Malborkin linnan sotaisat ritarit

Malborkin linnan sotaisat ritarit

Ihan kaikki paitsi purjehdus ei ole turhaa. Esimerkiksi historia ja arkkitehtuuri ovat loputtoman kiinnostavia – erityisesti silloin, kun nämä kaksi sattuvat paikalle yksissä tuumin. Vaikka tuulen voimalla liikkuminen onkin ihan ihme jo itsessään, yhtä merkittävä syy meidän matkallemme ovat kaikki ne hienot paikat, joihin sen varrella ehdimme tutustua.

Kaksiviikkoisen veneremppamme kestettyä kolme ja puoli viikkoa, ja jäätävän pohjoistuulen tuiverrettua tuimissa lukemissa tauotta jo ainakin neljä päivää, halusimme todella jo vaihtaa maisemaa. Jätimme siis venetelakan, Aina-purren ja Wisla-joen selviytymään keskenään, ajoimme bussilla Gdanskin rautatieasemalle, nousimme junaan ja matkasimme viitisenkymmentä kilometriä kaakkoon. Siellä muhevien viljapeltojen ja maalaiskylien keskeltä kohoaa majesteettisena Malborkin linna.

Klikkaa kuvia, niin ne avautuvat isommiksi.

Malbork, alkuperäiseltä nimeltään Marienburg, on maailman suurin tiililinna, ja jo pelkästään kokonsa vuoksi häkellyttävä. Muurien ympäröimällä kompleksilla on kokoa parikymmentä hehtaaria. Moninkertaisten, tornein varustettujen puolustusmuurien ja vallihautojen sisällä sijaitsevat ala-, keski- ja ylälinna, Suurmestarin palatsi ja neitsyt Marian kirkko. Sisäpihoja reunustaa koko joukko pienempiä rakennelmia, joissa on aikoinaan sijainnut paitsi asevarastoja, myös ruokakellareita, pajoja, mylly ja muita valtaisan ritari- ja munkkiarmeijan ylläpitämisen kannalta välttämättömiä tiloja.

Linnan rakensi saksalainen ritarikunta, joka perustettiin 1190 auttamaan Jerusalemiin matkaavia kristittyjä pyhiinvaeltajia – palveluihin kuului puolustuksen lisäksi sairaanhoitoa. Homma kävi kuitenkin hankalaksi islamilaisten vallattua Palestiinan, ja parin mutkan kautta veljeskunta päätyi lähetystyöhön Itämeren rannoille, seudulle jota tuohon aikaan kutsuttiin Preussiksi. Täällä asusteli pakanallista balttilaista väkeä, ja laupeudentyö vaihtui kiivaampaan, miekoin ja pistimin suoritettuun käännytystyöhön.

Saksalaisen ritarikunnan suurmestareita

Ritarikunnan arvovaltainen ja rahakas tukija oli Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta. Se kasvoi nopeasti keisarikunnan alaiseksi, käytännössä itsenäiseksi ritarivaltioksi, joka verotti asukkaitaan ja kaupankäyntiä ja hallitsi yksinoikeudella muun muassa meripihkakauppaa. Valloittamisen tehokkuus perustui sotataidon uusimpaan tietotaitoon – linnoitustekniikkaan ja raskaan ratsuväen näppärään käyttöön. Malborkin linna oli osa yli 120 linnan verkostoa, jonka avulla ritarikunta hallitsi laajoja alueitaan, jotka ulottuivat Puolasta nykyiseen Viroon asti. Malborkin linnan rakentaminen aloitettiin 1270-luvulla. 1309 veljeskunnan suurmestarin asemapaikka siirrettiin Venetsiasta Malborkiin, jonka rakennustyöhön käytetyt paukut nostivat sen ylellisyydessään ajan kuninkaanlinnojen kaartiin.

Ritarin ammatti tarjosi kelpo uran aatelisperheen nuoremmille pojille, joille ei ollut perintöä luvassa. Ritariksi ryhtyvä teki kuuliaisuus-, köyhyys- ja naimattomuuslupauksen. Hyvästä ruoasta, viinistä ja oluesta ei sentään tarvinnut kieltäytyä. Linnan salit komeine goottilaisholveineen ja laajat linnanpihat ovat epäilemättä todistaneet mahtavia juhlia, mässäilyä ja turnajaisia. Normipäivinä duunissa sai huhkia ratsun ja miekan kanssa sellaisten projektien parissa kuin vaikkapa ”Gdanskin teurastus”, jonka jäljiltä kyseisessä kaupungissa ei ollut juuri kiveä kiven päällä eikä asukaslukukaan enää kovin merkittävä. Pari sataa vuotta myöhemmin muinaispreussin kieli ja kulttuuri olivat kadonneet alueelta jäljettömiin.

Tannenbergin taistelussa 1410 saksalaisritarit hävisivät Puolan kuningas Vladislav II Jagellon ja tämän serkkupojan, Liettuan suuriruhtinas Vytautasin armeijalle. Malborkin linna kesti kyllä piiritystä, mutta ritarien palkanmaksu pääsi viivästymään, ja niinpä he myivät linnan Puolan kuninkaalle. Vuodesta 1466 linna toimi yhtenä Puolan kuninkaallisista residensseistä aina vuoteen 1772, jolloin Puola jaettiin osiin, ja linnasta tuli Preussin kuningaskunnan kasarmi. Preussin armeijaa ei tämä goottilaisen arkkitehtuurin helmi juurikaan kiinnostanut, he käyttivät suuria saleja muun muassa ratsastusharjoituksiin ja muurasivat umpeen turhat suippokaari-ikkunat.

1800-luvun alussa historiasta tuli – meidän nykypäivän turistien onneksi – muotijuttu, ja tuolloin aloitetut mittavat restaurointityöt pelastivat linnan lopulliselta tuholta ja palauttivat sen keskiaikaiseen asuunsa. Viimeisen päälle rempattu linna kuitenkin tuhoutui jälleen 1945 toisen maailmansodan taisteluissa – taas oltiin lähtöruudussa! Onneksi edellisen restauroinnin piirustukset ja dokumentit olivat enimmäkseen tallessa, mikä helpotti tätä edelleen jatkuvaa työtä. Malborkin linnasta tuli Unescon maailmanperintökohde vuonna 1997.

Seuraa matkaamme Facebook– ja Instagram-sivuillamme – ne ovat usein paremmin ajan tasalla.

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: