Ensiveneen valinta – miksi Bluebird 25?

7 maaliskuun, 2017 Compass Heading 180° Comments 0 Comment

Aikoinaan olin sitä mieltä, että oikea vene on tehty puusta. Edelleenkin puiset klassikkoveneet ovat minusta maailman kauneimpia – kun sellainen lipuu satamaan, muuttuvat lasikuitupaatit heti taikaiskusta paljon tylsemmiksi. Mutta tiedän myös, miten paljon puuveneet vaativat työtä. Olen ollut mukana useamman puuveneen kevätkunnostustöissä. Jos minulla olisi paljon vapaa-aikaa, voisin hyvin harkita puuvenettä. Mutta näin ei ole, ja sen vuoksi yksi tärkeimmistä kriteereistä ensimmäiselle purjeveneellemme oli helppohoitoisuus. Vene pitää voida keväisin viskata veteen!

Tosin veteen viskaaminen on kyllä lasikuituveneenkin kohdalla toiveajattelua. Veneestä näkyy aiheutuvan vaivaa, projektia ja rahanmenoa, olipa materiaali mikä tahansa. Tämä havainto lienee osa uuden veneenomistajan “oppimiskäyrää”, joka joskus voi olla jyrkkäkin.

Tarkoituksena oli löytää kohtuuhintainen, mutta merikelpoinen vene. Jos aikomuksena on, kuten meillä, tulevaisuudessa suunnata vähän isommille vesille (ehkä vähän isommalla veneellä), kannattanee harjoitusveneeksikin valita sellainen, jolla pääsee sentään matkustamisen makuun – jotta treenailu ei jää pelkäksi kotilahdelmalla pyörimiseksi tai satamissa kyhjöttelyksi. Helppohoitoisuuden ja merikelpoisuuden lisäksi veneen hankinnassa kolmas valintakriteeri on tavallisesti mukavuus, mutta koska kaikkiin kolmeen ei budjetti riittänyt, se sai olla sivuseikka.

Eipä sitten muuta kuin nettipalstoja lukemaan. Aloittelijalle sopivia veneitä lueteltiin monissa keskusteluissa. Eniten ensiveneeksi tunnuttiin suositeltavan H-venettä, joka onkin kyllä hauska ja näppärä vene. Sellaisella olen itsekin aikoinaan opetellut purjehtimaan, mutta vaatimattomat asuintilat (vaikkei mukavuuden pitänytkään olla kriteeri), kaiteiden puute ja tietynlainen saaristopursimainen heppoisuus epäilyttivät. Sekä erityisesti perämoottori, joka sijaitsee hankalasti pitkän takakannen toisella puolen, ja on hankala käyttää. Tämän tiedän kokemuksesta. Olen kipparoinut H-veneen satamaan purjein moottoritelineen hajottua ja moottorin upottua mereen. Ainakin tämän tyyppisiltä kokemuksilta halusin vastaisuudessa välttyä.

Seuraava askel olivat pienet, mutta pyylevät ja sisätiloiltaan toimivat Ohlson 22, Guy 22, Helmsman 23, Maxi 68 – nämäkin useimmiten perämoottorilla varustettuina, mutta moottorin hallinta vaikuttaa sentään huomattavasti helpommalta kuin H-veneessä – ja hiukan isommassa koossa samantyyppistä estetiikkaa edustavat FE-74, FE-83 ja Sunwind 27. Näistä mikään ei kuitenkaan oikein sytyttänyt, pienemmät tuntuivat vielä liian keveiltä saaristopursilta ja isommat alkoivat mennä jo yli budjetin.

Aivan toisentyyppistä mallia edustivat sitten perinteisemmät pitkäköliset veneet If Marieholm ja Albin Vega. Näistä hiukan kiinnostuin, mutta sopivan ajomatkan päässä ei sattunut olemaan myynnissä kumpaakaan.

Ensiveneeksi sopivia eväkölisiä, eniten “tavallista purjevenettä” muistuttavia veneitä löytyi listalta muutama – Avance 24, Albin Viggen, HR Misil, Albin Accent, Avance 245 ja Finn 26. Näistä loppupään veneet alkoivat jälleen kiivetä budjetin toiselle puolen. Omaa silmääni miellytti eniten Avance 24, sen purjehdusominaisuuksia kehuttiin ja sen kerrottiin kestävän kovempaakin keliä.

Yllättäen törmäsin vielä yhteen vaihtoehtoon, Bluebird 25:een, joka olikin oikea musta hevonen. Siitä ei alkuun tahtonut löytyä juurikaan tietoa, sillä veneitä ei ilmeisesti valmistettu kovin monta. Niitä oli kuitenkin jokunen myynnissä Nettiveneessä. Se, mikä minun mielenkiintoni herätti välittömästi, oli Bluebird 25:n suunnittelija – Sparkman & Stephens. Suomalaisillehan tämä legendaarinen toimisto on tunnettu siitä, että se suunnitteli kaikkiaan 18 Swan-mallia alkaen ensimmäisestä, vuonna 1967 valmistuneesta Swan 36:sta aina 1980-luvulle asti. Näistä veneistä ei liene kenelläkään kovin paljon pahaa sanottavaa.

Finaaliin asti selviytyivät siis Avance 24 ja Bluebird 25. Kun on kyse vanhoista veneistä, venetyyppiä tärkeämmäksi nousee oikeastaan sopiva yksilö – se miten hyvin sitä on hoidettu ja päivitetty. Lopullisen ostopäätöksen ratkaisi veneen yleiskunto sekä se, että sisämoottori tuntui perämoottoria paremmalta ratkaisulta. Voittajaksi selvisi Bluebird 25.

Bluebird 25 rakennettiin aikansa IOR-avomerikilpasäännön mukaiseksi varttitonnariksi (International Offshore Rule). Se on pituuteensa nähden hyvin leveä, mutta kapenee jyrkästi peräpeiliä kohden, ja keula on terävä ja kapea (kiinnostuneimmat löytävät tarkempia strategisia mittoja Sailboatdata.com -sivulta). Se on rakenteeltaan järeä, eväköli on lyijyä ja peräsimen edessä on samanlainen skegi kuin ikätoveri-Swaneissa. Bluebird on toppirikattu, eli sen keulaharus kiinnittyy maston huippuun. Tästä seuraa, että isopurje on pinta-alaltaan suhteellisen pieni, kun taas keulapurjeet ovat suuria. Masto kulkee kannen läpi köliin saakka, ja se on jäykkä kuin puhelintolppa. Yleensä tämän tyyppinen vene ei ole parhaimmillaan kovin kevyissä tuulissa, jollaisia kesätuulet Suomen saariston suojissa tapaavat olla. Niihin sopii paremmin osatakiloitu vene, jossa isopurje on suurempi ja keulapurjeet vastaavasti pienempiä. Toisaalta, kun tuulet käyvät kovemmiksi, täytyy osatakilaista ruveta reivaamaan hyvissä ajoin, kun toppirikattu vasta pääsee vauhtiin.

Bluebirdiä kuulee haukuttavan hitaaksi, mutta yhden kesän kokemuksella olemme eri mieltä. Kyllä se kulkee mukavasti kevyemmässäkin tuulessa. Paras ominaisuus siinä on kuitenkin se, että se todella kestää kovempaakin keliä. Se on erittäin vakaa ja rauhallinen eikä kallistele kovin edes luovilla – ja se on melkoinen epeli luovimaan. Sivutuulesta se silti pitää kaikkein eniten, silloin se muuttuu täysiveriseksi purjeveneeksi, jolla on riemukasta purjehtia. Myötätuuli ei ehkä ole sen parhaita ominaisuuksia, koska lyhyt ja leveä runko saa sen hiukan venkuroimaan kevyemmällä tuulella, mutta viime kesänä purjehdimme mahtavassa 12 m/s myötätuulessa kolme kokonaista päivää 6 solmun keskivauhdilla. Voisin siis kehaista, että veneemme toimii kaikilla tuulensuunnilla, kevyistä tuulista navakoihin.

Sisätilojensa puolesta Bluebird ei erityisesti loista, etenkään matalalla kajuutalla varustettu alkuperäinen malli, jota meidän 1972 valmistunut veneemme edustaa. Myöhemmissä malleissa on korkeampi kajuutta, mutta yleisesti ottaen tämän kokoluokan veneissä on harvoin seisomakorkeutta ainakaan kovin pitkälle aikuiselle. Veneen leveys kyllä avartaa sisätilaa, ja onhan sisällä sentään mukavan kuivaa ja tarvittaessa joko lämmintä tai hyvin tuuletettua ja viileää. Nukkumapaikkoja on neljälle, mutta käytännössä omasta veneestämme yhden pistopunkan vie jääkaappi ja toisen laivakoira sekä moninaiset matkatavarat. Keulapiikkiin voisi mahtua nukkumaan joku puolituinen. Useimmissa Bluebirdeissä keittiö sijaitsee heti sisääntuloaukon luona, mutta meidän veneessämme se on aika vitsikkäästi sijoitettu melkein keulaan, ja heti sen jälkeen keulapiikin kannen alta löytyy vessanpytyn paikka. Järjestely on itse asiassa oikein toimiva, sillä pytyn peittävällä saranoidulla penkillä istuen on ihan kätevä hämmentää liedellä porisevaa ruokapataa ja pilkkoa aineksia vastakkaisella puolella sijaitsevan työtason päällä. Puomiteltta tuplaa asuinpinta-alan ankkurissa ja satamissa, ja tuolloin pääosa kokkailusta hoituu tietenkin avotilaan nostettavalla pallogrillillä. Tässä veneessä syödään gourmet-ruokaa!