Browsed by
Kuukausi: maaliskuu 2018

Miehistö – etevä, kätevä ja muodollisesti pätevä

Miehistö – etevä, kätevä ja muodollisesti pätevä

Suuren purjehdusseikkailun suunnitteleminen käy melkein työstä. Siihen liittyy monta isoa teemaa ja kokonaisuutta, jotka ovat käytännössä kaikki meille uusia ja tuntemattomia asioita. Budjetointi ja suunnittelu, veneen kunnostus ja varustelu, turvallisuus, kartat, oppaat, navigointilaitteet ja -ohjelmat, sää ja vuorovesi, vakuutukset, luvat ja pätevyydet, rokotukset ja reseptit, reittisuunnittelu ja kiinnostavat paikat matkan varrella… Henkisestä valmistautumisesta puhumattakaan! On aika vaikea ennalta kuvitella, millaista on luopua pysyvästä kodista tukevalla maaperällä ja siirtää koko omaisuutensa ja elämänsä kelluvaan kotiin, vaihtaa turvallinen arki tuntemattomaan ja epävarmaan tulevaisuuteen, säännöllinen toimeentulo säästöillä tai satunnaisilla hanttihommilla elämiseen – ja toisaalta väsyttävä, tasapaksu elämä täydelliseen vapauteen.

Oottekste jotenkin tärähtäneet?

Ystäviä ja tuttuja tuntuu kiinnostavan, mitä matkan jälkeen aiomme. Siitä meillä ei ole aavistustakaan! Emmehän edes tiedä, milloin tuo maaginen matkan jälkeen mahdollisesti koittaa, alkaako se parin, kolmen vai kymmenen vuoden kuluttua – vai ei ollenkaan? Sen näkee sitten, sen paremmin emme osaa vastata. Mutta ymmärrän kysyjiä hyvin. Olen itsekin periaatteessa varsin turvallisuushakuinen, haluan tietää asioista hyvissä ajoin etukäteen, suunnitella huolellisesti, enkä pidä äkillisistä muutoksista. Normaalissa elämässä irtiotot ovat viikon tai kenties kuukauden mittaisia, ja niillä on selkeä alku ja loppu – loman jälkeen koittaa arki ja elämää on suunniteltava eteenpäin. On helppo turvautua rutiiniin ja tasaiseen menoon. Ei ihme, että lähtöpäätöksemme voi tuntua hullulta ja vastuuttomalta ja panee epäilemään, olemmeko ihan järjissämme. Mutta emme me täysin pelottomina hyppää tuntemattomaan, kyllähän se hirvittää! Toisaalta me kumpikin olemme silloin tällöin tarttuneet sattumalta tarjoutuneeseen tilaisuuteen, ja tehneet ratkaisevia elämänmuutoksia ennen tätäkin. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, tavalla tai toisella – ainakin tuntuu helpottavalta ajatella niin.

Mikä se teidän suunnitelma nyt sit ihan oikeesti on?

Matkasuunnitelmamme kiinnostavat tietysti myös. Niidenkin suhteen kaikki on vähän niin ja näin. Haluamme nähdä ja kokea paljon kaikenlaista, uusia maisemia, historiaa, luontoa, lämmintä vettä ja aurinkoa. Vaikka moni pitkän matkan purjehtija on ehdottomasti sitä mieltä, että reittisuunnitelma on oltava ja sitä noudatettava, me olemme lähdössä matkaan ihan eri mentaliteetilla. Emme lähde suorittamaan – emme kerää maileja, maita emmekä merten ylityksiä – mutta emme myöskään halua jumahtaa pummeiksi jonnekin ankkurilahdelle ja jättää matkaamme sikseen. Ehkä meille sopivin tapa edetä on suunnitella jonkinlainen alustava kehys aina joksikin aikaa eteenpäin, ja antaa matkan rönsyillä sen ulkopuolelle suuntaan jos toiseen, sen mukaan mikä kiinnostaa, ihastuttaa, inspiroi.

Matkan ensimmäinen etappi on päätetty, se on Välimeri. Toki matkalla sinne on lupa ja toivottavaakin pysähdellä ja tutkia kiinnostavia paikkoja. Biskajanlahden ylitse haluamme kuitenkin ehtiä hyvissä ajoin ennen syysmyrskyjä, ja sitten talven tullessa etsimme hyvän paikan, jossa pidellä kovia tuulia ja sateisia säitä. Ehkä ehdimme matkustella vähän myös maitse, nähdä vanhoja, kauniita kaupunkeja, taideaarteita ja kulttuuria, jylhää vuoristoa ja kumpuilevia oliivilehtoja. Kenties toiveena on löytää myös takaisin niille innoituksen ja harrastuneisuuden juurille, jotka nuorena saivat kuvittelemaan itsestään ja omasta tulevaisuudestaan jotakin luovempaa kuin mitä siitä sitten tuli. Kun mieli, silmät ja kädet saavat täyden vapauden ja aikaa, eihän sitä koskaan tiedä, mitä ne alkavat kehitellä. Sen ainakin jo tiedän, ettei luovuuteni jaksa eikä ehdi kukkia kiireisessä arjessa. Joku toinen osaa löytää sille aikaa hetken sieltä, toisen täältä, mutta minä en siihen pysty.

Voispa itekin noin vaan purjehtia jonnekin auringonlaskuun vailla huolen häivää!

Suurin osa matkan suunnittelusta ja järjestelystä on aika käytännönläheistä ja teknistä puuhaa sekä paperitöitä. Veneen varustelu on vaativaa hommaa, se ei käy niin helposti, että menee venemessuille tai venetarvikeliikkeeseen, hankkiutuu eroon rahoistaan ja saa tilalle erinäistä tavaraa. Ei – erilaisten varusteiden ja teknisten laitteiden kirjosta pitäisi saada selville monenmoisia asioita: miten ne asennetaan, paljonko ne tarvitsevat virtaa tai paljonko ne tuottavat virtaa – ja millaista virtaa – ovatko ne laadukkaita ja kestäviä, sopivatko ne juuri meidän käyttötarkoitukseemme, minkä muiden järjestelmien kanssa niiden tulisi puhua samaa kieltä ja miten tämä kaikki saadaan aikaiseksi. Ja vielä sekin, tarvitaanko niiden käyttämiseen mahdollisesti lupia ja pätevyyksiä.

Yksin merellä on ensisijaisesti pidettävä huoli itsestään, siksi kaikki turvallisuuteen liittyvä varustautuminen on tärkeää. Täytyy suunnitella, miten toimitaan erilaisissa tilanteissa, on opeteltava erilaisia taitoja ja varusteiden käyttämistä hyvän sään aikana jotta varmasti osaa sitten kun on pakko. On totuteltava siihen ajatukseen, että apu ei saavu minuuteissa, jos jotakin käy. Kummankin on osattava tarpeen vaatiessa hoitaa yksin kaikki tehtävät veneessä ja purjehtia se turvallisesti satamaan, jos toinen meistä sairastuu tai loukkaantuu. Voihan tavallisessa arjessakin sattua mitä vain – tieliikenne on paljon vaarallisempaa kuin merenkulku ja tapaturmia sattuu eniten kotona. Jostain syystä sitä vain harvoin tulee ajatelleeksi, mutta asiat muuttuvat hyvin konkreettisiksi siinä vaiheessa, kun veneeseen pitää valita pelastuslautta, hätälähetin, kiinnitysvaljaat tai myrskyankkuri.

En ole merenkävijänä kovinkaan kokenut. Sen vuoksi olen halunnut hakea oppia kursseilta – ja varmaan myös sen takia, että satun vain olemaan tyyppiä, joka tykkää käydä kursseja. Joku muu uskaltaa lähteä säätämään omin päin ja oppimaan kantapään kautta, mutta minulle asioiden opiskelu ensin tuo varmuutta käytännön tekemiseen. Pari vuotta sitten, kun suunnittelin ensimmäisen purjeveneemme hankintaa, kävin Meriturvan pelastautumiskurssin. Mieheni toimi aikoinaan vuosikymmenen ajan Meripelastusseuran aluksen miehistössä, joten hänellä on kyllä käytännön kokemusta ihan oikeiden ihmisten pelastamisesta ihan oikean myrskyn keskeltä, mutta itse halusin lähestyä asiaa vähän hallitummissa olosuhteissa. Kurssi oli erittäin hyvä ja mieleenpainuva, ja sen käytyäni olen toden totta osannut kiinnittää huomiota turvallisuuteen – ja aivan erityisesti siihen, kuinka tärkeää on pysyä veneen kyydissä! Laidan yli pudonneelle ei pelastusrenkaista ja hälytyslaitteista ole juuri mitään hyötyä yön pimeydessä tai silloin, kun tuuli on kovaa ja aallokko suurta.

Pitäiskö teidän käydä joku parisuhdekurssi myös?

Ensiaputaitojakin olen hiljan käynyt opettelemassa EA1-kurssilla. Myös radiokurssit sivuavat turvallisuusteemaa – veneessämme olevia VHF- ja SSB-radioita voi käyttää paitsi hätätilanteissa, myös säätietojen hankkimiseen, sekin erittäin oleellinen osa turvallista matkapurjehdusta. Veneen radiolaitteet muodostavat radioaseman, joka vaatii luvan, ja aseman käyttäjä tarvitsee oman pätevyystodistuksen. Varmuuden vuoksi hankin vielä Kansainvälisen veneenkuljettajan lupakirjan, jotta paperimme olisivat varmasti kunnossa, jos jokin maa sellaista lupaa keksisi alkaa vaatia myös suomalaiselta omaa venettään purjehtivalta kipparilta. Veneen monenmoinen paperisirkus on tietysti vielä oma asiansa, ja lisäksi tarvitaan yhtä ja toista tarkastusta vakuutusta varten.

Käytännön veneremonttitaitoja ehdimme vielä hankkia kevään mittaan, sillä aikomuksenamme on asentaa veneeseen uudet kylmälaitteet ja aurinkopaneelit säätimineen, sekä tehdä jonkin verran muutoksia ja lisäyksiä sähköjärjestelmään, akkuihin, elektronisiin laitteisiin ja mahdollisesti hiukan wc- ja septitankkiosastollekin. Sähköstä ja putkihommista meillä onneksi on jo hyvää kokemusta viime keväältä, jolloin käytännössä uusimme pikku paattimme kaikki järjestelmät. Hinkkaus-, puunaus- ja lakkaushommat ynnä istuintyynyt ja verhojen rypytykset säästetään toimettomiin, kiireettömiin päiviin, kun veneemme lekottelee ankkurissa jossakin pittoreskissä lahdenpoukamassa.

Me ollaan teistä kyllä oikeesti tosi ylpeitä!

Seuraavaksi lienee korkea aika kaivella esiin kartat, mittaharppi ja vuorovesitaulukot. Rannikkolaivurikurssista on meillä molemmilla toistakymmentä vuotta aikaa, eikä näitä vaativampia navigointitaitoja ole tullut harjoiteltua sen koommin – kesäinen päiväpurjehdus kun onnistuu aika paljon yksinkertaisemmilla konsteilla. Lähtö tuntuu vielä kovin kaukaiselta, vaikka todellisuudessa se ei sitä ole. Paukkupakkaset ja paksu jää rannassa veneemme talvehtimispaikan edustalla eivät vain anna vielä vihjeitä siitä, että kevät pian koittaa. Mutta kyllä meille vielä kiire ehtii tulla, ennen kuin olemme valmiina lähtöön!

Lainaukset ovat kuulemiamme kommentteja, mitään sensuroimatta ja lähteitä paljastamatta!

Jos haluat lisätä omasi joukon jatkoksi, kommentoi ihmeessä!