Vuoden 2020 alkaessa purjevene Ainan kyydissä uppouduttiin remonttihommiin. Oltiin vielä autuaan tietämättömiä mistään viruksista ja siitä, millaiseksi maailma pian muuttuisi. Kreikassa alkoi lockdown maaliskuun loppupuolella, mutta meillä remppahommat jatkuivat keskeytyksettä toukokuuhun asti. Koronakeväästä Mesolongissa voit lukea tästä!
Purjevene Ainan miehistö toivottaa lukijoilleen tunnelmallista ja rauhallista joulua! Omaa jouluamme vietämme Kreikan Galaxidissa, kodikkaassa venekodissamme. Lockdown jatkuu täällä ainakin loppiaiseen, joten eiköhän tässä olla ihan kotosalla. Kokkaillaan jotakin perinteistä suomalaista jouluruokaa muistuttavaa ja käydään kävelyllä läheisillä kukkuloilla ja mäntymetsissä, hienoista meri- ja vuoristonäköaloista nauttien.
Sanotaan nyt niin kuin asia on: Suomessa on maailman paras leipä. Mutta ei siinä vielä kaikki! Suomessa on myös maailman paras aamiainen, välipala, matkaeväs ja hätävara: karjalanpiirakka! Ruisleivän puute on purjevene Ainan kyydissä selätetty lopullisesti, sillä viimekeväisen koronakotoilun myötä syntynyt hapanleipäjuuri elää ja voi hyvin. Osa juuresta asuu sitä paitsi nyt Pohjois-Irlannissa! Kuumimpien kesäkuukausien taukoa lukuun ottamatta keittiömme kaasu-uuni on pyöräyttänyt aamiaispöytään tuoreen pataleivän parin-kolmen päivän välein. Ruisjauhon saanti on välillä takkuillut, mutta onneksi löysimme täältä Galaxidista, jossa vietämme vuoden 2020 toista lockdownia, ystävällisen ruokakauppiaan, joka onnistui tilaamaan meille ruisjauhoa. Ruis on muuten kreikaksi σίκαλη (sikali).
Tämä kirjoitus sai inspiraationsa erään veneilyfoorumin keskustelusta. Keskustelussa pohdittiin, mitä kaikkea varustusta veneeseen tarvittaisiin pitkällä purjehdusreissulla. Polveileva varustelista sisälsi vaikka mitä, ja oli kiinnostavaa huomata, miten monenlaisia asioita ihmiset tuntuvat pitävän tärkeinä.
Purjehduskausi 2020 jäi vähän lyhyeksi. Niin taisi tänä poikkeusvuonna käydä aika monelle muullekin purjehtijalle – eriasteisia rajoituksia ja lockdown-jaksoja on ollut vähän joka puolella maailmaa. Koto-Suomessa kesä taisi mennä aika hyvin, ja niin se täällä Kreikassakin meni sitten, kun vesille lopulta päästiin. Oman Joonianmeren seikkailumme alkua viivästytti ensin tietysti korona, minkä vuoksi pääsimme lähtemään talvisatamastamme vasta touko-kesäkuun vaihteessa. Sen jälkeen meillä riitti heinäkuun loppuun asti puuhaa telakalla veneemme Ainan järjestämän pikku yllätyksen vuoksi, ennen kuin pääsimme vesille seikkailemaan. Nyt marraskuun alussa uusi korona-lockdown päätti matkanteon Galaxidin satamaan. Mutta turha sitä on surra, tämä on nyt tällainen vuosi.
Samaan aikaan kun Sally-hurrikaani lähestyi Amerikan rannikkoa, kehittyi Välimerellä oma hurrikaanin tapainen myrskynsä, medikaani Janus. Me kelluimme ankkurissa Paxos-saaren suojaisella ankkurilahdella, aikomuksena lähteä Prevezan suuntaan tiistaina 15. syyskuuta. Näin tapahtuikin, mutta tuulten osoittauduttua kaikkea muuta kuin suotuisiksi, käänsimme loputtomalta tuntuneen luovimisen sijaan kokan kohti Two Rock Bay:tä, upeaa ankkuripaikkaa Pargan kaupungin eteläpuolella. Jatkaisimme siitä Prevezaa kohti seuraavana aamuna.
Paxos ja Antipaxos eli yhteen laskettuna Paxoi ovat Joonianmeren pienin saariryhmä ja sijaitsevat Korfun eteläpuolella. Me purjehdimme syyskuun 7. päivä ensiksi Lakkaan, joka on kaunis pieni kylä Paxoksen pohjoisimmassa päässä. Tiesimme, että ankkuripaikka Lakan edustalla olisi ruuhkainen, joten halusimme ehtiä perille hyvissä ajoin iltapäivällä. Matkalla sattui kuitenkin pieni kommellus, minkä vuoksi saavuimme perille vasta seitsemän maissa illalla – tuolloin lahdenpoukama näytti mereltä kiikaroituna jo ihan täyteen tupatulta. Uskaltauduimme silti perille asti tutkimaan asiaa, koska ainahan sitä vielä yhdelle optimistille tilaa löytyy. Itse asiassa meidän jälkeemme lahdelle saapui vielä toistakymmentä venettä, vaikka emme kyllä käsittäneet, miten ne kaikki onnistuivat sinne ahtautumaan.
Purjehdusreissumme oli kuljettanut meitä venetsialaiselta linnalta seuraavalle, Lefkadasta Vonitsaan ja sieltä Pargaan, josta kirjoitin viime kerralla. Nyt matkamme jatkui kohti Korfua, Kreikan Joonianmeren pohjoisinta saarta.
Kreikan Joonianmeren saaret kuuluivat yli neljänsadan vuoden ajan Venetsian tasavaltaan. Saarten valloitus tapahtui vähän kerrallaan: Korfu liitettiin Venetsiaan 1383, Zakynthos satakunta vuotta myöhemmin, Kefalonia ja Ithaca vuoden 1500 paikkeilla ja viimeisenä Lefkada vuonna 1718. Venetsialaiset ja Ottomaanit kävivät alueista taisteluja vuosisatojen ajan, mutta lähes koko muun Kreikan vallanneet turkkilaiset eivät saaneet saaria haltuunsa. Korfun saari oli yksi Euroopan vahvimmin linnoitettuja etuvartioita Ottomaanien imperiumin rajalla.
Matkamme suuntautui elokuun alkupuolella Nidrin lahdelta pohjoiseen. Ensin ajaisimme läpi Lefkaksen kanavasta, joka erottaa Lefkaksen saaren Kreikan mantereesta, ja jonka kääntyvä silta avautuu päästääkseen veneet kulkemaan läpi. Siispä ankkuri ylös ja matkaan!
Kaksi kuukautta kestäneen telakkaponnistuksen jälkeen oli vihdoin aika laskea Aina vesille. Nyt jännitettiin, oliko remonttimme onnistunut – kelluisiko veneemme hienon epoksipohjansa ja uusien läpivientiventtiiliensä kanssa?
Terveisiä ihanasta ankkuripoukamasta Joonianmeren kristallinkirkkaiden vesien ääreltä! Pääsimme kuin pääsimmekin takaisin vesille, mutta tässä turinassa puhutaan vielä veneen pohjaremontista, sen kolmannesta ja viimeisestä vaiheesta eli läpivientien uusimisesta. Tämä projekti oli se varsinainen syy, miksi menimme telakalle. Sittemmin paljastui paljon isomman remontin tarve, josta kerroin edellisissä osissa 1 ja 2.
Viime kerralla annettu varoitus remonttiturinoista on edelleen voimassa. Veneen hiomishommat oli siis saatu vihdoin valmiiksi, ja koska rungosta ei löytynyt kosteutta eikä paria pikku rakkulaa suurempia vaurioita, päästiin epoksimaalaushommiin saman tien.
Varoitus: seuraa veneremonttitarinaa. Kenties lähitulevaisuudessa pääsemme takaisin vesille, ja sen jälkeen luvassa on taas matkakertomuksia purjehdusseikkailun varrelta – toivon mukaan eri puolilta Joonianmeren ikiaikaisen kaunista saaristoa. Mutta vielä jonkin aikaa jokapäiväinen elämämme sijaitsee kuivalla maalla, pukkien päälle tuetun veneemme harvinaisen hievahtamattomassa todellisuudessa, jossa remontti jatkuu. Odottele siis vielä tovi, mikäli purjeveneen rungon hiominen ja epoksimaalaus ei ole ihan sinun juttusi. Jotakin muuta on tulossa taas ennen pitkää! Jos sen sijaan veneen tee-se-itse-remontointi kiinnostaa, jatka ihmeessä lukemista. Huomautan kuitenkin, ettei tämä kertomus ole tarkoitettu oppaaksi kenellekään vastaavaa hommaa suunnittelevalle – tämä on vain oma kokemuksemme pohjaremontin teosta. Voit kyllä ottaa meihin yhteyttä (mistä tahansa muustakin aihepiiristä) jos tarkempi tieto kiinnostaa.
Kun valitsee elämäntavakseen matkapurjehduksen, on elämä yllätyksiä täynnä. Monesti positiivisia – ilmeisesti enemmän positiivisia kuin negatiivisia, jos vielä parin vuoden jälkeenkin tuntee olevansa hommasta innostunut. Mutta silloin tällöin iskee isompi tälli, sellainen märkä rätti päin naamaa, joka saa syvällisemmin pohdiskelemaan motiivejaan.
Mesolongin talvisatamasta lähdettyämme nostimme purjeet ensimmäistä kertaa Oxia-nimisen pienen, mutta sitäkin korkeamman saaren tuntumassa Manner-Kreikan lounaisnurkalla. Siitä matkamme jatkuisi luoteeseen kohti Lefkaksen saarta, josta olimme varanneet veneen noston kuivalle maalle ja kuukauden verran remonttiaikaa telakalla. Sitä ennen meillä olisi kuitenkin vähintään parin päivän loma, ja sen ajattelimme käyttää mukavissa ankkuripoukamissa kelluskeluun ja Joonianmeren saarten alustavaan tutkiskeluun.
Kaikki päättyy aikanaan, ja niin onneksi myös koronakaranteeni. Vähitellen talvikotimme Mesolongi kuoriutui eristyksistään ja ihmisiä alkoi näkyä kaupungilla. Kaupat ja palvelut avautuivat vähän kerrallaan, ja meidänkin elinpiirimme laajeni parin kuukauden satama – Lidl – AB Market -kolmiosta, johon se aika pitkälti oli rajoittunut lockdownin aikana. Vihdoin myös purjehtijoille annettiin lupa liikkua satamasta toiseen, siis niille, jotka jo ovat maassa. Rajojen ulkopuolelta tulevat veneilijät joutuvat odottelemaan Kreikkaan pääsyä vielä vähän aikaa.
Pitkään poissa kotimaasta viipyneet suomalaiset kaipaavat yleensä samoja asioita: sauna, salmiakki, ruisleipä. On niitä tietysti paljon muitakin, mutta juuri tätä kolmikkoa on vaikea korvata millään, eikä “vähän sinnepäin” riitä. Monia perinneruokia voi valmistaa paikallisista aineksista ja mausteista vähän soveltaen, kermaviilin korvata kreikkalaisella jogurtilla, joulupöydän silata Ikean sillillä ja puolukkahillolla. Mutta saunoa ei voi ilman saunaa. Vain salmiakki maistuu salmiakilta. Ja ruisleivän pitää olla hapanta, ruistaikinajuureen leivottua.
Viime kerralla puhuttiin putkiremontista. Käyttövesijärjestelmä oli nyt saatu valmiiksi, ja seuraava työvaihe oli alkutekijöihinsä puretun salongin jälleenrakentaminen. Vanhat istuintyynyt ja verhoilut olivat myös tiensä päässä (niistä ehjin kelpasi vielä satamakoira Anoukin pediksi avotilaan), niin että nekin päätettiin uusia samoin tein. Sohvien mittojakin voisi nyt suunnitella vähän vapaammalla kädellä, kun ei tarvinnut noudattaa vanhojen patjojen muotoja. Kovin radikaaleja muutoksia ei ollut luvassa, sillä veneemme sisätila on varsin kompakti eikä sohvia voi salonkiin kovinkaan monella eri tavalla sijoittaa. Styyrpuurin puolen sohvassa oli alun perin ulos vedettävä kansilevy, minkä ansiosta siitä sai vähän reilumman yhden hengen nukkumapaikan. Se oli toiminut meillä hyvänä meripunkkana pitkillä etapeilla, joten vastaava mekanismi haluttiin uuteenkin sohvaan. Paapuurin puolen sohva oli L-muotoinen kauniin kaarevine päätyineen. Halusimme rakentaa sen istuimista hiukan syvemmät, mutta muuten säilytettäisiin alkuperäinen muoto. Sohvien uumenissa sijaitsevat nyt uudet, entisiä pienemmät vesitankit, ja kummallekin puolelle saatiin myös uutta säilytystilaa istuinten alle.
Nyt kun koko maailma on enemmän tai vähemmän eristyksissä ja viettämässä elämäänsä kotonaan, liikenee hyvin aikaa vaikkapa veneremontista kirjoittamiseen – ja mikseipä myös siitä lukemiseen! Tammikuussa, kun aloitimme veneemme käyttövesijärjestelmän remontin, ei koronaviruksesta vielä tiedetty mitään. Elettiin tavallista kreikkalaista talvea, joka sisältää aurinkoisia, lämpimiä päiviä, viileitä ja joskus kylmiäkin öitä, ja aika ajoin satunnaisia sadepäiviä. Ihanteellista aikaa veneprojektien tekoon, etenkin kun korjauskohteita ei meidän veneestämme varsinaisesti tarvitse etsiä, niitä löytää hakemattakin.