Purjehtimaan maailmalle – suunnitelmia, haaveita vai taivaanrannan maalailua?

Purjehtimaan maailmalle – suunnitelmia, haaveita vai taivaanrannan maalailua?

Meitä puri matkustuskärpänen nelisen vuotta sitten. Niinkö vähän aikaa siitä vasta on? Siihen asti elimme kymmenen vuotta varsin tyytyväisinä maalaistalomme remontin keskellä ja haaveilimme vain suuresta määrästä hehtaareja. Ja siitä, ettei tarvitsisi joka päivä ajaa töihin kaupunkiin, vaan voisi tehdä jotakin sellaista, että saisi olla kotona.

Mutta eräänä päivänä meidän alkoi tehdä mieli pois kotoa, ainakin silloin tällöin, kenties viikoksi kerrallaan ja etenkin talven pimeinä kuukausina. Pikku hiljaa jossakin päivittäisen aivotoiminnan taustalla alkoi syntyä hyvin hiljaisia, hapuilevia ajatuksia jostakin aivan toisenlaisesta elämästä. Mitä jos ryhtyisimme lammasfarmareiksi? Perustaisimme herkkupuodin? Tai lähtisimme Espanjaan pitämään majataloa? Miltei joka ilta saunan hämärissä puitiin taas uutta ideaa siitä, mitä muuta elämässä voisi tehdä kuin pendelöidä kodin ja työpaikan väliä. Sitten koitti lomamatka Kroatian turkoosien vesien äärelle ja pyyhki pois kaiken siihen mennessä suunnitellun. Ihan noin vain!

Siellä, Adrianmeren rannalla, mieleen palautuivat kauan sitten merellä koetut kesäaamut, purjehduksen rentous ja jännitys, suolainen tuuli ja vapaus – edessä kajastava horisontti! Yhtäkkiä viikon lomareissut ja loputtomat saunaparlamentin puheenaiheet, jotka eivät ikinä johtaisi sanoista tekoihin, alkoivat tuntua itsensä kiusaamiselta. Nyt piti päästä oikeasti maailmalle, piti päästä vesille. Isoille vesille!

Veneilijän uramme olivat olleet oikein hyvällä alulla, kummallakin omalla tahollaan, joskus silloin vuosikymmen ja risat sitten, mutta jostain syystä ne olivat päässeet hyytymään ja joutuneet ylähyllylle odottelemaan vuoroaan. Oli niin paljon muuta tekemistä, paljon muitakin haaveita jotka piti saada toteuttaa. Kiinnostukseni mereen ja purjehdukseen haaleni, arvelin unohtaneeni kaikki aikoinaan hankkimani taidot ja merikin tuntui elementtinä jotenkin pelottavalta. Vähän samaan tapaan kuin moni ei aikuisena enää uskalla mennä huvipuiston laitteisiin, minäkin ajattelin, että meri ja purjehdus olivat vain jotakin menneeseen elämään kuulunutta.

Purjehtimaan maailmalle?

Ajatus purjehduksesta taisi syntyä yhtä aikaa meidän molempien päissä. Ajelimme pienellä perämoottoriveneellä, jostakin turistikadun kojusta vuokratulla, Dalmatian rannikon poukamia tutkien, ihailimme ohi lipuvia purjeveneitä ja tunsimme tutun suolan tuoksun. Sen jälkeen suunta oli selvä, enää piti vain keksiä keinot!

Kotiin päästyämme alkoi innokas netin selaaminen. Kaikki purjehdukseen ja veneisiin liittyvä kiinnosti, olipa kyse charterveneiden vuokrauksesta, veneiden myyntisivustoista, purjehtijoiden keskustelupalstoista, maailmanmatkaajien blogiteksteistä tai Youtuben trooppisten maisemien ruskettuneista purjehtijoista.

Heti alkuun totesimme kuin yhdestä suusta, että perinteinen suomalainen purjehdusmeininki ei meitä kiinnostaisi sitten ollenkaan – siis se, missä venettä varustellaan ja hinkataan yhdeksän kuukautta, jotta sillä voidaan purjehtia lyhyen kesän ajan, ja tätä toistetaan vuosikymmenestä toiseen – vaan meidän ajatuksemme oli lähteä pitkälle matkalle. Aurinkoisille, lämpimille leveysasteille. Ei välttämättä maailman ympäri tai mitään muitakaan tiukkoja päämääriä ja tavoitteita.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Tulipa kumminkin hankittua pieni vene, jolla ryhdyttiin veneilemään ihan siihen perinteiseen suomalaistapaan: varustelua ja hinkkausta pääosan vuotta, jotta voisi nauttia niistä lyhyistä, joskin valoisista, kesäkuukausista.

Kesäveneily pienellä paatilla oli kuitenkin vain välivaihe, osa suurempaa suunnitelmaa. Minulle oli tärkeää päästä harjoittelemaan purjehdusta yksinkertaisella ja halvalla veneellä. Minua huolestutti, että olisin vuosien varrella unohtanut, miten purjehditaan, kehittänyt alttiuden ankaralle merisairaudelle ja että merellä oleminen olisi yksinkertaisesti alkanut pelottaa liikaa. En voinut ajatella, että investoisimme omaisuuksia isoon veneeseen vain voidakseni todeta kaikkien pelkojeni olleen aiheellisia.

Kun lähdimme pikku veneellämme ostosatamasta kohti kotia, ajelimme ensin koneella niemenkärjen ympäri, kunnes saavuimme avoimemmille vesille. Siellä nostimme purjeet. Sillä sekunnilla kun tuuli tarttui niihin ja vene hiukan kallistui ja lähti liikkeelle, tajusin etten ollut unohtanut yhtään mitään. Osasin purjehtia, tiesin miten purjeita säädetään, tiesin mistä pitää päästää löysää, kun vene kallistuu liikaa, tiesin mistä kiristää, jotta pääsee ylemmäs tuuleen.

Ensimmäisellä purjehduksellamme emme kokeneet suurta aallokkoa tai kovaa tuulta. Myöhemmin heti ensimmäisenä kesänä saimme tutustua runsain määrin kumpaankin lajiin, mutta merisairaudesta ei näkynyt pienintäkään oiretta. Eikä kertaakaan pelottanut. Jännitti kyllä – enimmäkseen mukavalla tavalla, joskus hiukan epämukavallakin – mutta ei pelottanut. Toisin sanoen olisimme sittenkin voineet heti ostaa sen suuren veneen! Mutta kuinka moni oikeasti uskaltaa kylmiltään tehdä niin suuria päätöksiä? Kuinka moni lopultakaan hyppää siekailematta pää edellä tuntemattomiin vesiin?

Lopulta kuitenkin maailmalle – mutta miten?
… Ja millä rahalla?

Miten sinne maailmalle sitten ihan oikeasti pääsee? Mistä tietää, mikä on puhdasta taivaanrannan maalailua, mikä astetta realistisempaa haaveilua, ja mikä sitten jo varsinaista suunnittelua? Kenelle puhua haaveistaan, ja etenkin, miten esittää asiansa siten ettei nyt ihan hulluksi luulla?

Kaikki olisi epäilemättä helppoa, jos meillä olisi säästöjä, rahastosijoituksia, asunto-osakkeita, lottovoitto… Voisimme vaikka heti seilata auringonlaskuun paksun pankkitilin tai korkotulon turvaamina. Mutta me olemme aina eläneet kädestä suuhun, käyttäneet kaikki liikenevät pennosemme remontointiin ja harrastamiseen ja sittemmin matkusteluun, emmekä ole ikinä saaneet mitään säästöön.

Purjehdus elämäntapana voisi toimia myös, jos olisimme paikasta riippumattomien alojen ammattilaisia, joille riittäisi pelkkä internetyhteys, kuten it-alan huippuasiantuntijoita tai bestseller-kirjailijoita. Tai tietysti voisimme olla hyvännäköisiä ja positiivisia linssiluteita, joiden videoiden katselusta muut haluaisivat maksaa – en kylläkään keksi mitään, mikä olisi kauempana meidän luontevuusalueeltamme.

Mutta on myös paljon ihmisiä, jotka ovat purjehtineet vuosia maailmalla hyvin pienellä budjetilla. Ehkä se voisi olla lopulta realistisin vaihtoehto meillekin. ”Go simple, go small, go now”, kuten maailman tunnetuimpiin matkapurjehtijoihin lukeutuvien Lin ja Larry Pardeyn motto kuuluu. Veneessä asuminen on halvempaa kuin talossa. Tavaraa ei mahdu mukaan yhtään ylimääräistä, siksi heräteostoksiin ei kulu rahaa. Kalliiden satamien sijaan etsitään suojaisia poukamia, joissa voi ankkuroida ilmaiseksi. Ei tehdä liian tiukkoja reittisuunnitelmia, jolloin joutuu ajamaan moottorilla ja polttoainetta kuluu. Opetellaan mahdollisimman monia eri taitoja, jotta voidaan huoltaa ja korjata itse venettä ja varusteita, niin ettei tarvitse maksaa kalliista työstä – tässä kohtaa vuosikymmenen remontointikokemuksesta ei muuten ole ollenkaan haittaa!

Olen myös huomannut, että mitä enemmän asioihin perehtyy, sitä enemmän avautuu erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Kun alussa tuntui siltä, ettei valtamerille voisi ajatellakaan suuntaavansa millään alle 100 000 euron jahdilla, alkoi niiden rinnalle piankin löytyä halvempia vaihtoehtoja – tietysti vanhempia, pienempiä tai yksinkertaisempia, mutta silti hyvinkin merikelpoisia ja mukavia veneitä kahden ihmisen matkustella pitkin maailmaa.

Sitten vain tehdään päätös!

Kuulostaa helpolta, mutta eihän se sitä ole. Kaikki tähän mennessä saavutettu on vaatinut kovasti työtä – eikö nyt voisi lopultakin rauhoittua nauttimaan siitä, mitä on saanut aikaan? Rankan remontoinnin jälkeen vihdoin vain istahtaa kauniille verannalleen ihailemaan maalaismaisemaa? Suunnata ylimääräisiä intohimojaan vaikka vaihteeksi työelämään ja siinä itsensä kehittämiseen sen sijaan, että haaveilee mahdottomista? Keski-iän kriisiksi ja mielenhäiriöksikin jotkut ajatuksiamme kommentoivat – ja ovathan he varmaan ihan oikeassa.

Mutta haave ei jätä rauhaan. Sitä on toteltava. Ja päätös on tehtävä nyt – tämä ei ole niitä haaveita, joita voi siirtää hamaan tulevaisuuteen, siihen asti että pääsemme eläkkeelle. Emme ehkä silloin ole enää tarpeeksi rohkeita emmekä riittävän vahvoja, fyysisesti ja henkisesti, näin suureen seikkailuun.

Koska meillä ei ole ylimääräistä rahaa veneen hankintaa ja matkabudjettia varten, emme voi säilöä nykyistä elämäämme naftaliiniin odottamaan kotiinpaluuta. Reissuun lähtö tarkoittaa meille siis todellista irtiottoa – myyntiin menee rakkaudella remontoitu talo ja kaikki sellainen omaisuus, jota emme voi ottaa mukaan veneeseen. Muutamme talveksi pieneen kaksioon. Lähtöpäivä on kirjoitettu pienellä kalenteriin: kesäkuun ensimmäinen päivä vuonna 2018.

Yllättäen muutto sujuu ilman suuria tunnekuohuja, vaikka joudummekin luopumaan paljosta sellaisesta, mikä aikanaan oli meille iso toteutunut unelma. Mutta unelmia voi näköjään tulla lisää, ja jos mielii niitä toteuttaa, on jostakin aina luovuttava. Sitäpaitsi isoon taloon ehti reilussa vuosikymmenessä kertyä niin paljon tavaraa, että sen lajittelu ja eri suuntiin kuljettelu vievät kaamosväsyneen ihmisen kaikki voimavarat. Ei kerta kaikkiaan ole aikaa tuntea haikeutta ja nostalgiaa. Ankea syys on muutenkin helpointa aikaa luopua vanhasta kodista. Keväällä krookusten ja liljojen kukoistaessa se olisi varmasti paljon vaikeampaa!

Uudessa asunnossa kaikki on suoraa ja sileää. Hanasta tulee kuumaa vettä, vaikka kumpikaan ei ole kantanut pannuhuoneeseen puita. Minulla on jatkuvasti tunne, kuin olisimme elämysmatkalla jossakin sattumanvaraisessa, siistien valokuvien ja sijainnin perusteella valitussa airBnB-kämpässä ja leikkisimme paikallisia tässä kaupungissa, kuten monesti oikeilla matkoillammekin olemme tehneet. Soluttaudumme paikallisten joukkoon ja teemme tutkimusmatkoja nähtävyyksiin, kauppoihin ja ruokapaikkoihin.

Tähän elämysmatkaan kuuluu kuitenkin päivittäinen aamukävely asemalle ja junamatka, jonka päätteeksi löydän itseni ihan tutusta työpaikasta, ihan tuttujen työkavereiden keskeltä. Miten siellä kaikki voikaan jatkua aivan samana kuin ennen, kun kaikki muu maailmassa on muuttunut?

Muutto ja tavarapaljoudesta eroon hankkiutuminen on yksi askel matkalla kohti Suurta Meriseikkailua – kenties kaikkein suurin. Veneen hankinta on toinen, ja siitä kerron lisää ensi kerralla.

Luen mielelläni kommentteja ja vastaan niihin – älä siis epäröi kommentoida!

4 thoughts on “Purjehtimaan maailmalle – suunnitelmia, haaveita vai taivaanrannan maalailua?

  1. Kerrassaan hieno blogikirjoitus ja kivat kuvat! Tuontapainen haave purjehtimisesta minullakin on, mutta sen toteuttamiseen arvioisin menevän vielä muutamia vuosia. Aion seurata mielenkiinnolla unelmanne toteutumista. Toivotan myötäisiä tuulia ja vettä kölin ja kaikkea hyvää valmisteluaikaan.
    Terveisin, Mikko Ollikainen

    1. Kiitos Mikko! Kiva kuulla, että muitakin haaveilijoita löytyy! Eihän sitä koskaan tiedä, kuinka nopeasti haaveen toteuttaminen loppujen lopuksi onnistuu, mekin olimme ajatelleet että todella kauan siihen menee. Tietysti kauemminkin menisi, jos jäisimme budjettia varmistelemaan, mutta päätimme että lähdetään vähän tyhjemmin taskuin ja murehditaan rahan loppumista sitten kun on sen aika!

  2. Hei, aivan loistava bloki. Meillä on alkamassa nyt neljäs kausi veneilyä Päijänteellä ja aina näin talvella haaveilen vaimon kanssa kuinka mukavaa olisi purehtia jossain lämpimillä vesillä. Hypätä tästä kahdeksasta neljään karusellista ja sanoa heipat. Tosin yhtälö muuttuu paljon monimutkaisemmaksi kun siihen lisätään 3 kouluikäistä lasta. On hienoa, että olette tehneet päätöksen lähteä! Onnea matkaan.

    T: Jarno T.

    1. Hei ja kiitos kivoista sanoistasi! Haaveilla kannattaa aina, ja muistaa että maailmalla purjehtii nytkin lapsiperheitä! Moni reissaa myös pitkää matkaa pätkissä ja jättää veneen talvehtimaan milloin minnekin. Mukavaa kesän odotusta teille!

Kommentoi!

%d bloggaajaa tykkää tästä: