Kun valitsee elämäntavakseen matkapurjehduksen, on elämä yllätyksiä täynnä. Monesti positiivisia – ilmeisesti enemmän positiivisia kuin negatiivisia, jos vielä parin vuoden jälkeenkin tuntee olevansa hommasta innostunut. Mutta silloin tällöin iskee isompi tälli, sellainen märkä rätti päin naamaa, joka saa syvällisemmin pohdiskelemaan motiivejaan.

Vanhat veneet ovat myös yllätyksiä täynnä. Emme olleet ihan hirveän sinisilmäisiä sen asian suhteen, olihan meillä ennestään jonkin verran kokemusta edellisen veneemme, 45-vuotiaan lasikuituklassikon, pienimuotoisesta remontoinnista. Nykyinen veneemme on kuitenkin onnistunut tarjoilemaan meille vähän turhankin monta yllätystä, jos nyt ihan totta puhutaan.

Kuluneen talven ja kevään remontit olivat paljon rankempia kuin olimme arvelleet. Sen perusteella kyllä osasimme odottaa ainakin pieniä yllätyksiä, kun veneemme nyt nostettiin kuivalle maalle Nidrin telakalle Lefkaksen saarella. Suunnitelmaan kuului läpivientien vaihto ja veneen pohjatyöt, lähinnä putsaus ja eliönestomaalauksen uusiminen. Jotakin paljon akuutimpaa kuitenkin kiilasi tehtävälistan kärkeen, ja taas menivät suunnitelmat uusiksi.

Vesiltä noston jälkeen telakan miehet pesivät veneen pohjan painepesurilla. Sillä irtosi hienosti kaikki parin vuoden aikana kertynyt kasvusto – kotilot, merirokot ja levät – mutta sieltä täältä myös isoina palasina maalikerrokset pohjaa myöten. Ja mikäs sieltä paistoi? Puhdas lasikuitupinta! Pyysimme tulkinta-apua telakalla pyörivältä ammattimieheltä, joka pyöräytti hiomakonettaan rungolla siellä täällä. Kävi ilmi, että vene on vedenalaisilta osiltaan joskus aikoinaan kuorittu ja epoksikäsitelty. Tällainen toimenpide tehdään vanhemmille veneille useimmiten silloin, kun rungon gelcoat-pinnoitteen alle on syntynyt osmoosirakkuloita eli niin sanottua lasikuituruttoa. Epoksipinnoite on alkuperäistä gelcoatia vedenpitävämpi, mutta meidän veneemme tapauksessa sitä oli vedetty pohjaan vain yksi tai korkeintaan kaksi ohutta kerrosta, eikä se missään nimessä riitä. Joku on siis saattanut jossakin vaiheessa, vuosikausia sitten, ja aivan toisella mantereella, sahata jotakuta toista vähän silmään. Pohja on kestänyt kunnossa näinkin kauan, koska Suomessa se ehti talvisin kuivua, eikä Itämeren vähäsuolainen vesi muutenkaan vaurioita pinnoitteita niin nopeasti kuin suolaisemmissa vesissä kelluskelu. Mennyttä on turha itkeä, mutta jos toivomme yhteistä, pitkää tulevaisuutta veneemme kanssa, meidän on tehtävä ratkaisu kunnostustoimista.

Tää päivä on, niinku tällaiset on,
kaikkea muuta ku vaaraton
mut on tää mentävä tääkin, tottakai,
tää pomminpurkajan maanantai

Edu Kettunen

Ammattimiehen viesti lyhykäisyydessään oli, että jos aiomme pitää veneen, nyt on hyvä hetki tehdä pohjan peruskunnostus, ”jos aiotte myydä sen, niin paikatkaa ja vetäkää uusi myrkkymaali pintaan.” No, meillä ei kyllä myydessäkään rehellisyys antaisi periksi siirtää tiedettyä ongelmaa eteenpäin – äkkiähän se pulpahtaisi pintaan, ihan kirjaimellisesti. Kaikista yllätyksistä huolimatta taidamme kuitenkin olla sitä mieltä, että haluamme pitää tämän veneen ja jatkaa seikkailemista sen turvallisessa kyydissä. Aina on pitänyt meistä hyvää huolta kovissa ja ankeissa syyskeleissä Pohjanmerellä, kuljettanut meidät hötkyilemättä Biskajan yli ja ollut kodikas ja viihtyisä asuntomme jo kahden vuoden ajan. Kyllä se on ansainnut uuden alusvaatekerran, vaikka reissubudjettiimme se tekeekin ison lommon.

Sanomattakin on selvää, ettemme voi teettää näitä hommia ammattilaisilla. Veneen hiominen kestää niin kauan kuin se kahdelta amatööriltä kestää, vaikka olemmekin varustautuneet vähän paremmalla hiomakoneella. Sen jälkeen rungon luultavasti täytyy kuivua jonkin aikaa – kuinka kauan, se selviää vasta kun hiomahommat on saatu valmiiksi. Kuivumisen jälkeen pintaan vedetään riittävä määrä epoksikerroksia, ainakin neljä tai viisi, ja vasta sitten uusi eliönestomaali. Luvassa on siis työntäyteisiä viikkoja telakalla hikisissä suojahaalareissa ja hengityssuojin varustautuneena. Mutta asioilla on toinenkin puoli: ”Kreikan kesässä, telakalla töissä, illalla viiniä ja moussakaa”, kuten veljeni osasi aika hyvin tiivistää tuntomme. Maisemissa ei ole valittamista, ja kun joskus saamme homman valmiiksi, olemme purjehduskohteiden puolesta ihan uskomattomilla mestoilla.

• Purjeveneen pohjaremontti | Osa 2: Maalaus
28 heinäkuun, 2020
• Purjeveneen pohjaremontti | Osa 1: Hionta
10 heinäkuun, 2020
• Meganisin miniloma ja matka telakalle
17 kesäkuun, 2020