Outo vuosi 2020 – eristystä ja ylläreitä

Outo vuosi 2020 – eristystä ja ylläreitä

Vuoden 2020 alkaessa purjevene Ainan kyydissä uppouduttiin remonttihommiin. Oltiin vielä autuaan tietämättömiä mistään viruksista ja siitä, millaiseksi maailma pian muuttuisi. Kreikassa alkoi lockdown maaliskuun loppupuolella, mutta meillä remppahommat jatkuivat keskeytyksettä toukokuuhun asti. Koronakeväästä Mesolongissa voit lukea tästä!

Vihdoin touko-kesäkuun vaihteessa pääsimme vapaaksi ja suuntasimme ulos Mesolongin laguunista. Meidän oli tarkoitus piipahtaa muutaman viikon telakkakeikalla ja aloittaa sitten purjehduskausi – mutta toisin kävi! Veneemme järjesti meille melkoisen yllärin, ja telakalla vierähtikin pari kuukautta!

Onneksi vesille kuitenkin viimein päästiin, ja vaikka maileja ei tänä vuonna kovin paljon kertynyt, hienoja elämyksiä koimme silti runsain mitoin. Kreikka on täynnä kaikenlaista nähtävää! Jännityksen hetkiä ei tästäkään kesästä puuttunut, vaikka yöpurjehduksia ja pitkiä etappeja emme tehneetkään. Medikaani Janus ja muutama ukkosmyräkkä ankkuripaikoilla pitivät siitä huolen.

Lokakuussa purjehduskelit suosivat edelleen, ja päädyimme tutulle Korintinlahdelle. Tänne myös jumahdimme, sillä Kreikassa alkoi marraskuun alussa uusi lockdown. Joulun ja uudenvuoden vietto Galaxidissa on hyvin rauhallista. Siis hyvin, hyvin rauhallista. Ensi vuodelle lienee turha ennustella yhtään mitään. Jatketaan samaan malliin – päivä kerrallaan!

Ainan miehistö toivottaa lukijoilleen hyvää uutta vuotta 2021! Onnea, iloa ja läheisyyttä kaikille, pysykää terveinä ja koittakaa kestää!

Lopuksi tuttuun tapaan vuoden 2020 tilastojen valitut palat:

Lähtö talvisatamastamme Mesolongista tapahtui 30.5.2020. Purjehduskausi tuli äkillisesti päätökseensä 7. marraskuuta.

450 purjehdittua merimailia eli 833 kilometriä

ei yhtään purjehdittua yötä
56 yötä telakalla
80 yötä ankkurissa
18 yötä satamassa tai kylälaiturissa
25 satamaa ja ankkuripaikkaa
2 lockdownia
6 kerrosta epoksimaalia veneen pohjaan
2 kerrosta eliönestomaalia
10 uutta läpivientiventtiiliä ja
50 metriä uutta letkua asennettu veneeseen
Lämpimin uimavesi: 30.4°C, Nidri, Lefkas
Hienoin ankkuripaikka: Two Rock Bay
Kaunein kaupunki: Parga
Komein linna: Korfu
Kaunein saari: Paxos
Hienoin purjehdusetappi: Lefkas-Vonitsa
Jännittävin hetki: medikaani Januksen odottelu Prevezassa
Mieleenpainunein kokemus: suomalaisseura Vonitsassa ja ihana illanvietto (Lämpimät terveiset Jyväskylään! Olitte ainoat tänä vuonna tapaamamme suomalaiset!)
Paras leipä: Ainan keittiön aito ruisleipä
Paras mousaka: The Barrel (Nidri, Lefkas)
Paras pasta carbonara: The Office (Vlicho, Lefkas)
Paras pizza: vieläkään ei ole Gdanskin Al Ponten voittanutta, mutta Carnayo Cafén ”Diavolo” oli melkein yhtä hyvä (Mongonissi, Paxos)

2 thoughts on “Outo vuosi 2020 – eristystä ja ylläreitä

  1. Parempaa kuin hyvää uutta vuotta!
    Kiitos mukavasta blogista.ehkä joskus jossain
    Minäkin..liekki elää teidänkin tarinoiden ansiosta…kiitos

    T.lasse

    1. Hei Lasse ja oikein hyvää vuotta sinullekin! Kiitos kauniista sanoistasi – liekkiä kannattaa ruokkia, sillä seikkailu saattaa häämöttää ihan nurkan takana!

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.