Katse taaksepäin – näin sujui vuosi 2019

Katse taaksepäin – näin sujui vuosi 2019

Aivan kuten viime vuodenvaihteen tienoilla, päätin tälläkin kertaa kirjoittaa menneestä vuodesta pienen yhteenvedon, tilastotiedoilla höystettynä. Tuntuu uskomattomalta, että olemme päässeet näinkin kauaksi, ja että olemme yhä matkalla, kun lähtöpäivästä on kulunut jo puolitoista vuotta. Vene ja me itsekin olemme edelleen ehjiä, rahat eivät ole aivan lopussa, ja monenlaisia suunnitelmia on jo ilmennyt matkan jatkoon liittyen. Ja mitä kaikkea olemme ehtineetkään nähdä! Keväällä ylitimme pitkään pelätyn Biskajanlahden, seikkailimme Atlantin rannikkoa etelään, Espanjan Galiciaan ja Portugaliin. Sieltä päätimme kääntyä Gibraltarin salmeen. Välimerelle purjehdimme heinäkuussa, ja elokuussa retkeilimme pitkin Sisilian rannikkoa. Syyskuussa olimme päätyneet jo Kreikkaan asti, ja Kreikasta löytyi myös tukikohta talveksi.

Tulin miettineeksi, että kenties blogitekstit välittävät reissustamme vähän liian aurinkoisen, vaivattoman ja siloitellun kuvan. Tähän on monta syytä. Matkakertomus laahaa useimmiten jokusen viikon jäljessä siitä, mitä reaaliajassa tapahtuu – kirjoittaminen, kuvien muokkaus ja järjestely vievät aikaa, nettiyhteydet pätkivät ja niin pois päin. Muisti on siitä vekkuli laite, että se pyrkii jälkeenpäin nostamaan päällimmäiseksi kivoja ja hauskoja asioita. Vaikeudet ja vastoinkäymiset se muokkaa koetinkiviksi, pelottavista hetkistä selviytymiset suursaavutuksiksi. Itse tapahtumahetkellä ei ole olemassa mitään tarinaa, se syntyy vasta jälkeenpäin kun kaikki hienot, tylsät ja hurjat vaiheet on koettu. Valokuvatkin kertovat vain kauniista säistä ja hienoista kohteista ja siitä, miten delfiinit hyppivät veneen vierellä. Ei sillä ukkossäällä tullut kaivettua kameraa esiin, ei otettua selfietä kolmannen yön koiravahdin jälkeisistä silmäpusseista, ei kuvattua lattialle läsähtänyttä lasagnea. Mutta jotain sentään lukijoidemme iloksi: pari tapahtumien ytimessä sydänverellä kirjoitettua otetta lokikirjasta.

Ilma oli aurinkoinen, tyyni. Eipä taaskaan arvannut että tätä s**tanan samaa pohjanmeren paarustamista tämä on taas. Jos ikinä näiltä vesiltä pois päästään (mikä ei näytä onnistuvan) niin lämpimän veden purjehdusta vaan, kiitos. Vene heittelehtii ja molempia v***ttaa ihan simona. P**seestä tämmöinen. Tuuli on aina vaan vastainen vaikka muuta piti olla, virrat estää Ainaa liikkumasta yhtään mihinkään, eikä nyt vaan enää s**tana jaksa. Keskivauhti jotain 3 v***n solmua. Istu tässä sit kun saderintamat rullaa mereltä toinen toisensa perään ja paatti kulkee 1,7 notsia jossain v***n vastavirrassa taas. Myyntiin menee koko p**ka ja vuokrataan jostain talo.

2.5.2019 klo 07:00

Ihan täysin mennyt maku näistä pitkistä siirtymistä. Mieli tekisi paikkaan, jossa voisi vaan päiväpurjehtia, ja olisi kiinnostavia kohteita katsottavaksi, tai vaikka nyt ees joku poukama eikä pelkkää suoraa rantaa ja he***tillistä aaltoa. Vaikka kuinka leppoisa keli ja tapahtumaköyhää (vai just siksi?) avomerietapeilla tietty huolestuneisuus ei koskaan mene ohi. Väsyttää, nälkä on erilainen, uni pätkittäistä ja unissakin vaan purjehditaan. Panee miettimään, onko purjehdus oikeastaan liian vaativaa ja stressaavaa mulle, en osaa päästää irti kaiken maailman mitä jos -skenaarioista ja rentoutua. Yksinäistäkin tämä kaksinpurjehdus on, kun käytännössä toinen meistä aina nukkuu. Muuten viihdyn kyllä itseksenikin, mutta tässä purjehdushommassa se ei nyt jostain syystä ole niin kivaa. Ehkä meidän 2-4 päivän etapit on just se pahin pituus, kun kroppa ja mieli ei oikein ehdi asettua matkamoodiin ja väsyneet aivot näkee peikkoja. Toisaalta nyt just en edes halua tietää miltä vielä pidempi etappi tuntuu, joku valtameren ylitys. Synkeitä mietteitä vahtivuorossa iltapäivällä, leppeässä tuulessa ja auringonpaisteessa…

26.7.2019 klo 15:00

Miksi tällaisista ajatuksista ei tule kirjoitettua blogiin? Ehkä syynä on se, että jälkeenpäin negatiiviset tunteet tuntuvat jotenkin noloilta. Miksi meitä harmittaa niin paljon hidas eteneminen, kun ei ole mihinkään kiire? Saatammehan me jäädä johonkin mukavaan ankkuripaikkaan vaikka viikoksi, jos huvittaa – miksi moinen kärsimättömyys silloin, kun ollaan merellä purjehtimassa? Tai jos väsyttää, pelottaa tai jännittää, ei sellaisestakaan viitsi mainita mitään enää sitten, kun on päässyt perille uuteen paikkaan ilman mitään kommelluksia. Ei sitä itsekään oikein jälkeenpäin ymmärrä – ainoa selitys useimmille tämän tyyppisille purkauksille on se, että avomerellä tunneskaala on jotenkin normaalia laajempi. Vastatuuli on siellä vastaisempaa ja myötätuuli kerta kaikkiaan myötäisempää!

Toinen asia, josta useimmiten tulee vaiettua blogiteksteissä, ovat erilaiset omat mokat. Eihän niitä julkisesti myönnä, vaikka monta asiaa onkin tällä tavoin tullut opittua kantapään kautta. Vaikkapa että öljynvaihdon jälkeen kannattaa muistaa sulkea korkki ja konekoppa ennen kuin starttaa moottorin – eipä ole toista kertaa jäänyt korkki auki (toisekseen, ihmesienellä öljy lähtee veneen sisäverhoiluista tosi hienosti). Näille voimme kyllä keskenämme naureskella jälkeenpäin, mutta ei niistä muille kerrota!

Lähtö Binicistä © Sailing Infinity @sailinginfinitynw

Vuoden 2019 purjehduskausi käynnistyi toukokuun 1. päivänä Binicistä, Bretagnesta. Sen jälkeen olemme ainakin nähneet paljon vettä! Turkoosia, harmaata ja loputtoman määrän sinisen sävyjä. Olemme me paljon muutakin nähneet, mutta monen pitkän avomerietapin jälkeen saa kai tunnustaa, että vettä ainakin tuli nähtyä tarpeeksi. Meri vaihtui toiseen, auringonlaskut olivat hienoja, ja erityisen hienoja olivat auringonnousut – koska silloin taas yksi yö oli takanapäin. Kyllä yötkin olivat hienoja, tähtitaivas ja Linnunrata ja kaunis kuutamo ja niin pois päin, mutta joskus yksin yövahdissa, pienessä veneessä maailmankaikkeuden suuruuden keskellä sitä tunsi itsensä hyvin, hyvin pieneksi.

Vuonna 2019 purjehdimme kaikkiaan 3100 merimailia kuuden kuukauden aikana, toukokuun alusta lokakuun loppuun. Vuoden 2018 purjehduskausi oli myös puolen vuoden mittainen, mutta maileja tuolloin kertyi vain 1700 – Suomesta talvisatamaamme Bretagneen. Ei ihme, että matkaväsymys painoi eikä purjehdus joka hetki tuntunut kovin hohdokkaalta! Jatkuva liikkeellä oleminen on raskasta, ja monen päivän avomerietapit siihen päälle ovat vielä oma lukunsa. Mutta kauas on pitkä matka. Ja jos haluaa viettää talven vaikkapa Kreikassa, pitkä matka on kai vain kestettävä. Ja olihan matkan varrella vaikka mitä nähtävää!

Matkan edetessä on käynyt entistä selvemmäksi, että minulle itse purjehdusta kiinnostavampaa ovat paikat, joihin saamme tutustua, ihmiset, kielet ja erilaiset tavat, ruokakokemuksia unohtamatta. Historia ja vanhat kaupungit sekä luonto tarjoavat loputtomia elämyksiä. Toki purjehduskin on edelleen hienoa, mutta oikeastaan vain silloin kun se sujuu hyvin, tuuli ja sää ovat siedettäviä ja matka etenee kohtuullista vauhtia johonkin järjelliseen suuntaan. Minua ei hevillä saisi houkuteltua mihinkään non-stop-maailmanympäripurjehduskilpailuun, vaikka hyvin ymmärrän että sellainen jotakuta muuta saattaa kiehtoa.

Purjehtien pääsee myös paikkoihin joihin tavallisilla lomamatkoilla ei mennä, ja usein paremmin sisään paikallisten ihmisten meininkiin. Kun kaupunkilomalla keskitytään nähtävyyksiin ja ravintolatarjontaan, me saatamme polttoainesuodattimen metsästyksen päätteeksi löytää itsemme teollisuusalueen aamiaskuppilasta paikallisten duunareiden joukosta. Tuntuu aina hyvältä pysähtyä joksikin aikaa, edes muutamaksi päiväksi. Matkanteon aiheuttama irrallisuus helpottaa, kun oppii reitin ruokakauppaan, nauttii kahvikupillisen kantapaikaksi muodostuneessa kuppilassa – tähän riittää pari-kolme käyntiä – ja käy polkupyörällä tai jollalla tutustumassa vähän kauempana sataman tai ankkuripoukaman ulkopuolella. Se, että koti kulkee jatkuvasti mukana, helpottaa asioita osaltaan – vaikka se onkin pikkiriikkinen, siellä on kaikki tarvittava, ja siellä kaikki on tuttua.

Emme ole matkoillamme kokeneet sellaista koti-ikävää, joka kohdistuisi mihinkään erityiseen paikkaan – ihmisiä kyllä kaipaamme. Mutta kotiudumme minne tahansa mukavaan ja viihtyisään kylään tai kaupunkiin muutamassa päivässä. Joskus muutama päivä riittääkin ja tuntuu hyvältä jatkaa matkaa, joskus – erityisesti talvisin – ainakin itse kaipaan tukikohtaa ja rauhoittumista, aloilleen asettumista vähän pidemmäksi aikaa. Ja onhan ihan mahdollista, että joskus, jostakin, ei enää tee mieli jatkaa matkaa edemmäs. Sen hetken ajankohtaa on ihan turha spekuloida. Vaikka teemme loputtomia suunnitelmia matkan ja monen muun asian suhteen, isot päätökset saattavat silti syntyä nopeasti ja joskus hämmästyttävin perustein. “Sen näkee sitten” on muodostunut motoksemme. Se kuvaa tämänhetkistä elämäämme, olotilaamme ja irrallisuuttamme aika nappiin.

Tietenkin on ihan yhtä mahdollista, että matka jatkuu pitkällekin. Onhan monikin ylittänyt ensin yhden meren, sitten toisen, vailla varsinaista päätöstä matkan päämäärästä, ja tullut näin kiertäneeksi maapallon. Joku on yhtäkkiä tuntenut jäävuorten kutsun ja päätynyt seikkailemaan arktisille vesille, joku purjehtinut Amazonia ylös ja kadonnut viidakkoon. Ei sitä tiedä, mihin Välimeren seikkailumme johtaa. Mutta jos totta puhutaan, niin ajatus pitkistä etapeista, saati maailman ympäri purjehtimisesta saa ainakin tällä hetkellä kaiken rohkeuteni käpertymään mykkyrälle ja kömpimään visusti piiloon. Mutta päivä kerrallaan niitä valtameriäkin ylitetään. Ehkä jossain kohtaa sekin voi alkaa tuntua normaalilta, saavutettavalta tavoitteelta. Tai sitten ei.

Toivotamme lukijoillemme oikein onnekasta uutta vuotta!

Tilastotiedosta kiinnostuneille vielä tähän lopuksi purjehduskautemme 2019 sillisalatti:

Lähtö Binicistä, Bretagnesta 1.5.2019

Talvisatamaamme Mesolongiin asetuimme 1.11.2019

Matkaa tehtiin 3100 merimailia eli noin 5700 kilometriä.

Reitti pääpiirteissään: Bretagne – Biskaja – Galicia – Porto – Algarve – Gibraltar – Almerimar – Mallorca – Sardinia – Sisilia – Kefalonia – Korintinlahti – Mesolongi

21 purjehdittua yötä

94 yötä ankkurissa

69 yötä satamassa tai kylälaiturissa

38 satamaa tai ankkuripaikkaa

Suurin saavutus: Biskajanlahti

Pisin etappi: Biskajanlahti, 375 mpk

Jännin paikka: Gibraltarinsalmi

Pelottavin etappi: Sisiliasta Kreikkaan ukkosmyrskyssä

Hienoin etappi: myötätuulessa (jee!) Rio-Antirion sillan ali

Paras ankkuripaikka: Trizonian saari Korintinlahdella

Kaunein ankkuripaikka: Islas Cíes

Kaunein kaupunki: Cefalú, Sisilia

Mieleenpainunein nähtävyys: Delfoi

(tai ehkä sittenkin Taorminan teatteri)

Lämpimin uimavesi: 28 °C, Capo Milazzo

Parhaat vihannes-liha-kalatorit: Argostoli, Kefalonia

Paras kalaravintola: Borda do Cais, Ferragudo

Parhaat perinneruoat: Kalypso, Trizonia

Paras leipä: pain rustique, Boulangerie Jacob, Binic

Paras pizza: vielä ei ole Gdanskin Al Ponten voittanutta!

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: