Purjeveneen pohjaremontti | Osa 1: Hionta

Purjeveneen pohjaremontti | Osa 1: Hionta

Varoitus: seuraa veneremonttitarinaa. Kenties lähitulevaisuudessa pääsemme takaisin vesille, ja sen jälkeen luvassa on taas matkakertomuksia purjehdusseikkailun varrelta – toivon mukaan eri puolilta Joonianmeren ikiaikaisen kaunista saaristoa. Mutta vielä jonkin aikaa jokapäiväinen elämämme sijaitsee kuivalla maalla, pukkien päälle tuetun veneemme harvinaisen hievahtamattomassa todellisuudessa, jossa remontti jatkuu. Odottele siis vielä tovi, mikäli purjeveneen rungon hiominen ja epoksimaalaus ei ole ihan sinun juttusi. Jotakin muuta on tulossa taas ennen pitkää! Jos sen sijaan veneen tee-se-itse-remontointi kiinnostaa, jatka ihmeessä lukemista. Huomautan kuitenkin, ettei tämä kertomus ole tarkoitettu oppaaksi kenellekään vastaavaa hommaa suunnittelevalle – tämä on vain oma kokemuksemme pohjaremontin teosta. Voit kyllä ottaa meihin yhteyttä (mistä tahansa muustakin aihepiiristä) jos tarkempi tieto kiinnostaa.

Viime kerralla kerroin, millaisen yllätyksen veneemme Aina oli varannut meille alkukesän ratoksi. Tarkoitus oli viivähtää telakalla muutama viikko ja vaihtaa läpiviennit ja niihin liittyvät letkut. Mutta tälläkään kertaa ei ollut kyse ihan läpihuutojutusta, sillä kun vene oli nostettu kuivalle maalle, paljastui jotakin akuutimpaa.

Veneemme pohja oli aikoinaan, toistakymmentä vuotta sitten, kunnostettu todennäköisesti pienten osmoosivaurioiden vuoksi. 1980-luvun alkuperäinen gelcoat-pinnoite ei ollut täysin vedenpitävä, ja kukapa tietää minkälaisilla merillä tämä keski-ikäinen veneemme on ehtinyt elämänsä aikana purjehtia ja kelluskella ja mitä kaikkea sen sulavalinjainen, mutta kieltämättä vähän vanhanaikaisen runsasmuotoinen vartalo on ehtinyt maailman suolaisissa vesissä kokea. Me emme sen menneisyydestä tiedä paljoakaan – vain sen, että se on aikoinaan reippaasti ylittänyt Atlantin New Yorkista Suomeen ja elellyt sen jälkeen hiljaiseloa vuosikymmenen verran, pyörähtänyt kenties joka kesä hiukan Suomenlahden saaristossa, ennen kuin päätyi meidän huomaamme. Mutta missä se seikkaili kauan sitten Atlantin länsipuolella? Charterveneenä Karibialla? Amerikkalaisen perheen kesämökkinä Long Islandilla? Kukapa sen tietää. Sen verran tiedämme, että vene on jossakin vaiheessa elämäänsä joutunut vähän suuremman pohjaremontin kohteeksi. Sen gelcoat-pinnoite on höylätty kerrassaan kokonaan pois vesilinjan alapuoleiselta osalta, niin että lopulta on paljastunut ihan naku lasikuitu.

Lasikuitu sellaisenaan ei ole lainkaan vedenpitävä materiaali, vaan se on aina pinnoitettava vedenpitävästi, nykyisin yleensä epoksilla. Veneeseemme oli vedetty kuorinnan jälkeen uusi epoksipinnoite, mutta se oli aivan ohut, ei missään tapauksessa riittävä. Ei meidän oikeastaan tarvinnut pohtia, mitä seuraavaksi teemme, vaan päätös oli itsestään selvä: kaikki maali hiottaisiin pois lasikuituun saakka, ja sitten me pinnoittaisimme rungon uudelleen, tällä kertaa riittävällä määrällä epoksia. Ja koska ammattityön teettäminen ei käynyt meidän pirtaamme, tai siis lähinnä budjettiimme, päätimme ryhtyä hommaan omin pikku kätösin.

Kreikkalaisesta nettirautakaupasta tilattiin Bosch GEX 150 -niminen uusi lisä jo ennestään melko kattavaan sähkötyökaluarsenaaliimme – josta kuitenkin puuttui kunnon heavy duty -hiomiseen tarkoitettu kone. Kun Bosch muutamaa päivää myöhemmin löysi perille (hiukan jännitti, olisiko tämä Google-kääntäjän avulla kreikan kielestä käännetty “eksentrinen mylly” sittenkään se, mitä oikeastaan haimme), hommattiin sille kaveriksi paikallisesta rautakaupasta paksu nippu hiomapapereita, ja niin sitä päästiin asiaan. Avustavana hiomalaitteena toimi kiillotuskone, johon myös löytyi kaupasta hiomalaikka. Sillä oli helpompi hipsutella suurempaa tarkkuutta vaativat paikat, sillä Bosch on parhaimmillaan rajua voimaa vaativilla osuuksilla. Kyllä sillä maali irtoaa!

Sitten hommiin! Hiostavissa kertakäyttöhaalareissa työskentely ei muuten ole kaikkein mukavinta puuhaa +30°C helteellä. Hengityssuoja viimeistelee eleganssin. Meidän kokokasvomaskimme tuovat myös moottoroidusti raikasta ilmaa hengitettäväksi, ja se oli tässä puuhassa erityisen mukava juttu.

Seuraavaksi muutama ensikertalaisen veneen rungon hiojan huomio:
1. Kertakäyttöhaalarit repeävät ensimmäiseksi haaroista
2. Maalipöly on vaikeinta putsata pois korvista
3. Lasikuitupöly kulkeutuu suojavaatteista välittämättä joka paikkaan ja kutittaa hullun lailla – vrt lasivillapaaleissa peuhaaminen. Ai et ole muka koskaan kokeillut?
4. Hauis kasvaa näkyvästi jo kahdessa viikossa!

Sitten ihan oikeita huomioita:
1. Hiomistyö on kovaa fyysistä hommaa. Sellaiseen tottumattoman ei kannata yliarvioida jaksamistaan ja kuvitella tempovansa mitään kellon-ympäri-päiviä. Realistisempaa on hioa 4-5 tuntia päivässä ja tehdä loppuaika vaikka muita, kevyempiä töitä. Työasentoa kannattaa vaihdella mahdollisimman usein.
2. Aamulla kannattaa aloittaa tuorein voimin hankalimmista paikoista ja epäergonomisista työasennoista. Sitä mukaa, kun voimat ehtyvät ja noidannuoli pahenee, voi sitten siirtyä helpompiin paikkoihin ja asentoihin. Kölin sivut ovat kaikkein helpoin paikka, vaikeinta on rungon alla lähes vaakasuorilla osuuksilla.
3. Hiomapaperi kannattaa vaihtaa heti, kun se ei enää kunnolla hio.
4. Muista nesteytys!

Sitä mukaa, kun veneen runkoa paljastui maalikerrosten alta, kasvoi jännitys – mitä kaikkea sieltä löytyisikään? Kuinka paljon vaurioita, kosteutta, märkiä rakkuloita? Hämmästys oli suuri, kun mitään kovin huolestuttavaa ei vielä näkynyt, vaikka toinen kylki veneestä oli vesilinjasta kölin pohjaan asti paljaana. Löysimme koko rungosta vain kolme pientä, golfpallon kokoista rakkulaa, joista tuli paineltaessa jonkin verran etikanhajuista nestettä – ftalaattihappoa, joka on peräisin meriveden kanssa reagoineesta lasikuituhartsista. Rakkulat olivat melkein ulkopinnassa, ja hiottiin auki vähän isommalta alalta. Sieltä täältä muualta rungosta tihkui samaa rusehtavaa nestettä neulanpään kokoisista rei’istä heti hiomakoneen pyyhkäisyn jälkeen, mutta mitään muita vaurioita ei koko rungosta löytynyt. Vanhoja rakkulapaikkauksiakin löytyi vain muutama. Joka ilta hiomisen jälkeen pesimme rungon vedellä, niin että pölyt ja tihkuvat hartsit häipyivät lasikuidun pinnasta. Lopuksi pesimme koko rungon painepesurilla. Kun se oli kuivunut, rungon kosteus mitattiin mittarilla, ja koko vene oli täysin kuiva! Ainoastaan kölin takanurkasta tihkui vielä nestettä, mutta maata vasten seisova köli maalattaisiin joka tapauksessa viimeisenä vasta juuri ennen vesille laskua, joten paikka saisi kuivua rauhassa vielä jonkin aikaa.

Vuotava rakkula avattiin ja hiottiin auki ehjään lasikuituun asti (reiän ympärillä näkyvä vaalea pyörylä)…
… sitten se paikattiin ja hiottiin siistiksi.

Hionta vei pari viikkoa. Ihan joka hetki emme kyllä hioneet, sillä joskus oli tavattava tuttujakin. Pari-kolme veneellistä talvisatamamme Mesolongin porukoita tuppasi ankkuroimaan yhtenään Nidrin edustalle tai suojaiseen Vlichon lahteen, ja niinpä me silloin tällöin liityimme heidän seuraansa jossakin mukavassa tavernassa, ja skippasimme seuraavan aamun ensimmäisen työvuoron. Luppoaikana tosin parin wc-tilan kalustus ja putkityöt etenivät hissun kissun, joten aika työntäyteistä elämämme telakalla kuitenkin oli koko ajan.

Telakka-ajaksi vuokrasimme pienen auton, joka aika pian osoittautui aivan välttämättömäksi. Venetelakka sijaitsee Nidrin ja Vlichon kylien välissä, joihin kyllä pääsee hujauksessa polkupyörälläkin, mutta työvälineiden, maalien, puutavaran, putkiosien ja kaiken muun hankkiminen vaatii toistuvaa ajelua Lefkadan kaupunkiin 15 kilometrin päähän. Corona-viruksen sävyttämä alkukesä on tällä normaalisti turisteja vilisevällä seudulla ollut hiljaista, joten käyttöömme liikeni kohtuulliseen hintaan vanha Fiat Punto – itse asiassa kaksikin. Ensimmäisen kytkinvika käytiin korjauttamassa autovuokraamossa muutamalla kumilenkillä, mutta syylärin vuoto osoittautui niin pahaksi, että saimme tilalle toisen samanlaisen auton. Sekin lienee elämänsä ehtoopuolella, mutta meidän käyttöömme se on ihan soiva peli.

Remontin ajan asumme tietysti veneessä – mihinkäs sitä kotoaan lähtisi? Ihan yksinkertaista se ei kuitenkaan ole, sillä purjeveneessä moni asia ei toimi oikein hyvin kuivalla maalla. Esimerkiksi tavallinen venevessa ottaa huuhteluvetensä merestä, ja meillä myös kylmälaitteiden toiminta perustuu meriveden jäähdyttävään vaikutukseen. Kaukaa viisaina olimme kuitenkin päättäneet korvata toisen wc-pytyistä kompostoivalla wc-istuimella, joka oli jo valmiiksi hankittu muttei vielä asennettu. Se on osoittautunut oikein toimivaksi työmaavessaksi, joten miksipä se ei myöhemmin toimisi ihan päivittäisessäkin käytössä. Kylmäsäilytysongelman ratkaisimme siirtämällä kaiken jääkaappitavaran paremmin eristettyyn pakastimeen ja ostamalla joka päivä lähikaupasta uuden jääpalasäkin, joka jaksaa ihan hyvin pitää ruoat riittävän kylminä.

Enimmäkseen olemme telakalla kokanneet oman ruokamme – monesti grillissä takakannella, sillä kaasuhellan käyttäminen lämmittää sisätilaa turhan päiten. Kiireisimpinä päivinä käymme suosiolla ulkona syömässä, eikä näillä seuduin ole pulaa hyvistä, kohtuuhintaisista ruokapaikoista. Kuumat säät tuovat oman hankaluutensa elämään, kun merivesi ei tuttuun tapaan jäähdytä sisätilaa. Venekotimmehan sijaitsee osaksi vedenpinnan alapuolella – vesilinja kulkee suunnilleen sohvien istuinten korkeudella – joten kymmenenkin asteen ero ilman ja veden lämpötilojen välillä helpottaa suuresti elämää kannen alla silloin, kun vene on elementissään.

Vene on nyt hiottu, ollaan siis voiton puolella! Seuraavana työlistalla on uusien epoksikerrosten maalaaminen. Siitä lisää seuraavassa jaksossa!

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: