Hyppy Peloponnesokselle: Pylos, Methoni ja Kalamata

Hyppy Peloponnesokselle: Pylos, Methoni ja Kalamata

Kaksi suomalaisvenettä vilkutti jäähyväiset Zakinthoksen saarelle ja suuntasi kohti Peloponnesosta heinäkuun loppupuolella. Matkan suuntana oli molemmilla Egeanmeri, ystävillämme vähän vauhdikkaammin, meillä tutumpaan kupeksimistahtiin. Vielä jonkin aikaa kulkisimme kuitenkin yhtä matkaa, ja sehän on harvinaisen hauskaa puuhaa.

Zakinthos jätti oman läksiäistervehdyksensä vähän ikävämmällä tavalla: tervanruskeana rantuna veneen ja jollan vesilinjaan. Kerin rannoille ajautuu silloin tällöin tätä paksua, öljymäistä mönjää. Moni erehtyy luulemaan sitä laivojen tai rantakylien öljypäästöiksi, mutta kyseessä on maaöljy, jota tihkuu luonnonlähteistä meren pohjassa. Ilmiö oli tuttu jo antiikin kreikkalaisille. Zakinthoksella mönjää alkoi ilmeisesti tihkua jonkin takavuosien maanjäristyksen seurauksena.

Auringonlasku eteläisellä Joonianmerellä

Ystävämme suuntasivat länteen kohti Katakoloa, me otimme suunnan suoraan kaakkoon kohti Messeniaa, Peloponnesoksen kolmesta niemenkärjestä läntisintä. Pääsimme reippaasti matkaan iltapäivätuulen myötä, ja tuulta riitti auringonlaskuun saakka. Yön läpi ajelimme koneella, mikä on aina tylsää, mutta täysikuun valaisema merimaisema oli silti kaunis. Siitä olikin pitkä aika, kun viimeksi olimme matkustaneet läpi yön.

Pyloksen portinpylväät aamuhämärissä

Pylos

Auringon noustessa alkoivat rannan tuntumassa hahmottua Pyloksen pylväät komeine luonnonkaarineen, jotka rajaavat Navarinon sisälahden Joonianmerestä. Lahti on tunnettu kuuluisasta Navarinon meritaistelusta, joka käytiin täällä Kreikan vapaussodan aikana turkkilaisten ottomaanien ja Englannin, Ranskan ja Venäjän laivastojen välillä vuonna 1827. Liittoutuneiden voitto oli ylivoimainen, ja alueella on useita taistelusta kertovia muistomerkkejä. Viiden kilometrin pituisen lahden merenpohja on varmaankin täynnä laivanraatoja, sillä lahdella tuhoutui ottomaanien ja heidän egyptiläisten liittolaistensa aluksia noin 60.

Ankkuroimme Navarinon lahden pohjoispäähän, jossa on hieno, pitkä hiekkaranta. Tälläkin rannalla näytti olevan kepakoin suojattuja kilpikonnan pesiä. Lähellä kohoavalla kukkulalla sijaitsee vanha frankkien rakentama linna 1280-luvulta. Sitä kutsutaan nimellä Palaiokastro eli Vanha linna – Neokastro eli Uusi linna puolestaan sijaitsee Pyloksen kaupungin kupeessa Navarinon lahden eteläpäässä, ja sen rakensivat ottomaanit 1570-luvulla vallattuaan Pyloksen venetsialaisilta. Vanhempaakin historiaa seudulta löytyy, nimittäin lähistöllä on kaivettu esiin mykeneläinen palatsi 1300-luvulta eaa. Tämä Nestorin palatsiksi kutsuttu kompleksi on saanut nimensä Homeroksen Odysseian viisaan ja hyvin vanhaksi eläneen Nestor-kuninkaan mukaan, joka hallitsi Pylosta.

Ystävämme liittyivät seuraamme saman päivän iltana, ja seuraavana aamuna lähdimme joukolla valloittamaan Palaiokastron kukkulaa ja linnaa. Ensimmäiseksi vastaan tuli kyltti, jossa kerrottiin linnan olevan sellaisessa raunioitumisen tilassa, että liikkuminen kivimuurien seassa tapahtuisi omalla vastuulla.

Näköalat olivat jälleen huikaisevat. Linnan hahmo pitkine sakaramuureineen erottui vielä maisemassa hyvin, mutta jalkoihinsa oli kyllä hyvä katsoa. Korkealla puolustusmuurin harjalla vatsan pohjasta nipisti hassusti, eikä kiviseiniin todella tehnyt mieli nojailla. Mereltä käyvä tuuli puhalsi aukkojen kohdalla sen verran tuimasti, että kapealla tasanteella piti tosissaan keskittyä pystyssä pysymiseen. Mutta vaiva palkittiin viimeistään linnan pohjoispäädyssä, josta avautuvaa maisemaa hallitsee upea puolikuun muotoinen Voidokilia-lahti.

Voidokilia-lahti

Methoni

Pyloksesta matka jatkui Methonin pikkukaupunkiin, Messenian niemen kärkeen, jota hallitsee venetsialainen linna. Venetsia-teemahan oli meillä hyvin edustettuna viime kesän reissuillamme, jolloin kävimme Korfulla, Pargassa ja Vonitsassa. Methoni tunnetaan suojaisesta satamastaan jo Rooman ja Bysantin ajoilta. Venetsialaiset saivat paikan haltuunsa 1200-luvun alussa ja ryhtyivät rakentamaan nykyistä linnaa, jonka tunnusomaisin osa on aivan niemen kärjessä sijaitseva 8-kulmainen torni.

Purjehtijaystävämme saapuvat reippaassa iltapäivätuulessa Methoniin. Ankkuripaikka sijaitsee aivan linnan kupeessa, suojassa vallitsevilta lännen puolen tuulilta.

Korkeat muurit ja iso vallihauta erottavat linnan nykyisestä kaupungista. Keskiajalla kaupunki sijaitsi linnanmuurien suojassa niemen kärjessä. Vallihaudan ylittää komea kivisilta. Olisimme halunneet käydä muurien sisäpuolella tutustumassa, mutta oli tiistai, ja linna on ikävä kyllä suljettu tiistaisin. Onko kukaan ikinä kuullut museosta, joka olisi kiinni tiistaisin? Kaikki museothan ovat kiinni maanantaisin!

Onneksi matalaa rantaa pitkin pääsi kävelemään melkein suurelle tornille asti – komea paikka.

Amazon, Sparkman & Stephens 1971

Ankkurialueellakin riitti silmänruokaa, sekä klassisempaa Sparkman & Stephens -osastoa, että huippumodernia superjahtidesignia.

Ngoni, Royan Huisman 2017

Kalamata

Parin Methonin lahdukalla vietetyn yön jälkeen jatkoimme matkaa kohti Kalamataa. Meille oli tulossa sinne postipaketti, ja muutenkin kaupungissa oli kätevää hoitaa vähän kauppa-asioita ja hankkia puuttuvia rikluja venetarvikeliikkeestä. Parkkeerasimme vain päiväksi ison sataman puolelle asiointia varten, muuten ankkuroimme läheisen hiekkarannan edustalla. Ystävämme majoittuivat muutamaksi yöksi venesataman puolelle. Kalamata ei hurmannut kauneudellaan, päinvastoin, se on aika karu ja tylsän näköinen kaupunki. Mutta äkkiäkös sieltäkin pari mukavaa asiaa löytyi: todella hienot pyörätiet, joita pitkin pääsee ihan joka paikkaan, sekä upea puisto, joka on rakennettu vanhan ratapihan paikalle lähelle satamaa.

Puisto on kaupunkilaisten olohuone ja samalla oikeastaan ulkoilmamuseo – se on täynnä hienosti entisöityjä höyryvetureita, lättähattuja, vanhoja tavarajunia, resiinoita ja vaikka mitä vanhaa rautatiehistoriaa. Vanha höyryveturiajan vesitorni on hauskasti liitetty osaksi puiston vesiaihetta, isoa lampea, jonka rannalla varjoisten puiden katveessa oli miellyttävän viileää oleilla, vaikka kaupungin kaduilla paahtoi melkein 40°C helle.

Ihan mahtava leikkipaikka – höyryvetureiden kyytiin saa mennä leikkimään konduktööriä!

Asiat tulivat hoidetuiksi, ja pian pääsimme jatkamaan matkaa. Seuraavan yön ankkuripaikka päätettäisiin matkan varrella, ja niinpä aamulla heinäkuun viimeisenä päivänä Ainan ankkuri nousi Kalamatan rannan edustalta. Meri oli rasvatyyni, kun kaksi suomalaisvenettä lähti rinta rinnan puksuttelemaan kohti etelää. Mutta kuinkas sitten kävikään? Huh huh – ensi jaksossa kerron pitkän tarinan siitä, mitä seuraavaksi tapahtui!

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: