkillistä oli tuloillaan, sen pystyi jo melkein haistamaan – ei vielä ihan näkyvissä, mutta kajastuksena aivan horisontin rajalla.

Tuolloin, viime kesän vielä ollessa kukkeimmillaan, uusien tuulien suunnasta ei vielä ollut tietoakaan. Nyt, kun joulu jo kolkuttelee oven takana, isoja päätöksiä on jo tehty. Suuri elämänmuutos on aluillaan! Ensi kerroilla kirjoitan siitä lisää, ja siitä miten talven mittaan suunnitelmat hahmottuvat ja tarkentuvat. Mutta hiukan voin toki salaperäisyyden verhoa nyt jo raottaa ja kertoa, että purjehdus tulee olemaan olennainen osa suurta elämänmuutostamme!

Kesän 2017 matkakertomus on nyt saatu päätökseen – voit palata edelliseen osaan –  tai aloittaa matkakertomuksen alusta!

Lokikirjasta löydät tarkemman reittiselostuksen.