Otrantosta suuntasimme Apulian rannikkoa pohjoiseen kohti Brindisiä. Oli aurinkoinen, kuulas syyspäivä, joka jo vähän enteili viileneviä säitä. Matka sujui kommelluksitta mukavassa sivumyötäisessä. Tuulta riitti koko reilun 40 merimailin matkalle, mutta päästyämme Brindisin suuren sataman aallonmurtajan suojaan oli ilta jo pimentynyt.
Talvi 2021-2022 oli harvinaisen kylmä ja runsasluminen – myös Kreetalla! Lisäksi Kreetan talvi oli poikkeuksellisen myrskyinen, ja ainakin veneemme Ainan mielestä kerta kaikkiaan ikävin talvi koko purjehdusreissumme varrella. Tämän jutun kirjoittaja, Inka, vietti talven kotomaassa, siellä pakkasten ja hankien keskellä, mutta vene ja venevahti sinnittelivät Agios Nikolaoksen marinassa pidellen milloin vesi-, milloin raesateita ja kiristellen köysiä hulvattomasti vellovassa satama-altaassa. Aurinkoisina päivinä saattoi ihailla lumipeitteisiä vuoria, mutta kauniit näkymät eivät aivan täysin korvanneet huonoista ilmoista johtuvaa mieliharmia ja vaivaa.
Joskus mietin, millaista olisi olla kreikkalainen, kotoisin joltakin sattumanvaraiselta saarelta tai rantakaistaleelta. Että olisi ihan normipäivä, kun lähirannan hiekasta paljastuisi parituhatta vuotta vanha pronssipatsas. Joka ikinen lähikukkula olisi jonkun Zeuksen seitsemännen vaimon pojan tai tyttären syntymäpaikka. Takapihan oliivipuukin olisi ollut olemassa jo Aristoteleen lapsuudessa, ja isoisän lampaat olisivat laiduntaneet historiankirjoista tutulla taistelukentällä.
Naxoksen saari on suuri ja täynnä nähtävää – täällä vierähtäisi helposti monta viikkoa. Tällä kertaa meillä oli kuitenkin aikaa vain päivä ajella vuokra-autolla ympäri sisämaata. Aika paljon ehdimme yhdessä päivässäkin kyllä bongata! Suuntasimme Naxoksen kaupungista itään kukkuloiden yli. Maisemat muuttuivat sitä vehreämmiksi, mitä kauemmas karulta rannikolta tultiin.
Kykladien saaristoseikkailumme oli alkanut Parokselta, ja nyt saavuimme vain parin tunnin purjehduksen jälkeen naapurisaari Naxokselle. Naxos on Kykladien saaristoryhmän suurin saari. Pääkaupungin nimi on myös Naxos, mutta sitä kuulee kutsuttavan nimellä Chora (chora tarkoittaa yksinkertaisesti kaupunkia tai pääkaupunkia, ja sitä käytetään monesta muustakin kaupungista Kreikan saaristossa). Naxoksen kaupunki sijaitsee laajan lahden rannalla Naxoksen kaakkoisnurkalla, ja sitä suojaa pohjoisen puolelta pieni saari, jolla sijaitsevat Apollonin temppelin rauniot. Temppelisaaren ja kaupungin välissä on pieni aallonmurtajan suojaama ankkurialue, joka oli tietysti meille satamanvälttelijöille itsestään selvä valinta ankkurointipaikaksi.
Aeginan piskuinen saari sijaitsee keskellä Saroninlahtea Ateenan sataman, Piraeuksen eteläpuolella. Kolmionmuotoinen saari on noin 12 kilometriä kanttiinsa, ja sillä asuu noin 9000 asukasta. Aeginaan kulkee Piraeuksesta vilkas lauttaliikenne, ja niinpä kesäkaudella populaa riittää.
Saroninlahden länsiperukoilla sijaitseva Archaia Epidauros tai Palaia Epidavros, kumpi sitten lieneekään virallisempi nimi, oli antiikin ajalla merkittävä kaupunkivaltio. Homeroksen mukaan kaupunki varusti Troijan sotaan peräti 25 laivaa. Nykypäivänä se on vain pieni kalastajakyläpahanen, jossa on suojainen venesatama ja hiukan turismia. Se kuuluisampi Epidauros, joka tunnetaan suuresta teatteristaan ja lääkintätaidon ja parantamisen jumalalle, Asklepiokselle, pyhitetystä temppelialueestaan, sijaitsee kymmenisen kilometriä sisämaahan päin.
Välimeren tunnetuin purjehtija oli epäilemättä Odysseus. Kaikki me myöhemmät kollegat olemme hänestä kuulleet, ja tavalla tai toisella seikkailleet ”Odysseuksen vanavedessä”, kuten Göran Schildtin tunnetuimman teoksen nimi kuuluu. Moni suomalainen ja ruotsalainenkin on sitäpaitsi seikkaillut myös Göran Schildtin vanavedessä, niin mekin. Hänen ja Daphne-veneen purjehduksista kertovat kirjat on veneessämme luettu ja tarkkaan tutkittu hiirenkorville niiltä osin, missä itse olemme tähän mennessä liikkuneet.
Delfoi oli aikoinaan maailman napa. Legendan mukaan kreetalaiset saapuivat tänne delfiiniksi muuntautuneen Apollon-jumalansa kanssa ja rakensivat temppelin. Delfoin tarina alkoi kuitenkin kauan ennen temppeleitä. Jossakin vuoren rinteillä sijaitsi äiti maan, Gaian luola, jossa Pythian, tuon Apollonin temppelissä ennustuksiaan antaneen papittaren edeltäjät suorittivat pyhiä menoja.
Messinan salmi oli laskujemme mukaan matkamme varrella jo neljäs paikka, jonne meno pitää tarkoin ajoittaa vuorovesitaulukoiden mukaan. Aikaisemmin olimme tehneet nappisuoritukset Normandian ja Bretagnen niemimaiden kärjessä sekä Gibraltarin salmessa. Messina taitaa olla ainoa paikka Välimerellä, jossa on merkittäviä virtauksia. Vuoroveden korkeusvaihtelu siinä on vain muutamia kymmeniä senttejä, ja onkin todella yllättävää, miten kovia virtauksia niin pieni ero voi saada aikaan. Bretagnessahan vuoroveden vaihtelu on jopa 12 metriä, joten siellä virtausten voimat ovat ihan ymmärrettäviä. Mutta tässä, kuten monissa sääilmiöissäkin, tuntuu Välimerellä vallitsevan ihan oma logiikkansa.
Mistä arvasinkaan pakata mukaan Mika Waltarin historialliset teokset Sinuhe egyptiläisen ja Turms kuolemattoman, kun toista vuotta sitten piti kaikista kotimaahan jäävistä kymmenistä hyllymetreistä valita veneen kirjahyllyyn vain kourallinen lempikirjoja? Tuolloin ei mieleen juolahtanut, että hetken kuluttua saattaisimme itse purjehtia samoilla vesillä, joilla noissakin kirjoissa seikkaillaan.