Nyt mua viedään linnasta linnaan – Parga
Kreikan Joonianmeren saaret kuuluivat yli neljänsadan vuoden ajan Venetsian tasavaltaan. Saarten valloitus tapahtui vähän kerrallaan: Korfu liitettiin Venetsiaan 1383, Zakynthos satakunta vuotta myöhemmin, Kefalonia ja Ithaca vuoden 1500 paikkeilla ja viimeisenä Lefkada vuonna 1718. Venetsialaiset ja Ottomaanit kävivät alueista taisteluja vuosisatojen ajan, mutta lähes koko muun Kreikan vallanneet turkkilaiset eivät saaneet saaria haltuunsa. Korfun saari oli yksi Euroopan vahvimmin linnoitettuja etuvartioita Ottomaanien imperiumin rajalla.
Napoleonin sotien jälkeen Venetsian yli tuhat vuotta vanha tasavalta lakkautettiin 1797 ja saaret siirtyivät Ranskan haltuun. Britit valtasivat eteläisemmät saaret 1809-10 ja saartoivat vielä Ranskan hallussa olleet saaret, kunnes myös Korfu, Paxos ja mantereella sijaitseva Pargan tukikohta liitettiin 1815 perustettuun valtioon, Britannian suojelemaan Jooniansaarten yhdysvaltoihin.
Aiemmin olimme ohittaneet venetsialaisen Santa Mauran linnan Lefkaksen kanavan varrella. Sitten olimme tutustuneet Vonitsan linnaan Ambrakianlahdella. Matkamme jatkuessa Prevezan salmen kautta ulkomerelle ja pohjoiseen saatoimme edelleenkin purjehtia ”linnasta linnaan” – Kreikan hienoimmat Venetsian suuruuden ajan linnat ja varustukset löytyisivät Pargan ja Korfun kaupungeista.
Alkumatkan Prevezasta pohjoiseen luovimme mukavassa tuulessa, kunnes tuuli lopahti ja ajelimme jonkin matkaa koneella Two Rock Bay -nimiseen ankkuripaikkaan, joka sijaitsee Kreikan mantereella suurin piirtein vastapäätä Paxoksen saarta. Paikka ansaitsee ihan oman blogikirjoituksensa hienoine snorklausmaastoineen, mutta siitä kerron vähän myöhemmin. Pysähdyimme pariksi yöksi ja jatkoimme sitten Pargaan.
Näillä seuduin Kreikan rannikko on todella jylhää ja komeaa. Kalkkikiviset kalliot putoavat pystysuorina seinäminä turkoosiin mereen, ja joka puolella on pieniä valkeita hiekkarantoja ja luolia. Rannat ovat lähes kaikkialla luotaan työntävän teräviä ja täynnä sortuneilta seinämiltä pudonneita kivenlohkareita.
Suojaisia jokasään ankkuripaikkoja ei juuri ole, mutta Pargan kaupungin edustalla on suuri poukama hienoine hiekkarantoineen, ja rannan edustalla kohtalainen ankkuripaikka. Me saavuimme sinne 25. elokuuta jo hyvissä ajoin päivällä, jolloin tilaa oli vielä reilusti. Iltaan mennessä koko poukama oli aivan täynnä veneitä! Veneiden välissä suhasi lisäksi valtava määrä erilaisia vesiurheilijoita – liitovarjoilijoita, vesihiihtäjiä ja erilaisten pikaveneen perässä vedettävien pomppulinnojen kyydissä kiljuen matkustavia turisteja. Tunnelma ankkuripaikalla oli siis hyvin elävä ja vauhdikas!
Laskimme jollan vesille ja lähdimme tutustumiskäynnille Pargan kaupunkiin, jonka siluettia hallitsee korkealla kukkulalla omalla mereen työntyvällä niemenkärjellään sijaitseva linna. Kaupunki värikkäine pikku taloineen polveilee rinteessä linnan alapuolella ja päättyy muurin suojaamaan rantaan. Kaupunkia reunustaa uimaranta, jonka edustalla kelluvat pikku kalaveneet poijuissaan. Vesi on matalaa ja kirkasta, ja rannalta voi kahlata tai uida pieneen Panagian saareen, jolla sijaitsee tietysti Panagialle eli neitsyt Marialle omistettu kappeli. Jollalle ei mistään tuntunut löytyvän luontevaa rantautumispaikkaa, mutta lopulta vedimme sen hiekkarannalle kaupunginmuurin kupeeseen ja pujahdimme rantakadun vilinään.
Moista vilinää emme tänä koronakeväänä ja -kesänä olleet muuten nähneetkään! Tuntui pitkästä aikaa suorastaan hurjalta kävellä ihmislaumojen seassa ahtaalla kadulla, jossa baarien ja ravintoloiden sisäänheittäjät kilpailivat asiakkaista ja turistikrääsäkauppiaat työnsivät meille tavaroitaan ihailtavaksi. Pizzaillallisen jälkeen oli ihan mukavaa palata oman veneen rauhaan, vaikkakin täyteen tungetulle ankkurialueelle.
Seuraavana päivänä kiipesimme ylös linnakukkulalle. Täällä, kuten Vonitsan linnassakaan, ei ollut tarjolla turisteille mitään informaatiota linnan historiasta – nähtävänä olivat pelkät polveilevat muurit, torneja ampuma-aukkoineen sekä erilaisia ruutikellarien ja vankityrmien näköisiä rakennelmia. Siellä täällä pitkin nurmikoita lojui pronssisia tykinpiippuja. Kreikasta taitaa löytyä niin paljon vanhempaakin historiaa, etteivät tällaiset keskiaikaiset rakennelmat herätä kovin suurta kiinnostusta. Suomalaisen turistin perspektiivistä se on aika ihmeellinen ajatus, mutta saimmepa tutustua tähänkin paikkaan aivan omassa rauhassamme. Näkymät linnalta kaupunkiin, ankkuripaikalle ja merelle olivat upeat.
Sen verran otin selvää linnoituksesta omin päin, että se on alun alkujaan normannien rakentama ja peräisin 1000-luvulta. Nämä viikinkisukuiset tyypithän häiläsivät pitkin Välimerta noihin aikoihin ja hallitsivat erityisesti Sisiliaa ja Italian eteläosia – tästä voit lukea kesän 2019 visiitistämme Sisilian Cefalúun, vanhaan normannikaupunkiin – ja levittivät mennessään muun muassa romaanista arkkitehtuuria ja kehittyneitä sotataitoja ja linnoitustekniikoita. Ottomaanit koittivat 1400-luvulta alkaen saada aluetta hallintaansa, jolloin linna rakennettiin uudelleen venetsialaisin voimin. Pargasta tuli venetsialainen kaupunki, ja lukuun ottamatta lyhyitä jaksoja ottomaanien hallussa – ja useita tuhoja ja uudelleenrakennusvaiheita – linnoitettu kaupunki säilyi loppuun asti osana Venetsian tasavaltaa. Britit myivät kaupungin vuonna 1819 riippumattomalle ottomaanihallitsijalle, Ali pashalle, joka rakennutti linnan suojiin haaremin ja kylpylän.
Pargasta purjehdimme pohjoiseen, Korfun saarelle. Siitä lisää ensi kerralla!
- Linnareissu jatkuu – Korfu 23 lokakuun, 2020
- Hyppy Peloponnesokselle: Pylos, Methoni ja Kalamata 29 elokuun, 2021
- Uusi meri, uusi maa – Kreikasta Italian Otrantoon 20 joulukuun, 2022