Mitä matkapurjehtija tarvitsee – asumismukavuus
Tämä kirjoitus sai inspiraationsa erään veneilyfoorumin keskustelusta. Keskustelussa pohdittiin, mitä kaikkea varustusta veneeseen tarvittaisiin pitkällä purjehdusreissulla. Polveileva varustelista sisälsi vaikka mitä, ja oli kiinnostavaa huomata, miten monenlaisia asioita ihmiset tuntuvat pitävän tärkeinä.
Auf Wiedersehen, Mesolongi!
Kaikki päättyy aikanaan, ja niin onneksi myös koronakaranteeni. Vähitellen talvikotimme Mesolongi kuoriutui eristyksistään ja ihmisiä alkoi näkyä kaupungilla. Kaupat ja palvelut avautuivat vähän kerrallaan, ja meidänkin elinpiirimme laajeni parin kuukauden satama – Lidl – AB Market -kolmiosta, johon se aika pitkälti oli rajoittunut lockdownin aikana. Vihdoin myös purjehtijoille annettiin lupa liikkua satamasta toiseen, siis niille, jotka jo ovat maassa. Rajojen ulkopuolelta tulevat veneilijät joutuvat odottelemaan Kreikkaan pääsyä vielä vähän aikaa.
Onnistunut purjeveneprojekti: aurinko, sähkö ja omavaraisuus
Veneprojektien keskellä harvoin ehtii ja jaksaa kirjoittaa kovinkaan seikkaperäisesti muistiin, mitä kaikkea onkaan tullut tehdyksi. Jälkeenpäin asia ei enää tunnu kovin ajankohtaiselta, ja se jää helposti paljon kiinnostavampien matkakertomusten jalkoihin. Mutta jos Galician ríalla sattuu odottelemaan moottorihuoltoon pääsyä jäätävän kylmässä kesäkuisessa takatalvessa, mikäpä estää kirjoittamasta vaikkapa pienen yhteenvedon joistakin veneprojekteista, joita teimme viime keväänä ennen pitkälle reissullemme lähtöä. Nyt, kun lähdöstä on kulunut vuosi, meillä on sitäpaitsi aika paljon näkemystä siitä, menikö homma hyvin, ja kokemusta erilaisten asennettujen systeemien käytöstä ja toimivuudesta. Jos teknisempi osa-alue purjeveneilystä kiinnostaa, jatka kaikin mokomin lukemista – jos ei, matkakertomuksia pukkaa taas piakkoin!
Biskaja suoritettu!
Matka jatkuu! Roscoff ja Camaret-sur-Mer
Bretagnessa jo helmikuu oli väläytellyt upeita kevätsäitä. Kukat kukkivat täyttä häkää ja ilmat olivat lämpimiä. Me ehdimme jo suunnitella lähtöä maalis-huhtikuun vaihteeseen, johan silloin varmasti olisi täysi kesä! Mutta muutama takatalvi yllätti purjehtijan Bretagnessakin, säät pikemminkin kylmenivät ja muuttuivat epävakaisemmiksi, eikä luontokaan ympärillä tuntunut etenevän ensikukoistuksestaan yhtään kesäisempään kuosiin. Vielä huhtikuukin ehti kulua loppuun asti, ennen kuin purjeveneemme Aina vihdoin lipui ulos talvisatamamme Binicin portista.
Hyvää uutta vuotta 2019!
Puolen vuoden yhteenveto ja joulun toivotukset!
Matkamme alkoi tämän vuoden kesäkuussa. Olemme nyt siis purjehtineet hitaasti ja jokseenkin epävarmasti kohti etelää reilun puoli vuotta. Tällaisen merkkihetken kunniaksi monilla on tapana tehdä jonkinlainen katsaus menneeseen, nostaa kenties esiin joitakin huippukohtia, listata tilastotietoa matkan etenemisestä ja vertailla ennakko-odotusten ja todellisuuden välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja. Ajattelinpa minäkin nyt sitten joulun kunniaksi tehdä pienen välitilinpäätöksen.
Purjehdusseikkailun ensivaikutelmat – ja Gdansk!
Köydet irti!
Kun luet tätä, olemme jo merellä! Suunta on etelään, ehkä vähän mutkitellen, ja säätiedoista päätellen ei ainakaan alussa kovin myötäisen tuulen siivittämänä.
Katkeransuloinen kevät
Pitkien, kylmien, työntäyteisten viikkojen jälkeen veneemme oli vihdoin valmis vesillelaskuun. Sen oli pakko olla, sillä isoille veneille varattu suuri nosturiauto oli hommissa vain yhden päivän. Deadlinesta myöhästyminen olisi tarkoittanut todennäköisesti vielä aika paljon kalliimpaa nostokeikkaa, vaikka ei se halpaa hupia nytkään ollut.
Miehistö – etevä, kätevä ja muodollisesti pätevä
Suuren purjehdusseikkailun suunnitteleminen käy melkein työstä. Siihen liittyy monta isoa teemaa ja kokonaisuutta, jotka ovat käytännössä kaikki meille uusia ja tuntemattomia asioita. Budjetointi ja suunnittelu, veneen kunnostus ja varustelu, turvallisuus, kartat, oppaat, navigointilaitteet ja -ohjelmat, sää ja vuorovesi, vakuutukset, luvat ja pätevyydet, rokotukset ja reseptit, reittisuunnittelu ja kiinnostavat paikat matkan varrella… Henkisestä valmistautumisesta puhumattakaan! On aika vaikea ennalta kuvitella, millaista on luopua pysyvästä kodista tukevalla maaperällä ja siirtää koko omaisuutensa ja elämänsä kelluvaan kotiin, vaihtaa turvallinen arki tuntemattomaan ja epävarmaan tulevaisuuteen, säännöllinen toimeentulo säästöillä tai satunnaisilla hanttihommilla elämiseen – ja toisaalta väsyttävä, tasapaksu elämä täydelliseen vapauteen.
Kompassisuunta 180° esittää: s/y Aina
Tätä hetkeä lukijamme ovat epäilemättä odottaneet yhtä malttamattomina kuin Venemessuja! Nyt se hetki on koittanut: on vihdoinkin aika esitellä uusi ja uljas veneemme! Tämän kaunottaren kyydissä ensi kesänä suuntaamme lämpimämmille vesille, kohti etelää – kompassisuuntaa 180° seuraten, kuten blogimme nimikin on alusta asti vihjaillut.
Tekstiä, totta ja videonauhaa – innoitusta ja tietoa merimatkoille
Pimeät illat kuluvat rattoisasti hyvien kirjojen parissa. Saattaa siinä sivussa talven selkäkin taittua vähän nopeammin. Lukemisen lisäksi voi tietysti harrastaa muutakin viihdettä. Me emme ole katsoneet televisiota sen jälkeen, kun viimeinen analoginen lähetys päättyi ja tv-ruutumme alkoi näyttää lumisadetta. Mutta netissä roikkuminen on tietysti käynyt tutuksi, samoin netistä löytyvät blogit, videot ja informatiivisempikin sisältö. Meillä kaikki tämä on sattumoisin ollut pitkään varsin purjehduspainotteista.
Myrskyisää odottelua
Ensimmäinen lomapäivä on jo pitkällä, mutta vielä ei olla matkalla. Veneemme toki jo tempoilee köysissään malttamattomana, mutta emme tohdi lähteä 20 m/s riehuvien tuulenpuuskien riepoteltavaksi. Puhumattakaan siitä, että isoimpien aaltojen korkeus on reilusti puolet veneemme pituudesta. Tietynkokoinen aalto kaataa tietynkokoisen veneen, tähän on olemassa oikein laskukaavakin, mutta näin lomamatkan aattona en ole varma haluanko ottaa siitä selvää. Ehkä on viisaampaa vain pysytellä poissa liian vaativista olosuhteista. Tuulen suunta olisi kyllä todella mieluinen – tänä kesänä mieli halajaa länteen ja on harmillista, ettemme pääse hyödyntämään itätuulia, kun niitä kerrankin olisi tarjolla. Tosin vaikuttaa siltä, että tuulet nykyisin saattavat olla ihan mitä tahansa.