Välimeren tunnetuin purjehtija oli epäilemättä Odysseus. Kaikki me myöhemmät kollegat olemme hänestä kuulleet, ja tavalla tai toisella seikkailleet ”Odysseuksen vanavedessä”, kuten Göran Schildtin tunnetuimman teoksen nimi kuuluu. Moni suomalainen ja ruotsalainenkin on sitäpaitsi seikkaillut myös Göran Schildtin vanavedessä, niin mekin. Hänen ja Daphne-veneen purjehduksista kertovat kirjat on veneessämme luettu ja tarkkaan tutkittu hiirenkorville niiltä osin, missä itse olemme tähän mennessä liikkuneet.

Homeroksen eeppinen runoelma ajoittuu Troijan sodan (noin 1192-1184 eaa) jälkeiseen aikaan ja kertoo Odysseuksesta, sotasankarista, jolla kesti kymmenen vuotta harhailla takaisin kotisaarelleen Ithakalle, jonka kuningas hän oli. Kuuluisa teos, kuten sitä edeltänyt Ilias, perustuu muinaiseen runomittaan ja suulliseen lauluperinteeseen – ihan niin kuin Kalevala – ja kirjalliseen muotoon ne on tallennettu joskus 750 ja 650 eaa välillä.

Toisin kuin Göran Schildt, Homeros ei välttämättä ollut ihan todellinen, historiallinen henkilö. Hänestä on laadittu vuosituhansien aikana monenmoisia teorioita, kuten kaikista niistä paikoista ympäri Kreikan saaristoa, joita hän runoissaan kuvaa. Odysseuksen Ithakaa on nyky-Ithakan lisäksi koitettu sijoittaa ainakin Kefalonian ja Lefkaksen saarille.

Aina-veneen ankkuri nousi Kastoksen saaren rannasta, ja suuntasimme kokkamme kohti Ithakaa kesäkuun 28. päivä. Kevyttä mutta tasaista tuulta riitti harvinaisen pitkään, ja lähes koko päivän pääsimme etenemään purjein. Ainoastaan Atokos-saaren ”leessä” eli tuulensuojassa jäimme kellumaan kertakaikkiaan paikoillemme, ja oli pakko avittaa hetken aikaa moottorilla.

Ithaka

Illaksi ankkuroimme Ithakan itärannan kauniiseen Filiatron poukamaan, jossa oli valkeasorainen ranta ja pökerryttävän kirkas turkoosi vesi.

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa suureen Aetos-lahteen, jonka kohdalla vain kapea kannas yhdistää saaren pohjois- ja eteläpään toisiinsa. Ankkuripaikka oli tuulinen, mutta aallokkoa ei ollut. Seuranamme meillä oli valtava superjahti, joka viipyi pari päivää ja lennätteli helikopterillaan varmaankin vieraita lentokentälle ja takaisin useita kertoja päivässä.

Vähän myöhemmin siirryimme lähemmäs Vathia, Dexia-nimiseen pikkupoukamaan, josta kävimme jollalla kerran Vathia ihmettelemässä. Lopulta uskaltauduimme ihan perille Vathiin asti, ja ankkuroimme laajalle kaupunginlahdelle. Siellä riitti ruuhkaa ja iltatuulen navakoituessa myös, jos nyt ei ihan vaarallisia, niin ainakin vauhdikkaita tilanteita. Kaikki kaupunginlaiturit olivat täynnä vieri viereen med-mooring-tyyliin ankkuroituneita veneitä, ja lisää saapui kuin liukuhihnalta. Siinä saattoi muutama ankkuriketju mennä ristiin naapurin kanssa ja vähän veneiden kyljetkin kolista. Kaikkiaan laskimme huviveneitä Vathissa yli kaksisataa – ei mikään ihme, että aamuin illoin trafiikkia sisään ja ulos oli kuin pahimmilla karavaanarireiteillä.

Vathi

Vathi on erittäin tuulinen paikka. Vaikka tiesimme sen tullessamme, hämmästyimme silti iltapäivätuulen voimakkuutta. Vallitseva tuuli kesällä käy luoteesta. Vathin kohdalla se ensin kiihdyttelee alas pohjoispuolen korkeaa ja jyrkkää vuorenrinnettä, ja puristuu sen jälkeen vuonomaiseen, pari kilometriä pitkään salmeen, jonka perukoilla Vathin kaupunki sijaitsee.

Göran Schildt kuvailee kirjassaan Vathia sellaisena kuin se näyttäytyi vuonna 1950 – valkoiseksi kalkittuja, puiden varjostamia taloja kuin amfiteatterina ankkuripoukaman ympärillä. Pikkuporvarilliset perheet nauttivat meren henkäilystä parvekkeillaan ja varakkaat laivanvarustajat joivat kahvia paalujen varaan veden ylle rakennetussa kahvilassa. Näistä rakennuksista tuskin montakaan on tänä päivänä enää jäljellä, sillä tämäkin kaupunki vaurioitui pahoin vuoden 1953 maanjäristyksessä, joka tuhosi Kefalonian ja Zakinthoksen asumukset lähes täydellisesti. Tilalle on rakennettu paljon tylsempiä betonikuutioita. Pikkuporvaristonkin ovat korvanneet turistit, jotka täyttävät rantaviivan kahvilat ja ravintolat viimeistä paikkaa myöten.

Kaupunki on silti edelleen kaunis, ja erityisesti iltavalaistuksessa tunnelmallinen. Illan hämärryttyä tuulikin vihdoin tyyntyi. Kaupungin valot ja veneiden ankkurilyhdyt peilautuivat veden sileästä pinnasta. Viihtyisä puheensorina, naurunremahdukset ja sporttibaarien jalkapallokatsomoista kajahtelevat kannustushuudot täyttivät lämpimän illan.

Vathista ajelimme jonkin matkaa pohjoiseen. Bongasimme karun niemen kärjestä Pyhän Iliaan kirkon. Pyörähdimme Kionin viehättävällä kylänlahdella ja tutkailimme Marmagas-rantaa ja sen edustalla pikkuruisella saarellaan kököttävää Agios Nikolaoksen kirkkoa.

Kioni

Homeros se nämä kiviset vuoret ja rannikot muutti Hellaaksi ja korotti alkukantaisen talonpoikais- ja merirosvokansan jumalien vertaisiksi, helleeneiksi. Hän sai sen aikaan ylistämällä. Homeros ylistää melkein kaikkea, sankareista ja kuninkaista sikopaimeniin ja imettäjiin saakka. Joka lähteestä tulee hänen kuvauksissaan suloläikkyinen, joka talosta loistava ja lujaseinä, jokainen puu notkuu hedelmien painosta, jokainen laiva on merinopsa, jokainen ase taitavasti taottu, jokainen aamunsarastus on pyhä ja jokainen yö ambrosiainen.

Göran Schildt: Odysseuksen vanavedessä, 1951

Ankkuripaikkat näyttivät täyteen ahdetuilta, joten palasimme mukavaan Filiatroon. Sieltä käsin teimme uima- ja snorklausreissuja karuille lähirannoille. Läheisestä niemenkärjestä löytyi upea sukelluspaikka, jossa pystysuora kallioseinämä jatkui sinisiin syvyyksiin. Kaloja oli paljon ja vesikasvejakin näkyi.

Sami, Kefalonia

Jatkoimme matkaa Kefalonian puolelle, jossa ankkuroimme Samin kaupungin edustalle pariksi päiväksi. Sieltä saimme vesitäydennystä tankkeihimme ja vähän tuoreita vihanneksia. Varsinainen syy piipahtaa täällä oli Melissanin luola, jota pidetään yhtenä ehdokkaana Odysseuksen nymfien eli najadien luolalle. Kaunis se olikin, mutta soutuveneitä kipparoineet miehet möreine laulunlurituksineen eivät varsinaisesti tuoneet mieleen nymfien kaltaisia eteerisiä jokien ja lähteiden haltioita.

Matkalla luolalle on merenrannan tuntumassa pieni Karavomilos-järvi. Se on todellinen geologinen erikoisuus, sillä se saa vetensä ihan Kefalonian saaren vastakkaiselta puolelta, lähellä Argostolia sijaitsevista onteloista, joihin merivesi katoaa ja kulkeutuu sitten maanalaisia reittejä vuoristoisen saaren itäpuolelle. Matkan varrella meriveteen sekoittuu makeaa vettä kallionkoloista, ja siksi Karavomilos-järven vesi on vähäsuolaista murtovettä.

Ithakan ja Kefalonian vedet ja rannat alkoivat heinäkuun puolivälin lähetessä täyttyä purjeveneistä siinä määrin, että pohjoiset sielumme kaipasivat omaa rauhaa. Tiesimme sitä löytyvän etelämpää, ja siksipä suuntasimmekin seuraavaksi kohti Zakinthosta, Joonianmeren eteläisintä saarta. Oman Ithakamme etsintä siis jatkuu – tai ehkäpä meidän tapauksessamme tärkeintä on itse Odysseia.

Elokuvavinkki: Odysseuksen harharetkiin (löyhästi) perustuva Coenin veljesten Voi veljet, missä lienet? (2000) Bonuksena kaikkien aikojen paras soundtrack.

• Joonianmerta etelään – merikilpikonnien Zakinthos
12 elokuun, 2021
• Saroninlahden purjehdus | Vanha Epidauros
29 lokakuun, 2021
• Saroninlahden purjehdus | Aegina, jumalatar Afaian saari
10 marraskuun, 2021