Spinalongan saari – ei paluulippua

Spinalongan saari – ei paluulippua

Venetsialaisen linnakkeen kupukattoinen puolustustorni ja muuria, taustalla Kalydonin niemen rosoista kalliorantaa ja syvän sinistä merivettä

Matkustin Kreetalle ensimmäisen kerran 15-vuotiaana. Se oli ensimmäinen ja ainoa etelänmatkani, ja upeiden hiekkarantojen ja hirvittävän suolaisen, mutta taivaallisen lämpimän uimaveden lisäksi mieleeni jäi lähtemättömästi laivamatka spitaalisten saarelle. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin olimme saapuneet omalla veneellämme tämän kuuluisan saaren, Spinalongan, suojiin kauniille ankkurilahdelle. Oli aika lähteä tutustumaan linnakkeeseen, tällä kertaa jollan kyydissä.

Spinalongan linnoitussaari. Klikkaa kuvaa, niin se avautuu isompaan ikkunaan!

Saaren pitkän historian murheellisin ajanjakso sijoittuu 1900-luvun alkupuoliskolle, jolloin se toimi leprasairaiden siirtolana. Mutta Spinalongan tarina alkoi paljon, paljon aikaisemmin. Alun perin saari oli osa Kalydonin niemeä. Korkealle kukkulalle rakennettiin jo antiikin aikana linnoitus, joka suojasi sisäänkäyntiä muinaiseen Olousin kaupunkiin ja sen turvalliseen luonnonsatamaan. Venetsialaiset, joiden hallussa Kreeta oli 1200-luvulta lähtien, kaivoivat 1500-luvulla salmen, joka erotti Spinalongan omaksi saarekseen. Linnoituksesta bastioneineen ja korkeine muureineen rakennettiin yksi Välimeren vahvimmista, ja sen ansiosta Spinalonga säilyi venetsialaisten hallussa vuoteen 1715, pitkään sen jälkeen kun koko muu Kreeta oli päätynyt ottomaanien haltuun 1646.

Ottomaanien aika Kreetalla oli täynnä kansannousuja ja vihamielisyyksiä. Kreetalaisia osallistui Kreikan itsenäisyystaisteluun 1820-luvulla, mutta Kreeta itse säilyi vielä pitkään kiistakapulana ottomaanien hallussa. 1866 alkoi Kreetan kapina tai vallankumous, ja monenlaisten vaiheiden jälkeen ottomaanijoukot viimein ajettiin saarelta 1898. Kreeta muodosti unionin Kreikan kanssa 1908, ja vuonna 1913 siitä tuli virallisesti osa Kreikkaa.

Viimeiset turkkilaiset poistuivat Spinalongan saarelta 1903, ja sinne alettiin siirtää leprasairaita eri puolilta Kreetaa ja myöhemmin muualtakin Kreikasta. Aiemmin nämä “kirotut” tai “elävät kuolleet” olivat elelleet hylkiöinä yhteiskunnan ulkopuolella. Lepra eli spitaali on ihmiskunnan vanhimpia tunnettuja sairauksia. Siihen liittyi voimakas sosiaalinen stigma ja monenlaisia uskomuksia, eikä sairauteen ollut mitään parannuskeinoa. Leprabakteeri-infektio tuhoaa iho- ja silmäkudosta, hermoja ja hengitysteitä ja aiheuttaa hirvittäviä kipuja. Tunnottomat raajat ovat alttiita vammoille, ja yleisimpiä hoitotoimenpiteitä olivatkin aikoinaan amputaatiot.

Pitkä, pimeä holvattu tunneli johtaa linnoituksen muurien sisäpuolelle.
Danten portti

Sairastuneet erotettiin perheistään ja kuljetettiin venekyydissä saarelle. Satamasta he kulkivat pitkän tunnelin, “Danten portin”, läpi muurien sisäpuolelle. Paluuta ei ollut. Kuolleet haudattiin saaren pohjoisrannalle lähelle pyhän Yrjön, Agios Georgioksen, kirkkoa. Aluksi sairaita ei hoidettu saarella millään tavoin, ja elinolosuhteet olivat alkeelliset. Ihmiset asuivat turkkilaisilta jääneissä rakennuksissa ja raunioissa. Vettä kerättiin venetsialaisajalta peräisin oleviin sadevesisäiliöihin, paikalliset kalastajat toimittivat ruokaa mantereelta. 1930-luvun alussa saarella eli noin tuhat ihmistä odottaen ennemmin tai myöhemmin koittavaa kuolemaansa. Ihmiset kuitenkin pitivät huolta toisistaan, lapsista ja vanhuksista, parisuhteita solmittiin ja lapsiakin syntyi. Terveet vastasyntyneet haettiin saarelta pois ja sijoitettiin sukulaistensa luo tai lastenkoteihin.

Vanhassa valokuvassa Spinalongan potilaita  työvaatteissaan

Asiat alkoivat muuttua 1936, jolloin saarelle saapui nuori lepraan sairastunut ateenalainen oikeustieteen opiskelija, Epameinondas Remoundakis. Hän perusti saarelle potilaiden veljeskunnan, ja se alkoi taistella sairaiden oikeuksien puolesta. Spinalongaan perustettiin koulu, kirkko ja kahvila. Asukkaat alkoivat harjoittaa pientä kaupankäyntiä, rakennuksia ja ympäristöä kunnostettiin. 1930-luvun lopulla rakennettiin kaksi suurta majoitusrakennusta huonokuntoisimmille potilaille – toinen miehille ja toinen naisille – jotka tarvitsivat sairaanhoitoa. Sähkögeneraattori helpotti sairaalan toimintaa ja toi asukkaiden mielenvirkistykseksi elokuvat ja musiikkiesitykset. Toisen maailmansodan aikana Kreeta oli saksalaisten miehittämä, mutta leprapotilaat saivat elää saarellaan rauhassa. Saksalaiset myös toimittivat heille ruokaa siinä pelossa, että nälkäiset spitaaliset tulisivat mantereelle sitä etsimään ja tartuttamaan tautiaan.

Sodan aikana ja sen jälkeen kehiteltiin antibiootteja, jotka tehosivat lepraan. Spinalongaan ensimmäiset koe-erät saatiin 1948, minkä jälkeen potilaiden määrä saarella alkoi vähentyä. Parantuneet alkoivat päästä saarelta pois. Viimeiset 20 potilasta siirrettiin ateenalaiseen sairaalaan 1957, ja Spinalongan leprasiirtolan aika oli ohi. Saaren viimeinen asukas, pappi, poistui saarelta vasta 1962 toimitettuaan muistoseremoniat Spinalongan viimeisille vainajille viiden vuoden ajan. Sen jälkeen saari autioitui ja sen surullinen historia painui unholaan. Lähikylien asukkaat, joiden läheisiä oli kenties asunut ja kuollut saarella, eivät halunneet muistella aikaa.

Pyhän Yrjön kirkon pronssinen soittokello

1980-luvulla saari alkoi kuitenkin kiinnostaa turisteja, ja nykyisin se on Kreetan suosituin turistikohde heti Knossoksen palatsin jälkeen. Vesibusseja kulkee saarelle pitkin päivää Eloundan ja Plakan kylistä ja Agios Nikolaoksesta. Vielä marraskuussakin, meidän visiittimme aikaan, vierailijoita oli aika paljon.

Klikkaa karttaa, niin se avautuu isompaan ikkunaan!

Meidän käynnillemme sattui kaunis, aurinkoinen sää. Merituuli oli raikas mutta lempeä, ruoho vihersi. Silti oli vaikea välttää tiettyä haikeutta ja alakuloa täällä eläneiden ihmisten kohtaloita pohdiskellessa. Mitähän he mahtoivat ajatella tässä venetsialaisen muurin laella seistessään ja siniselle merelle tähyillessään?

Kirjavinkki: Victoria Hislop – Saari (2005) kertoo erään kreetalaisen suvun tarinan, joka kytkeytyy monella tavoin Spinalongan leprasiirtolaan. Romantiikkaakin siinä piisaa. Kirjan pohjalta tehty tv-sarja esitettiin Suomessakin. Hislop on kirjoittanut mukaansatempaavia lukuromaaneja monista muistakin Kreikan historian vaiheista.

Suomen tunnetuin leprasiirtola sijaitsi Seilin saarella Turun saaristossa 1600-1700-luvuilla. Sinnekin pääsee omalla veneellä.

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: