Zagorin maisemaretki – rotkoja, vuoria ja kivikoita

Zagorin maisemaretki – rotkoja, vuoria ja kivikoita

Ensimmäiseksi vuoristoon saavuttuaan sitä haluaa tietysti nähdä, no, mitäpäs muuta kuin vuoria! Zagorin alue Luoteis-Kreikassa on varsinainen aarreaitta monessa muussakin mielessä – täältä löytyy niin omaalaatuista historiaa kuin ikivanhoja kivisiä kyliä ja siltoja, loputtomia kasvi- ja eläinlajeja ja kaikenlaista muuta ihmeellistä ja outoa – mutta vuorista oli hyvä aloittaa. Ovathan nuo vuoret ja rotkot olennaisin syy siihen, miksi Zagorin historiasta ja kulttuurista tuli sellaista kuin tuli. Vuoren rinteiltä myös näkee kauas, jolloin on helpompaa hahmottaa tällaista laajaa aluetta.

Edellisestä blogitekstistä löytyy tiivistelmä Zagorin alueen historiasta.

Ajoimme aamulla majapaikastamme Ano Pedinan kylästä ensimmäiseksi Vitsan ja Monodendrin kylien läpi katsomaan Vikoksen rotkoa. Sinne pääsisi kurkistamaan Oxia-nimiseltä näköalapaikalta kanjonin eteläpäässä, jonne kuljettiin parkkipaikalta muutaman sata metriä kivettyä polkua pitkin.

Vuoriston yö oli ollut kylmä, ja vaikka syvän sinisellä taivaalla harhaili vain muutama poutapilvi, lepäsi rotkon pohjalla vielä paksu pilvikerros. Sen läpi häämötteli vastakkaisen puolen pystysuora kallioseinä, ja jostakin kaukaa alhaalta kuului joen kuohuna. Täällä on monien vuoristopurojen muodostama Voidomatis-joen alkulähde. Voidomatis yhtyy isompaan Aoos-jokeen kanjonin toisessa päässä, Zagorin pohjoisreunalla, ja Aoos puolestaan laskee Välimereen Albaniassa noin 150 kilometrin päässä täältä. Vikoksen rotko on parikymmentä kilometriä pitkä, ja laskentatavasta riippuen kenties maailman syvin rotko. Kyllä se oli syvä ja jylhä! Meille riitti todisteeksi ihan vain vatsanpohjan tuntuma, kun kuikuilimme kivisen muurin yli alas rotkoon. Vaikka kumpikaan meistä ei tähänastisen merimatkamme aikana ole vielä kokenut mitään merisairauteen viittaavaa, täällä rotkon reunalla liikuttiin kyllä nyt ihan rajoilla!

Paluumatkalla katsastimme “kivimetsän”, jonne osoitti englanninkielinen “Stone Forest” -viitta. Paikasta löytyi uskomattomia kerrostuneita luonnon kalkkikivimuodostelmia, ihan kuin valtavia räiskälepinoja. Maisematkin olivat täältä korkealta varsin kuvauksellisia!

Eräänä toisena, melkein yhtä aurinkoisena päivänä, ajoimme pohjoisemmas katsomaan yhäkin samaan Vikoksen rotkoon vähän eri näkövinkkelistä. Aivan kuten merimaisemien katseluun, ei vuoristoonkaan varmasti koskaan voi kyllästyä. Täällä lisäksi muuttuvat vuodenajat tuovat oman lisänsä maisemaan, joka on joka hetki erilainen. Ajoimme pikkuruisella autollamme ylös yhtä vuoren kylkeä ja alas toista, laakson reunaa pitkin yli harjanteen ja alas toisen laakson reunaa, ja koko ajan tie kiemursi neulansilmämutkasta seuraavaan. Autoparka vaihteli automaattivaihteitaan onnettomana, kun ei sen moottorin teho näyttänyt riittävän näihin jyrkkiin mäkiin oikein millään, mutta lopulta päästiin perille Vikos-nimiseen kylään Vikoksen rotkon pohjoiseen päähän.

Maisemat olivat matkan varrella kaikkialla äärimmäisen kuvauksellisia.

Aristin kylästä poimimme kyytiin kotiinsa matkalla olleen vikoslaisen. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta olimme iloisia, että kyyti kelpasi ostoskassia kantavalle rouvalle. Vikos osoittautui viehättäväksi pikku kyläksi, kuten kaikki muutkin näkemämme kylät. Täällä, kuten lähes kaikkialla muuallakin, kylän pari kahvilaravintolaa olivat kiinni, eikä kirkkoonkaan päässyt sisälle ihmettelemään.

Ja löytyihän lopulta se näköala. Eikä se ollut tälläkään kertaa pettymys!

Ensi jaksossa vierailemme Zagorin kivisissä kylissä ja tutkimme kenties muutamaa siltaakin!

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: