Haapsalu on suomalaisille Viron kaupungeista varmaankin tutuin heti Tallinnan ja Pärnun jälkeen. Meille visiitti oli ensimmäinen, vaikka olemme ahkeria Viron matkaajia ja muutoin kiertäneet melkein maan jokaisen kolkan. Oli hienoa saapua kaupunkiin meritse, niin kuin varmaan keskiajallakin usein saavuttiin – niihin aikoihin kun maantiet olivat vielä varsin vaatimattomia.

Ensimmäiseksi halusimmekin suunnata nimenomaan Haapsalun keskiaikaiseen historiaan. Haapsalun Piispanlinnan vaiherikas historia alkoi 1200-luvulla ja sen rakennustyöt kestivät kaikkiaan kolmisensataa vuotta. Tuona aikana aseet kehittyivät ja niiden myötä linnoitustekniikka koki monia uudistuksia, ja niinpä Haapsalunkin linnoitukseen lisättiin eri aikakausina uusia osia. Valitettavasti myöhästyimme viikon verran treffeiltä Haapsalun suurimman kuuluisuuden, Valkean Daamin, kanssa. Hänen kerrotaan ilmestyvän linnan katedraalin ikkunaan elokuisena yönä täydenkuun aikaan. Me satuimme olemaan silloin jumissa Viinistun tuulisessa satamassa.

Tuntui mukavalta heittäytyä täysillä kaupunkilaiselämään, nauttia herkullisista lounaista ja illallisista toinen toistaan paremmissa ravintoloissa ja ihastella ihmisvilinää vanhojen, kauniiden talojen reunustamilla kaduilla. Vaikka elettiin elokuun viimeisiä päiviä, oli sää vielä lämmin ja kesäinen. Haapsalun pääkadun vilinästä ei tarvitse poiketa kuin korttelin-parin verran syrjemmäs, niin tunnelma kapeilla, mutkittelevilla kaduilla muuttuu kuin matkustaisi ajassa sata vuotta taaksepäin. Vanhat lehmukset varjostavat pieniä pihoja, värikkäät ystävälliset talot esittelevät huolella kaiverrettuja, veistettyjä tai raudasta taottuja yksityiskohtiaan, valo väreilee kauniisti verantojen puhalletuissa lasiruuduissa. Tuntuu, kuin aika olisi pysähtynyt. Todellisuudessa tämä ajaton idylli on vaatinut vuosikausien työn, verta, hikeä ja kyyneleitä. Ennen Viron uutta, nyt 25-vuotiasta itsenäisyyttä vaikutelma oli tyystin toisenlainen – varmaan jokainen Virossa Neuvostoaikaan tai pian sen jälkeen vieraillut muistaa miltä maisemat silloin näyttivät. Muutos on hämmästyttävä näinkin lyhyessä ajassa, eikä virolaisten tarmokkuutta ja taitavuutta voi olla ihailematta.

Kesäinen sää jatkui, mutta lännen suunnalta kantautui jo taas ensimmäisiä myrskyn merkkejä – kovenevaa tuulta, aallokkoa ja jopa jokunen sataman suojiin hakeutuva venekin saapui mereltäpäin. Lopulta myrsky saavutti Viron rannikon, hyöri yllämme pari päivää, jatkoi hurjaa vauhtiaan Suomen puolelle, jossa se katkoi sähköjä isoilta alueilta. Se olikin omituinen myrsky. Aurinko paistoi koko ajan täydeltä terältä, sadetta emme saaneet pisaraakaan, mutta tuuli oli hurja. Yöllä satamassa kuuntelimme tuulen pauhua ja varsinkin sen aiheuttamaa pauketta, kilinää ja kolinaa, kun veneiden köydet ja vaijerit hakkasivat mielipuolisesti mastoja vasten. Aallokko ei sentään satamaan päässyt, joten ei tarvinnut pelätä punkasta putoamista kesken unien.

Mietimme, ovatko säät ja tuulet muuttuneet näin paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana, jotka olemme viettäneet kuivalla maalla, vai oliko tämä kesä vain poikkeuksellisen tuulinen – vai oliko pelkkää sattumaa, että lomaviikkomme ja melkein kaikki merellä viettämämme viikonloput olivat kovin tuulisia? Eihän tuulisuuteen kiinnitä samalla tavalla huomiota, jos viettää aikaansa toimistossa tai suojaisella kotipihalla. Ainakin veneemme merikelpoisuus tuli testattua ja hyväksi havaittua jo heti ensimmäisenä kesänä. Sen puolesta meillä ei ainakaan ole hätäpäivää, sillä pikku Matamimme tuntuu selviävän kyllä kaikesta mitä Itämeri keksii sen eteen heittää.

• Ajelulla Normandiassa – le Mont-Saint-Michel

30 maaliskuun, 2019

• Uusi meri, uusi maa – Kreikasta Italian Otrantoon

20 joulukuun, 2022

• Dinan – Bretagnen keskiaikainen helmi

2 huhtikuun, 2019