Browsed by
Avainsana: Elämänmuutos

Elämää – ei mikään Plan B

Elämää – ei mikään Plan B

Viime talven pitkinä, pimeinä iltoina me suunnittelimme suurta seikkailuamme, matkaamme kohti etelää. Köydet irrotettaisiin kesäkuun ensimmäisenä, ja pikaisen Gdanskin pysähdyksen jälkeen ehtisimme kenties vielä kesäkuun aikana läpi Kielin kanavasta. Eipä aikaakaan, kun olisimme jo Englannin kanaalissa, ja sitten menisimme heittämällä yli Biskajanlahden, ennen kuin kesä olisi ohitse.

Köydet irtosivat ensimmäinen kesäkuuta. Gdanskin pysähdys nyt ei ollut ihan pikainen, mutta ennen pitkää matka kuitenkin jatkui kohti Kieliä. Ja Kieliin päästiin. Nyt, melkein kaksi kuukautta myöhemmin, olemme edelleen Kielissä. Mitä oikein tapahtui?

Tämä on purjehdusblogi – jatkokertomus siitä, miten jätimme entisen elämämme taakse, irrotimme ne köydet ja lähdimme kohti tuntematonta. Saattaa olla, että aikaisemmissa kirjoituksissani olen kertonut aika avoimesti kaikesta siitä, mitä moisen elämänmuutoksen tekemiseen liittyy, mutta ihan tarkoituksella en ole kertonut meistä ihmisinä kovinkaan paljon henkilökohtaisia seikkoja. Voihan olla, että joskus niin teen, mutta minusta se ei ole kovin olennaista. Me olemme vain tavallinen keski-ikäinen pariskunta, joka kaipasi muutosta ja ryhtyi ajatuksista tekoihin. Ne lukijamme, jotka eivät meitä tunne, ovat luullakseni kiinnostuneita purjehduksesta ja siitä, minne matkamme vie – ja ne, jotka tuntevat, saanevat tarkempaa tietoa yksityisistä edesottamuksistamme muista lähteistä. Mutta ehkä jonkinlainen selitys matkamme kulusta on tarpeen ja kohtuullista.

Siispä – mitä oikein tapahtui? Pysähdyimme hienoon Baltic Bay -marinaan Laboen pikkukaupunkiin Kielinlahden suulle. Vene kaipasi vähän laittelua, ja Laboen venetelakalta löytyi sesongin kiireen keskeltä tovi sieltä, toinen täältä meidän ongelmiemme ratkomiseen. Taitava elektroniikkaihmemies sai kuolleen autopilottimme ja navigointi-instrumentit heräteltyä henkiin. Veneeseemme asennettiin uudet akut, jotka tuplasivat energiavarastomme kapasiteetin. Sitten asennettiin uusi akkumonitori tarkkailemaan uusia akkuja. Vaihdoimme veneen koko juoksevan rikin. Korjasimme notkuvat ja natisevat lattiat ennen kuin ne ehtivät pettää jalan alla. Ja yhtä ja toista muutakin korjasimme, ja sitten korjasimme vielä vähän lisää.

Mutta tämä loputon erilaisten akkujen, venttiilien, pumppujen, johtojen ja keskusyksiköiden vianetsintä ja korjaus ei rajoittunut pelkästään veneeseen, vaan ihmistenkin alkuperäisosien joukosta löytyi korjattavaa. Ja niinpä me jäimme paikoillemme Laboen satamaan. Heinäkuu oli pian ohi, elokuukin tuli ja meni. Alkusäikähdyksen ja huolen mentyä meitä hiersi epävarmuus siitä, jatkuisiko matkamme vai ei – ja jos jatkuisi, niin mihin suuntaan? Miten myöhään syksyllä Biskajanlahden vielä uskaltaisi ylittää? Miten turvallista Atlantin rannikolla olisi purjehtia Espanjaan ja Portugaliin? Mitä tapahtuisi suunnitelmillemme ehtiä tiettyyn ajankohtaan mennessä Välimerelle? Emmekö ehtisikään nähdä niitä kaikkia mahdollisia saaria ennen talven tuloa?

Miten turhauttavaa! Kielinlahden rannalla saatoimme eturivin paikoilta seurata, miten muut veneet ajoivat ohitsemme ja suoraan Kielin kanavaan. Tai jos joku niistä pysähtyikin, niin vain yöksi tai pariksi, ja sitten heidän matkansa jatkui. Mutta meidän ei.

Yksi pikapysähtyjistä oli suomalainen Ocean Ladies -naisisto matkalla Kanarialta alkavaan ARC-kilpailuun Atlantin yli. Salaperäinen kumiveneilevä suomalaispariskunta auttoi heitä laituripaikan löytämisessä Laboen satamassa, mutta ennen kuin ehdimme enempää tutustua toisiimme, oli Ocean Lady jo Kielin kanavassa.

Mutta eräänä kauniina päivänä tajusin, että mehän olimme nytkin matkalla. Me olemme matkalla! Mitä merkitystä sillä on, ettemme prikulleen noudata jotakin kartalle piirrettyä viivaa? Mitä väliä, ettemme vielä tälläkään viikolla ole tietyssä kaupungissa tai ankkuripaikassa, jonka olemme merkinneet karttaan? Olemme purjehtineet 800 mailin päähän kotoa, koti on jäänyt kauas taakse! Voimme aivan hyvin, aivan oikeutetusti, pysähtyä ja jäädä paikoillemme joksikin aikaa, ilman että sitä on pakko kutsua viivästykseksi. Mistä me muka olemme myöhässä? Lennolta? Ei. Töistä? Ehei! Ei tällä reissulla ole mitään varsinaista takarajaa – korkeintaan se lopullinen deadline…

Siispä ryhdyimme nauttimaan kaikista mukavista asioista ympärillämme sen sijaan, että murjottaisimme ja murehtisimme matkamme mahdollista jatkoa. Eivät kaikki veneet todellisuudessa purjehdi ohitsemme kohti kanavaa, aika monet purjehtivat tällä laajalla lahdella ihan huvikseenkin, tai kilpailevat monissa regatoissa pitkin kesää (tästä lisää seuraavassa blogikirjoituksessa). Ihanat hiekkarannat ovat täynnä ihmisiä, ja rantakaduilla ja -ravintoloissa käy vilkas kuhina. Kielin rannat ovat erityisesti saksalaisten turistien suosiossa, eikä mikään ihme. Täällä on kaunista, vesi on aivan kirkasta ja puhdasta, ja aurinko on hellinyt koko kesän! Kielinlahtea ympäröivät pikkukylät ja -kaupungit ovat viehättäviä ja täynnä elämää, kesäfestareita ja toinen toistaan loistavampia ravintoloita. Vesibussilla pääsee kätevästi paikasta toiseen, ja tietysti meillä on oma pikku jollamme, jonka kanssa voimme tutkiskella lähirantoja omaan tahtiimme.

Mitä kaikkea Kielinlahdella voi nähdäkään? Klikkaa kuvia, niin ne avautuvat isommiksi ja näet kuvatekstit.

Entäpä ihmiset sitten? ”Moin, moin!” meitä tervehditään joka paikassa hyväntuulisesti – taitaapa tuo tervehdys olla täkäläisten hansakauppiaiden tuliainen suomalaisille jo jokusen vuosisadan takaa – ja kaikki ovat ystävällisiä ja avuliaita. Ja täsmällisiä, suorastaan saksalaisen täsmällisiä! Täällä me olemme ammattilaisten käsissä, niin veneet kuin ihmisetkin, kuten osasimme odottaakin. Mutta ihmisten aitous ja sydämellisyys ovat lyöneet meidät ällikällä.

Matkalla siis ollaan, ja kyllä se matka tästä vielä jatkuukin. Pian, jonakin ei-niin-tarkasti ennalta määriteltynä päivänä. Jatkamme etelään, ihan niin kuin alun perin suunnittelimmekin. Mutta suunnitelmista ja niiden pysyvyydestä olemme oppineet yhtä ja toista – erityisesti minä, jolle suunnitelmien teko on aina ollut niin tärkeää. Mutta vastedes teemme vain sellaisia suunnitelmia, jotka voi heivata laidan yli sillä siunaaman hetkellä, jolloin jotakin kiinnostavampaa tai tärkeämpää ilmestyy näköpiiriin. 

Välimeri saa jäädä ensi vuoteen. Ei haittaa! Nyt me ehdimme nähdä matkamme varrella vaikka kuinka monta upeaa paikkaa. Pitkien, monen päivän ja yön legien sijaan teemmekin lyhyempiä päiväpyrähdyksiä, ja voimme pysähtyä milloin vain ja niin pitkäksi aikaa kuin huvittaa. Kuinka paljon meiltä jäisikään kokematta ja näkemättä, jos vain pitäisimme tiukasti kiinni jostakin suunnitelmasta ja purjehtisimme tiukasti viivaa pitkin!

Purjehdusseikkailun ensivaikutelmat – ja Gdansk!

Purjehdusseikkailun ensivaikutelmat – ja Gdansk!

Pitkän talven, vielä pidemmän kevään ja viimeiseen asti viipyneen merijään mentyä koitti vihdoin oikea kesä – jo toukokuussa! Toinen meistä sai hetkittäin nauttia sen lämmöstä moninaisten veneprojektien lomassa sillä välin, kun toinen vielä keskittyi matkakassan viimeisten pennosten kartuttamiseen.

Jos olisimme jääneet hinkkaamaan valmiiksi jokaista yksityiskohtaa, lähtöpäivä koittaisi ehkä joskus ensi vuonna – tai ei ehkä milloinkaan. Keskityimme siis vain oleelliseen: siihen, että moottori, purjeet, riki ja tarvittavat sähkö- ja navigointilaitteet toimivat, ja niin me vain lähdimme! Viimeiset päivät olivat niin kiireisiä, että nyt jälkeenpäin ne tuntuvat menneen kuin sumussa. Niin paljon oli muistettavaa, hankittavaa, asennettavaa, järjestettävää, asunnon tyhjennystä ja siivousta, tavarapaljouden karsimista vielä toistamiseen – ensimmäinen askelhan oli muutto 200-neliöisestä maalaistalosta kaksioon, mutta kaksiosta veneeseen oli melkein yhtä iso urakka. Samaan syssyyn vanha veneemme, pikku Matami, löysi uuden omistajan ja senkin vesillelasku saatiin jollakin ihmeen tavalla järjestymään vielä lähtöviikolle. Kaiken ohessa yritimme ehtiä viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, mutta valitettavan lyhyiksi ne hetket jäivät. Ehkäpä jossakin vähän eteläisemmillä leveysasteilla saamme nauttia vierailevien ystävien ja sukulaisten seurasta pidempään, vailla kiirettä.

Matkamme ensimmäisen legin ennusmerkit eivät olleet varsinaisesti kovinkaan lupaavat. Ensinnäkin matkan alkaminen perjantaina tuottaa jonkin taikauskon mukaan huonoa onnea. Toisekseen purjehdus ja tiukka aikataulu eivät koskaan sovi kovin hyvin yhteen, mutta me toivoimme ehtivämme perille ensimmäiseen pysähdyspaikkaamme Gdanskiin hyvissä ajoin, jotta kolmanneksi miehistön jäseneksi lupautunut ystävämme ehtisi lentää takaisin kotiin ennen lomansa loppua. Kolmas, ja pahin, ongelma oli tietysti se, että emme olleet ehtineet varsinaisesti koepurjehtia venettämme ennen matkan alkua. Yhden viikonlopun pituinen ensireissu lähes tyynessä kelissä muutaman mailin päähän ei ihan täyttänyt vaatimuksia. Mutta moottori vaikutti toimivan, ja muutaman rantautumisen ja laiturista lähdön jälkeen meillä alkoi olla edes hiukan tuntumaa veneeseen.

Siispä matkaan! Lähtö koitti perjantai-iltana 1. kesäkuuta vuonna 2018. Heilutimme hyvästiksi tutuksi käyneelle NJK:n satamalle Helsingin Koivusaaressa, ja kiepaisimme Lauttasaaren eteläpuolitse vielä Vattuniemeen tankkaamaan. Kun lähdimme ulos merelle kohti länttä, oli jo lähes puoliyö. Seuraavana iltapäivänä saavuimme Hankoon, jossa tankkasimme vielä vähän lisää. Samalla tuli laskettua polttoaineen kulutusta, joka yllätti meidät – ihme kyllä positiivisesti!

Auringonnousu Gotlannin lähellä

Hangosta matka jatkui vähitellen reipastuvaan tuuleen, joka kääntyi lounaasta luoteeseen ja alkoi nostaa suurempaa ja suurempaa aallokkoa. Gourmet-ateriat saivat väistyä yksinkertaisemman murkinan tieltä, eikä keulahytissä enää käynyt nukkuminen. Vapaavahti löysi tukevimman asennon salongin sohvalta, jossa kankainen sivulaita piti nukkujan paikallaan, tai perähytin laajalta pediltä, jossa aina jokin reuna tuntui pysyvän muita vakaampana.

Perähytin kodikas ja turvallinen pesä

Gotlannin itäpuolella, kun matkaa oli tehty kolmatta vuorokautta, jouduimme tositoimiin pitämään MOB- eli mies yli laidan -harjoitusta. Onneksi ei sentään ihan oikeisiin tositoimiin, sillä miehestä tai naisestakaan ei sentään ollut kyse, mutta panokset olivat isot kuitenkin. Upouuden pelastuslauttamme teline ei kestänyt merenkäyntiä vaan oli taittunut pohjastaan mutkalle, ja siinä samalla pullauttanut koko lautan kyydistään mereen. Onneksi vieraileva miehistömme jäsen huomasi tapahtuneen heti tuoreeltaan, kun lautta kellui vielä näkyvissä valkoisten vaahtopäiden seassa. Purjeet saatiin äkkiä alas ja pian oltiin poijuhaat ja köydet tanassa lauttaa pelastamassa. Muutaman hiukan ohi menneen lähestymisen jälkeen kiinniotto vihdoin onnistui, mutta painavan lautan saaminen takaisin veneen kyytiin kovassa aallokossa vaati toista tuntia kestäneet ankarat ponnistukset. Isopurjeen puomin ja barduunasta eli apuharuksesta taiotun taljan avulla lautta lopulta saatiin turvallisesti takaisin kannelle, ja sidottua kiinni istumalaatikkoon. Miehistön jo valmiiksi vähiin tiristettyjä voimia vaatinut harjoitus siis onnistui – hyvä me!

Pian lauttaepisodin jälkeen tuuli heikkeni ja kääntyi veneen keulan editse etelän kautta idän puolelle. Sitten se alkoi tasaisesti kasvaa, kunnes Gotlannin ja Gdanskin välisellä suurella ulapalla kävi jo aika navakaksi. Mutta tuulta pahempi oli kuitenkin aallokko. Se nousi korkeaksi ja jyrkäksi, iso aalto toisensa jälkeen vyöryi veneemme perän takaa ja alitse, väliin joku niistä tuli viistommin takalaidalle ja nakkasi paattimme kallelleen. Sisällä tavarat pysyivät enimmäkseen paikoillaan, mutta melkoinen kilinä, kolina ja ryske siellä kävi niiden kolkatessa vuoroin vasten lokeronsa peräseinää, vuoroin koetellessa salpojen ja saranoiden kestävyyttä. Mutta veneemme kulki kaikesta huolimatta omaa, varsin vakaata tahtiansa, eikä meistä kenelläkään ollut kyydissä hätäpäivää. Luottamus veneen kestävyyteen ja merikelpoisuuteen kasvoi hetki hetkeltä.

Kaasulautta Gdanskin edustalla

Iso aallokko seurasi meitä melkein perille Gdanskiin asti. Gdanskinlahtea suojaavan Hel-niemen kärjen jälkeen aallokko vihdoin laantui, ja loppumatka puksuteltiin tyvenessä säässä aamun sarastaessa. Perillä Wisla-joen suulla sijaitsevan pursiseuran satamassa oltiin keskiviikkoaamuna 6.6. klo 06:00. Matka kesti siis melkein täsmälleen 4 ja puoli vuorokautta!

Heti kun köydet oli saatu kiinni laituriin, marssi voipunut mutta onnellinen miehistö niine hyvineen, täydessä purjehduställingissä, viereisellä tontilla sijaitsevan hotellin ravintolaan aamiaiselle. Kylläpä seisovan pöydän antimet maistuivat hyvältä kylmän tonnikalan ja iänikuisten voileipien jälkeen!

Kun aamiaisen jälkeen oli käyty suihkussa ja otettu tunnin voimaunet, tuntui jo taas ihan ihmiseltä, ja teki mieli kaupungille haistelemaan tunnelmaa. Eikä meidän tarvinnut pettyä – Gdanskin vanha kaupunki on kaunis, juuri sopivan kokoinen ja täynnä tunnelmaa, yksityiskohtia ja elämää. Vietimme mukavan illan koko miehistön voimin, ennen kuin seuraavana aamuna kolmannen jäsenemme oli lennettävä takaisin kotiin. Suuri kiitos, Antti! Oli ehdottomasti hyvä päätös värvätä yksi lisäjäsen miehistöön tälle verrattain rankalle matkalle, erityisesti koska kyseessä oli ensimmäinen etappi, suhteellisen tuntematon vene, tottumaton miehistö ja lisäksi vielä kaikki muuttuvat ja yllättävät tekijät, etunenässä tietenkin sää. Kaikki sujui hienosti ja miehistön kesken vallitsi mutkaton ja hyvä henki.

Gdanskin vanhakaupunki

Tarkoituksemme on viipyä Gdanskissa parisen viikkoa – niin kauan kuin venettämme varustellaan Wisla-joen varren venetelakalla. Aurinko paistaa, on täysi kesä. Jokimaisema takakannen ”terassillamme” on rauhoittava, ja bussilla pääsee kaupungin vilinään milloin haluaa. Nyt on aikaa levätä pois matkaväsymys ja menneen syksyn, talven ja kevään ankarat ponnistukset: talon myynti ja muutto, voimia vaatinut päivätyö, veneen kunnostus, järjestelyt, hankinnat, toinen muutto, nelijalkaisen ystävämme poislähtö… Nyt on aikaa myös totutella ajatukseen uudesta elämästä, sen vapaudesta ja ilosta, mutta myös isoista haasteista.

Seuraa meitä myös Facebook– ja Instagram-sivuillamme, ne saattavat olla paremmin ajan tasalla!

Köydet irti!

Köydet irti!

Viimeisiin lähtövalmisteluihin kuului maston ja rikin tarkistus. Ensimmäinen kertani maston huipussa, eikä pelottanut yhtään! Ja mitkä näkymät!

Kun luet tätä, olemme jo merellä! Suunta on etelään, ehkä vähän mutkitellen, ja säätiedoista päätellen ei ainakaan alussa kovin myötäisen tuulen siivittämänä.

Ollaanko valmiina? Ei – siihen menisi hyvinkin vuosi lisää! Mutta riittävän valmiina ensimmäiselle etapille. Seuraavan kerran kirjoitan sieltä, minne päädymme!

Ajantasaisempaa tietoa matkamme etenemisestä saatat löytää myös Facebook– ja Instagram-sivuiltamme!

Katkeransuloinen kevät

Katkeransuloinen kevät

Pitkien, kylmien, työntäyteisten viikkojen jälkeen veneemme oli vihdoin valmis vesillelaskuun. Sen oli pakko olla, sillä isoille veneille varattu suuri nosturiauto oli hommissa vain yhden päivän. Deadlinesta myöhästyminen olisi tarkoittanut todennäköisesti vielä aika paljon kalliimpaa nostokeikkaa, vaikka ei se halpaa hupia nytkään ollut. 

Torstaiaamuna 3.5. kaikki vedenalaiset työt oli kuitenkin saatu valmiiksi – veneen runkokatselmus, kylmälaitteiden harkot ja kaksi kerrosta uutta myrkkymaalia pohjaan, uudet sinkit sinne ja tänne. Vanhoja pronssisia läpivientiventtiilejä oli elvytelty sadan vuoden unestaan. Ja niin veneemme lensi ilmojen halki ja laskeutui vesille helsinkiläiseen rantaan. Mistään ei pulpunnut vettä sisään, joten liinat uskallettiin irrottaa. Kone starttasi, kun ensin oli yhteistuumin laiturinaapureiden kanssa tutkittu miten sitä avainta pitikään kääntää. Ensimmäinen ajomatkamme, pari sataa metriä sumun saartaman aallonmurtajan reunalle omaan poijuun, sujui kommelluksitta, vaikka vene tuntui pikku matamiimme verrattuna kolossaaliselta.

Vesillelaskun jälkeenkin työtä on tehty tauotta. Vielä ei olla purjehduskunnossa, mutta eiköhän sekin hetki joskus koita. Osa projekteistamme on ihan suunniteltuja juttuja, mutta valitettavasti valtaosa sellaisia, joita putkahtelee yllättäen sieltä ja täältä. Välillä on ollut toivoton tunne, että mihin tahansa veneessä koskee, kaikki vain murenee käsiin. Paattimme perusasiat ovat kyllä kunnossa, se on rungoltaan vahva ja järeä, ja kaikin puolin hyvin rakennettu. Mutta sitä ei ole taidettu oikein jaksaa pitää kunnossa. Monta sellaista osaa tai järjestelmää, joita pitäisi muistaa huoltaa tai vaihtaa aika ajoin, on rikkouduttuaan tai puhki kuluttuaan vain jätetty paikoilleen niine hyvineen ja ehkä veneilty sitten vähän vähemmillä mukavuuksilla.

Uusi hella on jo tositoimissa, vaikkei vielä ole ihan löytänyt paikkaansa!

Meille veneestä tulee kuitenkin ihan näinä päivinä pysyvä koti. Me emme uskalla leikkiä vanhojen kaasuletkujen tai puhki ruostuneiden hellan polttimoiden kanssa, vaan ostimme uudet letkut ja hellan. Mutta emme saa korjattua rikkoutunutta painevesiputkea, koska veneemme amerikkalaisia osia ei Suomeen enää ehdi tilata ja kotimaiset eivät sovi. Niinpä joudumme osittain tulppaamaan putkiston, mutta ehkä saamme vielä keittiöön veden – ja mielellään myös lämpimän veden! Toinen vessa on ehkä pysyvästi tukossa, kunnes jossakin etelämpänä ehdimme remontoimaan sen, mutta onneksi luksuspaatissamme on kaksi vessaa. Ainakaan omasta mielestäni kaksi vessaa ei enää missään nimessä ole tyhmä keksintö taikka kerskakulutusta, vaikka ehkä aiemmin olisin voinut ollakin sitä mieltä!

Osaatko arvata, kumpi on meidän?

Lämpimien kesäsäiden helliessä rannoilla ja puistoissa käyskenteleviä ihmisiä olen itse viettänyt aika monta päivää roikkuen vyötäröä myöten jääkaapissa ja pakastimessa. Kylmälaiteasennuksemme alkaa olla kylmäbokseihin asennettavia lauhduttimia vaille valmis. Koska veneessämme on amerikkalaiseen tyyliin varsin isot kylmäboksit, päädyimme energiatehokkaaseen vesijäähdytteiseen Frigoboat-järjestelmään. Kirjoitan siitä lisää sitten, kun meillä on jonkin verran käyttökokemusta. Oheisista kuvista näkyy kuitenkin jäähdytyksen periaate: rungon ulkopuolella olevien pronssilevyjen (ne eivät siis ole veneen pohjaan pahan päivän varalle kiinnitettyjä kultaharkkoja) sisällä kulkevissa putkissa kylmäaine matkaa sieville pikku kompressoreille, jotka sijoitimme pienen keittiönkaapin pohjalle, ja niistä eteenpäin lauhduttimiin, jotka kiinnitetään kylmäboksien sisälle.

Palkkioksi kovasta työstä saamme sentään nauttia merinäköalasta ja raittiista ilmasta, auringonlaskuista ja ulkona grillaamisesta. Veneessä on kotoisaa ja raikasta nukkua, ainakin nyt kun yöt vielä ovat viileitä. Rannassa on suihkut ja saunat, ja metroasemalle kivenheitto. Viimeiset viikot kotimaassa vietämme siis kiinteistötikapuiden ylimmällä puolalla – se on se sijainti!

Mutta yksi on joukosta poissa…

… ja sen myötä koko jäljellä oleva laumamme eksyksissä ja vajaa. Ilon pilkahdukset ovat vielä harvassa, mutta tiedän, että ne vielä voittavat – eikä vähiten siksi, että saimme nauttia niin hienon olennon seurasta ja läsnäolosta näinkin kauan. Ihan kunnollisen koiranelämän verran, vaikka se niin ohikiitävältä hetkeltä ihmisestä tuntuukin. Mielellämme olisimme jakaneet tämän tulevankin seikkailun nelijalkaisemme kanssa, mutta sen elämä tuli valmiiksi ja se lähtikin ihan omaan seikkailuunsa ilman meitä. Ihmisen vaikea tehtävä on hyväksyä, että jonakin päivänä se on edessä, ja saatella rakas laumatoveri turvallisesti matkaan.

Nelijalkainen ystävämme, kumppanimme ja miehistömme itseoikeutettu jäsen totteli nimeä Sisu – silloin, kun irlantilaiselta jääräpäisyydeltään viitsi ketään totella. Eikä sen vanhemmiten ja suurta viisauttaan enää tarvinnut suorittaakaan mitään niin koiramaista kuin totteleminen. Sen tummista silmistä saattoi lukea kysymykset ja vastaukset. Sanoja ei tarvittu – eikä se niitä olisi viimeisinä vuosinaan enää kuullutkaan.

Sisu oli nimensä mittainen mies. Tuskin koskaan on ollut, eikä varmasti enää tule, yhtä tinkimättömästi omaa laumaansa, taloaan, kyläänsä, mainettaan ja kunniaansa puolustavaa äijäkoiraa. Sellainen pelottomuus on hurjaa katseltavaa, mutta tahtomattaankin sitä täytyy ihailla. Enpä olisi osannut arvata pientä karvapalleroa nimetessäni, millainen enne keksimäni nimi olisi.

Hienon kennelnimensä Sisu kuitenkin sai leppeiden länsituulien Zephyr-jumalalta. Ja leppeä länsituuli se olikin meille ihmisilleen, ja kaikille muillekin ihmisille, varsinkin lapsille. Ja tietysti tyttökoirille! Sen elämän täyttymys, kaiken sen uhoamisen takana, oli saada olla yhdessä ihmistensä kanssa, vaikka nämä keksivätkin ties mitä kummallisuuksia. Niin kuin nyt vaikka purjehtiminen! Ei järjen hiventä – mutta yllättäen mokoma harrastus tarjosi koiranpojallekin uusia, hienoja elämyksiä. Merituulen mukana kulkevia tuoksuja, uusia tuttavuuksia saarten rannoilla, oman veneen ylpeää vartioimista tunkeilijoilta, ja parasta kaikesta: kun sai lauman kanssa käpertyä illalla pieneen kajuuttaan, ja sai aina nukkua jonkun kanssa selkä selkää vasten.

Miehistö – etevä, kätevä ja muodollisesti pätevä

Miehistö – etevä, kätevä ja muodollisesti pätevä

Suuren purjehdusseikkailun suunnitteleminen käy melkein työstä. Siihen liittyy monta isoa teemaa ja kokonaisuutta, jotka ovat käytännössä kaikki meille uusia ja tuntemattomia asioita. Budjetointi ja suunnittelu, veneen kunnostus ja varustelu, turvallisuus, kartat, oppaat, navigointilaitteet ja -ohjelmat, sää ja vuorovesi, vakuutukset, luvat ja pätevyydet, rokotukset ja reseptit, reittisuunnittelu ja kiinnostavat paikat matkan varrella… Henkisestä valmistautumisesta puhumattakaan! On aika vaikea ennalta kuvitella, millaista on luopua pysyvästä kodista tukevalla maaperällä ja siirtää koko omaisuutensa ja elämänsä kelluvaan kotiin, vaihtaa turvallinen arki tuntemattomaan ja epävarmaan tulevaisuuteen, säännöllinen toimeentulo säästöillä tai satunnaisilla hanttihommilla elämiseen – ja toisaalta väsyttävä, tasapaksu elämä täydelliseen vapauteen.

Oottekste jotenkin tärähtäneet?

Ystäviä ja tuttuja tuntuu kiinnostavan, mitä matkan jälkeen aiomme. Siitä meillä ei ole aavistustakaan! Emmehän edes tiedä, milloin tuo maaginen matkan jälkeen mahdollisesti koittaa, alkaako se parin, kolmen vai kymmenen vuoden kuluttua – vai ei ollenkaan? Sen näkee sitten, sen paremmin emme osaa vastata. Mutta ymmärrän kysyjiä hyvin. Olen itsekin periaatteessa varsin turvallisuushakuinen, haluan tietää asioista hyvissä ajoin etukäteen, suunnitella huolellisesti, enkä pidä äkillisistä muutoksista. Normaalissa elämässä irtiotot ovat viikon tai kenties kuukauden mittaisia, ja niillä on selkeä alku ja loppu – loman jälkeen koittaa arki ja elämää on suunniteltava eteenpäin. On helppo turvautua rutiiniin ja tasaiseen menoon. Ei ihme, että lähtöpäätöksemme voi tuntua hullulta ja vastuuttomalta ja panee epäilemään, olemmeko ihan järjissämme. Mutta emme me täysin pelottomina hyppää tuntemattomaan, kyllähän se hirvittää! Toisaalta me kumpikin olemme silloin tällöin tarttuneet sattumalta tarjoutuneeseen tilaisuuteen, ja tehneet ratkaisevia elämänmuutoksia ennen tätäkin. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, tavalla tai toisella – ainakin tuntuu helpottavalta ajatella niin.

Mikä se teidän suunnitelma nyt sit ihan oikeesti on?

Matkasuunnitelmamme kiinnostavat tietysti myös. Niidenkin suhteen kaikki on vähän niin ja näin. Haluamme nähdä ja kokea paljon kaikenlaista, uusia maisemia, historiaa, luontoa, lämmintä vettä ja aurinkoa. Vaikka moni pitkän matkan purjehtija on ehdottomasti sitä mieltä, että reittisuunnitelma on oltava ja sitä noudatettava, me olemme lähdössä matkaan ihan eri mentaliteetilla. Emme lähde suorittamaan – emme kerää maileja, maita emmekä merten ylityksiä – mutta emme myöskään halua jumahtaa pummeiksi jonnekin ankkurilahdelle ja jättää matkaamme sikseen. Ehkä meille sopivin tapa edetä on suunnitella jonkinlainen alustava kehys aina joksikin aikaa eteenpäin, ja antaa matkan rönsyillä sen ulkopuolelle suuntaan jos toiseen, sen mukaan mikä kiinnostaa, ihastuttaa, inspiroi.

Matkan ensimmäinen etappi on päätetty, se on Välimeri. Toki matkalla sinne on lupa ja toivottavaakin pysähdellä ja tutkia kiinnostavia paikkoja. Biskajanlahden ylitse haluamme kuitenkin ehtiä hyvissä ajoin ennen syysmyrskyjä, ja sitten talven tullessa etsimme hyvän paikan, jossa pidellä kovia tuulia ja sateisia säitä. Ehkä ehdimme matkustella vähän myös maitse, nähdä vanhoja, kauniita kaupunkeja, taideaarteita ja kulttuuria, jylhää vuoristoa ja kumpuilevia oliivilehtoja. Kenties toiveena on löytää myös takaisin niille innoituksen ja harrastuneisuuden juurille, jotka nuorena saivat kuvittelemaan itsestään ja omasta tulevaisuudestaan jotakin luovempaa kuin mitä siitä sitten tuli. Kun mieli, silmät ja kädet saavat täyden vapauden ja aikaa, eihän sitä koskaan tiedä, mitä ne alkavat kehitellä. Sen ainakin jo tiedän, ettei luovuuteni jaksa eikä ehdi kukkia kiireisessä arjessa. Joku toinen osaa löytää sille aikaa hetken sieltä, toisen täältä, mutta minä en siihen pysty.

Voispa itekin noin vaan purjehtia jonnekin auringonlaskuun vailla huolen häivää!

Suurin osa matkan suunnittelusta ja järjestelystä on aika käytännönläheistä ja teknistä puuhaa sekä paperitöitä. Veneen varustelu on vaativaa hommaa, se ei käy niin helposti, että menee venemessuille tai venetarvikeliikkeeseen, hankkiutuu eroon rahoistaan ja saa tilalle erinäistä tavaraa. Ei – erilaisten varusteiden ja teknisten laitteiden kirjosta pitäisi saada selville monenmoisia asioita: miten ne asennetaan, paljonko ne tarvitsevat virtaa tai paljonko ne tuottavat virtaa – ja millaista virtaa – ovatko ne laadukkaita ja kestäviä, sopivatko ne juuri meidän käyttötarkoitukseemme, minkä muiden järjestelmien kanssa niiden tulisi puhua samaa kieltä ja miten tämä kaikki saadaan aikaiseksi. Ja vielä sekin, tarvitaanko niiden käyttämiseen mahdollisesti lupia ja pätevyyksiä.

Yksin merellä on ensisijaisesti pidettävä huoli itsestään, siksi kaikki turvallisuuteen liittyvä varustautuminen on tärkeää. Täytyy suunnitella, miten toimitaan erilaisissa tilanteissa, on opeteltava erilaisia taitoja ja varusteiden käyttämistä hyvän sään aikana jotta varmasti osaa sitten kun on pakko. On totuteltava siihen ajatukseen, että apu ei saavu minuuteissa, jos jotakin käy. Kummankin on osattava tarpeen vaatiessa hoitaa yksin kaikki tehtävät veneessä ja purjehtia se turvallisesti satamaan, jos toinen meistä sairastuu tai loukkaantuu. Voihan tavallisessa arjessakin sattua mitä vain – tieliikenne on paljon vaarallisempaa kuin merenkulku ja tapaturmia sattuu eniten kotona. Jostain syystä sitä vain harvoin tulee ajatelleeksi, mutta asiat muuttuvat hyvin konkreettisiksi siinä vaiheessa, kun veneeseen pitää valita pelastuslautta, hätälähetin, kiinnitysvaljaat tai myrskyankkuri.

En ole merenkävijänä kovinkaan kokenut. Sen vuoksi olen halunnut hakea oppia kursseilta – ja varmaan myös sen takia, että satun vain olemaan tyyppiä, joka tykkää käydä kursseja. Joku muu uskaltaa lähteä säätämään omin päin ja oppimaan kantapään kautta, mutta minulle asioiden opiskelu ensin tuo varmuutta käytännön tekemiseen. Pari vuotta sitten, kun suunnittelin ensimmäisen purjeveneemme hankintaa, kävin Meriturvan pelastautumiskurssin. Mieheni toimi aikoinaan vuosikymmenen ajan Meripelastusseuran aluksen miehistössä, joten hänellä on kyllä käytännön kokemusta ihan oikeiden ihmisten pelastamisesta ihan oikean myrskyn keskeltä, mutta itse halusin lähestyä asiaa vähän hallitummissa olosuhteissa. Kurssi oli erittäin hyvä ja mieleenpainuva, ja sen käytyäni olen toden totta osannut kiinnittää huomiota turvallisuuteen – ja aivan erityisesti siihen, kuinka tärkeää on pysyä veneen kyydissä! Laidan yli pudonneelle ei pelastusrenkaista ja hälytyslaitteista ole juuri mitään hyötyä yön pimeydessä tai silloin, kun tuuli on kovaa ja aallokko suurta.

Pitäiskö teidän käydä joku parisuhdekurssi myös?

Ensiaputaitojakin olen hiljan käynyt opettelemassa EA1-kurssilla. Myös radiokurssit sivuavat turvallisuusteemaa – veneessämme olevia VHF- ja SSB-radioita voi käyttää paitsi hätätilanteissa, myös säätietojen hankkimiseen, sekin erittäin oleellinen osa turvallista matkapurjehdusta. Veneen radiolaitteet muodostavat radioaseman, joka vaatii luvan, ja aseman käyttäjä tarvitsee oman pätevyystodistuksen. Varmuuden vuoksi hankin vielä Kansainvälisen veneenkuljettajan lupakirjan, jotta paperimme olisivat varmasti kunnossa, jos jokin maa sellaista lupaa keksisi alkaa vaatia myös suomalaiselta omaa venettään purjehtivalta kipparilta. Veneen monenmoinen paperisirkus on tietysti vielä oma asiansa, ja lisäksi tarvitaan yhtä ja toista tarkastusta vakuutusta varten.

Käytännön veneremonttitaitoja ehdimme vielä hankkia kevään mittaan, sillä aikomuksenamme on asentaa veneeseen uudet kylmälaitteet ja aurinkopaneelit säätimineen, sekä tehdä jonkin verran muutoksia ja lisäyksiä sähköjärjestelmään, akkuihin, elektronisiin laitteisiin ja mahdollisesti hiukan wc- ja septitankkiosastollekin. Sähköstä ja putkihommista meillä onneksi on jo hyvää kokemusta viime keväältä, jolloin käytännössä uusimme pikku paattimme kaikki järjestelmät. Hinkkaus-, puunaus- ja lakkaushommat ynnä istuintyynyt ja verhojen rypytykset säästetään toimettomiin, kiireettömiin päiviin, kun veneemme lekottelee ankkurissa jossakin pittoreskissä lahdenpoukamassa.

Me ollaan teistä kyllä oikeesti tosi ylpeitä!

Seuraavaksi lienee korkea aika kaivella esiin kartat, mittaharppi ja vuorovesitaulukot. Rannikkolaivurikurssista on meillä molemmilla toistakymmentä vuotta aikaa, eikä näitä vaativampia navigointitaitoja ole tullut harjoiteltua sen koommin – kesäinen päiväpurjehdus kun onnistuu aika paljon yksinkertaisemmilla konsteilla. Lähtö tuntuu vielä kovin kaukaiselta, vaikka todellisuudessa se ei sitä ole. Paukkupakkaset ja paksu jää rannassa veneemme talvehtimispaikan edustalla eivät vain anna vielä vihjeitä siitä, että kevät pian koittaa. Mutta kyllä meille vielä kiire ehtii tulla, ennen kuin olemme valmiina lähtöön!

Lainaukset ovat kuulemiamme kommentteja, mitään sensuroimatta ja lähteitä paljastamatta!

Jos haluat lisätä omasi joukon jatkoksi, kommentoi ihmeessä!

Kompassisuunta 180° esittää: s/y Aina

Kompassisuunta 180° esittää: s/y Aina

Tätä hetkeä lukijamme ovat epäilemättä odottaneet yhtä malttamattomina kuin Venemessuja! Nyt se hetki on koittanut: on vihdoinkin aika esitellä uusi ja uljas veneemme! Tämän kaunottaren kyydissä ensi kesänä suuntaamme lämpimämmille vesille, kohti etelää – kompassisuuntaa 180° seuraten, kuten blogimme nimikin on alusta asti vihjaillut.

Saanko esitellä: purjevene s/y Aina

Vuodenvaihteessa kirjoitin pohdintojamme siitä, millaisesta veneestä haaveilimme ja mitä ominaisuuksia pidimme tärkeinä. Tätä ”listaa” koostimme pari vuotta, siitä alkaen kun hankimme ensimmäisen purjeveneemme. Tänä aikana lista muuttui ja muokkautui samalla kun me opimme lisää purjehduksen ja veneen omistamisen käytännöistä ja opiskelimme monenlaista tietoa ja teoriaa veneistä ja purjehtimisesta kaikista mahdollisista lähteistä. Eikä lista vieläkään valmis ole. Vene on nyt hankittu ja monta asiaa on sen myötä lyöty lukkoon, mutta useampi juttu ratkeaa vasta sitten, kun ollaan matkalla. Emmehän vielä voi tietää, millaista vakituinen eläminen veneessä tulee olemaan, emmekä osaa kuvitella kaikkia paikkoja, säitä ja olosuhteita joita matkalla kohtaamme.

Koska aikomuksena ei ole heti suin päin rynnätä minkään valtameren ylitse vaan edetä askel kerrallaan, saaristo- ja rannikkopurjehduksesta muutaman vuorokauden avomerilegeihin ja joskus sitten myöhemmin vaativampiinkin suorituksiin, ehdimme suunnitella ja toteuttaa varustustakin osin vasta matkan varrella. Olisihan se toki mukavaa, että veneessä olisi kaikki mahdollinen varustus, jokainen nippeli, nappeli ja vitkutin paikoillaan, yhteydet valmiina merten yli ja kaikkiin taivaankappaleisiin, ja miehistö päästä varpaisiin puettuna sesongin tyylikkäimpiin väreihin, kun matkamme alkaa. Mutta meille tärkeintä on, että vene on matkakunnossa ja turvallinen, ja että meillä on toimintavarmat konstit navigoida sinne, minne nyt sitten ikinä olemmekaan menossa. Muu järjestyy sitten ajallaan. (Jos olet sponsori ja haluat ehdottomasti pukea meidät sesongin väreihin, se kyllä sopii meille oikein hyvin!) On turhaa käyttää rajallisia resurssejaan vaikkapa kalliiseen eletroniikkaan, jos alkuun pääsee sillä, mitä veneessä on jo valmiina. Voihan uusi hankinta osoittautua ihan turhaksi, ja parin vuoden päästä sekin jo on “vanhaa” tekniikkaa. 

Teimme kaupat Aina-veneestämme jo joulun alla. Olen siitä asti toivonut ja odottanut, että minulla olisi siitä hyviä, edustavia valokuvia esiteltäväksi lukijoillemme, mutta kamerani ei toistaiseksi ole suostunut matkustamaan veneen luo ja ottamaan niitä. Ruman pressun alla ankealla, tuulisella kentällä kököttävä vene ei liioin ole erityisen kuvauksellinen, ja sisälläkin on nuhjuista ja hämärää. Esiteltäköön perheemme uusin jäsen siis vanhoilla myyntikuvilla ja parilla näpit jäässä räpsäistyllä ulkokuvalla. Toivon mukaan viimeistään keväällä alkaa syntyä kuvaamisen aihetta!

YllätyS, yllätyS –  S & S!

Veneemme on amerikkalaisen Sparkman & Stephensin huipputoimiston suunnittelema Stevens Custom 40. Niitä valmistettiin vain kymmenkunta Queen Long Marine -veistämöllä Taiwanissa. Kuten ”isosiskonsa”, paljon suositumpi Stevens 47, se suunniteltiin vaativaan matkapurjehdukseen. Molempia oli myös Karibialla charter-veneinä Bill Stevens -nimisen charteryrittäjän lipun alla, ja veneet nimettiin hänen mukaansa. Oheisesta linkistä löydät veneiden esitteen. Myöhemmin Queen Long jatkoi Stevens 47 -veneiden valmistusta nimellä Hylas 47. Hylas-veneitä valmistetaan edelleenkin – ne löytyvät tämän päivän venemarkkinoiden luksusskaalan yläpäästä.

Sparkman & Stephens – Stevens Custom 40

Meidän veneemme on nimensä mukaisesti 40-jalkainen eli noin 12 metriä pitkä. Se edustaa hyvää vuosikertaa 1983 ja sillä on jo plakkarissaan ainakin yksi Atlantin ylitys. Se on selvästi vahvaa, jämäkkää tekoa, ja vaikka aika ja sääolot ovat haalistuttaneet kylkien kiiltoa ja taidokkaasti rakennettua mahonkisisustusta, voi nähdä, että vene on yksityiskohtiaan myöten mietitty ja suunniteltu nimenomaan matkapurjehdusta ajatellen. Vene on runkomuodoltaan syvä ja pyöreä, siinä on pitkähkö eväköli joka on kiinteä osa runkoa, ja iso peräsin kiinnittyy täysipituiseen skegiin. Se on kutteritakiloitu, eli siinä on kaksi purjetta keulassa – isompi, varsin ylös leikattu keulapurje ja sen takana pienempi kutteripurje. Veneemme pitäisi olla kovassa kelissä juuri sellainen vakaa ja rauhallinen, mutta varsin nopea, kuten S & S -veneet tapaavat olla – samasta syystä moni suomalaispurjehtija on valinnut pitkän matkan veneekseen klassikko-Swanin. Vene purjehtii hyvää vauhtia ja mukavasti, luovii varsin hyvin ja toimii myös myötäisillä tuulilla. Tästähän meillä ei itsellämme ole vielä varsinaisesti kokemusta, sillä teimme rohkeasti kaupat paatin jo seistessä talviteloillaan, mutta olemme haastatelleet perusteellisesti entistä omistajaa ja paria venetuntijaa. Lisäksi olen onnistunut löytämään ainakin yhden Stevens 40 -veneen, joka perhemiehistöineen purjehtii maailmalla. Voit katsoa heidän Youtube-esittelyvideonsa – veneen “pohjaratkaisu” on täsmälleen samanlainen kuin meillä.

Sparkman & Stephens – Stevens Custom 40. Kuvasta poiketen meidän veneessämme ei ole kääntököliä vaan köli on syvempi ja kiinteä.

Astu laivaan!

Veneemme ohjaamo, eli istumalaatikko tai sitloora, sijaitsee keskellä venettä, eikä perässä, kuten purjeveneissä useimmiten. Ainakin Suomessa keskiohjaamoveneet ovat aika harvinaisia – tunnetuimpia ovat tietysti Hallberg-Rassyt, joiden isommissa malleissa on lähes aina keskiohjaamo. Etuna tästä on ainakin hyvä näkyvyys joka suuntaan, ja tietysti sisätilojen kannalta se, että näin muodostuu tilava ja täysikorkuinen perähytti.

Portaita pitkiin pääsee avotilasta veneen “olohuoneeseen” eli kaiketi virallisesti salonkiin, jossa on iso taittopöytä ja sen molemmin puolin mukavat sohvat. Salongista perähyttiin pääsee kahta kautta – vasemmalta eli paapuurin puolelta käytävämallisen keittiön läpi, tai styyrpuurin puolelta wc- ja suihkutilan kautta. Wc:tä voi siis kätevästi käyttää sekä perähytistä että salongista käsin, ja märät vaatteet voi helposti heti sisään tullessaan ripustaa suihkutilaan kuivumaan. Styyrpuurin puolella on lisäksi ihan hyvän kokoinen navigaatioasema laitteineen ja sähkötauluineen. Keulassa on vielä “vierashuone”, jossa on tietysti se perinteinen V-muotoinen sänky, ja makuuhytin kyljessä toinen, pienempi wc. Tuleva kotimme on siis kompakti asunto, jossa on 3 h + k + 2 wc + kph – ja parasta siinä on tietysti sijainti, sijainti ja sijainti!

Alla on Pinterest-taulu veneemme myyntikuvista. Tämänhetkinen vaikutelma ei ole ihan näin siisti, mutta kenties pelkkä kunnon jynssäys ja uudet vaha- ja lakkakerrokset riittävät tuomaan eleganssin esiin!

Tekniikkaa ja varustelua

Sisäänkäyntiportaikon alla sijaitsee moottori, joka on nimeltään Yanmar. Siinä on 50 hevosvoimaa ja se on asennettu veneeseen 2000-luvun alussa. Käyttötunteja on vähän ja kone on vielä sellaista “vanhan hyvän ajan” mallia, jossa ei ole turhanpäiväistä tietotekniikkaa. Moottoriin pääsee käsiksi joka puolelta, joten sitä on helppo huoltaa. Navigointielektroniikka veneessä on enimmäkseen yli 10 vuotta vanhaa, mutta edelleen käyttökelpoista. On hyvä autopilotti, tutka, gps, epirb sekä vhf- ja ssb-radiot. Veneen peräpeilissä komeilee Hydrovane-tuuliperäsin, joka ohjailee venettä avomerellä viemättä ampeeriakaan virtaa. Salongissa on dieselkamina, jollaiselle olisi ollut ainakin viime kesänä käyttöä Suomen saaristossa. Purjeita on kaksi täyttä purjekertaa, myrskypurje sekä kevyen tuulen genaakkeri eli pallopurje. Purjeet ovat Loviisassa Doylellä katsastettavana, ja ovat kuulemma ihan kelpo kunnossa. Huh huh, ainakin sen asian suhteen voimme huokaista helpotuksesta, sillä uudet purjeet eivät ole halpoja!

Mutta vielä riittää varusteltavaa, vaikka pysytelläänkin ihan välttämättömyyksissä. Nykypäivänä aurinkoenergia on niin edullista ja tehokasta, että sitä on ilman muuta järkevintä käyttää veneen laitteiden tarvitseman sähkön tuotantoon. Aurinkopaneelit ovat siis ostoslistalla, ja niitä varten meidän täytyy teettää veneen peräkannelle kaari, johon ne voi kiinnittää. Veneen mukana tullut pelastuslautta on vanha ja huollon tarpeessa, mutta harvinaista merkkiä jota huoltaa koko Euroopassa vain yksi italialainen firma. Lautta saa siis mennä vaihtoon. Venemessuilta löytyi hyvä tarjous uudesta lautasta, jonka posti toivottavasti tuo meille piakkoin. Sitten on tietysti suuri, valtava ankkurikysymys! Jos olet seurannut koskaan kansainvälistä purjehdusaiheista keskustelupalstaa, tiedät varmaankin, miten kiihkeitä puheenvuoroja eri merkkisten ankkureiden puolustajat ja vastustajat käyvät! Meidän veneemme keulasta löytyy perinteinen CQR, joka on kelpo ankkuri Itämerellä, mutta ei välttämättä toimi vaihtelevissa olosuhteissa maailmalla. Jos sinulla on tähän asiaan – tai mihin tahansa muuhunkin – perusteltu kanta tai suositus, jätä toki kommentti! On muutenkin aina mukavaa saada kommentteja ja päästä keskusteluyhteyteen lukijoidemme kanssa!

Entäs sitten ne kompromissit?

Veneemme ruksaa vaatimuslistamme ruuduista hämmästyttävän monta – pari sellaistakin, joita emme uskoneet mahtuvan lähellekään budjettiamme, ja yhden hartaan toiveen jota en edes uskaltanut kirjoittaa mustalla valkoiselle – mutta kai nyt jokin asia jäi kaihertamaan? No, veneessämme on maston sisään rullautuva isopurje – sekin muuten runsaasti eriäviä mielipiteitä herättävä aihe! Pääsääntöisesti ne, joilla sellaista ei ole, eivät sellaista koskaan huolisikaan, mutta ne, joilla sellainen on, ovat siihen varsin tyytyväisiä. Mene tiedä! Sen käyttö tietysti vaatii opettelua ja toimintavarmuus hyvää huolenpitoa, mutta samahan koskee kaikkia teknisiä laitteita. Sanoisin, ettei tässä tapauksessa tunnu kovinkaan pahalta tehdä moista myönnytystä. Toinen pieni puute on kannella sijaitsevan säilytystilan vähyys. Ankkurikettingille on toki hyvän kokoinen boksinsa, mutta istumalaatikon penkkien alla ei ole sellaisia valtavia säilytystiloja kuin monissa muissa veneissä. Meillähän se tila on hyödynnetty sisäpuolella – koko veneessä on täysi seisomakorkeus. Ehkä ongelmaan löytyy ratkaisu, kunhan tarpeeksi lyömme viisaita päitämme yhteen.

Vaatimuslistamme varustepuoli on tietysti vielä vajaa, mutta muuten veneemme aika lailla vastaa niitä toiveita ja vaatimuksia, joita ehdimme parin vuoden aikana pohtia. Aika ihmeellistä, vai mitä?

Luemme erittäin mielellämme palautetta ja ajatuksia lukijoita ja vastaamme niihin – älä siis epäröi kommentoida!

Purjehtimaan maailmalle – Se Oikea vene

Purjehtimaan maailmalle – Se Oikea vene

Ensimmäinen askel kohti suurta purjehdusseikkailua on otettu. Viime kerralla kirjoitin siitä, miten haave ja ajatus purjehduksesta syntyi, ja siitä, kun ryhdyimme sanoista tekoihin. Entinen elämä maalaisidyllissä sai jäädä, ja uusi on aluillaan. Päätökseen liittyy vielä paljon selvitettäviä asioita – henkisiä, taloudellisia ja käytännöllisiä. Tällä kertaa aion keskittyä enimmäkseen käytännölliseen ja tekniseen puoleen, tarkemmin sanottuna sopivan veneen valintaan ja varusteluun.

Veneen valinnassa joutuu tasapainoilemaan järjen ja tunteen välillä. Päätös on tehtävä kaiken saatavilla olevan tiedon ja kokemuksen perusteella, eikä saa antautua markkinoinnin ja mielikuvien vietäväksi. Mutta ei tunnettakaan saa kokonaan unohtaa. Veneen täytyy tuntua omalta, aivan samalla tavoin kuin talonkin – siitähän tulee meille koti kenties vuosiksi!

Budjetti – se ainainen budjetti!

Aivan kuten purjehtiminen elämäntapana voi merkitä aivan eri asioita erilaisista taloudellisista lähtökohdista matkaan lähteville, myös veneen hankkimiseen käytettävissä oleva raha määrittelee melkoisesti, millaisia ominaisuuksia veneeltä voi vaatia.

Asketismista…

Jos ihan askeettisimpaan äärilaitaan mennään, niin kyllähän ensiveneellämmekin voisi pidemmälle reissulle lähteä. Onhan saman kokoluokan Albin Vegallakin purjehdittu sekä Luoteisväylän läpi että Kap Hornin ympäri. Siitä, kuinka tarkoituksenmukaista sellainen on, voidaan tietysti kiistellä, mutta meidän pikku paattimme on avomerikäyttöön suunniteltu. Pääsääntöisesti vene kestää aina enemmän kuin sen miehistö. Mutta 25-jalkaisella veneellä isoilla vesillä seikkaileminen kuuluu extreme-urheilun kategoriaan, eikä sellaiseen ole keski-ikäisen täti-ihmisen, tai kovin monen sedänkään, terveellistä ryhtyä kylmiltään.

Toisekseen, pysyvässä asunnossaan olisi mukavaa mahtua seisomaan suorana – myös sateisella säällä, jolloin kattoluukkua ei voi pitää auki! Pieneen veneeseen olisi mahdotonta saada myöskään tarpeeksi säilytystilaa edes välttämättömille tavaroille ja riittävälle määrälle vettä ja ruokaa. Navigointielektroniikalle ei saisi riittävästi virtaa. Kesälomaretkillä nuo seikat eivät tietenkään ole mikään ongelma, mutta ymmärrämme, että Itämeren ulkopuolelle emme pikkuveneemme kanssa oikein voi ajatella lähtevämme.

…luksuksen kautta…

Aloimme siis katsella isompaa venettä. Kompaktissa pikkupaatissa kesälomaa viettäessä sitä mietiskeli, kuinka mukavaa olisi turkoosilla merellä kelluskellessa, jos voisi milloin tahansa majoittaa ison joukon sukulaisia, ystäviä ja tuttavia ylimääräisiin hytteihin. Kyytiin mahtuisi vaivatta myös polkupyöriä, kajakkeja, suppilautoja ja sukelluslaitteita, sekä tietysti paljon ruokaa, vettä ja polttoainetta.

… sittenkin kultaiselle keskitielle

Mutta isossa veneessä on myös isot purjeet, iso moottori, suuri sähkönkulutus – ja kaikki sen vuoksi kalliimpaa ylläpitää ja korjata. Veneen täytyisi olla siis sopiva kompromissi. Sen kokoinen, että kaksi ihmistä mahtuisi asumaan siinä mukavasti – ja ehkä muutama vieraskin aika ajoin, jos meillä vielä siinä vaiheessa sattuu olemaan ystäviä. Mutta miten määritellään sopivan kokoinen vene?

Iso vai pieni?

Jos veneen pituusmitta kerrotaan kahdella, ei saada kaksi kertaa suurempaa venettä. Veneiden matematiikka ei toimi näin. Kaksi kertaa pidempi vene on itse asiassa painoltaan ja tilavuudeltaan kuusi kertaa suurempi. Siinä on myös kuusinkertaisesti pinta-alaa purjeissa ja hevosvoimia moottorissa. Veneiden ostohinnat eivät tietysti noudata samaa lakia. Hyppäys vaatimattomasta pikkuveneestämme seuraavaan, pienten perheveneiden luokkaan, on hintamielessä valtava – kenties nelin- tai viisinkertainen. Isompien kokoluokkien keskinäiset hintaerot eivät ole yhtä merkittäviä, koska varustelu määrittää hintaa yhtä paljon kuin veneen koko. Kolossaalisen paatin voi joskus saada halvallakin, koska sen ylläpito on niin kallista.

Ylläpitokuluissa ja varusteita uusittaessa veneen koon vaikutus on tuntuva.  Purjeet eivät ole ainoastaan paljon suuremmat, ne täytyy myös tehdä vahvemmasta, kalliimmasta materiaalista. Köydet ja vaijerit ovat paitsi pitempiä, myös paksumpia ja voimat, joita niiden täytyy kestää, kasvavat nopeasti veneen koon mukana.

Sopiva koko ei siis välttämättä määräydykään sen mukaan, kuinka suureen veneeseen meillä on varaa, vaan kuinka pienessä pystymme elämään vielä kohtuullisen mukavasti ja riittävästi varustautuneina. Veneen ostohintaa merkittävämmiksi kuluiksi nousevat nimittäin ylläpito- ja korjauskustannukset, jotka meillä on uskollisina matkakumppaneinamme maailman joka kolkassa.

Uusi vai vanha?

Veneen materiaali ja malli ovat olleet meille alusta alkaen varsin selvä asia. Haluamme jämäkän veneen, joka on suunniteltu purjehtimaan vakaasti pitkiä matkoja ja kestämään kovaa keliä. Emme ole vakuuttuneita modernien, kevyiden veneiden ja niiden herkkien peräsimien ja kölien kestävyydestä ja turvallisuudesta. Ne on useimmiten suunniteltu leppoisaan päiväpurjehdukseen ja satamaelämään, ja vaikka sellaisilla veneillä onkin ylitetty valtameriä onnistuneesti, vaativat olosuhteet voivat ajan myötä olla niiden rakenteille liikaa.

Tietysti meidänkin purjehdusmatkamme tulee olemaan enimmäkseen kevyttä päiväpurjehdusta ja ankkurissa lekottelua ja vain pieni osa siitä vaativaa isojen merten ylittämistä. Mutta haluamme matkustaa myös sellaisiin kolkkiin maailmassa, joissa sää ei aina ole leppeä eikä vesi lämmintä – vaikka saattaa olla, että ensi alkuun suuntaammekin aurinkoisemmille leveysasteille – ja sen vuoksi meille on ehdottoman tärkeää, että veneemme on suunniteltu vaativaan matkapurjehdukseen. Vaihtoehdoiksi jäävät siis järeämmin rakennetut umpilasikuituveneet tai teräspurret. Ja koska kumpiakaan ei enää nykypäivänä juuri valmisteta (ainakaan meidän kukkarollemme sopivaan hintaan), ratkeaa kätevästi samalla kysymys veneen ikäluokasta. Purjeveneet ovat tunnetusti naisia, eikä naisten ikää ole kohteliasta tiedustella. Nyt ei kuitenkaan liikuta ihan tytönhupakoiden seurassa, vaan ikähaarukka rajataan jonnekin 1970-luvun ja 1990-luvun lamaa edeltäneen ajan välimaastoon.

Modernien veneiden avaria, valossa kylpeviä asuintiloja emme siis saa, mutta niiden kääntöpuolena on joka tapauksessa ominaisuuksia, jotka ovat meille ehdoton ei: leveä perä ja litteä pohja, jotka saavat veneen mäiskyttämään ikävästi aallokossa ja varsinkin luovilla sekä avarien tilojen turvattomuus avomerellä keikkuessa. Isot ikkunat ovat rikkoutuessaan vaarallisia ja päästävät sitäpaitsi liikaa auringonvaloa veneen sisätiloihin, jolloin tropiikissa väistämättä tarvitaan ilmastointilaite… ja sähköä, generaattori, polttoainetta ja niin edespäin.

Vanhemmissa matkaveneissä on useimmiten paljon rajallisemmat asuintilat kuin saman pituisissa uusissa veneissä, mutta niissä on enemmän säilytystilaa ja isommat vesi- ja polttoainetankit. Se sopii meille. Pitkällisen tutkimuksen perusteella ja käytyämme katsomassa useampaa venettä paikalla tulimme siihen tulokseen, että meille sopivan kokoinen vene on tilaratkaisuista riippuen jotakin 35 ja 40 jalan väliltä.

Hidas vai nopea?

Kevyillä tuulilla modernit, kevyet veneet päihittävät raskaammat avomeriveneet vauhdissa mennen tullen. Kevyitä tuulia on maailman merillä enemmän kuin navakoita, joten emme haluaisi tinkiä purjehdusominaisuuksista siinä suhteessa liikaa. Onhan hyvä matkavauhti myös omalla tavallaan turvallisuustekijä – miksi jäädä myrskyn tielle, jos ehtii sen väistää? Niin tärkeää ei nopeus kuitenkaan saa olla, että sen vuoksi tingitään turvallisuudesta. Jos on kiire päästä valtameren yli, lentokoneella se onnistuu huomattavasti nopeammin.

Toiveidemme vene purjehtii tietysti kelvollisesti kaikilla tuulilla ja tuulensuunnilla. Huonosti luovivan tai liian raskaan ja kömpelön veneen kanssa joutuu turvautumaan liikaa moottoriin, ja me haluamme purjehtia!

Mistä sen löytää?

Meidän toiveidemme mukainen vene poikkeaa aika paljon tavallisen suomalaispurjehtijan veneestä. Kotivesille sopii paremmin kevyt pursi, joka kulkee ketterästi kapeilla saaristoväylillä ja tarjoaa mukavat asuintilat lomaviikkojen retkipurjehdukseen. Sen vuoksi meidän vaatimuksemme täyttäviä veneitä on kotimaisilla markkinoilla aika vähän myynnissä, ja tarkoitukseemme sopivienkin varustelutaso on usein vaatimaton.

Ulkomaiset veneiden myyntipalstat ovat käyneet meille hyvin tutuiksi, ja tiedämme, että hyvin varusteltuja veneitä on kyllä maailmalla – Välimerellä, Floridassa, Karibialla. Yhdessä ainoassa satamassa saattaa olla enemmän myytäviä veneitä kuin koko Suomessa, valmiina vaikka maailmanympärimatkaan, ja paljon halvemmalla kuin pelkät perusveneet meillä.

Mutta miten löytää aikaa ja rahaa toivioreissuille maailmalle? Kun veneenkatsomismatkat jo Kuopioon tai Turkuun tuntuvat hankalilta saada sopimaan aikatauluun, kuinka sitten onnistuisi sopia riittävästi venenäyttöjä yhteen ainoaan lomaviikkoon vaikkapa Floridassa? Ja jos nyt ei ole nimenomaan kiinnostunut lomailusta Floridassa, tuntuisi ikävältä tulla sieltä tyhjin käsin takaisin. Pitäisi ottaa selvää kaupankäynnin käytännöistä eri maissa, ja mitä jos joku viilaa meitä vilpittömiä tolloja linssiin?

Voisipa sopiva vene, tai ainakin suunnilleen sopiva, löytyä Suomesta tai korkeintaan muualta Euroopasta! Vaihtoehtona voisi tietysti olla jokin vaatimaton perusvene, jonka voisi itse varustella, mutta käytettyjenkään varusteiden avulla laskutoimituksista on vaikea saada toivotunlaista loppusummaa. Karvalakkiveneen valtamerikuntoon saattaminen on älyttömän kallista puuhaa!

Onnistummeko löytämään venettä, joka vastaisi vaatimuksiamme ja toiveitamme – edes suurimmalta osin? Kuinka isoja kompromisseja joudumme tekemään? Siitä voin jo piankin kertoa lisää…

Luen mielelläni kommentteja ja vastaan niihin – älä siis epäröi kommentoida!

Jos veneiden ominaisuudet kiinnostavat tarkemmin, olen koostanut niistä tähän ”teknisemmän listan” suurin piirtein siinä järjestyksessä, kuin koemme ne tärkeiksi – ensin pakolliset, sitten toivotut asiat ja lopuksi ”hei tää ois kiva” -kategoria, jos edellä mainitut on jo täyteen ruksattu…

Toivelista

Ihan ensimmäiseksi veneen on oltava…

Lue lisää
Purjehtimaan maailmalle – suunnitelmia, haaveita vai taivaanrannan maalailua?

Purjehtimaan maailmalle – suunnitelmia, haaveita vai taivaanrannan maalailua?

Meitä puri matkustuskärpänen nelisen vuotta sitten. Niinkö vähän aikaa siitä vasta on? Siihen asti elimme kymmenen vuotta varsin tyytyväisinä maalaistalomme remontin keskellä ja haaveilimme vain suuresta määrästä hehtaareja. Ja siitä, ettei tarvitsisi joka päivä ajaa töihin kaupunkiin, vaan voisi tehdä jotakin sellaista, että saisi olla kotona.

Mutta eräänä päivänä meidän alkoi tehdä mieli pois kotoa, ainakin silloin tällöin, kenties viikoksi kerrallaan ja etenkin talven pimeinä kuukausina. Pikku hiljaa jossakin päivittäisen aivotoiminnan taustalla alkoi syntyä hyvin hiljaisia, hapuilevia ajatuksia jostakin aivan toisenlaisesta elämästä. Mitä jos ryhtyisimme lammasfarmareiksi? Perustaisimme herkkupuodin? Tai lähtisimme Espanjaan pitämään majataloa? Miltei joka ilta saunan hämärissä puitiin taas uutta ideaa siitä, mitä muuta elämässä voisi tehdä kuin pendelöidä kodin ja työpaikan väliä. Sitten koitti lomamatka Kroatian turkoosien vesien äärelle ja pyyhki pois kaiken siihen mennessä suunnitellun. Ihan noin vain!

Siellä, Adrianmeren rannalla, mieleen palautuivat kauan sitten merellä koetut kesäaamut, purjehduksen rentous ja jännitys, suolainen tuuli ja vapaus – edessä kajastava horisontti! Yhtäkkiä viikon lomareissut ja loputtomat saunaparlamentin puheenaiheet, jotka eivät ikinä johtaisi sanoista tekoihin, alkoivat tuntua itsensä kiusaamiselta. Nyt piti päästä oikeasti maailmalle, piti päästä vesille. Isoille vesille!

Veneilijän uramme olivat olleet oikein hyvällä alulla, kummallakin omalla tahollaan, joskus silloin vuosikymmen ja risat sitten, mutta jostain syystä ne olivat päässeet hyytymään ja joutuneet ylähyllylle odottelemaan vuoroaan. Oli niin paljon muuta tekemistä, paljon muitakin haaveita jotka piti saada toteuttaa. Kiinnostukseni mereen ja purjehdukseen haaleni, arvelin unohtaneeni kaikki aikoinaan hankkimani taidot ja merikin tuntui elementtinä jotenkin pelottavalta. Vähän samaan tapaan kuin moni ei aikuisena enää uskalla mennä huvipuiston laitteisiin, minäkin ajattelin, että meri ja purjehdus olivat vain jotakin menneeseen elämään kuulunutta.

Purjehtimaan maailmalle?

Ajatus purjehduksesta taisi syntyä yhtä aikaa meidän molempien päissä. Ajelimme pienellä perämoottoriveneellä, jostakin turistikadun kojusta vuokratulla, Dalmatian rannikon poukamia tutkien, ihailimme ohi lipuvia purjeveneitä ja tunsimme tutun suolan tuoksun. Sen jälkeen suunta oli selvä, enää piti vain keksiä keinot!

Kotiin päästyämme alkoi innokas netin selaaminen. Kaikki purjehdukseen ja veneisiin liittyvä kiinnosti, olipa kyse charterveneiden vuokrauksesta, veneiden myyntisivustoista, purjehtijoiden keskustelupalstoista, maailmanmatkaajien blogiteksteistä tai Youtuben trooppisten maisemien ruskettuneista purjehtijoista.

Heti alkuun totesimme kuin yhdestä suusta, että perinteinen suomalainen purjehdusmeininki ei meitä kiinnostaisi sitten ollenkaan – siis se, missä venettä varustellaan ja hinkataan yhdeksän kuukautta, jotta sillä voidaan purjehtia lyhyen kesän ajan, ja tätä toistetaan vuosikymmenestä toiseen – vaan meidän ajatuksemme oli lähteä pitkälle matkalle. Aurinkoisille, lämpimille leveysasteille. Ei välttämättä maailman ympäri tai mitään muitakaan tiukkoja päämääriä ja tavoitteita.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Tulipa kumminkin hankittua pieni vene, jolla ryhdyttiin veneilemään ihan siihen perinteiseen suomalaistapaan: varustelua ja hinkkausta pääosan vuotta, jotta voisi nauttia niistä lyhyistä, joskin valoisista, kesäkuukausista.

Kesäveneily pienellä paatilla oli kuitenkin vain välivaihe, osa suurempaa suunnitelmaa. Minulle oli tärkeää päästä harjoittelemaan purjehdusta yksinkertaisella ja halvalla veneellä. Minua huolestutti, että olisin vuosien varrella unohtanut, miten purjehditaan, kehittänyt alttiuden ankaralle merisairaudelle ja että merellä oleminen olisi yksinkertaisesti alkanut pelottaa liikaa. En voinut ajatella, että investoisimme omaisuuksia isoon veneeseen vain voidakseni todeta kaikkien pelkojeni olleen aiheellisia.

Kun lähdimme pikku veneellämme ostosatamasta kohti kotia, ajelimme ensin koneella niemenkärjen ympäri, kunnes saavuimme avoimemmille vesille. Siellä nostimme purjeet. Sillä sekunnilla kun tuuli tarttui niihin ja vene hiukan kallistui ja lähti liikkeelle, tajusin etten ollut unohtanut yhtään mitään. Osasin purjehtia, tiesin miten purjeita säädetään, tiesin mistä pitää päästää löysää, kun vene kallistuu liikaa, tiesin mistä kiristää, jotta pääsee ylemmäs tuuleen.

Ensimmäisellä purjehduksellamme emme kokeneet suurta aallokkoa tai kovaa tuulta. Myöhemmin heti ensimmäisenä kesänä saimme tutustua runsain määrin kumpaankin lajiin, mutta merisairaudesta ei näkynyt pienintäkään oiretta. Eikä kertaakaan pelottanut. Jännitti kyllä – enimmäkseen mukavalla tavalla, joskus hiukan epämukavallakin – mutta ei pelottanut. Toisin sanoen olisimme sittenkin voineet heti ostaa sen suuren veneen! Mutta kuinka moni oikeasti uskaltaa kylmiltään tehdä niin suuria päätöksiä? Kuinka moni lopultakaan hyppää siekailematta pää edellä tuntemattomiin vesiin?

Lopulta kuitenkin maailmalle – mutta miten?
… Ja millä rahalla?

Miten sinne maailmalle sitten ihan oikeasti pääsee? Mistä tietää, mikä on puhdasta taivaanrannan maalailua, mikä astetta realistisempaa haaveilua, ja mikä sitten jo varsinaista suunnittelua? Kenelle puhua haaveistaan, ja etenkin, miten esittää asiansa siten ettei nyt ihan hulluksi luulla?

Kaikki olisi epäilemättä helppoa, jos meillä olisi säästöjä, rahastosijoituksia, asunto-osakkeita, lottovoitto… Voisimme vaikka heti seilata auringonlaskuun paksun pankkitilin tai korkotulon turvaamina. Mutta me olemme aina eläneet kädestä suuhun, käyttäneet kaikki liikenevät pennosemme remontointiin ja harrastamiseen ja sittemmin matkusteluun, emmekä ole ikinä saaneet mitään säästöön.

Purjehdus elämäntapana voisi toimia myös, jos olisimme paikasta riippumattomien alojen ammattilaisia, joille riittäisi pelkkä internetyhteys, kuten it-alan huippuasiantuntijoita tai bestseller-kirjailijoita. Tai tietysti voisimme olla hyvännäköisiä ja positiivisia linssiluteita, joiden videoiden katselusta muut haluaisivat maksaa – en kylläkään keksi mitään, mikä olisi kauempana meidän luontevuusalueeltamme.

Mutta on myös paljon ihmisiä, jotka ovat purjehtineet vuosia maailmalla hyvin pienellä budjetilla. Ehkä se voisi olla lopulta realistisin vaihtoehto meillekin. ”Go simple, go small, go now”, kuten maailman tunnetuimpiin matkapurjehtijoihin lukeutuvien Lin ja Larry Pardeyn motto kuuluu. Veneessä asuminen on halvempaa kuin talossa. Tavaraa ei mahdu mukaan yhtään ylimääräistä, siksi heräteostoksiin ei kulu rahaa. Kalliiden satamien sijaan etsitään suojaisia poukamia, joissa voi ankkuroida ilmaiseksi. Ei tehdä liian tiukkoja reittisuunnitelmia, jolloin joutuu ajamaan moottorilla ja polttoainetta kuluu. Opetellaan mahdollisimman monia eri taitoja, jotta voidaan huoltaa ja korjata itse venettä ja varusteita, niin ettei tarvitse maksaa kalliista työstä – tässä kohtaa vuosikymmenen remontointikokemuksesta ei muuten ole ollenkaan haittaa!

Olen myös huomannut, että mitä enemmän asioihin perehtyy, sitä enemmän avautuu erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Kun alussa tuntui siltä, ettei valtamerille voisi ajatellakaan suuntaavansa millään alle 100 000 euron jahdilla, alkoi niiden rinnalle piankin löytyä halvempia vaihtoehtoja – tietysti vanhempia, pienempiä tai yksinkertaisempia, mutta silti hyvinkin merikelpoisia ja mukavia veneitä kahden ihmisen matkustella pitkin maailmaa.

Sitten vain tehdään päätös!

Kuulostaa helpolta, mutta eihän se sitä ole. Kaikki tähän mennessä saavutettu on vaatinut kovasti työtä – eikö nyt voisi lopultakin rauhoittua nauttimaan siitä, mitä on saanut aikaan? Rankan remontoinnin jälkeen vihdoin vain istahtaa kauniille verannalleen ihailemaan maalaismaisemaa? Suunnata ylimääräisiä intohimojaan vaikka vaihteeksi työelämään ja siinä itsensä kehittämiseen sen sijaan, että haaveilee mahdottomista? Keski-iän kriisiksi ja mielenhäiriöksikin jotkut ajatuksiamme kommentoivat – ja ovathan he varmaan ihan oikeassa.

Mutta haave ei jätä rauhaan. Sitä on toteltava. Ja päätös on tehtävä nyt – tämä ei ole niitä haaveita, joita voi siirtää hamaan tulevaisuuteen, siihen asti että pääsemme eläkkeelle. Emme ehkä silloin ole enää tarpeeksi rohkeita emmekä riittävän vahvoja, fyysisesti ja henkisesti, näin suureen seikkailuun.

Koska meillä ei ole ylimääräistä rahaa veneen hankintaa ja matkabudjettia varten, emme voi säilöä nykyistä elämäämme naftaliiniin odottamaan kotiinpaluuta. Reissuun lähtö tarkoittaa meille siis todellista irtiottoa – myyntiin menee rakkaudella remontoitu talo ja kaikki sellainen omaisuus, jota emme voi ottaa mukaan veneeseen. Muutamme talveksi pieneen kaksioon. Lähtöpäivä on kirjoitettu pienellä kalenteriin: kesäkuun ensimmäinen päivä vuonna 2018.

Yllättäen muutto sujuu ilman suuria tunnekuohuja, vaikka joudummekin luopumaan paljosta sellaisesta, mikä aikanaan oli meille iso toteutunut unelma. Mutta unelmia voi näköjään tulla lisää, ja jos mielii niitä toteuttaa, on jostakin aina luovuttava. Sitäpaitsi isoon taloon ehti reilussa vuosikymmenessä kertyä niin paljon tavaraa, että sen lajittelu ja eri suuntiin kuljettelu vievät kaamosväsyneen ihmisen kaikki voimavarat. Ei kerta kaikkiaan ole aikaa tuntea haikeutta ja nostalgiaa. Ankea syys on muutenkin helpointa aikaa luopua vanhasta kodista. Keväällä krookusten ja liljojen kukoistaessa se olisi varmasti paljon vaikeampaa!

Uudessa asunnossa kaikki on suoraa ja sileää. Hanasta tulee kuumaa vettä, vaikka kumpikaan ei ole kantanut pannuhuoneeseen puita. Minulla on jatkuvasti tunne, kuin olisimme elämysmatkalla jossakin sattumanvaraisessa, siistien valokuvien ja sijainnin perusteella valitussa airBnB-kämpässä ja leikkisimme paikallisia tässä kaupungissa, kuten monesti oikeilla matkoillammekin olemme tehneet. Soluttaudumme paikallisten joukkoon ja teemme tutkimusmatkoja nähtävyyksiin, kauppoihin ja ruokapaikkoihin.

Tähän elämysmatkaan kuuluu kuitenkin päivittäinen aamukävely asemalle ja junamatka, jonka päätteeksi löydän itseni ihan tutusta työpaikasta, ihan tuttujen työkavereiden keskeltä. Miten siellä kaikki voikaan jatkua aivan samana kuin ennen, kun kaikki muu maailmassa on muuttunut?

Muutto ja tavarapaljoudesta eroon hankkiutuminen on yksi askel matkalla kohti Suurta Meriseikkailua – kenties kaikkein suurin. Veneen hankinta on toinen, ja siitä kerron lisää ensi kerralla.

Luen mielelläni kommentteja ja vastaan niihin – älä siis epäröi kommentoida!

Uusiin tuuliin – isojen päätösten äärellä!

Uusiin tuuliin – isojen päätösten äärellä!

Pikku paattimme ostettiin kaksi kesää sitten ihan tiettyä tarkoitusta varten. Sen piti olla harjoitusvene, jolla treenailisimme niin kauan kunnes tuntisimme itsemme valmiiksi purjehdusuramme seuraavaan vaiheeseen. Tuolloin pari kesää sitten emme vielä osanneet tarkemmin määritellä, mikä tuo seuraava vaihe olisi – arvelimme sen selkenevän sitä mukaa, kun taitomme ja varmuutemme pikku veneen kanssa retkeillessä kasvaisivat.

Emme tienneet, kuinka kauan seuraavan vaiheen alkuun menisi. Ehkä purjehtisimme pikkuveneellä tyytyväisinä vuosia, tai ehkä innostus lopahtaisi ja vene jäisi jonakin keväänä pihalle seisomaan, kuten tiesimme joillekin joskus käyneen, eikä mitään seuraavaa vaihetta koskaan edes tulisi.

Nyt kun vietimme viimeisiä heinäkuisia lomapäiviämme kauniilla Saaristomerellä, olimme jo varmoja siitä, että tarinan seuraava sivu oli kääntymässä. Olo oli samalla kertaa haikea ja innostunut. Haikea siksi, että tiesimme tämän olevan viimeinen lomaseikkailumme tällä veneellä, joka oli osoittanut olevansa todellinen Pieni Suuri vene. Melkein yksin sen ansiosta tämä ”harjoittelujaksomme” oli sujunut niin nopeasti ja tehokkaasti. Se oli vene, jolla uskalsi lähteä reippaampaankin keliin, testaamaan itseään ja omaa uskallustaan, harjoittelemaan erilaisia taitoja – veneen ominaisuudet eivät loppuneet kesken eikä sen vuoksi tarvinnut häntä koipien välissä luikkia takaisin saarten suojaan.

Kompaktilla koollaan ja vaatimattomilla mukavuuksillaan veneemme selvensi meille muitakin asioita, joita emme olisi välttämättä saaneet selville esimerkiksi viikon tai parin charterpurjehduksilla jollakin turkoosinvärisellä merellä. Nimittäin sen, että tulemme toimeen ahtaissa tiloissa ja ilman luksusta. Tulemme toimeen keskenämme, mikä lienee pitkien purjehdusmatkojen edellytys. Toimimme miehistönä hyvin, mikä ei kaltaisellemme ”kahden kipparin” kombinaatiolle ole välttämättä itsestään selvää. Ja mikä tärkeintä, me todella, todella rakastamme purjehdusta!

Loman viimeisiä hetkiä leimasi pääasiassa innostuneisuus ja malttamattomuus. Kyllä, viimeisiä vietiin, ja tässä sitä purjehdittiin venettämme kotisatamaan, minkä jälkeen se laitettaisiin myyntiin. Jotakin uutta, suurta ja merkillistä oli tuloillaan, sen pystyi jo melkein haistamaan – ei vielä ihan näkyvissä, mutta kajastuksena aivan horisontin rajalla.

Tuolloin, viime kesän vielä ollessa kukkeimmillaan, uusien tuulien suunnasta ei vielä ollut tietoakaan. Nyt, kun joulu jo kolkuttelee oven takana, isoja päätöksiä on jo tehty. Suuri elämänmuutos on aluillaan! Ensi kerroilla kirjoitan siitä lisää, ja siitä miten talven mittaan suunnitelmat hahmottuvat ja tarkentuvat. Mutta hiukan voin toki salaperäisyyden verhoa nyt jo raottaa ja kertoa, että purjehdus tulee olemaan olennainen osa suurta elämänmuutostamme!

Kesän 2017 matkakertomus on nyt saatu päätökseen – voit palata edelliseen osaan –  tai aloittaa matkakertomuksen alusta!

Lokikirjasta löydät tarkemman reittiselostuksen.