Itämereltä Pohjanmerelle!

Itämereltä Pohjanmerelle!

Vihdoin koitti sekin päivä, että olimme valmiita jatkamaan matkaa kotoisaksi käyneestä Kielistä! Kielin alueesta aion myöhemmin kirjoittaa pienen listan veneilijöitä kiinnostavia vinkkejä niille, jotka kenties aikovat suunnata kanavan kautta maailmalle.

Syyskuu ei ollut vielä ohi, kun me irrotimme köydet Laboen satamassa. Vene oli puunattu ensimmäisen kerran koko kesänä niin siistiin kuntoon, että siitä kehtasi räpsäistä kuvankin.

Sitten kohti Kielin kanavaa! Me olimme liikkeellä aamulla hyvissä ajoin. Sulkuun päästettiin kuitenkin ensin joukko laivoja, ja niinpä me kymmenkunta huvialusta saimme pyöriä odotusalueella pari tuntia. Kielin kanavan Holtenaun vanhat sulut olivat remontissa – kenties huviveneet pääsevät taas ensi kesänä kulkemaan niiden kautta, jolloin homma käy huomattavasti joutuisammin.

Taakse jää Itämeri…
… ja edessä odottaa Pohjanmeri!

Kiinnittyminen matalaan sivulaituriin kävi kätevästi, ja sitten portit sulkeutuivat takana. Vesi nousi vaaksan verran, ja sitten edessä portit aukesivat. Me maksoimme kanavamaksun (hinta alle/yli 12-metriselle veneelle 18€ / 35€) vasta sulkujen jälkeisellä automaatilla, mihin oli huomattavasti helpompi pääsy kuin ennen kanavaa olevalle automaatille (siellä laituri on selvästi suunniteltu isommille aluksille, ja paikka on avoin tuulelle ja aallokolle).

Kielin kanava ei ole erityisen jännittävä maisemiensa puolesta. Mutta ensimmäinen päivä oli lämmin ja aurinkoinen, joten mikäpä sitä pitkin oli puksutellessa. Ja olihan siellä tietysti monenmoista vastaantulijaa, siltoja, losseja, ja ihan mukavan näköistä rehevää maaseutua kartanoineen ja pikkukylineen. Kevyen liikenteen väylä kulki melkein koko matkan kanavan viertä, ja ohikulkijat vilkuttivat meille iloisesti.

Kanavaan pääsy oli jäänyt sen verran myöhäiseksi, että emme olisi millään ehtineet samana päivänä Brunsbütteliin asti – huviveneet eivät saa liikkua kanavalla pimeän tultua, ja syyskuun lopussa pimeä laskeutui klo 19:30. Niinpä suuntasimme yöksi Rendsburgin kaupungin venesatamaan, jonne on Kielistä noin 35 km. Kanavan koko pituus on karvan alle 100 km, ja sen varrella on puolen kilometrin välein taulu, joka kertoo etäisyyden Brunsbüttelin suluille.

Vietimme Rendsburgissa toisenkin yön. Pitihän meidän ehtiä tutustua kaupunkiin, kun kerran satamaan asti olimme tulleet. Pikku kaupunki oli oikein viihtyisä vanhoine kirkkoineen ja ristikkotaloineen, joista monet olivat 1600-luvulta tai sitäkin vanhempia. Keskustassa sattui sitäpaitsi olemaan toripäivä meneillään, ja ostimme kalakauppiaalta tuoretta kalaa! Kalaa ei yllättäen olekaan Saksan rannikolta helppoa löytää – ravintoloista sitä saa, mutta kaupoista ei juuri lainkaan.

Rendsburgin vanha kaupunki – klikkaa kuvia, niin ne avautuvat isommiksi!

Toinen kanavapäivä valkeni harmaana ja tihkuisena, ja hienoja sumumaisemia riitti koko päiväksi. Perillä Brunsbüttelissä sulutus kävi yhdessä hujauksessa. Sulkua lähestyttäessä tiedustelimme vhf:llä aikataulua, ja meitä kehotettiin ajamaan suoraan avoimeen sulkuun. Muita veneitä ei näkynyt mailla halmeilla, ja niinpä pääsimme ylhäisessä yksinäisyydessämme siirtymään Kielin kanavasta Pohjanmeren puolelle.

Virallisesti oli tietysti kyse vasta Elbe-joesta, mutta täällä jo vuorovedet tekivät temppujaan meidän ajaessamme kohti Pohjanmerta. Ajatuksen Brunsbüttelin kaupungin marinaan menosta hylkäsimme heti alkuunsa satamaa hetken kiikaroituamme – sinne vievä väylä oli reunustettu omituisilla, risuista kyhätyn luudan näköisillä kepakoilla. Olivatko ne pyydyksiä vai kotitekoisia väylämerkkejä, sitä emme uskaltaneet matalilla, virtailevilla vesillä jäädä ihmettelemään.

Oli vasta iltapäivä, joten ehtisimme Cuxhavenin satamaan asti. Meitä vauhditti vielä solmun tai parin myötävirta, joten olisimme perillä hyvissä ajoin ennen pimeää. Sataman sisäänajo hieman jännitti. Aukko ei ole kovinkaan leveä, ja virta koitti viedä meitä sivulle – mutta kaikki sujui lopulta ongelmitta.

Cuxhavenissakin vietimme kaksi yötä, joten ehdimme päivän ajan ihmetellä kaupunkia. Se oli oikein viihtyisä, muttei erityisen mieleenpainuva. Hauskinta oli kävellä korkean tulvavallin laella kulkevaa kävelytietä, jolta oli aavat näkymät sekä merelle että rannan puolen huviloille ja lomahotelleille.

Cuxhaven

Sitten koitti lähtö Pohjanmerelle! Vuorovedet ovat jännittävä, uusi asia, joka nyt pitää muistaa ottaa huomioon. Me tutkimme nousu- ja laskuvesien aikatauluja ja asetimme lähtöajaksi reippaasti kello viisi aamulla. Silloin vesi olisi korkeimmillaan ja vesi hetken aikaa paikoillaan, jolloin sataman aukosta pääsisi parhaiten ulos – ja sitten mukavasti laskuvesivirran avittamina matkaan!

Ulkona merellä meitä odotti vastatuuli, iso vastainen aallokko, ja kuinka ollakaan, vastavirta. Tuntikausiksi näiden yhteisvaikutus kumosi veneemme purjeiden ja moottorin tehon siinä määrin, että liikuimme vain pari-kolme mailia tunnissa. Suuntana meillä oli, säistä riippuen, jokin Saksalle kuuluvista Friisein saarista – kenties Norderney tai Borkum. Mutta matka ei vain tuntunut etenevän mihinkään. Helgolandin saari häämötti styyrpuurin puolella, eikä näyttänyt liikkuvan siitä koko päivänä minnekään. Lopulta päätimme antaa periksi kaikille vastaisille ilmiöille ja käänsimme kokan kohti Helgolandia. Miksi haukata heti ensimmäisenä päivänä liian suuri pala Pohjanmerta? Ehkäpä pieni tauko olisi paikallaan.

Sivutuuleen päästyään purtemme suorastaan lensi, eikä aikaakaan, kun olimme jo pikku saaren edustalla. Helgolandiin oli ihanan helppo rantautua – venesatama sijaitsee kahden aallonmurtajan takana ja meille löytyi aina niin mieluinen kylkikiinnityspaikka.

Sitten tutustumaan tähän Saksalle kuuluvaan, erikoiseen saareen, joka ei lainkaan kuulunut suunnitelmiimme. Mutta nythän me jo tiedämme, miten suunnitelmiin pitää suhtautua – ei kovin vakavasti! Lisää Helgolandin pysähdyksestämme kerron ensi kerralla.

Helgoland

 

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: