Vieraalla maalla
Matka yli Suomenlahden sujui rivakasti ja viivasuoraan etelään. Kaikki toimi hienosti – autopilotti, purjeet, navigoinnissa käyttämämme Seapilot. Tuuli oli kevyehköä mutta tasaista, ja aikaisen lähdön ansiosta päivä ei ollut vielä pitkälläkään, kun Viron rannikko alkoi kajastella horisontissa.
Kuivan maan vankina
Vene tempoili ja nyki köysissään, se halusi selvästi jatkaa matkaa yhtä kiihkeästi kuin mekin. Mutta taivasta peittivät paksut pilvet, sade piiskasi ja tuuli ujelsi veneiden köysissä ja mastoissa. Mutta onneksi sentään satamapaikkaan kuului sähkö – saisimme akkuja ladattua, ja sadepäivän iloksi voisimme vaikka katsoa elokuvan tabletin ruudulta! Mutta – mitä ihmettä? – laiturilla olevassa sähköpylväässä oli aivan erilainen pistoke kuin oman maasähköroikkamme päässä. Eikä kauppoja mailla halmeilla, jonkinlainen adapterihan siihen pitäisi hommata.
Myötätuulessa Tallinnaan!
Purjehdusta parhaimmillaan – ja pahimmillaan!
Kõpun majakka ja Hiidenmaan kierros
Viime kirjoituksessa päästiin meriturvallisuusteemaan, joten jatketaan sillä. Tosin nyt hyppäämme aikakoneella 500 vuoden taakse, 1500-luvulle. Aihe oli hyvin ajankohtainen silloinkin, kun Itämerta purjehtivat Hansaliiton kauppalaivat – ilman tutkia, karttaplottereita, vhf-radioita tai vilkkuvia valolaitteita. Yksi Itämeren vilkkaimmista hansakaupan satamista oli Tallinna, ja sinne päästäkseen piti purjehtia Hiidenmaan vaarallisten matalikkojen ohi. Laivoja ohjaamaan päätettiin vuonna 1504 rakentaa majakka, ja sille sopivaksi paikaksi katsottiin Hiidenmaan korkein kohta Kõpun niemellä. Alkuperäinen pooki – nykyisen majakan kartiomainen jalusta – valmistui 1531. Se on Itämeren vanhin edelleen toiminnassa oleva majakka ja monien (virolaisten) lähteiden mukaan toiseksi tai kolmanneksi vanhin sellainen koko maailmassa. Paikallisten talonpoikien tehtävä oli kuskata paikalle puuta ja polttaa tulta pookin laella. Korotusosa valolaitteineen rakennettiin vasta 1800-luvun alussa.
Matka jatkuu – kohti Haapsalua!
Loma oli puolivälissä ja kotimatka vääjäämättä edessä. Hiidenmaa paistatteli auringonvalossa, kun aamulla lähdimme Kärdlan satamasta kohti manner-Viroa. Ohitimme sataman suulla edellisiltana saapuneen kovin tutun näköisen, komean aluksen – Purjelaivasäätiön entinen kuunari Lokkihan se siinä. Miehistönään sillä oli melkoisen iso sakki nuorta porukkaa. Meillä taasen kannella toimitti tähystäjän virkaa laivakoira, jonka lempipaikka sijaitsi keulapurjeen päällä.
Menneiden aikojen tunnelmissa
Haapsalu on suomalaisille Viron kaupungeista varmaankin tutuin heti Tallinnan ja Pärnun jälkeen. Meille visiitti oli ensimmäinen, vaikka olemme ahkeria Viron matkaajia ja muutoin kiertäneet melkein maan jokaisen kolkan. Oli hienoa saapua kaupunkiin meritse, niin kuin varmaan keskiajallakin usein saavuttiin – niihin aikoihin kun maantiet olivat vielä varsin vaatimattomia.
Yöpurjehdus yli Suomenlahden
Jussarö – saaren kahdet kasvot
Aamu Jussarössä koitti lohduttoman sateisena ja koleana. Ilmassa oli selvästi syksyn tuntua. Ja niin näkyi olevan saaressakin, joka meitä lukuun ottamatta vaikutti tyystin autiolta. Aamukävelyllä läheiseltä rannalta löytyi kahvila, infokioski, sauna ja yhteyslaituriin köytetty vesibussi – kaikki tyhjillään ja lukittuina. Tämä kesä oli paketoitu, turistit olivat häipyneet. Kuinkas nyt yksi pieni venekunta sattuikin tänne eksymään keskellä yötä?
Takaisin kotiin – ennätysvauhtia!
Kesälomamatkamme viimeinen osuus kulki kauniin saariston suojissa Tammisaaresta Helsinkiin ja sieltä kotivesille itäiselle Uudellemaalle. Saariston suojassa pääsimme nauttimaan vakaasta, mutta vauhdikkaasta menosta. Poissa olivat isot, keikkuvat aallokot ja avonainen horisontti, täällä meitä ympäröi saaristo upeine kalliorantoinen, huviloineen ja rantasaunoineen. Vesi välkkyi sinisenä kesäauringon viimeisissä, lämpimissä säteissä. Muita veneitä ei silti juuri näkynyt, me saimme jakaa koko saariston vain joutsenten kanssa.