Vuoden 2020 alkaessa purjevene Ainan kyydissä uppouduttiin remonttihommiin. Oltiin vielä autuaan tietämättömiä mistään viruksista ja siitä, millaiseksi maailma pian muuttuisi. Kreikassa alkoi lockdown maaliskuun loppupuolella, mutta meillä remppahommat jatkuivat keskeytyksettä toukokuuhun asti. Koronakeväästä Mesolongissa voit lukea tästä!
Tämä kirjoitus sai inspiraationsa erään veneilyfoorumin keskustelusta. Keskustelussa pohdittiin, mitä kaikkea varustusta veneeseen tarvittaisiin pitkällä purjehdusreissulla. Polveileva varustelista sisälsi vaikka mitä, ja oli kiinnostavaa huomata, miten monenlaisia asioita ihmiset tuntuvat pitävän tärkeinä.
Aivan kuten viime vuodenvaihteen tienoilla, päätin tälläkin kertaa kirjoittaa menneestä vuodesta pienen yhteenvedon, tilastotiedoilla höystettynä. Tuntuu uskomattomalta, että olemme päässeet näinkin kauaksi, ja että olemme yhä matkalla, kun lähtöpäivästä on kulunut jo puolitoista vuotta. Vene ja me itsekin olemme edelleen ehjiä, rahat eivät ole aivan lopussa, ja monenlaisia suunnitelmia on jo ilmennyt matkan jatkoon liittyen. Ja mitä kaikkea olemme ehtineetkään nähdä! Keväällä ylitimme pitkään pelätyn Biskajanlahden, seikkailimme Atlantin rannikkoa etelään, Espanjan Galiciaan ja Portugaliin. Sieltä päätimme kääntyä Gibraltarin salmeen. Välimerelle purjehdimme heinäkuussa, ja elokuussa retkeilimme pitkin Sisilian rannikkoa. Syyskuussa olimme päätyneet jo Kreikkaan asti, ja Kreikasta löytyi myös tukikohta talveksi.
On joitakin asioita, joita etukäteen jännittää, pelkää ja odottaa niin paljon, että jälkeenpäin ihan yllättyy selvinneensä niistä hengissä. Niin kuin nyt vaikkapa ensimmäinen koulupäivä, inssiajo, ylioppilaskirjoitukset, ensitreffit, hääpäivä – ja Biskajanlahden ylitys!
Matkamme alkoi tämän vuoden kesäkuussa. Olemme nyt siis purjehtineet hitaasti ja jokseenkin epävarmasti kohti etelää reilun puoli vuotta. Tällaisen merkkihetken kunniaksi monilla on tapana tehdä jonkinlainen katsaus menneeseen, nostaa kenties esiin joitakin huippukohtia, listata tilastotietoa matkan etenemisestä ja vertailla ennakko-odotusten ja todellisuuden välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja. Ajattelinpa minäkin nyt sitten joulun kunniaksi tehdä pienen välitilinpäätöksen.
Vihdoin koitti sekin päivä, että olimme valmiita jatkamaan matkaa kotoisaksi käyneestä Kielistä! Syyskuu ei ollut vielä ohi, kun me irrotimme köydet Laboen satamassa. Vene oli puunattu ensimmäisen kerran koko kesänä niin siistiin kuntoon, että siitä kehtasi räpsäistä kuvankin.
Viime talven pitkinä, pimeinä iltoina me suunnittelimme suurta seikkailuamme, matkaamme kohti etelää. Köydet irrotettaisiin kesäkuun ensimmäisenä, ja pikaisen Gdanskin pysähdyksen jälkeen ehtisimme kenties vielä kesäkuun aikana läpi Kielin kanavasta. Eipä aikaakaan, kun olisimme jo Englannin kanaalissa, ja sitten menisimme heittämällä yli Biskajanlahden, ennen kuin kesä olisi ohitse.
Pitkän talven, vielä pidemmän kevään ja viimeiseen asti viipyneen merijään mentyä koitti vihdoin oikea kesä – jo toukokuussa! Toinen meistä sai hetkittäin nauttia sen lämmöstä moninaisten veneprojektien lomassa sillä välin, kun toinen vielä keskittyi matkakassan viimeisten pennosten kartuttamiseen.
Kun luet tätä, olemme jo merellä! Suunta on etelään, ehkä vähän mutkitellen, ja säätiedoista päätellen ei ainakaan alussa kovin myötäisen tuulen siivittämänä.
