Meganisin miniloma ja matka telakalle

Meganisin miniloma ja matka telakalle

Mesolongin talvisatamasta lähdettyämme nostimme purjeet ensimmäistä kertaa Oxia-nimisen pienen, mutta sitäkin korkeamman saaren tuntumassa Manner-Kreikan lounaisnurkalla. Siitä matkamme jatkuisi luoteeseen kohti Lefkaksen saarta, josta olimme varanneet veneen noston kuivalle maalle ja kuukauden verran remonttiaikaa telakalla. Sitä ennen meillä olisi kuitenkin vähintään parin päivän loma, ja sen ajattelimme käyttää mukavissa ankkuripoukamissa kelluskeluun ja Joonianmeren saarten alustavaan tutkiskeluun.

Tuuli oli vastainen, tietysti, ja lisäksi hyvin kevyt. Vauhtia meillä oli parin, kolmen solmun verran – oikein mukavasti kesän ensimmäiselle purjehdukselle, niin että saimme kaikessa rauhassa totutella veneen liikkeisiin ja pikku kallisteluun, ja etenihän se matkakin ihan silmin havaittavaa tahtia ilman moottorin pörinää. Iltapäiväksi oli luvattu reippaampaa tuulta, niin kuin näillä main aina kesäisin tapaa olla – aamut ovat hyvin tyyniä, tuuli nousee iltapäivällä ja kiertää auringon mukana vähän puolelta toiselle, sitten rauhoittuu sopivasti illaksi.

Kesäinen matkalounas nautittiin avotilassa tuulen ollessa vielä kevyttä

Sääennusteista arvelimme, että siinä viiden maissa tuuli navakoituisi, ja niinpä nautimme kesäisen lounaan sitlootan pöydän ääressä vielä kun tuuli oli kevyttä. Uudet perunat, tilli ja silli maistuivat ihan juhannukselle, ja muutamaa minuuttia ennen viittä ehdimme korjata astiat pois ja taitella pöydän purjemanööverien tieltä. Nimittäin täsmälleen 17:00 kellonlyömällä joku käänsi tuulen päälle! Niin sitä mentiin taas tuttua kylkimyyryä sivuvastaiseen, vene kallellaan ja terävien aaltojen pärskyessä yli keulakannen. Siinä tuntui olevan jo kunnollisempaa menoa ja meininkiä. Joonianmeri on kuitenkin varsin suojainen, saarten ympäröimä ulappa, eikä aallokko kasvanut kovinkaan suureksi. Päätimme etsiä Meganisin saarelta jonkin suojaisan ankkuripaikan, eikä sinne ollut enää kovin pitkä matka.

Sopiva paikka löytyi läheltä Abelake-lahtea, jonka perukalla näkyi muutama vene. Viereiset pienemmät poukamat olivat aivan tyhjillään, ja sellaisen keskelle me laskimme ankkurin. Edellisestä ankkuroinnista oli kulunut jo seitsemän kuukautta, mutta rutiini löytyi selkärangasta: ankkuri veteen, viitisen kertaa veden syvyyden verran kettinkiä perään, joustinköysi kettinkiin kiinni ja peruutus. Luotettava Rocnamme tarttui heti pohjaan, ja kun moottori sammui, meitä ympäröi yhtäkkiä käsittämätön hiljaisuus. Vesi oli täysin tyyni, tuulenvirettäkään ei enää tuntunut, vaikka näimme, että ulkona ulapalla vielä vaahtopäät pauhasivat. Rannan rinteitä täplittivät pienet huvilat ja turistimajatalot, mutta ne olivat kaikki tyhjillään. Alkoi hämärtää, eikä yhteenkään lähiseudun asumukseen syttynyt valoja. Ei ollut ollenkaan hullumpaa aloitella uutta purjehduskautta ikiomassa maailmassamme kelluskellen ja upeaa auringonlaskua ihaillen.

Seuraavien päivien aikana kävimme vilkasta sähköpostiviestittelyä telakan kanssa, ja veneemme nostoaika siirtyi vähän kerrassaan myöhemmäksi. Mutta saaren poukamissa oli niin kaunista ja mukavaa, ettei se meitä oikeastaan haitannut. Laskimme jollan vesille ja lähdimme tutustumaan lähirantoihin ja pieneen, pittoreskiin Vathin kylään. Miniloma venyi viiden päivän mittaiseksi. Talven pölyt huuhtoutuivat kirkkaissa vesissä pulikoidessa (vaikka vesi oli kreikkalaisittain vielä kylmää, vain niukin naukin päälle +20°C) ja takakannen grillissä kypsyi herkullisia ilta-aterioita.

Vihdoin telakka oli kuitenkin valmis ottamaan meidät vastaan. Kymmeniä maissa talvehtineita charter-veneitä oli juuri laskettu vesille koronan jäljiltä toipuvan turismin toivossa, ja nyt kentällä olisi meille tilaa. Vietimme yhden yön Tranquil Bay -lahdella Lefkaksen saaren Nidrin kylän edustalla, ja torstaiaamuna 4. kesäkuuta ajoimme Vlichon lahdelle telakan rantaan. Telakan miehet pyydystivät Ainan koukkuihinsa kelluvan ponttoonilaiturin edustalta, ja traktorivetoinen iso traileri peruutettiin veteen veneen alle. Matamimme istahti kyytiin mukavasti ja nousi kuivalle maalle yhtään vastustelematta. Miniloman jälkeen olisi vuorossa muutama viikko ahkeraa remonttihommaa!

Tällaisella yhdistelmällä siirtyi 12-tonninen Aina-keijumme näppärästi paikalleen telakan kentälle.

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: