Kun valitsee elämäntavakseen matkapurjehduksen, on elämä yllätyksiä täynnä. Monesti positiivisia – ilmeisesti enemmän positiivisia kuin negatiivisia, jos vielä parin vuoden jälkeenkin tuntee olevansa hommasta innostunut. Mutta silloin tällöin iskee isompi tälli, sellainen märkä rätti päin naamaa, joka saa syvällisemmin pohdiskelemaan motiivejaan.
Mesolongin talvisatamasta lähdettyämme nostimme purjeet ensimmäistä kertaa Oxia-nimisen pienen, mutta sitäkin korkeamman saaren tuntumassa Manner-Kreikan lounaisnurkalla. Siitä matkamme jatkuisi luoteeseen kohti Lefkaksen saarta, josta olimme varanneet veneen noston kuivalle maalle ja kuukauden verran remonttiaikaa telakalla. Sitä ennen meillä olisi kuitenkin vähintään parin päivän loma, ja sen ajattelimme käyttää mukavissa ankkuripoukamissa kelluskeluun ja Joonianmeren saarten alustavaan tutkiskeluun.
Kaikki päättyy aikanaan, ja niin onneksi myös koronakaranteeni. Vähitellen talvikotimme Mesolongi kuoriutui eristyksistään ja ihmisiä alkoi näkyä kaupungilla. Kaupat ja palvelut avautuivat vähän kerrallaan, ja meidänkin elinpiirimme laajeni parin kuukauden satama – Lidl – AB Market -kolmiosta, johon se aika pitkälti oli rajoittunut lockdownin aikana. Vihdoin myös purjehtijoille annettiin lupa liikkua satamasta toiseen, siis niille, jotka jo ovat maassa. Rajojen ulkopuolelta tulevat veneilijät joutuvat odottelemaan Kreikkaan pääsyä vielä vähän aikaa.