Biskaja suoritettu!

Biskaja suoritettu!

On joitakin asioita, joita etukäteen jännittää, pelkää ja odottaa niin paljon, että jälkeenpäin ihan yllättyy selvinneensä niistä hengissä. Niin kuin nyt vaikkapa ensimmäinen koulupäivä, inssiajo, ylioppilaskirjoitukset, ensitreffit, hääpäivä – ja Biskajanlahden ylitys!

Meillä (tai siis lähinnä kirjoittajalla, Inkalla) suurin syy Biskaja-aiheisiin painajaisuniin oli viivästys, joka suunnitelmistamme piittaamatta siirsi tätä hurjaa, kolmen vuorokauden pituista purjehdusetappia kokonaisella vuodella eteenpäin. Mehän lähdimme Suomesta suunnilleen vuosi sitten, kesäkuun alussa 2018, kohti etelää aikomuksena ylittää tämä kyseinen lammikko siinä elo-syyskuun vaihteessa. Toisin kävi – me olimme tuolloin vielä Saksassa. Kun viimein matka pääsi jatkumaan Kielistä eteenpäin, myöhäinen syksy osoittautui hyvin vastahankaiseksi vuodenajaksi paarustaa Pohjanmerta kohti etelää. Tuntui hyvältä ajatukselta jäädä talvehtimaan Ranskan puolelle, Bretagneen. Nyt, kun nuo viiden kuukauden talviunet ovat taakse jäänyttä elämää, voimme todeta, että ratkaisu oli oikea – Bretagnessa oli ihanaa!

Biskajanlahden ylityksen aiheuttamaa jännitystä pitkä odotusaika sen sijaan ei helpottanut. Kuukausien mittaan ehti lukea monta kauhutarinaa ja katsoa monta videonpätkää myrskyistä, valtavista aalloista ja yllättävistä sääilmiöistä Biskajanlahdella. Eikä niissä mitään vähäteltävää olekaan! Alue on erittäin tunnettu vaativista sääoloistaan, joihin vaikuttavat niin Atlantilla pyörivät matalapaineet, Euroopan mannerlaatan reunan valtavat syvyysvaihtelut kuin Espanjan tasangoilla lämpenevät ilmamassatkin. Valtaosaksi pahamaineinen historia juontaa purjelaivojen aikakaudelta, jolloin Atlantilta puhaltava myrsky saattoi väkisin kuljettaa ison aluksen kohti kohtalokkaita rannikkoseutuja, joilla on sellaisia viehättäviä nimiä kuin “Costa da Morte” eli Kuoleman rannikko. Nykyveneet kuitenkin luovivat huomattavasti paremmin kuin vanhan ajan raakapurjeiset laivat, ja sääennusteetkin ovat tänä päivänä luotettavampia kuin tuolloin. Tänä päivänä Biskajan yli purjehtii lukemattomia ihan tavallisia matkaveneitä, ihan tavallisine miehistöineen, ja suurin osa suoriutuu matkasta kommelluksitta.

Edelleen suositeltavin ajankohta ylitykselle on kesä, toukokuun loppupuolelta heinä-elokuulle. Muina vuodenaikoina epävakaisia säitä on enemmän, ja talvella lounaasta saapuvat myrskyrintamat saattavat ilmestyä Biskajalle niin nopeasti, että rauhallisissa merkeissä alkanut matka voi saada yllättäviä käänteitä. Me seurasimme Biskajan säitä jo muutamia viikkoja ennen kuin lähdimme matkaan talvisatamastamme Binicistä, emmekä voineet kuin todeta, että epävakaiselta vaikuttaa. Koko kevät Bretagnessa oli epävakaa, joten asiassa ei ollut mitään yllättävää. Vaikka olimme ajatelleet, että hyvässä lykyssä saattaisimme päästä yhdellä legillä Espanjaan saakka, meillä oli tiedossa runsain mitoin hyviä satamia, joihin poiketa, mikäli homma ei näyttäisi onnistuvan. Sääikkuna odotutti itseään, ja niinpä ehdimme tutustua vielä Roscoffiin, Camaret-sur-Meriin sekä Rade de Brestin sisämereen ennen Biskajan koitosta.

Vihdoin kuitenkin näytti siltä, että sopiva hetki ylitykseen oli käsillä. Tiedossa oli pohjoisen ja luoteen puoleista tuulta, mikä tarkoittaisi mukavaa sivumyötäistä, ja sitä riittäisi hyvinkin pari-kolme päivää. Tämän jälkeen luvassa oli tyyntyvää keliä, eli jos jostakin syystä onnistuisimme kupeksimaan Biskajalla samaan malliin kuin meillä aiemmilla legeillämme on monesti ollut tapana, meitä ei uhkaisi niinkään kova keli, vaan ainoastaan loppumatkan puksuttelu moottorin avulla. Siirryimme Rade de Brestin ankkuripoukamista takaisin Camaret-sur-Merin satamaan, hoidimme tarvittavat kauppareissut ja tankkaukset, ja perjantai-iltapäivänä 17. toukokuuta klo 14:30 olimme valmiita lähtemään suureen tuntemattomaan.

Alkumatkasta meno sujui upeaa vauhtia delfiiniparven saatellessa meidät ulos merelle. Aina näytti, että kyllä tämä rouva purjehtia osaa, ja tempoi 7-8 solmun vauhteja hyvään sivutuuleen täysin purjein merenpinnan ollessa vielä varsin sileä. Kun Bretagnen rannikon suojaava vaikutus jäi taakse, alkoi aallokko kasvaa, ja siihen loppui fiilistely! Purjeita oli reivattava, ja aaltojen kasvaessa vähitellen noin 3-metrisiksi, kävi elämä sisätiloissa taas melko vaativaksi. Koitimme eri kulkusuuntia suhteessa aallokkoon, ja totesimme, että suoraan kohti määränpääksi päättämäämme A Coruñaa emme pääsisi millään. Aalto tuli niin suoraan sivulta, että veneen keikunta kävi liian rajuksi. Oli siis järkevämpää purjehtia jonkin aikaa ulommas länteen, sivuvastaiseen aaltoon, ja kääntää myöhemmin etelään, jolloin aalto puolestaan olisi veneen takakulmalla.

Ensimmäisen illan kohokohta oli radioamatööriyhteys Golden Globe Race -kilpapurjehtija Tapio Lehtisen kanssa. Tapio oli tuolloin enää parin päivän matkan päässä maalistaan, Ranskan Les Sables d’Olonne’sta, ja me saimme hyvin kuuluviimme suomalaisen radioamatööritiimin vetämän jokailtaisen “skedin”, jossa Tapiolle annettiin säätiedot, aikamerkki sekä muita tarpeellisia tietoja. Vaikutti siltä, että mukava juttutuokio kotoisten äänten kanssa oli yksinpurjehtijalle muutenkin tärkeä hetki päivässä. Me saimme Tapiolta hyviä vinkkejä Galician ankkuripaikoista, nähtävyyksistä ja gourmeesta, ja oli hienoa päästä henkilökohtaisesti toivottamaan hänelle hyviä vauhteja viimeisille maileille kohti maalia.

Seuraavana aamuna kuulimme vhf-kanavalta keskustelun puolikkaan, jossa ranskalaispurjehtija jutteli Tapio Lehtisen kanssa – häntä itseään emme kuulleet lähetystehon heikkouden takia, mutta juttukumppanin puheessa vilahtivat taikasanat “Les Sables d’Olonne”, “Round the World” ja “Fifth place”, joista päättelimme ettei Tapio Asteria-veneineen voinut olla meistä kovin kaukana. Muitakin suomalaisia Biskajalla oli yhtä aikaa meidän kanssamme, nimittäin 19.5. oman Bermudes 1000 -kilpailunsa maaliin päässyt Ari Huusela, sekä kaksi muuta matkapurtta, joista toisen kanssa juttelimme vhf-puhelimen välityksellä lähempänä Espanjaa.

Ensimmäisen yön aamupuolella alkoi sataa tihuuttaa, ja harmaata, ajoittain sateista säätä jatkui seuraavat pari vuorokautta. Me olimme jo kaukana rannikolta, viimeiset kalastusalukset olimme nähneet mannerlaatan reunalla, jossa meri syvenee lyhyellä matkalla noin 150 metristä neljään kilometriin. Keskellä Biskajaa ei ollut juuri ketään – bongasime jonkin rahtilaivan tai matkustaja-aluksen pari kertaa vuorokaudessa. Aallokko oli suurempaa kuin tuuli olisi antanut olettaa, ja meillä kävi moottori purjeiden apuna, jotta vene paremmin jaksoi puskea itsensä ylös aallonpohjista. Autopilotti jaksoi hoitaa hommansa, ja niinpä päätimme siirtää vahtivuorolaisen konttorin sisätiloihin. Riitti, kun silloin tällöin pisti päänsä ulos luukusta, muuten tarvittavat hommat hoituivat tutka- ja AIS-näyttöjä seuraamalla sekä vilkaisemalla silloin tällöin suuntaviivaa iPadin karttanäytöstä. Biskaja ei ollut se paikka, jossa ainakaan meidän olisi tehnyt mieli nautiskella purjehduksesta – tärkeintä oli nyt vain tehdä matkaa kohti määränpäätä, Espanjaa.

Vapaavahti pääasiassa nukkui. Elimistö tarvitsee aikaa sopeutua veneen jatkuvaan liikkeeseen, ja se vie voimaa. Pidemmillä valtamerilegeillä tämä sopeutumisvaihe menee jossain vaiheessa ohi ja uni-valverytmi normalisoituu, mutta kolmen vuorokauden matka ei vielä siihen riitä. Me emme kumpikaan ole vielä koskaan olleet merisairaita, mutta on kiinnostavaa, miten eri lailla elimistö toimii tällaisissa poikkeustilanteissa. Ruokaa tekee mieli syödä vain sen verran, että pysyy käynnissä, eikä mitään vahvan makuista tee mieli. Omenat ja banaanit, yksinkertaiset voileivät ja jokin simppeli murkina, kuten pakastepizzaviipale, maistuvat parhaiten.

Kolmantena päivänä tuuli laantui kevyeksi henkäilyksi, aivan kuten sääennusteet olivat arvelleet. Harmaa sää väistyi aurinkoisen päivän tieltä, ja iltapäivällä saimme näkyviimme Espanjan komean rannikon. Biskajan ylitys alkoi lähestyä loppuaan, ja olimme tyytyväisiä ja kiitollisia Ahdille, Poseidonille ja heidän kollegoilleen siitä, että kokemus oli ollut meille varsin helppo. Kaikkien kauhutarinoiden ja sankarikertomusten jälkeen tällainen tylsänpuoleinen Biskajan ylitys oli parasta, mitä toivoa saattoi!

Matkaa A Coruñaan kesti iltaan asti, mutta tällä kertaa ehdimme satamaan ennen pimeän tuloa, ja vieläpä suihkunraikkaina, sillä tyynessä kelissä, moottorin käydessä, oli kätevää peseytyä lämpimällä vedellä. Köydet saatiin kiinni A Coruñan vanhankaupungin edustalla sijaitsevan Marina Realin laituriin maanantaina 20. toukokuuta klo 20:30. Biskajan ylitys Camaret-sur-Meristä kesti kaikkiaan 78 tuntia, ja keskinopeus oli noin 5 solmua. Ei hassumpaa!

Vihdoin olemme maassa, joka sopii omaan vuorokausirytmiimme täydellisesti – tämän iloisen havainnon teimme heti ensimmäisenä iltana. Vartin sisällä rantautumisesta olimme valmiita kaupungille, jossa alkoi juuri parveilla turisteja ja kaupunkilaisia viinibaareissa lasillisella, pohtimassa illallispaikan valintaa. Ehdimme hyvin mukaan paikalliseen rytmiin, ja ruokahalukin näkyi palanneen normaalilukemiin saatuamme tukevaa maata jalkojen alle. Syömään siis! A Coruñan kaduilla tapas-baareja – sekä tietysti lukuisia merenantimiin ja mahtaviin liharuokiin keskittyneitä ravintoloita – on vieri vieressä, niin että on vaikea päättää, mihin mennä. Toisaalta, ei se ole tarpeenkaan, sillä tapaksia voi aivan hyvin nauttia yhden siellä, toisen täällä, ja tällä tavoin kuljeskella läpi kaupungin. Meitä alkoi matkaväsymys jo vähän painaa, ja laajempi kaupunkikierros sai jäädä toiseen kertaan. Jatkoa seuraa piakkoin!

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: