Viimeksi seikkailimme Ithakalla, Odysseuksen kotisaarella. Heinäkuun puolivälin paikkeilla matkamme jatkui etelään. Ankkuroimme yhdeksi yöksi Kefalonian kaakkoiskulmalle pikku poukamaan, jossa illan ratoksi saimme seurata äitivuohen ja pikku kilin ketterää hyppelyä rantakiveltä toiselle. Seuraavana aamuna suuntasimme kohti Zakinthosta.

Pääsimme illansuussa 13. heinäkuuta perille Laganán lahteen eli Kólpos Laganáan. Tämä koko Zakinthoksen eteläsivun levyinen lahti on luonnonsuojelualuetta, jossa pesii Välimeren suurin merikilpikonnien (Caretta caretta) yhdyskunta. Lahtea suojaa kaksi niemeä: lännessä Keri ja idässä Vasilikos. Lähellä Keriä sijaitsee Marathonísin saari, joka tunnetaan Kilpikonnasaaren nimellä. Sen hahmo muistuttaa hyvin elävästi merikilpikonnaa – mietimme, mahtavatko kilpikonnat käyttää saarta navigoinnin apuna Zakinthokselle uidessaan.

Caretta-kilpikonnat palaavat aina syntymärannalleen pesimään, kunhan ovat ensin 16-28 vuoden iässä saavuttaneet sukukypsyyden. Niiden pesimisaika on kiihkeimmillään kesä-heinäkuussa. Naaraat nousevat yöllä hiekkarannoille ja kaivavat pesänsä kuivaan hiekkaan. Ne munivat yhteen pesään yli sata munaa ja peittelevät ne hiekalla. Poikaset kuoriutuvat noin 50 päivän kuluttua, ja etsiytyvät mereen myöskin yöaikaan. Niitä ohjaa vedenpinnasta heijastuva kuunvalo, ja siksi ne saattavat häiriytyä rannan valoista ja eksyä. Vuonna 2020 Zakinthoksen rannoilla laskettiin 1800 kilpikonnan pesää, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Vain yksi tuhannesta kuoriutuneesta poikasesta selviää aikuisuuteen asti.

Nämä merikilpikonnat kuvasin viime vuonna Mesolongin kalasatamassa. Mistä sen tietää, vaikka nekin olisivat kotoisin Zakinthokselta!

Alueella pesiä suojellaan huolellisesti. Pesien päälle on asetettu keppihäkkyrät, etteivät rannan turistit kävele niiden päällä. Suosituimmilla pesäpaikoilla, erityisesti Marathonísin saaren hiekkarannalla, vain pieni kaistale veden rajassa on sallittu auringonottajille ja uimareille. Kelluville lautoille rakennetut virvoke- ja jäätelökioskit ajetaan aamuisin rannalle. Illan tullen ne poistuvat, ja ranta rauhoittuu kilpikonnien käyttöön.

Alla Marathonísin kilpikonnasaari. Klikkaa kuvia, niin ne avautuvat isompaan ikkunaan.

Suojelualueella on selkeät säännöt siitä, miten siellä saa veneillä ja ankkuroida. Sääntöjen noudattamista ei kuitenkaan suuremmin valvota, ja ajoittain meno vaikutti meistä suorastaan villiltä. Turistikylät lahden rannoilla myyvät kilpikonnanbongausretkiä, eko-etuliitteellä ja ilman. Monet turistiveneistä jahtaavat kilpikonnia. Lasipohjaveneet, joita näimme kymmenittäin, ajavat kirjaimellisesti kilpikonnien yli pakottaen ne sukeltamaan, jotta matkustajat voivat ihailla niitä veneen pohjan ikkunasta. Mahtaa näistä turistiveneistä olla pesimisestä uupuneille kilpikonnanaaraille melkoinen riesa!

Me näimme paljon pesiä rannoilla, mutta itse kilpikonnia bongasimme vain pari, ja nekin ankkuripaikaltamme hyvin kaukaa. Kävimme jollalla tutustumassa Marathonísi-saareen, joka oli täynnä jännittäviä luolia ja kalliomuodostelmia. Ajoimme myös katsomaan pientä Agios Sostis -saarta, jonka hevosenkengän muotoisen lahden ylle on viritelty hauskat kangassuikaleet – lakanoita Laganas-lahdella! Tällä myös Cameo Islandiksi kutsutulla saarella on suosittu cocktailbaari, ja siellä järjestetään luxusrantahäitä ja -polttareita.

Olimme hengailleet Zakinthoksella muutaman päivän, kun viime vuodelta tutut purjehtijaystävämme Jyväskylästä saapuivat Prevezan suunnalta veneellään ja ankkuroivat viereemme Kerin rannan tuntumaan. Kyllä tuntui hyvältä päästä pulputtamaan suomen kieltä porukalla ja kuulemaan kuulumisia puolin ja toisin sitten viime näkemän. Mehän emme viime kesän jälkeen olleet kovin moneen suomalaiseen törmänneetkään. Olimme vuokranneet auton, joten päätimme lähteä koko remmillä tutustumaan Zakinthoksen nähtävyyksiin, kunhan pakolliset Lidl- ja muut ruokakauppakeikat oli saatu alta pois.

Zakinthoksen tunnetuin nähtävyys lienee Navágion ranta, jonne vuonna 1980 sattui haaksirikkoutumaan savukkeita salakuljettanut Panagiotis-niminen rahtilaiva. Eipä tainnut kapteeni arvata, että hänen laivastaan tulisi yksi Kreikan kuvatuimpia kohteita ja sitä jonotettaisiin katsomaan tuntitolkulla yläpuolisen rinteen pieneltä tasanteelta. Siinäpä turistikohde, jota emme kenellekään suosittele, mutta tuli käytyä. Kun olimme seisseet jonossa jonkin aikaa, oli liian myöhäistä antaa periksikään. Niinpä me siis jonotimme, ja lopulta saimme oman minuuttimme tasanteella. Sieltä ylettyi juuri ja juuri ottamaan täsmälleen sen saman kuvan, joka on jokaisessa Zakinthokselta lähetetyssä postikortissa. Sääliksi kävi nuorta naista, joka oli jonossa vähän ennen meitä – hän pyörtyi kuumuudesta ja nestehukasta juuri kun olisi ollut hänen vuoronsa tasanteella!

Eipä silti, tuskinpa veneretki rannalle olisi sen jännittävämpi ollut – ranta oli mustanaan turisteja ja pieniä veneitä. Omalla veneellä sinne olisi tietysti päässyt, mutta ankkuripaikka vaikutti aika ruuhkaiselta.

Lähellä Navágion rantaa sijaitsee kaunis Pyhän Georgios Kremnoksen luostari, jossa pysähdyimme virkistäytymään paikallisen torikauppiaan hedelmillä ja viinirypäleillä ja ihailemaan meren sineä.

Matka jatkui saaren keskiosan tasankojen ja oliivilehtojen läpi kohti etelää. Jatkoimme ankkuripaikkamme ohitse Kerin niemelle, jossa nautimme kahvit ja jäätelöt hienossa majakkaravintolassa. Sen terasseilta etelärannalle avautuvat näkymät olivat kaikkien mielestä paljon laivahylkyrantaa komeammat.

Illan kruunasi auringonlasku vuoristokylän yllä. Ravintolan kokki pyöritteli isoja lihavartaita avotulella ja hyvässä seurassa nautittu ateria oli Zakinthoksen seikkailun kohokohta.

Zakinthokselta matka jatkuu edelleen etelään – nyt Peloponnesoksen puolelle! Siitä kuulet pian lisää.

• Hyppy Peloponnesokselle: Pylos, Methoni ja Kalamata
29 elokuun, 2021
• Odysseuksen Ithaka ja hiukan Kefaloniaakin
8 elokuun, 2021
• Saroninlahden purjehdus | Vanha Epidauros
29 lokakuun, 2021