Browsed by
Month: joulukuu 2021

Kreikan meri, meri Kreikan – vuosi 2021 s/y Ainan kyydissä

Kreikan meri, meri Kreikan – vuosi 2021 s/y Ainan kyydissä

Kun purjehdusreissumme alkoi kesällä 2018, emme kuvitelleet viettävämme missään maassa vuosia. Mutta kuinkas kävikään? Olemme viihtyneet Kreikassa jo viimeiset pari vuotta. Alkanut talvi on jo kolmas, jonka Aina-veneemme uinuu kreikkalaisessa talvitukikohdassa – tällä kertaa Kreetan saarella. Tulevia reittisuunnitelmia saavat lukijamme odotella rauhassa, sillä ne avautuvat meille itsellemmekin yleensä vasta ihan viime tingassa. Jatka lukemista

Hyvää joulua kuitenkin!

Hyvää joulua kuitenkin!

Toinen kummallinen vuosi lähenee loppuaan. Meidän marraskuun alussa Kreetalle päättynyt purjehduskautemme oli tapahtumarikas sekä hyvässä että pahassa. Paljon olemme taas oppineet, monesta selviytyneet, ja osanneet nauttia ihan jokaisesta kauniista päivästä, lämpimästä vedestä ja hyvästä tuulesta, joka kohdallemme on osunut. Jatka lukemista

Naxos – marmorikyliä ja Bysantin aarteita

Naxos – marmorikyliä ja Bysantin aarteita

Naxoksen saari on suuri ja täynnä nähtävää – täällä vierähtäisi helposti monta viikkoa. Tällä kertaa meillä oli kuitenkin aikaa vain päivä ajella vuokra-autolla ympäri sisämaata. Aika paljon ehdimme yhdessä päivässäkin kyllä bongata! Suuntasimme Naxoksen kaupungista itään kukkuloiden yli. Maisemat muuttuivat sitä vehreämmiksi, mitä kauemmas karulta rannikolta tultiin. Jatka lukemista