Mykonos ja talviset tuulet

Mykonos ja talviset tuulet

Mykonoksen kaupungin kuuluisat tuulimyllyt meren rannalla, taustalla sininen meri ja vaahtopäitä.

Lokakuun loppupuolella olimme pidelleet kovia pohjoistuulia Naxoksessa melkein viikon. Sitten seurasi parin päivän tauko, jonka aikana ehdimme purjehtia Delokselle ja tutustua ihmeelliseen temppelisaareen yhden päivän ajan. Sitten olikin jo seuraavan pohjoismyräkän aika. Deloksen naapurisaaren, Mykonoksen, eteläpuolella näytti olevan useita suojaisia poukamia. Suuntasimme siis Mykonokselle piileskelemään. Ehkäpä tämän Kykladien yhden suosituimman matkailukohteen turistilaumatkin olisivat jo harvenemaan päin näin myöhään syksyllä.

Pitkin loppukesää ja syksyä olimme oppineet hakeutumaan suojaan pahimmilta meltemijaksoilta, jotka yleensä kestävät muutaman päivän. Meltemi on Egeanmerellä jokakesäinen ilmiö ja vallitsee suurin piirtein kesäkuusta syyskuuhun. Meltemi tai etesianós, kuten sitä kreikaksi kutsutaan, tarkoittaa vuotuista. Perinteisesti tämä pohjoisesta käyvä tuuli heräilee kesäaamuisin ja rauhoittuu illalla auringonlaskun myötä. Silloin tällöin se innostuu puhaltamaan yhtäjaksoisesti useita päiviä. Viime vuosina meltemijaksot ovat pidentyneet, tuulet koventuneet, ja niiden kausi on venymään päin molemmista päistä. En osaa sanoa, olivatko nämä loka-marraskuun vaihteen tuulet enää meltemiä, vai talviko jo oli astumaisillaan näyttämölle. Niin tai näin, sen verran navakoita ja kylmiä nämä tuulet olivat, ettei niissä purjehtiminen oikein houkutellut meitä lämpimän kesän laiskistamia matkalaisia.

Löysimme mielestämme suojaisen ankkuripaikan Platis Gialos -nimisen rantakylän edustalta. Pääsisimme bussilla tai jalkapatikassa käymään isolla kylällä, jonne oli rannasta viitisen kilometriä. Illalla tuuli oli vielä rauhallinen, mutta lahdukkaan ja naapuripoukamiin näytti hakeutuvan joukoittain muitakin veneitä. Aamulla tuuli nousi kuin virtakytkimestä olisi käännetty. Vaikka näihin äkki-ilmiöihin on Kreikassa törmätty monen monta kertaa, aina ne silti onnistuvat vähän hämmästyttämään. Tuuli kävi vähitellen niin navakaksi, että se ehti parin sadan metrin matkalla tehdä jo jonkinmoisen aallokon. Aina-parka alkoi nitkuttaa ankkuriköysiään ja nyökkiä keulaansa ylös ja alas. Sillä ei ollut yhtään mukavaa, eikä ollut meilläkään. Pariin päivään emme uskaltaneet lähteä veneestä lainkaan maihin, sillä nykäykset olivat välillä niin rajuja, että pelkäsimme vedonpoistajaköysien napsahtavan poikki. Olihan köysiä toki kaksi ja molemmissa vielä isot kumijoustimet. Lisäksi olimme viritelleet kolmannen köyden kannelle varmistamaan, ettei veto ankkuriketjusta missään olosuhteissa tulisi ankkurivinssille. Silti sitä aina kovalla tuulella hirvittää lähteä ja jättää vene säiden armoille. Kukapa haluaisi palata kotiinsa vain huomatakseen sen häipyneen yksin aavalle merelle.

Ankkuripoukaman tummansinistä pohjoistuulen tuivertamaa vettä

Vähän myöhemmin uskaltauduimme sentään kävelyretkille läheiselle rannalle. Ensimmäisenä iltana ja yönä meitä viihdyttäneet diskot olivat sentään vaienneet, mutta rannalla oli edelleen lomailijoita. Hotellirakennukset taisivat suojella hiekkarantaa pahimmalta tuulelta, ja rantavedessä molski aika liuta sitkeitä lapsisissejä. Meidän ei kyllä tehnyt yhtään mieli uimasille.

Lopulta teimme päiväretken pääkaupunkiin. Kuten useimmilla Kykladien saarilla, pääkaupungin nimi on sama kuin saaren nimi. Ja myös Mykonoksen kaupunkia kutsutaan nimellä Chora, kaupunki. Putkahdimme ulos bussista Mykonoksen kuuluisien tuulimyllyjen juurelle, ja siitä olikin hyvä aloittaa turistikierros. Kaikkiaan seitsemän tuulimyllyä seisoo rinnakkain rannan tuntumassa, viisi niistä ehjiksi kunnostettuja. Vanhimmat niistä ovat seisseet paikallaan ryhdikkäästi 1500-luvulta asti, siivet suunnattuna vallitsevaan pohjoistuuleen. Satojen vuosien ajan ne jauhoivat viljaa ja toimeentuloa paikallisille.

Tuulimyllyiltä on kaunis näkymä “pikku-Venetsiaan”. Vanhat talot on rakennettu aivan veden rajaan ja monissa niistä on koristeelliset puurakenteiset parvekkeet. Tunnelma oli vähän samanlainen kuin vaikkapa Sisilian Cefalússa, jossa vietimme kesäisen viikon elokuussa 2019.

Mykonoksen Pikku Venetsia

Mykonoksen kaupunki on yhä keskiaikaisen sokkeloinen valkoisten talojen ja kivettyjen katujen sekamelska. Tällaisissa paikoissa on hauskaa vain haahuilla ja eksyä. Kaupungit rakennettiin hankaliksi suunnistaa ihan tarkoituksella – niitä oli helpompi puolustaa saaria piinaavilta merirosvoilta ja muilta hyökkääjiltä. Mukavaahan tällaisia katuja ja kujia on vaellella, mutta Mykonos ei ole ihan parhaita paikkoja siihen. Se on niin suosittu turistien keskuudessa, että omaa rauhaa on kujilta turha etsiä. Jopa näin syksyllä oli ihmisiä liikkeellä vielä paljon. Keskusta on täynnä matkamuistoputiikkeja, sinänsä ihan mukavan näköistä, mutta niin paljon nämä paikat pursuilevat kaukomailta rahdattua muovikrääsää, että meidän kyllästymispisteemme sen suhteen on jo kauan sitten saavutettu. Joukosta on aika mahdotonta löytää mitään autenttista, paikallista, perinteistä tai oikeasti käsin tehtyä, vaikka noita sanoja paljon mainoskylteissä viljelläänkin.

Myös Mykonos oli pitkään venetsialaisten hallussa. Tuolloin rakennettiin kaupunkia suojaava linnoitus, joka nykyisin on joukko kivisiä raunioita venetsialaisten asuinkorttelien ja sataman välimaastossa. Paikka on komea ja linnan huoneisiin oli sijoitettu hauska saaren historiasta kertova valokuvanäyttely.

Kuvissa ihan tavalliset ihmiset tekevät tavallisia asioita – on roskakuski aasinsa kanssa, kalkkimaalari, merimiehiä ja matkustajia yhteysaluksilla, paikallisia viettämässä juhlia. Onpa joukkoon eksynyt varhainen ranskalaisturistikin mikroshortseissaan 1950-luvulla – hän on varmaankin ollut paikallisille yhtä eksoottinen ilmestys kuin kreikkalaiskylä tuon ajan turistille.

Panagia Paraportiani – “Sivuportin pyhän Marian kirkko” – sijaitsee nimensä mukaisesti vanhan linnoituksen portin vieressä ja muodostuu oikeastaan viidestä kirkosta. Sitä rakennettiin pala kerrallaan 1400-luvulta 1600-luvulle. Kirkko oli niin kauniisti valkoiseksi kalkittu, että näytti hohtavan sisäistä valoa keskellä harmaata, pilvistä päivää.

Panagia Paraportiani -kirkko

Mykonoksella kissat näyttivät viettävän kissanpäiviä. Näin tyytyväisen ja terveen näköisiä katteja emme ole nähneet joka saarella. Kolme muskettisoturia veteli hirsiä kadunvarren pöydällä paparazzista välittämättä. Yksi oli löytänyt lämpimän lepopaikan auringossa.

Viikon verran Mykonoksella kökittyämme oli tuimin pohjoistuuli taas talttumaan päin. Emme vielä olleet päättäneet, minne matka seuraavaksi jatkuisi. Emme edes olleet päättäneet, missä viettäisimme edessä olevat talvikuukaudet. Egeanmeri oli selvästi jo jokusen viikon koittanut kertoa meille, että talvi oli tulossa. Ehkä sitä olisi vihdoin aika kuunnella. Vaihtoehtoja meillä ei näillä main ollut monta – Poros suojaisine lahtineen kenties, mutta sekään ei ole mikään turvaisa rauhan satama joka säällä. Kiladassa ja Porto Helissä vähän Poroksesta etelään talvehtii aina jokunen vene ankkurissa, mutta kumpikaan näistä kylistä ei ollut tehnyt meihin erityisen miellyttävää vaikutusta loppukesän visiiteillämme. Pidemmällä idässä oli muutamia suojaisia marinoita, mutta hintataso niissä oli jotakin aivan muuta kuin mihin budjettimme olisi mukavasti taipunut.

Yksi mahdollisuus meillä vielä oli, jos mielimme viettää talven ankkurissa: Kreeta. Pitkään eri vaihtoehtoja punnittuamme alkoi Kreeta tuntua parhaalta, eikä vähiten siksi, että se sijaitsi 250 kilometriä etelämpänä. Siellä olisi varmasti vielä lämmintä, ja Kreetan talvia mainostetaan leudoiksi. Sadetta sielläkin olisi luvassa, mutta vähemmän kuin mihin edellisinä talvina olimme tottuneet, ja lämpöasteita ehkä vähän enemmän. Niin että miten ois? Kreetalle siis! Lokakuun viimeisenä päivänä, aikaisin sunnuntaiaamuna, nostimme ankkurin Mykonoksen poukamassa. Aina suuntasi merelle, suoraan etelään. Taivaalla oli sinitarran värisiä pilviä, mutta purjehduskelistä näytti tulevan ihan kelvollinen. Perille pääsisimme seuraavana päivänä – ehkä iltapäivällä, toivottavasti ennen iltapimeää. Sitten olisi jo marraskuu.

Kykladit takana, Kreeta edessäpäin!

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: