Egean saarten purjehdus alkaa – Paros

Egean saarten purjehdus alkaa – Paros

Naxos, Paxos, Paros, Poros… Antipaxos, Antiparos, mutta ei Antinaxosta eikä Antiporosta. Vai miten päin se olikaan? Ehkäpä kreikkalaiset olisivat voineet käyttää vähän enemmän mielikuvitusta ja tavuja keksiessään saarilleen nimiä, niitä luetellessa menee kieli iloisesti solmuun! No, eivät kai näiden saarten nimet ole toisaalta kummempia kuin Suomen rannikon loputtomat Hög-, Låg, Lång-, Tunn-, Lill- ja Storholmenit, tai Sand-, Sten-, Björk-, Gran-, Tall- ja muut sellaiset ööt.

Saroninlahtea kierreltyämme palasimme pikavisiitille Porokselle, sillä luulimme ankkurivinssin (taas) hajonneen. Aeginan keikkuvassa ankkuripaikassa asiaa oli mahdoton tarkemmin tutkia, mutta Poroksen tyynessä poukamassa se onnistui. Onneksi kyse oli tällä kertaa vain hapettuneista ja löystyneistä sähköliitännöistä. Hikisen keulapiikissä värkkäämisen ja parin kauppareissun jälkeen olimme valmiit lähtemään.

Porokselta purjehdimme kohti itää, Kykladien saariryhmää (kreik. Kykládes, engl. Cyclades). Odysseuksen tarinoista tutut kykloopit eivät ole kotoisin näiltä saarilta, vaikka siltä kuulostavatkin. Kykloopit majailivat mahdollisesti Sisiliassa – onneksi emme törmänneet heihin siellä seikkaillessamme, kuten emme myöskään Messinan salmen hirviöihin. Ensimmäiseen Egeanmeren kohteeseemme Parokselle oli reilun 90 merimailin matka, joten tiedossa oli yöpurjehdus. Siellä tapaisimme taas suomalaiset kaverimme, Relax-veneen miehistön. He olivat ehtineet kiertää pari muutakin Kykladien saarta ennen Parokselle päätymistään sillä välin, kun me olimme pyörineet Saroninlahdella. Lähdimme liikkeelle lokakuun kymmenentenä puoliltapäivin, jotta varmasti saapuisimme seuraavana päivänä valoisaan aikaan perille.

Heti avomerelle päästyä Jorma viritteli veneen perään vetouistimen, ja ensimmäistä kertaa sitten Itämereltä lähtömme siihen tarttui kala! Mukavankokoinen tonnikala nousi merestä illansuussa, ja kun heitimme vieheen takaisin veteen, siihen tarttui melkein heti toinen samanmoinen! Vielä olisi tehnyt mieli koettaa onnea kolmannenkin kerran, mutta taikausko ja pahat aavistukset veivät voiton: ei pidä ruveta ahneeksi. Kreikan vesillä on kauheat jumalat, niiden suopeutta ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä, eikä niiden vieraanvaraisuutta käyttää hyväksi. Ties minkä medikaanin tai satamapoliisin ne vielä usuttaisivat niskaamme.

Tonnikala…
… ja pikasushi

Paros ja sen takana häämöttävä Naxos ilmestyivät näkyviin aamunkajossa kauniin udun ympäröiminä. Oli vasta aamu, kun jo laskimme ankkurin Paroksen pohjoispään kaikilta tuulilta suojaiseen Naoussan lahteen, lähelle saman nimistä valkoiseksi kalkittua kylää. Aamiaiseksi nautittiin tonnikalasushia ja sitten käytiin päivätorkuille.

Paroksen majakka aamunkoitteessa, taustalla Naxoksen saari

Monenlaisia sääilmiöitä oli liikkeellä Egeanmeren ylitse, joten oli hyvä olla suojaisessa paikassa. Kaikkiaan vietimme Naoussan lahdella melkein viikon, parissa eri ankkuripaikassa aina sen mukaan, mistä tuuli kulloinkin sattui käymään. Yhtenä iltana saimme usean tunnin ajan seurata upeaa ukkosmyrskyä, joka riehui itäisellä taivaalla aivan äänettömänä. Se oli niin kaukana meistä, etteivät jyrähdykset kuuluneet, mutta pilvinen taivas heijasti pelottavaa valoshowta kymmenien kilometrien päähän. “Terve, ja kiitos kaloista”, viestitimme Zeukselle ja kumppaneille toivoen, etteivät salamaniskut yltäisi meidän poukamaamme asti.

Pilvisestä, koleasta säästä huolimatta vierailimme puolin ja toisin illallisilla naapureiden kanssa, ja jokusen kerran kävimme aallokosta huolimatta jollalla tutustumassa Naoussan kylään ja sen ympäristöön. Naoussa oli oikeastaan ensimmäinen “tyypillinen kreikkalainen valkoinen kylä” jossa olimme käyneet. Olemme viettäneet Kreikassa jo kaksi vuotta ja tiedämme, että maassa on vaikka minkä värisiä kyliä ja kaupunkeja, ihan yhtä perinteisiä ja tyypillisiä nekin. Itse asiassa nämä kokonaan valkoiseksi kalkitut kylät ovat tyypillisiä vain täällä Kykladeilla, eikä niiden historia täälläkään välttämättä yllä kauemmas kuin 1930-luvulle.

Kykladien ilmasto on kesäisin hyvin kuiva ja kuuma. Valkoinen, auringon valoa heijastava väri auttaa pitämään talot viileämpinä. Taloissa on myös ikkunaluukut, jotka voidaan sulkea päivän kuumimpaan aikaan ja avata taas yön viiletessä. Tyypillisesti ikkunaluukut ja ovet ovat sinisiä, mutta talojen Kreikan lipun mukainen väritys on varsin tuoretta historiallista kerrostumaa. Kalkkimaali on tietysti hyvin perinteinen pintakäsittely näissä paikallisesta kivestä rakennetuissa taloissa, mutta ikkunat, ovet ja muut yksityiskohdat oli tapana maalata milloin milläkin värillä, mitä nyt sattui kalaveneiden maalaamisesta jäämään yli. Vuonna 1974 Kreikan sotilasjuntta määräsi, että Kykladien saarilla tuli pysyttäytyä isänmaallisessa sinivalkoisessa väriskaalassa. Kyllähän nuo sinivalkoiset kylät kieltämättä hienolta näyttävät turistiesitteissä ja insta-postauksissa. Silti on ihan mukavaa nähdä, että asukkaiden omien mieltymysten mukaisia vaihtoehtoja alkaa vähitellen etsiytyä takaisin väripalettiin.

Paroksen Naoussa on viehättävä pieni kaupunki, jonka edustaa suojelee 1400-luvun pieni venetsialainen linnoitus. Paros on tietysti ollut asuttu jo historian aamuhämäristä asti, ja saarelta on louhittu valkoista marmoria, josta on veistetty Deloksen pyhän saaren patsaita ja temppeleitä. Ehkäpä tulevissa blogijaksoissa päästään käymään kuuluisalla Deloksellakin…

Vanhaa kalasatamaa ympäröivät kauniit vanhat talot, joissa on nykyisin enimmäkseen ravintoloita ja kahviloita.

Aegean Rebreath -niminen vapaaehtoisjärjestö piti Naoussan satamassa ja saaren rannikolla siivousviikonloppua, jonka tulokset lajiteltiin kalasataman laiturille. On jo aikakin ryhtyä toimiin järjettömän roskaamisen suitsimiseksi! Osittain tämä loputon muoviroska meressä on massaturismin aiheuttamaa, mutta iso osa ainakin tästä laiturille kerätystä tavarasta näkyi muodostuvan ammattikalastuksen jätteestä: verkonkohoista, styroxlaatikoista, verkoista ja naruista sekä veneiden laitasuojina käytetyistä autonrenkaista. Meitä pohjoismaalaisia, omat jälkensä lapsesta asti siivoamaan opetettuja, turhauttaa täällä erityisesti se, että juuri minkäänlaista kierrätysmahdollisuutta ei ole järjestetty missään – ei paperin, muovin tai metallin lajittelua, ei palautuspullojärjestelmää, useimmiten ei sekajäteastioiden lisäksi yhtikäs mitään (ja aina ei edes niitä sekajäteastioita). Vaikka tahtoa olisi kuinka, ei keinoja ole.

Jätehuolto on monin paikoin järjestetty todella onnettomasti. Pienellä Agistrin saarella Aeginan kupeessa purjehdimme ohitse valtavasta kaatopaikasta, jossa lajittelematonta tavaraa kipataan jäteautoista alas jyrkkää kukkulanrinnettä. Osa tästä “täyttömaasta” on maisemoitu pintakerroksella, mutta parhaillaan käytössä olevalta alueelta kaikki roska valuu kovilla rankkasateilla suoraan mereen. Aivan kaatopaikan vieressä näkyi sijaitsevan suosittu uimaranta. Kreikassa tilanne ei silti ole ollenkaan pahimpia Välimerellä näkemiämme. Sisilian Palermossa kirjaimellisesti kahlasimme roskissa kävellessämme rannasta lähimpään supermarkettiin. Kaupungin uimarannalla pikkulapset mulasivat rantavedessä muovijätteen seassa, eikä se tuntunut heidän vanhempiaan hetkauttavan millään tavalla.

Parokselta s/y Relax jatkoi Antiparokselle. Me suuntasimme Naxokselle – vai Paxosko se oli? Ei, Paxoksella oltiin vuosi sitten ja se sijaitsee sitä paitsi Joonianmerellä. Seuraava kohteemme oli siis todellakin Naxos. Vai..?

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: