Browsed by
Vuosi: 2018

Purjehdusseikkailun ensivaikutelmat – ja Gdansk!

Purjehdusseikkailun ensivaikutelmat – ja Gdansk!

Pitkän talven, vielä pidemmän kevään ja viimeiseen asti viipyneen merijään mentyä koitti vihdoin oikea kesä – jo toukokuussa! Toinen meistä sai hetkittäin nauttia sen lämmöstä moninaisten veneprojektien lomassa sillä välin, kun toinen vielä keskittyi matkakassan viimeisten pennosten kartuttamiseen.

Jos olisimme jääneet hinkkaamaan valmiiksi jokaista yksityiskohtaa, lähtöpäivä koittaisi ehkä joskus ensi vuonna – tai ei ehkä milloinkaan. Keskityimme siis vain oleelliseen: siihen, että moottori, purjeet, riki ja tarvittavat sähkö- ja navigointilaitteet toimivat, ja niin me vain lähdimme! Viimeiset päivät olivat niin kiireisiä, että nyt jälkeenpäin ne tuntuvat menneen kuin sumussa. Niin paljon oli muistettavaa, hankittavaa, asennettavaa, järjestettävää, asunnon tyhjennystä ja siivousta, tavarapaljouden karsimista vielä toistamiseen – ensimmäinen askelhan oli muutto 200-neliöisestä maalaistalosta kaksioon, mutta kaksiosta veneeseen oli melkein yhtä iso urakka. Samaan syssyyn vanha veneemme, pikku Matami, löysi uuden omistajan ja senkin vesillelasku saatiin jollakin ihmeen tavalla järjestymään vielä lähtöviikolle. Kaiken ohessa yritimme ehtiä viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, mutta valitettavan lyhyiksi ne hetket jäivät. Ehkäpä jossakin vähän eteläisemmillä leveysasteilla saamme nauttia vierailevien ystävien ja sukulaisten seurasta pidempään, vailla kiirettä.

Matkamme ensimmäisen legin ennusmerkit eivät olleet varsinaisesti kovinkaan lupaavat. Ensinnäkin matkan alkaminen perjantaina tuottaa jonkin taikauskon mukaan huonoa onnea. Toisekseen purjehdus ja tiukka aikataulu eivät koskaan sovi kovin hyvin yhteen, mutta me toivoimme ehtivämme perille ensimmäiseen pysähdyspaikkaamme Gdanskiin hyvissä ajoin, jotta kolmanneksi miehistön jäseneksi lupautunut ystävämme ehtisi lentää takaisin kotiin ennen lomansa loppua. Kolmas, ja pahin, ongelma oli tietysti se, että emme olleet ehtineet varsinaisesti koepurjehtia venettämme ennen matkan alkua. Yhden viikonlopun pituinen ensireissu lähes tyynessä kelissä muutaman mailin päähän ei ihan täyttänyt vaatimuksia. Mutta moottori vaikutti toimivan, ja muutaman rantautumisen ja laiturista lähdön jälkeen meillä alkoi olla edes hiukan tuntumaa veneeseen.

Siispä matkaan! Lähtö koitti perjantai-iltana 1. kesäkuuta vuonna 2018. Heilutimme hyvästiksi tutuksi käyneelle NJK:n satamalle Helsingin Koivusaaressa, ja kiepaisimme Lauttasaaren eteläpuolitse vielä Vattuniemeen tankkaamaan. Kun lähdimme ulos merelle kohti länttä, oli jo lähes puoliyö. Seuraavana iltapäivänä saavuimme Hankoon, jossa tankkasimme vielä vähän lisää. Samalla tuli laskettua polttoaineen kulutusta, joka yllätti meidät – ihme kyllä positiivisesti!

Auringonnousu Gotlannin lähellä

Hangosta matka jatkui vähitellen reipastuvaan tuuleen, joka kääntyi lounaasta luoteeseen ja alkoi nostaa suurempaa ja suurempaa aallokkoa. Gourmet-ateriat saivat väistyä yksinkertaisemman murkinan tieltä, eikä keulahytissä enää käynyt nukkuminen. Vapaavahti löysi tukevimman asennon salongin sohvalta, jossa kankainen sivulaita piti nukkujan paikallaan, tai perähytin laajalta pediltä, jossa aina jokin reuna tuntui pysyvän muita vakaampana.

Perähytin kodikas ja turvallinen pesä

Gotlannin itäpuolella, kun matkaa oli tehty kolmatta vuorokautta, jouduimme tositoimiin pitämään MOB- eli mies yli laidan -harjoitusta. Onneksi ei sentään ihan oikeisiin tositoimiin, sillä miehestä tai naisestakaan ei sentään ollut kyse, mutta panokset olivat isot kuitenkin. Upouuden pelastuslauttamme teline ei kestänyt merenkäyntiä vaan oli taittunut pohjastaan mutkalle, ja siinä samalla pullauttanut koko lautan kyydistään mereen. Onneksi vieraileva miehistömme jäsen huomasi tapahtuneen heti tuoreeltaan, kun lautta kellui vielä näkyvissä valkoisten vaahtopäiden seassa. Purjeet saatiin äkkiä alas ja pian oltiin poijuhaat ja köydet tanassa lauttaa pelastamassa. Muutaman hiukan ohi menneen lähestymisen jälkeen kiinniotto vihdoin onnistui, mutta painavan lautan saaminen takaisin veneen kyytiin kovassa aallokossa vaati toista tuntia kestäneet ankarat ponnistukset. Isopurjeen puomin ja barduunasta eli apuharuksesta taiotun taljan avulla lautta lopulta saatiin turvallisesti takaisin kannelle, ja sidottua kiinni istumalaatikkoon. Miehistön jo valmiiksi vähiin tiristettyjä voimia vaatinut harjoitus siis onnistui – hyvä me!

Pian lauttaepisodin jälkeen tuuli heikkeni ja kääntyi veneen keulan editse etelän kautta idän puolelle. Sitten se alkoi tasaisesti kasvaa, kunnes Gotlannin ja Gdanskin välisellä suurella ulapalla kävi jo aika navakaksi. Mutta tuulta pahempi oli kuitenkin aallokko. Se nousi korkeaksi ja jyrkäksi, iso aalto toisensa jälkeen vyöryi veneemme perän takaa ja alitse, väliin joku niistä tuli viistommin takalaidalle ja nakkasi paattimme kallelleen. Sisällä tavarat pysyivät enimmäkseen paikoillaan, mutta melkoinen kilinä, kolina ja ryske siellä kävi niiden kolkatessa vuoroin vasten lokeronsa peräseinää, vuoroin koetellessa salpojen ja saranoiden kestävyyttä. Mutta veneemme kulki kaikesta huolimatta omaa, varsin vakaata tahtiansa, eikä meistä kenelläkään ollut kyydissä hätäpäivää. Luottamus veneen kestävyyteen ja merikelpoisuuteen kasvoi hetki hetkeltä.

Kaasulautta Gdanskin edustalla

Iso aallokko seurasi meitä melkein perille Gdanskiin asti. Gdanskinlahtea suojaavan Hel-niemen kärjen jälkeen aallokko vihdoin laantui, ja loppumatka puksuteltiin tyvenessä säässä aamun sarastaessa. Perillä Wisla-joen suulla sijaitsevan pursiseuran satamassa oltiin keskiviikkoaamuna 6.6. klo 06:00. Matka kesti siis melkein täsmälleen 4 ja puoli vuorokautta!

Heti kun köydet oli saatu kiinni laituriin, marssi voipunut mutta onnellinen miehistö niine hyvineen, täydessä purjehduställingissä, viereisellä tontilla sijaitsevan hotellin ravintolaan aamiaiselle. Kylläpä seisovan pöydän antimet maistuivat hyvältä kylmän tonnikalan ja iänikuisten voileipien jälkeen!

Kun aamiaisen jälkeen oli käyty suihkussa ja otettu tunnin voimaunet, tuntui jo taas ihan ihmiseltä, ja teki mieli kaupungille haistelemaan tunnelmaa. Eikä meidän tarvinnut pettyä – Gdanskin vanha kaupunki on kaunis, juuri sopivan kokoinen ja täynnä tunnelmaa, yksityiskohtia ja elämää. Vietimme mukavan illan koko miehistön voimin, ennen kuin seuraavana aamuna kolmannen jäsenemme oli lennettävä takaisin kotiin. Suuri kiitos, Antti! Oli ehdottomasti hyvä päätös värvätä yksi lisäjäsen miehistöön tälle verrattain rankalle matkalle, erityisesti koska kyseessä oli ensimmäinen etappi, suhteellisen tuntematon vene, tottumaton miehistö ja lisäksi vielä kaikki muuttuvat ja yllättävät tekijät, etunenässä tietenkin sää. Kaikki sujui hienosti ja miehistön kesken vallitsi mutkaton ja hyvä henki.

Gdanskin vanhakaupunki

Tarkoituksemme on viipyä Gdanskissa parisen viikkoa – niin kauan kuin venettämme varustellaan Wisla-joen varren venetelakalla. Aurinko paistaa, on täysi kesä. Jokimaisema takakannen ”terassillamme” on rauhoittava, ja bussilla pääsee kaupungin vilinään milloin haluaa. Nyt on aikaa levätä pois matkaväsymys ja menneen syksyn, talven ja kevään ankarat ponnistukset: talon myynti ja muutto, voimia vaatinut päivätyö, veneen kunnostus, järjestelyt, hankinnat, toinen muutto, nelijalkaisen ystävämme poislähtö… Nyt on aikaa myös totutella ajatukseen uudesta elämästä, sen vapaudesta ja ilosta, mutta myös isoista haasteista.

Seuraa meitä myös Facebook– ja Instagram-sivuillamme, ne saattavat olla paremmin ajan tasalla!

Köydet irti!

Köydet irti!

Viimeisiin lähtövalmisteluihin kuului maston ja rikin tarkistus. Ensimmäinen kertani maston huipussa, eikä pelottanut yhtään! Ja mitkä näkymät!

Kun luet tätä, olemme jo merellä! Suunta on etelään, ehkä vähän mutkitellen, ja säätiedoista päätellen ei ainakaan alussa kovin myötäisen tuulen siivittämänä.

Ollaanko valmiina? Ei – siihen menisi hyvinkin vuosi lisää! Mutta riittävän valmiina ensimmäiselle etapille. Seuraavan kerran kirjoitan sieltä, minne päädymme!

Ajantasaisempaa tietoa matkamme etenemisestä saatat löytää myös Facebook– ja Instagram-sivuiltamme!

Katkeransuloinen kevät

Katkeransuloinen kevät

Pitkien, kylmien, työntäyteisten viikkojen jälkeen veneemme oli vihdoin valmis vesillelaskuun. Sen oli pakko olla, sillä isoille veneille varattu suuri nosturiauto oli hommissa vain yhden päivän. Deadlinesta myöhästyminen olisi tarkoittanut todennäköisesti vielä aika paljon kalliimpaa nostokeikkaa, vaikka ei se halpaa hupia nytkään ollut. 

Torstaiaamuna 3.5. kaikki vedenalaiset työt oli kuitenkin saatu valmiiksi – veneen runkokatselmus, kylmälaitteiden harkot ja kaksi kerrosta uutta myrkkymaalia pohjaan, uudet sinkit sinne ja tänne. Vanhoja pronssisia läpivientiventtiilejä oli elvytelty sadan vuoden unestaan. Ja niin veneemme lensi ilmojen halki ja laskeutui vesille helsinkiläiseen rantaan. Mistään ei pulpunnut vettä sisään, joten liinat uskallettiin irrottaa. Kone starttasi, kun ensin oli yhteistuumin laiturinaapureiden kanssa tutkittu miten sitä avainta pitikään kääntää. Ensimmäinen ajomatkamme, pari sataa metriä sumun saartaman aallonmurtajan reunalle omaan poijuun, sujui kommelluksitta, vaikka vene tuntui pikku matamiimme verrattuna kolossaaliselta.

Vesillelaskun jälkeenkin työtä on tehty tauotta. Vielä ei olla purjehduskunnossa, mutta eiköhän sekin hetki joskus koita. Osa projekteistamme on ihan suunniteltuja juttuja, mutta valitettavasti valtaosa sellaisia, joita putkahtelee yllättäen sieltä ja täältä. Välillä on ollut toivoton tunne, että mihin tahansa veneessä koskee, kaikki vain murenee käsiin. Paattimme perusasiat ovat kyllä kunnossa, se on rungoltaan vahva ja järeä, ja kaikin puolin hyvin rakennettu. Mutta sitä ei ole taidettu oikein jaksaa pitää kunnossa. Monta sellaista osaa tai järjestelmää, joita pitäisi muistaa huoltaa tai vaihtaa aika ajoin, on rikkouduttuaan tai puhki kuluttuaan vain jätetty paikoilleen niine hyvineen ja ehkä veneilty sitten vähän vähemmillä mukavuuksilla.

Uusi hella on jo tositoimissa, vaikkei vielä ole ihan löytänyt paikkaansa!

Meille veneestä tulee kuitenkin ihan näinä päivinä pysyvä koti. Me emme uskalla leikkiä vanhojen kaasuletkujen tai puhki ruostuneiden hellan polttimoiden kanssa, vaan ostimme uudet letkut ja hellan. Mutta emme saa korjattua rikkoutunutta painevesiputkea, koska veneemme amerikkalaisia osia ei Suomeen enää ehdi tilata ja kotimaiset eivät sovi. Niinpä joudumme osittain tulppaamaan putkiston, mutta ehkä saamme vielä keittiöön veden – ja mielellään myös lämpimän veden! Toinen vessa on ehkä pysyvästi tukossa, kunnes jossakin etelämpänä ehdimme remontoimaan sen, mutta onneksi luksuspaatissamme on kaksi vessaa. Ainakaan omasta mielestäni kaksi vessaa ei enää missään nimessä ole tyhmä keksintö taikka kerskakulutusta, vaikka ehkä aiemmin olisin voinut ollakin sitä mieltä!

Osaatko arvata, kumpi on meidän?

Lämpimien kesäsäiden helliessä rannoilla ja puistoissa käyskenteleviä ihmisiä olen itse viettänyt aika monta päivää roikkuen vyötäröä myöten jääkaapissa ja pakastimessa. Kylmälaiteasennuksemme alkaa olla kylmäbokseihin asennettavia lauhduttimia vaille valmis. Koska veneessämme on amerikkalaiseen tyyliin varsin isot kylmäboksit, päädyimme energiatehokkaaseen vesijäähdytteiseen Frigoboat-järjestelmään. Kirjoitan siitä lisää sitten, kun meillä on jonkin verran käyttökokemusta. Oheisista kuvista näkyy kuitenkin jäähdytyksen periaate: rungon ulkopuolella olevien pronssilevyjen (ne eivät siis ole veneen pohjaan pahan päivän varalle kiinnitettyjä kultaharkkoja) sisällä kulkevissa putkissa kylmäaine matkaa sieville pikku kompressoreille, jotka sijoitimme pienen keittiönkaapin pohjalle, ja niistä eteenpäin lauhduttimiin, jotka kiinnitetään kylmäboksien sisälle.

Palkkioksi kovasta työstä saamme sentään nauttia merinäköalasta ja raittiista ilmasta, auringonlaskuista ja ulkona grillaamisesta. Veneessä on kotoisaa ja raikasta nukkua, ainakin nyt kun yöt vielä ovat viileitä. Rannassa on suihkut ja saunat, ja metroasemalle kivenheitto. Viimeiset viikot kotimaassa vietämme siis kiinteistötikapuiden ylimmällä puolalla – se on se sijainti!

Mutta yksi on joukosta poissa…

… ja sen myötä koko jäljellä oleva laumamme eksyksissä ja vajaa. Ilon pilkahdukset ovat vielä harvassa, mutta tiedän, että ne vielä voittavat – eikä vähiten siksi, että saimme nauttia niin hienon olennon seurasta ja läsnäolosta näinkin kauan. Ihan kunnollisen koiranelämän verran, vaikka se niin ohikiitävältä hetkeltä ihmisestä tuntuukin. Mielellämme olisimme jakaneet tämän tulevankin seikkailun nelijalkaisemme kanssa, mutta sen elämä tuli valmiiksi ja se lähtikin ihan omaan seikkailuunsa ilman meitä. Ihmisen vaikea tehtävä on hyväksyä, että jonakin päivänä se on edessä, ja saatella rakas laumatoveri turvallisesti matkaan.

Nelijalkainen ystävämme, kumppanimme ja miehistömme itseoikeutettu jäsen totteli nimeä Sisu – silloin, kun irlantilaiselta jääräpäisyydeltään viitsi ketään totella. Eikä sen vanhemmiten ja suurta viisauttaan enää tarvinnut suorittaakaan mitään niin koiramaista kuin totteleminen. Sen tummista silmistä saattoi lukea kysymykset ja vastaukset. Sanoja ei tarvittu – eikä se niitä olisi viimeisinä vuosinaan enää kuullutkaan.

Sisu oli nimensä mittainen mies. Tuskin koskaan on ollut, eikä varmasti enää tule, yhtä tinkimättömästi omaa laumaansa, taloaan, kyläänsä, mainettaan ja kunniaansa puolustavaa äijäkoiraa. Sellainen pelottomuus on hurjaa katseltavaa, mutta tahtomattaankin sitä täytyy ihailla. Enpä olisi osannut arvata pientä karvapalleroa nimetessäni, millainen enne keksimäni nimi olisi.

Hienon kennelnimensä Sisu kuitenkin sai leppeiden länsituulien Zephyr-jumalalta. Ja leppeä länsituuli se olikin meille ihmisilleen, ja kaikille muillekin ihmisille, varsinkin lapsille. Ja tietysti tyttökoirille! Sen elämän täyttymys, kaiken sen uhoamisen takana, oli saada olla yhdessä ihmistensä kanssa, vaikka nämä keksivätkin ties mitä kummallisuuksia. Niin kuin nyt vaikka purjehtiminen! Ei järjen hiventä – mutta yllättäen mokoma harrastus tarjosi koiranpojallekin uusia, hienoja elämyksiä. Merituulen mukana kulkevia tuoksuja, uusia tuttavuuksia saarten rannoilla, oman veneen ylpeää vartioimista tunkeilijoilta, ja parasta kaikesta: kun sai lauman kanssa käpertyä illalla pieneen kajuuttaan, ja sai aina nukkua jonkun kanssa selkä selkää vasten.

Veneilijän kevät ja uusi alkuräjähdys!

Veneilijän kevät ja uusi alkuräjähdys!

Harvoin sattuu samanaikaisesti kaunis sää ja pitkä vapaa, ainakaan tässä armaassa kotomaassamme. Nyt kuitenkin sattui, ja tietysti pääsiäisloma vietettiin tiiviisti uuden veneemme parissa. Yritimme aloittaa keväiset kunnostelupuuhat kevyesti hiukan siivoilemalla, mutta räjähdyshän siitä taas seurasi, ihan kuten viime keväänä pikku veneemme kanssa touhutessa. Tilanne näytti silloin alussa toivottomalta, lopulta meillä oli paljon parempi vene kuin se, minkä alun perin ostimme! Alkuräjähdysteoriaa ei käy kiistäminen tälläkään kertaa. Räjähdys on väistämätön, kun talven jäljiltä on niin paljon patoutunutta energiaa, lähtöpäivä lähenee uhkaavasti ja tekemättömien töiden ja puuttuvien varusteiden lista vaikuttaa pelottavan pitkältä. Toivotaan, että tänä keväänä käy yhtä onnekkaasti kuin viime keväänä!

Olemme käyneet veneellä talven mittaan silloin tällöin piipahtelemassa, mutta nyt meillä oli ensimmäisen kerran tilaisuus viettää siellä kunnolla aikaa päivänvalossa. Ja mitähän sellaisesta luonnollisesti seuraa? Akuutti masennus! Päällisin puolin suhteellisen siistiltä vaikuttanut veneemme onkin nuhjaantunut ja väsähtänyt. Ikkunat ja luukut ovat hiukan vuotaneet tai lirutelleet kondenssivettä sieltä täältä, vanerin pintaviilu on paikka paikoin rypistynyt ja lakkapinnat kupruilleet. Pilssistä löytyi iso jäämöykky ja muutamasta lokerosta pölähti luukkua avatessa ummehtunut löyhähdys. Ja joka ikinen kaappi, luukku, laatikko, hylly ja pilssin kolonen pursuili tavaraa. Tunnistamattomilla löydöillämme olisi syntynyt monta jaksoa Valehtelijoiden klubia – niin omituisia työkaluja ja varusteita veneen nurkista löytyi.

Kun veneestä oli vinssattu maan tasolle viisi isoa jätesäkillistä roinaa, alkoi sisätila kummasti näyttää paljon viihtyisämmältä. Onhan meillä tilaa – ja seisomakorkeus! Kun keulakannella lojunut surullisen luttana jollakin heivattiin alas, tulvi kattoluukuista valoa kajuuttaan, ja yhtäkkiä veneen mahonkisisustus alkoi hehkua kaunissa kullanruskean sävyissä. Ei tilanne kenties ollutkaan niin toivoton!

Mikä sotku veneessä syntyikään!

Kotiin päästyämme aloin käydä läpi aikaisemmin laatimaamme toivelistaa, ja merkitsin siihen kaikki kohdat seuraavilla merkeillä:
✅ Kunnossa!
🔲 Ehkä, tai sitten ei
❌ Tehtävälistalla

Listan ensimmäiset kohdat näyttivät tältä:

Veneemme on…
✅ turvallinen
✅ merikelpoinen
✅ hyvä purjehtimaan
✅ massiivirunko, ei kerrosrakennetta
✅ pitkä eväköli
✅ skegiperäsin
✅ köliin tuettu masto
✅ kutteririki 

Mahtavaa! Kaikki pisteet kotiin! Ja näin lista jatkuu:

Veneessämme on…
✅ tilaa kahdelle mukavaan asumiseen
✅ hyvä makuuhytti, jossa kunnon sänky
✅ 1-2 hyvää meripunkkaa
✅ hyvä keittiö, jossa
     ❌ jääkaappi
     ❌ pakastin
✅ wc ja suihku
✅ tilava salonki ja iso ruokapöytä
✅ hyvä tuuletus
✅ hyvä lämmitys
✅ merenkäyntiin suunnitellut tilat
✅ erillinen navigointipöytä
✅ tilaa 2-4 vieraalle
✅ perähytti 
✅ kaksi erillistä makuuhyttiä
✅ isot vesi- ja polttoainetankit
🔲 paljon säilytystilaa kannella
🔲 paljon säilytystilaa ruoalle
🔲 paljon säilytystilaa isoille tavaroille

Ei edelleenkään hassumpaa! Vain kaksi välttämättömänä pitämäämme asiaa puuttuu – ja niistäkin toinen on tarkemmin ajateltuna ylellisyys.  Kylmälaitteistojen suunnittelu on työn alla. Loppupään säilytystilatoiveista saattaa joutua viivaamaan yli sanan “paljon” siinä vaiheessa, kun alamme täyttää venettä matkatavaroilla, mutta uskoisin, että ainakin tärkeimmät tavaramme saamme jonnekin mahdutettua.

Sitten siirrytään varustepuolelle. Siellä puutteita alkaa näkyä vähän enemmän, ja siksi toisekseen veneessä olevien varusteiden toimivuutta emme ole voineet vielä testata. Saa nähdä, joudummeko kokemaan pettymyksiä niiden suhteen, kun vene on vesillä. Vene on tosin ollut kovin vähäisellä käytöllä monet vuodet, mutta aika ja säätkin tekevät teknisille laitteille tepposiaan. Toisaalta kaikki varustus on uutena ollut markkinoiden laadukkaimmasta päästä.

Varustukseen kuuluu…
❌ yleiset turvavarusteet
❌ pelastuslautta
🔲 hyvä ankkurivarustus
✅ myrskyvarustus (myrskypurje, ajoankkuri yms)
✅ tuuliperäsin
✅ hyvä autopilotti
✅ tutka
❌ plotteri
✅ vhf-radio
✅ ssb-radio ja (tai) satelliittipuhelin
❌ aurinkopaneelit
✅ muita energiantuottotapoja (tuuligenu)
❌ vesikone
✅ hyvät purjeet, myös genaakkeri
🔲 hyvä sprayhood
❌ bimini
❌ hypalon-jolla

Muutaman viikon kuluttua tämä lista näyttää luultavasti jo ihan toisenlaiselta. Venemessuilta löytyi hyvä tarjous pelastuslautasta, ja sellainen laitettiin tilaukseen. Kun nyt kerran messuilla olimme, innostuimme ehkä vähän liikaakin kylvämään rahaa ympärillemme, ja tilasimme saman tien uuden jollan. Jos mielii vältellä kalliita satamia ja ankkuroida luonnonpoukamiin, on jolla yksi tärkeimmistä varusteista. Kaupan mukana tullut jolla ei vaikuta kovin pitkäikäiseltä ratkaisulta, vaikka sen vielä saisikin pumpattua ilmaa täyteen, joten jollan hankkiminen oli kyllä ihan perusteltua.

Matkallamme etelään meillä on tarkoitus tehdä Gdanskissa parin viikon varikkopysähdys. Siellä veneeseemme rakennetaan mittojen mukaan targakaari, johon aurinkopaneelit voi asentaa. Vesikone sekä sprayhood-biminiyhdistelmä jääkööt tulevaisuuden hankintalistalle, niitä löytyy varmasti myös Välimereltä.

Entäpä se suuri ankkurikysymys? No, se on ratkennut – tässä komeilee uusi Rocna.

Vielä ratkaisematta on kysymys plotterista. Tarvitaanko plotteria vai ei? Mielipiteitä, valistuneitakin, löytyy sekä puolesta että vastaan. Navigointi  ja kaikki siihen liittyvä varustus on oma, todella iso ja merkittävä aiheensa, johon palaan myöhemmin – älkää siis karatko minnekään!

Jos haluat jakaa oman hyvän varusteluvinkkisi tai vaikka vain sanoa Heippa, voit tehdä sen tästä!

Miehistö – etevä, kätevä ja muodollisesti pätevä

Miehistö – etevä, kätevä ja muodollisesti pätevä

Suuren purjehdusseikkailun suunnitteleminen käy melkein työstä. Siihen liittyy monta isoa teemaa ja kokonaisuutta, jotka ovat käytännössä kaikki meille uusia ja tuntemattomia asioita. Budjetointi ja suunnittelu, veneen kunnostus ja varustelu, turvallisuus, kartat, oppaat, navigointilaitteet ja -ohjelmat, sää ja vuorovesi, vakuutukset, luvat ja pätevyydet, rokotukset ja reseptit, reittisuunnittelu ja kiinnostavat paikat matkan varrella… Henkisestä valmistautumisesta puhumattakaan! On aika vaikea ennalta kuvitella, millaista on luopua pysyvästä kodista tukevalla maaperällä ja siirtää koko omaisuutensa ja elämänsä kelluvaan kotiin, vaihtaa turvallinen arki tuntemattomaan ja epävarmaan tulevaisuuteen, säännöllinen toimeentulo säästöillä tai satunnaisilla hanttihommilla elämiseen – ja toisaalta väsyttävä, tasapaksu elämä täydelliseen vapauteen.

Oottekste jotenkin tärähtäneet?

Ystäviä ja tuttuja tuntuu kiinnostavan, mitä matkan jälkeen aiomme. Siitä meillä ei ole aavistustakaan! Emmehän edes tiedä, milloin tuo maaginen matkan jälkeen mahdollisesti koittaa, alkaako se parin, kolmen vai kymmenen vuoden kuluttua – vai ei ollenkaan? Sen näkee sitten, sen paremmin emme osaa vastata. Mutta ymmärrän kysyjiä hyvin. Olen itsekin periaatteessa varsin turvallisuushakuinen, haluan tietää asioista hyvissä ajoin etukäteen, suunnitella huolellisesti, enkä pidä äkillisistä muutoksista. Normaalissa elämässä irtiotot ovat viikon tai kenties kuukauden mittaisia, ja niillä on selkeä alku ja loppu – loman jälkeen koittaa arki ja elämää on suunniteltava eteenpäin. On helppo turvautua rutiiniin ja tasaiseen menoon. Ei ihme, että lähtöpäätöksemme voi tuntua hullulta ja vastuuttomalta ja panee epäilemään, olemmeko ihan järjissämme. Mutta emme me täysin pelottomina hyppää tuntemattomaan, kyllähän se hirvittää! Toisaalta me kumpikin olemme silloin tällöin tarttuneet sattumalta tarjoutuneeseen tilaisuuteen, ja tehneet ratkaisevia elämänmuutoksia ennen tätäkin. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, tavalla tai toisella – ainakin tuntuu helpottavalta ajatella niin.

Mikä se teidän suunnitelma nyt sit ihan oikeesti on?

Matkasuunnitelmamme kiinnostavat tietysti myös. Niidenkin suhteen kaikki on vähän niin ja näin. Haluamme nähdä ja kokea paljon kaikenlaista, uusia maisemia, historiaa, luontoa, lämmintä vettä ja aurinkoa. Vaikka moni pitkän matkan purjehtija on ehdottomasti sitä mieltä, että reittisuunnitelma on oltava ja sitä noudatettava, me olemme lähdössä matkaan ihan eri mentaliteetilla. Emme lähde suorittamaan – emme kerää maileja, maita emmekä merten ylityksiä – mutta emme myöskään halua jumahtaa pummeiksi jonnekin ankkurilahdelle ja jättää matkaamme sikseen. Ehkä meille sopivin tapa edetä on suunnitella jonkinlainen alustava kehys aina joksikin aikaa eteenpäin, ja antaa matkan rönsyillä sen ulkopuolelle suuntaan jos toiseen, sen mukaan mikä kiinnostaa, ihastuttaa, inspiroi.

Matkan ensimmäinen etappi on päätetty, se on Välimeri. Toki matkalla sinne on lupa ja toivottavaakin pysähdellä ja tutkia kiinnostavia paikkoja. Biskajanlahden ylitse haluamme kuitenkin ehtiä hyvissä ajoin ennen syysmyrskyjä, ja sitten talven tullessa etsimme hyvän paikan, jossa pidellä kovia tuulia ja sateisia säitä. Ehkä ehdimme matkustella vähän myös maitse, nähdä vanhoja, kauniita kaupunkeja, taideaarteita ja kulttuuria, jylhää vuoristoa ja kumpuilevia oliivilehtoja. Kenties toiveena on löytää myös takaisin niille innoituksen ja harrastuneisuuden juurille, jotka nuorena saivat kuvittelemaan itsestään ja omasta tulevaisuudestaan jotakin luovempaa kuin mitä siitä sitten tuli. Kun mieli, silmät ja kädet saavat täyden vapauden ja aikaa, eihän sitä koskaan tiedä, mitä ne alkavat kehitellä. Sen ainakin jo tiedän, ettei luovuuteni jaksa eikä ehdi kukkia kiireisessä arjessa. Joku toinen osaa löytää sille aikaa hetken sieltä, toisen täältä, mutta minä en siihen pysty.

Voispa itekin noin vaan purjehtia jonnekin auringonlaskuun vailla huolen häivää!

Suurin osa matkan suunnittelusta ja järjestelystä on aika käytännönläheistä ja teknistä puuhaa sekä paperitöitä. Veneen varustelu on vaativaa hommaa, se ei käy niin helposti, että menee venemessuille tai venetarvikeliikkeeseen, hankkiutuu eroon rahoistaan ja saa tilalle erinäistä tavaraa. Ei – erilaisten varusteiden ja teknisten laitteiden kirjosta pitäisi saada selville monenmoisia asioita: miten ne asennetaan, paljonko ne tarvitsevat virtaa tai paljonko ne tuottavat virtaa – ja millaista virtaa – ovatko ne laadukkaita ja kestäviä, sopivatko ne juuri meidän käyttötarkoitukseemme, minkä muiden järjestelmien kanssa niiden tulisi puhua samaa kieltä ja miten tämä kaikki saadaan aikaiseksi. Ja vielä sekin, tarvitaanko niiden käyttämiseen mahdollisesti lupia ja pätevyyksiä.

Yksin merellä on ensisijaisesti pidettävä huoli itsestään, siksi kaikki turvallisuuteen liittyvä varustautuminen on tärkeää. Täytyy suunnitella, miten toimitaan erilaisissa tilanteissa, on opeteltava erilaisia taitoja ja varusteiden käyttämistä hyvän sään aikana jotta varmasti osaa sitten kun on pakko. On totuteltava siihen ajatukseen, että apu ei saavu minuuteissa, jos jotakin käy. Kummankin on osattava tarpeen vaatiessa hoitaa yksin kaikki tehtävät veneessä ja purjehtia se turvallisesti satamaan, jos toinen meistä sairastuu tai loukkaantuu. Voihan tavallisessa arjessakin sattua mitä vain – tieliikenne on paljon vaarallisempaa kuin merenkulku ja tapaturmia sattuu eniten kotona. Jostain syystä sitä vain harvoin tulee ajatelleeksi, mutta asiat muuttuvat hyvin konkreettisiksi siinä vaiheessa, kun veneeseen pitää valita pelastuslautta, hätälähetin, kiinnitysvaljaat tai myrskyankkuri.

En ole merenkävijänä kovinkaan kokenut. Sen vuoksi olen halunnut hakea oppia kursseilta – ja varmaan myös sen takia, että satun vain olemaan tyyppiä, joka tykkää käydä kursseja. Joku muu uskaltaa lähteä säätämään omin päin ja oppimaan kantapään kautta, mutta minulle asioiden opiskelu ensin tuo varmuutta käytännön tekemiseen. Pari vuotta sitten, kun suunnittelin ensimmäisen purjeveneemme hankintaa, kävin Meriturvan pelastautumiskurssin. Mieheni toimi aikoinaan vuosikymmenen ajan Meripelastusseuran aluksen miehistössä, joten hänellä on kyllä käytännön kokemusta ihan oikeiden ihmisten pelastamisesta ihan oikean myrskyn keskeltä, mutta itse halusin lähestyä asiaa vähän hallitummissa olosuhteissa. Kurssi oli erittäin hyvä ja mieleenpainuva, ja sen käytyäni olen toden totta osannut kiinnittää huomiota turvallisuuteen – ja aivan erityisesti siihen, kuinka tärkeää on pysyä veneen kyydissä! Laidan yli pudonneelle ei pelastusrenkaista ja hälytyslaitteista ole juuri mitään hyötyä yön pimeydessä tai silloin, kun tuuli on kovaa ja aallokko suurta.

Pitäiskö teidän käydä joku parisuhdekurssi myös?

Ensiaputaitojakin olen hiljan käynyt opettelemassa EA1-kurssilla. Myös radiokurssit sivuavat turvallisuusteemaa – veneessämme olevia VHF- ja SSB-radioita voi käyttää paitsi hätätilanteissa, myös säätietojen hankkimiseen, sekin erittäin oleellinen osa turvallista matkapurjehdusta. Veneen radiolaitteet muodostavat radioaseman, joka vaatii luvan, ja aseman käyttäjä tarvitsee oman pätevyystodistuksen. Varmuuden vuoksi hankin vielä Kansainvälisen veneenkuljettajan lupakirjan, jotta paperimme olisivat varmasti kunnossa, jos jokin maa sellaista lupaa keksisi alkaa vaatia myös suomalaiselta omaa venettään purjehtivalta kipparilta. Veneen monenmoinen paperisirkus on tietysti vielä oma asiansa, ja lisäksi tarvitaan yhtä ja toista tarkastusta vakuutusta varten.

Käytännön veneremonttitaitoja ehdimme vielä hankkia kevään mittaan, sillä aikomuksenamme on asentaa veneeseen uudet kylmälaitteet ja aurinkopaneelit säätimineen, sekä tehdä jonkin verran muutoksia ja lisäyksiä sähköjärjestelmään, akkuihin, elektronisiin laitteisiin ja mahdollisesti hiukan wc- ja septitankkiosastollekin. Sähköstä ja putkihommista meillä onneksi on jo hyvää kokemusta viime keväältä, jolloin käytännössä uusimme pikku paattimme kaikki järjestelmät. Hinkkaus-, puunaus- ja lakkaushommat ynnä istuintyynyt ja verhojen rypytykset säästetään toimettomiin, kiireettömiin päiviin, kun veneemme lekottelee ankkurissa jossakin pittoreskissä lahdenpoukamassa.

Me ollaan teistä kyllä oikeesti tosi ylpeitä!

Seuraavaksi lienee korkea aika kaivella esiin kartat, mittaharppi ja vuorovesitaulukot. Rannikkolaivurikurssista on meillä molemmilla toistakymmentä vuotta aikaa, eikä näitä vaativampia navigointitaitoja ole tullut harjoiteltua sen koommin – kesäinen päiväpurjehdus kun onnistuu aika paljon yksinkertaisemmilla konsteilla. Lähtö tuntuu vielä kovin kaukaiselta, vaikka todellisuudessa se ei sitä ole. Paukkupakkaset ja paksu jää rannassa veneemme talvehtimispaikan edustalla eivät vain anna vielä vihjeitä siitä, että kevät pian koittaa. Mutta kyllä meille vielä kiire ehtii tulla, ennen kuin olemme valmiina lähtöön!

Lainaukset ovat kuulemiamme kommentteja, mitään sensuroimatta ja lähteitä paljastamatta!

Jos haluat lisätä omasi joukon jatkoksi, kommentoi ihmeessä!