Olimme lähteneet purjehtimaan Kreetalta kohti Joonianmerta toukokuun 8. päivä. Vuorokautta myöhemmin Kreeta möllötti edelleen paapuurin puolellamme, aivan kuin emme olisi edenneet mihinkään. Onhan se valtavan pitkä saari, mutta eipä vauhdissakaan ollut hurraamista. Tuuli oli vastahankainen, niin että pääsimme niukin naukin etenemään jonkinlaisessa luovikulmassa, ja ajoittain kävi niin tyyneksikin että oli pakko ajaa koneella.

Usein purjehduskauden ensimmäinen etappi on – ainakin meille – jonkinlainen koetinkivi. Sellainen, jota ei välttämättä läpäistä voittajafiiliksin – ainakaan me. Merelle lähdetään rehvakkain toivein ja suunnitelmin, koska pitkän satamaoleilun jälkeen ollaan jo kovin kärsimättömiä. Ei muisteta, että matkantekoon, keikkuvaan veneeseen ja outoon uni- ja ruokarytmiin sopeutuminen vaatii aikaa ja koko talven käyttämättömänä olleet “purjehduslihakset” väsyvät nopeasti. Välimeren keväiset tuuletkin ovat joskus hiukan epävakaita, vielä useammin turhan kevyitä ja pääsääntöisesti väärästä suunnasta. Yleensä ne ovat vastaisempia kuin säätiedotuksissa luvatut – ainakin meille.

Kun toisen kehnosti nukutun matkayön jälkeinen aamu valkeni merellä, oli miehistön ryytymys jo käsin kosketeltavaa. Lähellä siinteli Kytheran karun näköinen saari, joka ei näyttänyt erityisen houkuttelevalta, mutta siellä oli karttaan merkitty, hyväksi mainittu ankkuripaikka. Odotelkoon Joonianmeri meitä vielä vähän aikaa, me pitäisimme nyt tässä pienen tauon!

Saarta lähestyessämme alkoi kivikkoisesta, torjuvan näköisestä rannikosta hahmottua niemiä ja lahtia niiden suojissa. Ankkuroimme upean puolipyöreän hiekkarannan edustalle Kapsálin lahdelle. Siellä oli meidän lisäksemme vain yksi purjevene sekä isossa yhteyslaiturissa rannikkovartioston alus. Myöhemmin veneitä tuli ja meni jokunen muukin, mutta vielä ei ollut mitään turistiryntäystä havaittavissa.

Kythera sijaitsee Peloponnesoksen niemimaan kolmesta sormesta itäisimmän, Malean, edustalla, mutta yllättäen se kuuluu Joonianmeren saariin. Tämä kytkös on tosin vain historiallinen – maantieteellisesti ollaan vielä Egeanmerellä. Saari on aika pieni, vain noin 30 kilometriä pitkä ja 18 leveä, mutta strateginen paikka tärkeän merireitin varrella on luonnollisesti taannut sille pitkän ja vaiheikkaan historian. Puhumattakaan siitä, että itse jumalatar Afrodite aineellistui meren kuohuista sattumoisin juuri tälle saarelle (jonkun teorian mukaan saari oli Kypros, mutta sitä minä en usko)!

Saarta ovat hallinneet vuoron perään minolaiset, mykeneläiseet, doorilaiset, foinikialaiset, spartalaiset ja vaikka jos ketkä. Foinikialainen siirtokunta kävi täällä kauppaa Kytheran rantavesissä eläneestä nilviäislajista saadulla purppuraisella väripigmentillä. Nilviäisiä tarvittiin jopa 10 000 yksilöä yhtä pigmenttigrammaa varten, ja siksipä tätä mittaamattoman arvokasta “Tyrian purppuraa” saattoivat käyttää vain keisarit vaatekankaissaan. Myöhemmin saari kuului Rooman ja sittemmin Bysantin keisarikuntiin. Niiden jälkeen Kytheraa hallitsi Venetsia, jolle Kapsáli oli tärkeä satamapaikka. Sen yläpuolella kohoavalle vuorelle venetsialaiset rakensivat 1300-luvulla linnan, josta näkee niin Kreetalle kuin Egean- ja Joonianmerellekin kulkevan laivaliikenteen.

Kápsali

Aamuisen saapumisemme jälkeen torkuimme iltapäivään asti ja lähdimme sitten tutustumaan Kapsálin rantakylään. Rantakadun varressa on ravintoloita ja drinkkibaareja vieri vieressä, muutama matkamuistoputiikkikin. Tunnelma on silti kotoisa, mukava ja kaukana monista turistirysistä, joita olemme reissumme varrella nähneet – törkeän kallis Mykonos tulee etsimättä mieleen. Kylässä on paljon loma-asuntoja ja pieniä hotelleja, mutta suuret kompleksit loistavat poissaolollaan. Tällaisessa paikassa viihtyisi rantalomalla oikein hyvin, vaikkei edes olisi rantalomaihminen. Kytheralla on vain reilu 3000 vakituista asukasta. Lomakaudella turistien ja kesäasukkaiden ansiosta luku kolminkertaistuu, mutta saari ei tosiaan ole massaturismikohde.

Chora

Seuraavana päivänä kiipesimme Choraan eli saaren pääkaupunkiin – Egeanmerellä useimpien saarien pääkaupungeilla on sama nimi kuin itse saarella, mutta niitä kutsutaan vain nimellä Chora eli kaupunki. Matkaa Kapsálista on vain pari kilometriä, mutta se on tietysti koko matkan jyrkkää ylämäkeä. Chora on todella kaunis, tiiviisti rakennettu vanha valkoinen kukkulakaupunki. Kapeiden kujien, porraskatujen ja aukioiden varrelta löytyy monenlaisia näkymiä ja yksityiskohtia, joista voi löytää niin Egeanmeren saarilta tuttua kreikkalaisuutta kuin venetsialaisten kaupunkien elementtejä.

Jo tällä ensimmäisellä Choran-reissulla totesimme, että Kythera on ehdottomasti perusteellisemman tutustumisen arvoinen. Pidempi viipyminen sopi kyllä meille muutenkin, sillä luvassa oli moneksi päiväksi vain lännen suuntaista vastatuulta, eikä meillä ollut ainakaan vielä mitään intoa jatkaa vastahankaista paarustusta merellä.

Fortezza – Kytheran linna

Pitihän meidän tietysti kiivetä katsomaan Choran linnaa. Nyöritimme jalkaan kunnon kengät ja pakkasimme juomapullot reppuihin. Ennen pitkää saavuimme linnan porteille. Lipunmyyjän koppi oli tähän aikaan keväästä vielä tyhjillään, eikä turistejakaan ollut kuin kourallinen. Tuntuu uskomattomalta, että linna on ylipäätään pystytty rakentamaan niin jyrkän kukkulan laelle, ja että se on pysynyt siellä kaikki nämä vuosisadat ja yhä vain hallitsee majesteettisena maisemaansa.

Kytheran vanhin linnoitus, Palaiochora, sijaitsi saaren pohjoisosissa ja oli peräisin bysanttilaiselta ajalta, 1100-luvulta. Turkin laivaston pahamaineinen amiraali Barbarossa tuhosi linnoituksen ja tappoi ison joukon saaren asukkaita vuonna 1537, ja tapauksella on edelleen merkittävä rooli Kytheran kansantarinoissa. Vanhan linnan tuhon jälkeen saaren puolustuksen painopiste siirtyi etelään tähän Choran linnoitukseen, Fortezzaan, ja suuri osa sen nykyisistä rakennelmista ja raunioista onkin peräisin 1500-luvulta.

Linnoituksen neljästä kirkosta vanhin on vuodelta 1545 ja omistettu Pantokratorille eli Kaikkivaltiaalle. Vuosisatojen kalkkimaalikerrokset tekevät sen muodoista hellyyttävän pehmeitä ja pyöreitä. Pantokratorin sisätilassa on upeita seinämaalauksia, joista oma suosikkini oli ehdottomasti Eevan koettelemukset käärmeen kanssa paratiisissa – menohan oli suorastaan kuumaa, jos on freskoihin uskominen!

Palasimme rantaan offroad-reittiä syvän laakson kautta. Maisemat ovat täällä todella jylhät – Kreeta näkyi komeasti taivaanrannassa lumihuippuisine vuorineen. Rinnettä laskeutuessaan sai todella pitää kielen keskellä suuta: piikkipensaita, jyrkkiä mutkia ja jalan alta häviävää irtosoraa riitti.

Kytheran itärannikko ja Avlémonas

Innostuimme Kytheran maisemista siinä määrin, että päätimme vuokrata päiväksi auton ja ajella katsomaan nähtävyyksiä kauemmaskin. Toinen syy olivat sääennusteet – vastatuulet eivät olleet hellittämässä. Tarvitsisimme matkan jatkoa varten mahdollisesti vähän enemmän polttoainetta kuin olimme arvelleet, eikä Kapsálissa ollut tankkausasemaa. Auto järjestyi, ja niinpä suuntasimme ensimmäiseksi Kytheran itärannikolle, Avlémonas-nimiseen kalastajakylään. Se on oikein hyvä paikka ankkuroida myös purjeveneellä. Kylän rannassa oli upea uimapoukama ja turistikylä oli hiljalleen heräilemässä uuteen sesonkiin. Ravintoloitakin oli auki jo pari, ja pidimme kylässä lounastauon ennen kuin jatkoimme matkaa.

Pyörähdimme Diakóftin laivasatamassa. Tänne saapuvat yhteysalukset Peloponnesoksen Neápolista ja Ateenan Pireuksesta. Vesi oli bahamalaista turkoosia. Lähistöllä sijaitsee myös saaren lentokenttä.

Sitten otimme suunnan vastarannalle, länteen poikki saaren. Keskivaiheilla lähellä Livádin kylää näimme komean sillan. Katounin silta vuodelta 1826 on englantilaisten rakentama.

Mylopotamos

Lähellä Kytheran länsirannikkoa parkkeerasimme auton pusikkoiseen tienmutkaan ja jatkoimme jalan metsän siimekseen. Vähän matkaa kuljettuamme alkoi vihreän hämyn keskeltä kuulua veden sihinää, lirinää ja lorinaa. Olimme saapuneet Fonisan vesiputoukselle.

Kythera on vastakohtien saari – ulkopuolelta se näyttää karulta, kuivalta ja lähes autiolta, mutta kätkee sisuksiinsa viljavia laaksoja, oliivilehtoja ja vieläpä tällaisia reheviä vihreitä keitaita pikku puroineen ja putouksineen. Jos olisimme vain purjehtineet ohi tästä saaresta alkuperäisen suunnitelmamme mukaan ja tähyilleet sitä kiikareilla kaukaa mereltä, emme ikinä olisi osanneet edes aavistaa, mikä pikku paratiisi meiltä olisikaan mennyt sivu suun. Nyt meille sen sijaan oli päivänselvää, että Kythera olisi yksi erittäin varteenotettava ehdokas maakrapukodiksi sitten, kun meitä ei enää huvittaisi asua veneessä. Sellaisia paikkoja ei tule vastaan ihan joka päivä.

Jatkoimme puronvarren polkua syvemmälle metsään, ja löysimme polun päästä vanhan myllyn. Vesi on johdettu myllylle kanavia pitkin korkealla joen pinnan yläpuolella, ja täällä se syöksyy muurattuun kouruun jonnekin kivisen rakennuksen uumeniin, jossa arvatenkin myllynratas ja jauhinkivet ovat aikoinaan sijainneet. Olisipa hieno paikka myllyravintolalle!

Pysähdyimme Mylopotamoksen eli Myllyjoen kylään kahville puiden varjostamalle joenrantaterassille kauniin kellotornin juurelle. Alempana virtailee joki jännittävien siltojen ja kaarikäytävien alla.

Kato Choran linna

Klikkaa ylläolevaa kuvaa, niin se avautuu isommaksi!

Tästä mutkittelimme vielä Kato Choran kylään Mylopotamoksen linnalle, joka sekin on venetsialaisten tekosia 1500-luvulta. Tämäkin mitättömän näköinen pikku täplä googlemapsissa osoittautui helmeksi, jossa olisi voinut viettää vaikka kokonaisen päivän. Me ihmettelimme jälleen moniaita kirkkoja – niitä on ollut kaikkiaan yhdeksän! – ja muurien raunioita ja kauhistelimme rotkon syvyyttä ja äkkijyrkkyyttä rakennusten reunalla. Tällaisessa paikassa ei voi unohtua sinisiin ajatuksiinsa, muuten löytää itsensä hyvin äkkiä rotkon pohjalta!

Kotimatkan varrella oli hyvä hetki pysähtyä tekemään reittisuunnitelmaa: tästä näkyi koko Peloponnesos, aina Joonianmerelle ja miksei vaikka Sisiliaan asti! Länteen, joka tapauksessa – sinne oli meillä edelleen suunta, kun matka pian taas jatkuisi!

Nyt tie tekee mutkan, mutta tahdon koettaa uskoa, että se on parhaaksi… Vihannoivia lakeuksia, varjoja ja valonläikkiä ja ihania maisemia kukkuloineen ja laaksoja, joita en vielä koskaan ole nähnyt.

L.M. Montgomery: Vihervaaran Anna

• Kreetan kevät ja uusi purjehduskausi
5 heinäkuun, 2022
• Ambrakianlahti ja Vonitsa – kaupunkimatkailua, linnoja ja luonnon ihmeitä
9 syyskuun, 2020
• Uusi meri, uusi maa – Kreikasta Italian Otrantoon
20 joulukuun, 2022