Kivenpyörittäjien kylät – Zagorin retki jatkuu
Vuoristolomamme alkajaisiksi kävimme katsomassa jylhiä rotkomaisemia, joista viimeksi kirjoitin. Aiemmassa historiakatsauksessa tulin maininneeksi, että tällä vuoristoisella seudulla sijaitsee kaikkiaan 46 kivestä rakennettua kylää. Tänä päivänä näissä kylissä on yhteensä alle 4000 asukasta, mutta seudun kulta-aikana, 1700-1800-luvuilla, väkiluku oli moninkertainen. Onneksi alueen suosio kasvaa erityisesti luontomatkailijoiden keskuudessa – täältä löytyy loputtomia vaellusreittejä jalan, pyörällä, ratsain tai vaikkapa kanootilla liikkuville, upeita vuorenseinämiä kiipeilyharrastajille, koskenlaskupaikkoja, luonnon muovaamia uima-altaita joen poukamissa ja paljon, paljon muuta. Myös historiasta, arkkitehtuurista ja rakennetekniikasta kiinnostuneelle Zagori on aarreaitta. Ja kivihulluille – heitä kuuluu ystäväpiiriimmekin – vanhat kylät, tiet ja sillat tarjoavat loputonta silmänruokaa.
Aloitetaan kyläkierros Ano Pedinasta, jossa majatalomme sijaitsee. Täällä, kuten lähes kaikissa Zagorin kylissä, kylän keskusaukiota hallitsee kellotornin, suuren plataanipuun ja kyläkaivon kolminaisuus. Ano Pedinan kellotorni oli meistä erityisen hieno. Ihan vieressä sijaitsee kirkko ja rinteessä kirkon alapuolella Evangelistrian luostari. Keskusaukion ympärillä on pari-kolme ravintolaa, jotka olivat viikolla kiinni. Niissä alettiin kyllä käynnistellä joulusesonkia juuri kun teimme lähtöä takaisin kotiin veneelle. Monessa muussakaan kylässä ei avonaisia ruokapaikkoja juuri ollut, minkä vuoksi olikin loistotuuri, että saimme käyttää majapaikkamme keittiötä omiin kokkailuihimme.
Zagorin kylät jakautuvat läntisiin, keskisiin ja itäisiin kyliin. Keskisin alue on näistä vilkkainta, itäisimmät kylät ovat osaksi jopa tyhjillään – ne kärsivät pahiten toisessa maailmansodassa, eikä monia niistä ole sen koommin kunnostettu. Keskikylät sijaitsevat verraten lähellä toisiaan ja niiden välillä oli jo ennen autoteiden rakentamista hyvät kulkuyhteydet kivettyine teineen ja siltoineen. Monet kylistä taas sijaitsevat korkealla jylhien vuorten rinteillä, eivätkä niiden asukkaat välttämättä koskaan käyneet edes lähimmässä naapurikylässä, vaikka sinne saattoi hyvin nähdä laakson tai rotkon yli. Maasto on niin vaikeakulkuista, ettei siellä liikkunut lammaspaimenia, metsästäjiä ja kaupparatsuja lukuunottamatta juuri ketään. Eristyneisyyden vuoksi ottomaaneillakaan ei ollut mitään hinkua valloittaa kyliä, vaan zagorilaiset saivat elellä siellä rauhassa turkkilaisten kanssa solmimansa sopimuksen turvin.
Syrjäinen sijainti sopi myös luostareille, joita rakennettiin bysanttilaiselta ajalta lähtien mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin. Kristinusko säilyi alueella ja Zagorissa rakennettiin uusia kirkkoja ja luostareita myös ottomaanien valtakaudella.
Panagia Spiliotissan luostari on peräisin vuodelta 1665. Luostarille vie kivetty polku läpi ikivanhoja puita kasvavan salaperäisen aarniometsän. Lähellä virtailee Voidomatis-joki, ja kaikkialla maastossa risteilee kuivuneita sivu-uomia, jotka ovat kevättulvien aikaan täynnä vettä.
Lopuksi ylitetään silta ja koputetaan luostarin kiviaidan vaatimattomaan oveen. Kukaan ei tullut avaamaan, mutta kun käänsimme salpaa, ovi yllättäen avautui. Hipsimme sisään ilmeisesti luostarin esipihalle, josta saattoi hiukan nähdä vuoren kylkeen orgaanisesti kasvanutta rakennelmaa. Osa luostarin tiloista onkin rakennettu kallioluoliin – tästä johtuu luostarin nimi, Luolan Pyhän Marian luostari. Ylimpänä kohoaa soikiomainen kirkon kupoli. Hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa, sen rikkoi vain alhaalla muurin juurella virtaavan joen hiljainen solina sekä satunnaiset lintujen laulahdukset.
Monodendrin kylässä näimme joukon turistibusseja. Täällä myös ravintolat olivat auki ja herkullisia lihavartaita pyöri grilleissä ravintolan ulkopuolella – ikävä kyllä vain pöytävarauksen tehneille, eikä meille ollut tilaa! Kylä oli kuitenkin oikein kaunis, ja korkealta saattoi tähystellä hienoja poimuttuneita vuorijonoja.
Elafotopos lähellä omaa kyläämme sijaitsee upealla joen törmällä. Kun pysähdyimme tien levennykselle valokuvaamaan, käveli meitä vastaan mustapukuinen vanha nainen vetävin askelin. Näki, että rouva oli kävellyt jyrkkiä rinteitä ylös alas koko elämänsä. Kun hän pysähtyi kohdallemme selittämään jotakin, kultaiset hampaat vain välkkyivät. Osatapa kreikkaa – ehkä hän olisi voinut kertoa meille elämästä vuoristokylässään ennen kuin nykyaika saapui tänne.
Eräänä päivänä päätimme etsiä muutamia Zagorin kuuluisista kivisilloista. Kipi-nimisen kylän ympäristössä on niitä iso rypäs. Matkalla Kipiin löysimme ensimmäiseksi Kokkoris-nimisen sillan, joka on yksi seudun valokuvatuimmista silloista. Se ylittää joen paikassa, jossa molemmilla rannoilla kallioseinämät nousevat pystysuorina kohti taivasta. Silta on noin 24 metriä pitkä ja sen puoliympyrän muotoinen kaari on 12 metriä korkea. Joessa oli vettä juuri sen verran, että muodostui täydellisen ympyrän muotoinen heijastus. Kokkoriksen silta rakennettiin vuonna 1750, ja siitä lähtien sitä ovat pitäneet kasassa ainoastaan fysiikan lait.
Seuraavaksi tien varrelta löytyy kenties vielä tunnetumpi Plakidaksen silta. Siinä on kolme kaarta, ja sillan ylittävä tie kulkee hauskoina töyssyinä kaarten yli.
Juuri ennen Kipin kylää on vielä Lazaridin silta, jonka tyydyimme kuvaamaan autosta. Sen rakennusvuosi on 1753. Kipin toisella laidalla on Miloksen silta, sekin kolmikaarinen. Miloksen toiselta rannalta löysimme kauniisti sammaloituneen vanhan vesimyllyn, jonka alitse oli johdettu viereisestä joesta kanava. Myllynkivi ja muutkin laitteet näyttivät olevan käyttökunnossa. Juuri täällä näimme ne kuormahevoset, jotka oli sidottu puihin kiinni odottelemaan omistajaansa. Utuinen sää, kostea hevosenhaju ja metsän hiljaisuus tekivät hetkestä unenomaisen.
Iltaisin palasimme retkiltämme kotoisaan kivitaloomme päät ja kameroiden muistikortit hienoja vaikutelmia pullistellen. Oli aika laittaa hyvää ruokaa, rauhoittua ja nauttia vuoriston hiljaisuudesta.
- Vuoristolomalla Zagorin kivikylissä
- Zagorin maisemaretki – rotkoja, vuoria ja kivikoita
- Ajelulla Normandiassa – le Mont-Saint-Michel
22 joulukuun, 2019
28 joulukuun, 2019
30 maaliskuun, 2019
4 thoughts on “Kivenpyörittäjien kylät – Zagorin retki jatkuu”
Tarkoitetaanko tässä nyt Zagoriaa joka on Epiruksessa eli lähellä Pargaa
Kyllä, sama paikka. Sitä en tiennyt että paikalle on suomenkielinen nimikin, ei ole tullut koskaan vastaan.
Pargassa tulee lomailtua vuosittain. Nuo ihanat kylät ovat suhteellisen lähellä. Pargasta on valmisretkiä Vikoksen rotkoon. On vielä käymättä mutta ehkä tänä syksynä.
Kannattaa käydä, aivan upea! Meillä puolestaan Parga käymättä, mutta ensi kesänä korjataan tilanne! 😊