Kolmiloikkaa Välimerellä – Mallorcan ja Sardinian kautta Sisiliaan

Kolmiloikkaa Välimerellä – Mallorcan ja Sardinian kautta Sisiliaan

Almerimarin satamassa odoteltiin kiihkeästi kovien vastatuulten laantumista, jotta pääsisimme jatkamaan matkaamme itään. Kovista tuulista tosin Almerimarissa ei ollut tietoakaan, siellä oli seisova, painostava kuumuus, ja tuntui hassulta että niemimaan toisella puolella saattaisi tuulla 15 metriä sekunnissa. Kun ennuste näytti enää 7 m/s, puuskissa 12 m/s paikkeilla, me lähdimme jatkamaan matkaa.

Meri oli tyyni, mutta kyllä se tuuli vain sieltä niemimaan takaa löytyi. Ja sitä riitti! Tämä oli ensimmäisiä oppituntejamme siitä, miten tuuliennusteisiin kannattaa Välimerellä suhtautua. Tällä kertaa luvattu 7 m/s keskituuli oli oikeasti 12 m/s paikkeilla, aalto terävää ja hakkaavaa, sää upea, kirkas ja kuuma. Tämä sama keli lokakuisena yönä Pohjanmerellä olisi ollut aika hurjaa, mutta paahtava helle ja syvän siniset aallot vaahtopäineen eivät olleet ollenkaan yhtä uhkaavan näköisiä. Mutta kyllä meitä vähän hirvitti, ja päätimme suhtautua hyvin konservatiivisesti veneemme purjepinta-alaan, erityisesti kaikenlaisia niemimaita lähestyttäessä, sillä olimme saaneet jo vähän käsitystä siitä, miten paljon maastonmuodot ja erilaiset muut paikalliset ilmiöt vaikuttavat säähän Välimerellä. Täällä on hyvä seurata orjallisesti sitä tunnettua sääntöä, että reivata pitää heti, kun ensimmäisen kerran mieleen juolahtaa, että kannattaisiko.

Erityisesti pelotti kauhea Tramontana (maestrale, mistral), Alppien kylmästä vuoristoilmasta voimansa saava kova pohjoistuuli, joka moninaisten lähteiden mukaan saattaa iskeä ihan milloin hyvänsä ja vailla minkäänlaista varoitusta. Todellisuudessa asia ei ole aivan näin, sillä Tramontanankin taustalla ovat ihan normaalit sääilmiöt, kuten matalapaineiden kehittyminen tietyille alueille, ja sen ennustaminen on yhtä mahdollista kuin muunkin suuntaisten tuulien. Välimeren hankalat ja epävakaiset tuulet ovat kuitenkin tunnettu ilmiö, ne pitää ottaa tosissaan. Tramontana piiskaa säännöllisesti nimenomaan Baleaarien saariryhmää, mutta me ehtisimme perille ainakin pari-kolme päivää ennen seuraavaa ennustettua pohjoisen puoleista tuulta.

Aluksi matkasimme Afrikan rannikon suuntaisesti ainakin vuorokauden tiukassa luovikulmassa, enimmäkseen moottoripurjehtien, sillä terävä aallokko tyssäsi vauhdin tehokkaasti. Myöhemmin pääsimme kääntämään pohjoiseen, kohti Ibizaa ja Formenteraa, joiden poukamiin olimme merkinneet sopivia ankkuripaikkoja. Mutta saaria lähestyessämme näytti siltä, että pääsisimme mukavasti Mallorcalle asti. Meillä ei ollut erityistä hinkua viettää aikaa Baleaareilla, sillä elokuu kolkutteli jo oven takana, jolloin sesonkihinnat olisivat korkeimmillaan, ankkuripaikat täynnä veneitä ja rannat täynnä lomailijoita. Tiesimme, ettei meillä olisi varaa mennä yhteenkään satamaan, ja myös sen, ettei saarilla käytännössä ole kaikilta säiltä suojassa olevia ankkuripaikkoja. Tuulet ovat myös hyvin vaihtelevia paitsi voimakkuudeltaan, myös suunnaltaan, eivätkä keskellä yötä tapahtuvat ajolähdöt ankkuripaikoilta tuulen äkkiä kääntyessä ole lainkaan harvinaisia.

Mallorcalla halusimme kuitenkin pysähtyä aivan erityisestä syystä: siellä sattui olemaan lomailevia tuttavia! Niinpä, kun olimme heinäkuun 27. päivänä, kolmen vuorokauden etapin jälkeen onnistuneesti ankkuroineet kovassa tuulessa Palma de Mallorcan läheisyydessä sijaitsevaan rantapoukamaan ja vetäneet henkeä päivän, pari, soudimme jollalla rantaan ja ajoimme bussilla Palman keskustaan ystäviämme tapaamaan. Mikä hauska jälleennäkeminen, ja miten mukavaa oli kävellä ja oikoa jäseniä kauniissa vanhassa keskustassa. Toisena iltana tutustuimme myös ystäviemme paikallisiin tuttaviin, ja pääsimme maistelemaan ihania paikallisherkkuja asiantuntijoiden johdolla!

Ankkuripaikoilla koettiin sekä dramatiikkaa että leppoisaa vesielämää. Ensimmäinen tukikohtamme oli suojaisa läntisiltä tuulilta, mutta siellä tuntui useilla veneillä olevan pito-ongelmia ankkureidensa kanssa. Iso purjekatamaraani pääsi kokonaan karkuun ankkuristaan omistajiensa lähdettyä jollan kyydissä kaupungille, ja lipui hyvää vauhtia ulos merelle päin, muiden veneiden koittaessa väistellä sitä parhaansa mukaan. Meripelastajat saivat sen onneksi kiinni, ennen kuin mitään pahaa pääsi tapahtumaan, ja illalla sama vene palasi ankkuripaikalle muina miehinä. Yöt sujuivat rauhallisesti, mutta päivisin vesijettejä, muskeliveneitä, suppilautailijoita, puhallettavia uimaleluja ja pulikoivia ihmisiä oli niin tiheässä, että oli suoranainen ihme, ettei yhteentörmäyksiä sattunut. Näimme myös sellaisen määrän valtavan kokoisia miljoonajahteja, ettei se tuntunut oikein todelliselta – isoimmalla niistä oli helikopteri katolla.

Pari päivää myöhemmin tuulet kääntyivät idän puolelle, ja me löysimme uuden suojaisan poukaman lahden vastakkaiselta rannalta. Tämäkin paikka oli vilkas, mutta paljon rauhallisempi kuin ensimmäinen. Täälläkin naapurin ankkuri petti, ja yhtäkkiä metrin etäisyydellä keulastamme kellui iso katamaraani. Tälläkään kertaa ketään ei ollut kotona, mutta joku moottoriveneilijä onnistui kiipeämään kyytiin ja ankkuroimaan veneen uudelleen niin, että se ei enää liikkunut. Me laskimme lisää kettinkiä ja otimme etäisyyttä, ja onneksi illan hämärtyessä veneen miehistö palasi retkiltään ja älysi siirtää veneensä toiseen paikkaan. Ankkurin pettäminen on tietysti meidänkin suuri pelkomme, vaikka toistaiseksi mitään ongelmia ei ole ollut. Aina se on kuitenkin mielessä, ja veneemme sijaintia näyttäviä nettisivuja tulee aika usein vilkuiltua silloin, kun olemme poissa veneeltä. Onhan se kauhea ajatus, että paattimme häipyisi paikalta jälkiä jättämättä, sillä välin kun me olemme viettämässä mukavaa iltaa kaupungilla ystävien seurassa!

Mallorcalla oli mukavaa, vaikka visiitti oli lyhykäinen. Nautimme täysin rinnoin aurinkoisista säistä ja linnunmaidon lämpimästä vedestä uiden ja aurinkoa ottaen. Lähtöpäivänä käväisimme yhdessä satamassakin, jonne saimme parkkeerata veneen (maksua vastaan) pikaisen ruokakauppavisiitin ajaksi ja täyttää vesitankit (maksua vastaan). Välinpitämättömästä palvelusta ja rahastusmeiningistä jäi vähän ikävä maku, ja tuntui ihan hyvältä ajatukselta vaihtaa maisemaa.

Matka jatkui elokuun 2. päivän iltapäivänä. Tuuli oli kevyttä, mutta Palman lahdella oli meneillään purjehduskilpailu, ja jostakin syystä kilpaveneet näyttivät liikkuvan paljon parempaa vauhtia purjein kuin me koneella! Tuuli tavoitti meidänkin painavan matamimme Mallorcan ja Cabreran saaren välistä salmea lähestyttäessä, mutta yhä vain se oli vastainen! Samaa tuulensuuntaa jatkui koko melkein kolmen vuorokauden matkan Italian Sardiniaan asti – luovituulihan se on meille tutuin tuulensuunta, joten eipä siinä muuta kuin leuka rintaan ja vastatuulia päin.

Cabrera

Sardinian lounaisrannikon valot ilmestyivät näkyviin yön pimeydestä elokuun 5. päivän pikkutunneilla. Olisimme perillä ennen auringonnousua, mutta päätimme reippaasti ankkuroida pimeällä – joskushan sekin on tehtävä ensimmäistä kertaa. Ja ensimmäiseksi kerraksi olosuhteet olivat kerrassaan loistavat, sillä tuuli tyyntyi täysin rannikon suojassa, näkyvyys oli erinomainen, eikä paria kalastusalusta lukuunottamatta ollut mitään liikennettä. Karttaan oli merkitty valmiiksi muutama otollinen ankkuripaikka, ja niistä sopivimmalta vaikutti pikku poukama lähellä Calasettan kaupunkia Sant’Antiocon saarella. Poukamassa oli vain kaksi muuta venettä, joten meillä oli yllin kyllin tilaa etsiä sopiva paikka. Ankkuri kalahti pohjaan kello 4:30 aamulla. Aamupäivätorkkujen jälkeen laittelimme jollan vesille moottoreineen, ja ajoimme Calasettan kaupunkiin kunnon italialaisen espresson toivossa. Sitä saatiin, ja pieni markettikin löytyi, josta saimme vähän tuoretta täydennystä ravintoympyrään.

Pari päivää myöhemmin siirryimme tuulten kääntyessä ankkuriin vastarannalle, San Pietron saaren puolelle. Sieltä käsin kävimme Carloforten kaupungissa pesulassa, lounaalla ja ostoksilla, vaikka kolmen mailin aallokkoinen matka ei jollalla käynytkään ihan käden käänteessä. Spiaggia di Guidi oli leppoisa ankkuripaikka, jossa yöpyi ihan kohtalainen määrä veneitä. Päivisin niitä oli moninkertaisesti enemmän, kun lähisatamista tultiin vesielämää viettämään. Mutta meininki oli paljon rauhallisempaa kuin Mallorcalla.

Tuulet näyttivät taas ihan hyviltä, ja niinpä vain kolmen yön pintaraapaisun jälkeen – emmehän itse asiassa astuneet varsinaisen Sardinian saaren maaperälle lainkaan – päätimme jatkaa matkaa kohti Sisiliaa. Sardiniasta jäi kuitenkin mukava vaikutelma, sillä pikkusaaret ja poukamat olivat kauniita ja kaupungit vaikuttivat viehättäviltä. Vesi oli aivan upean turkoosia, ja valkoinen hiekkapohja kuulsi kirkkaasti yli kymmenen metrin syvyydestä. Matkamoodi ei oikein ehtinyt näin lyhyellä pysähdyksellä vaihtua oleilumoodiin, eikä edes kameraa tullut kaivettua esiin laukustaan. Sardinian saldoksi jäi pari räpsäystä kännykkäkameralla.

Delfiini iltauinnilla

Matka Sisiliaan kesti parisen vuorokautta. Pitkiä etappeja oli nyt kertynyt perä perää jo niin monta, ettei sininen horisontti jaksanut oikein enää herättää innostuksen tunteita. Hyvältä tuntui oikeastaan vain se, että tämän etapin jälkeen ehtisimme vihdoin hengähtää ja nauttia jonkin aikaa vain päiväpurjehduksista, tutustua kyliin ja kaupunkeihin ja edetä pikku hiljaa, ajan kanssa. Suunnaksi otimme Sisilian luoteiskolkan. Lähestyessämme rannikkoa iltapäivän navakassa koillistuulessa valikoitui määränpääksi Trapanin kaupunki, jonka sataman suojassa on myös ankkurialue. Tuuli puhalsi kovaa satamassakin, mutta aallokko sinne ei sentään päässyt. Laskimme ankkurin ja se jumahti pohjaan kertayrityksellä. Huh helpotusta!

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: