Puolen vuoden yhteenveto ja joulun toivotukset!

24 joulukuun, 2018 Compass Heading 180° Comments 0 Comment

Matkamme alkoi tämän vuoden kesäkuussa. Olemme nyt siis purjehtineet hitaasti ja jokseenkin epävarmasti kohti etelää reilun puoli vuotta. Tällaisen merkkihetken kunniaksi monilla on tapana tehdä jonkinlainen katsaus menneeseen, nostaa kenties esiin joitakin huippukohtia, listata tilastotietoa matkan etenemisestä ja vertailla ennakko-odotusten ja todellisuuden välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja. Ajattelinpa minäkin nyt sitten joulun kunniaksi tehdä pienen välitilinpäätöksen.

Valmistautuessamme pitkälle purjehdusmatkallemme tutustuimme kokeneempien purjehtijoiden kirjoihin, blogeihin ja videoihin (voit lukea lisää niistä tästä blogitekstistämme). Niinpä tiesimme ennalta jo aika monta sellaista haastetta, joita pitkän matkan purjehtija tavallisimmin kohtaa. Tällaisia ovat muun muassa rahan riittäminen, yhteiselon toimivuus puolison tai perheen kanssa ahtaissa tiloissa ja hankalissa tilanteissa, yhteydenpito kotimaahan jääneisiin sukulaisiin ja ystäviin, veneen huoltaminen ja korjaus, reittisuunnitelman tekeminen ja suunnitelmassa pysyminen, ja tietysti kaikenlaiset ennalta arvaamattomat hankaluudet, joihin on vaikea valmistautua sen vuoksi, että ne ovat niin ennalta arvaamattomia.

Osasimme odottaa jonkinmoista rahanmenoa heti alkuunsa, sillä Suomesta lähtiessämme oli veneemme varustelu vielä puolitiessään. Ensimmäisessä pysähdyspaikassamme Gdanskissa veneeseen tehtiin targakaari aurinkopaneeleita ja muuta varustelua varten, Kielistä hankittiin uudet akut ja jolla. Senkin tiesimme, että veneessä aina jotakin menee rikki tai kuluu käytössä, niin että varaosien tarpeeseen ja remontteihin kannattaa varautua ennalta. Silti oli yllätys, miten paljon laitteita ja varusteita loppujen lopuksi hajosi – ja veikkaanpa että sama yllätys vaanii useimpia matkapurjehtijoita, luulipa varautuneensa kuinka hyvin tahansa!

Paremmassa asemassa tässä ovat toki sellaiset purjehtijat, jotka ovat ehtineet vuosien myötä kunnostella venettään vähän kerrallaan ennen pitkälle matkalle lähtemistään. Silloin veneen kanssa on ehtinyt tulla kaikin puolin tutuksi ja varustelun kustannuksetkin ovat jakautuneet useammalle vuodelle – vieläpä sellaisille vuosille, kun on vielä nauttinut säännöllistä tuloa. Me lähdimme matkaan käytännössä tuntemattomalla veneellä. Keväällä ehdimme tehdä vähän asumismukavuuteen liittyviä parannuksia ennen vesille laskua, ja koimme tuolloin jo jokusen sähkö- ja putkiasennusyllätyksen.

Koepurjehdustakaan ei ehditty kunnolla tehdä, moottorilla sentään ajeltiin muutama tunti. Siihen nähden matkamme sujui kylläkin loistavasti – vene osoittautui niin luotettavaksi, vakaaksi ja vankaksi, ettei meillä kertaakaan ollut sen suhteen huolen häivää. Opimme kaiken aikaa lisää sen käyttäytymisestä erilaisissa sääolosuhteissa, purjealan säätämisestä ja purjeiden trimmaamisesta. Mutta vanha vene on tietysti niin kuin vanha talo, sekin kuluu vuosien mittaan ja vaatii erilaisia remontteja. Lisäksi käytön puute tuntuu vanhentavan venettä ja varusteita vielä tehokkaammin kuin kova käyttö, ja meidän veneemmehän vietti vuosikymmenen lähes toimettomana ennen matkaamme.

Meidän venevalintamme osui merikelpoisuuden ohella nappiin myös asumismukavuuksien suhteen. Jo ensimmäisellä käynnillä ihastuimme veneen pohjaratkaisuun, loistavaan keittiöön ja isoon perähyttiin. Ruoanlaitto ja hyvästä ruoasta nauttiminen on yhteinen, rakas harrastuksemme, joten emme voisi ajatellakaan veneessämme kokkaavamme missään leiriolosuhteissa. Keittiömme on tilava ja toimiva, mutta silti riittävän kompaktiksi suunniteltu, jotta se toimisi moitteetta myös kovassa merenkäynnissä. Perähytissämme on tilaa nukkua, hyvä tuuletus ja riittävästi ilmatilaa, niin ettei siellä ole koskaan tukalaa ja tunkkaista. Meillä on lämmin vesi ja suihku, joten voimme tarvittaessa laittautua ihmismäisiksi.

Parasta veneessä asumisessa on se, että koti on aina mukana. Me matkustamme kaupungista ja maasta toiseen, mutta passit pysyvät tallessa piirongin laatikossa, mausteet hyllyillään ja vaatteet kaappeihin viikattuina. Kaikelle on paikkansa, laukkuja ei tarvitse kanniskella eikä odotella lentokentän hihnoilta. On hauskaa ja jännittävää tutustua uusiin paikkoihin, kun voi illalla tulla kotiin ja käydä onnellisena nukkumaan omaan sänkyynsä. Sisätilat voivat olla ahtaat, mutta ulkona tavallisesti näkee horisonttiin asti – ja jos maisema alkaa kyllästyttää, sitä voi aina vaihtaa!

Lähtiessämme meillä oli varsin tarkat matkasuunnitelmat ainakin ensimmäiselle vuodelle. Reittisuunnittelun oppiaineesta suoritimme kuitenkin perusteellisen kurssin jo aika alkumatkasta, ja sen jälkeen olemme suhtautuneet suunnitelmiin ja aikatauluihin huomattavan löysin rantein.

Asuminen ahtaissa tiloissa ei meitä etukäteen erityisesti huolettanut. Olimme viettäneet kahtena kesänä kuukauden 25-jalkaisessa pikkupaatissamme, jonka mukavuudet olivat hyvin vaatimattomat ja sisäkorkeuskin riitti vain istumiseen, ja palanneet silti reissuiltamme hyvässä yhteisymmärryksessä. Kysymys oli kesäisistä lomapurjehduksista, joita ei tietysti voi verrata pysyvään asumiseen veneessä ja kuukausia tai vuosia kestävään matkantekoon. Uskalsimme kuitenkin luottaa, että ihan heti alkuunsa emme olisi toistemme silmille hyppimässä. Ainakin nyt puolen vuoden jälkeen viihdymme edelleen toistemme seurassa. Veneessä yksityisyyden, oma tilan, rauhan ja keskittymisen tarpeet vaativat toki vähän enemmän ponnistuksia ja myönnytyksiä kuin tavallisessa asunnossa – ovin suljettavia huoneita saattaa veneessäkin olla useampia, mutta ainakin äänieristyksen kanssa on tavallisesti vähän niin ja näin. Toisaalta pihamaa on laaja, niin että matkakumppaniinsa saa tarvittaessa enemmän etäisyyttä.

Vaikka matkaseura olisi kuinka loistavaa, kyllä sitä silti kaipaa kotimaahan jääneitä perheenjäseniään ja ystäviään. Onneksi nykypäivänä yhteydenpito on ihan eri kantimissa kuin vaikkapa vaihto-oppilasvuoteni aikana, jolloin ystävyyssuhteita pidettiin yllä kirjoittamalla pitkiä kirjeitä, ja korkeintaan kerran viikossa saattoi soittaa hätäisen, muutaman minuutin pituisen vastapuhelun kotiväelle. Mutta eiväthän puhelut, whatsapit ja facebook-viestit nytkään korvaa ihmisten tapaamista nokakkain. Koska emme vielä tänä jouluna ehtineet sinne, miss’ sypressit tuoksuu nyt talvellakin, päätimme ratkaista tapaamisongelmat lennähtämällä itse koto-Suomeen jouluksi. Valkea joulu taitaakin olla matkamme suurin yllätys. Ehkä ensi jouluna saamme sukulaiset ja ystävät vastavierailulle, varsinkin jos asuinpaikkamme silloin tarjoaa vaikkapa lämpimiä uimavesiä ja hiekkarantoja – saa nähdä!