Purjehdusreissumme oli kuljettanut meitä venetsialaiselta linnalta seuraavalle, Lefkadasta Vonitsaan ja sieltä Pargaan, josta kirjoitin viime kerralla. Nyt matkamme jatkui kohti Korfua, Kreikan Joonianmeren pohjoisinta saarta.
Matkamme suuntautui elokuun alkupuolella Nidrin lahdelta pohjoiseen. Ensin ajaisimme läpi Lefkaksen kanavasta, joka erottaa Lefkaksen saaren Kreikan mantereesta, ja jonka kääntyvä silta avautuu päästääkseen veneet kulkemaan läpi. Siispä ankkuri ylös ja matkaan!
Syyskiireet kiilasivat blogipäivitysten edelle, ja tulin jättäneeksi teidät lukijat upean Delfoin retken jälkeen Korintinlahden rannalle ruikuttamaan. Lokakuinen seikkailumme oli lopuillaan, mutta ihan vielä ei oltu talvisatamassa asettumassa talviteloille. Siispä irroitimme köydet Itéan sataman laiturista ja ajelimme vajaan tunnin matkan päähän vastarannalle, Galaxidin kaupunkiin.
Delfoi oli aikoinaan maailman napa. Legendan mukaan kreetalaiset saapuivat tänne delfiiniksi muuntautuneen Apollon-jumalansa kanssa ja rakensivat temppelin. Delfoin tarina alkoi kuitenkin kauan ennen temppeleitä. Jossakin vuoren rinteillä sijaitsi äiti maan, Gaian luola, jossa Pythian, tuon Apollonin temppelissä ennustuksiaan antaneen papittaren edeltäjät suorittivat pyhiä menoja.
Santiago de Compostelan kaupunki ja siellä sijaitseva katedraali Galician luoteiskolkan vuoristossa on seudun merkittävin nähtävyys ja turistikohde. Pitihän sinne tehdä siis pienimuotoinen pyhiinvaellus, kylläkin ihan vain kumipyörien päällä, kun kerran lähiseudulla oleskelimme ja Suomen-vieraallamme sattui olemaan vuokra-auto.
Suomalaisten vieraidemme saapuessa oli tosiaankin aika karistaa talviset unihiekat silmistä ja tutustua urakalla tukikohtamme ympäristöön. Tietysti olimme tehneet veneprojektin silloin, toisen tällöin, ja ajelleet taittopyörillämme kymmeniä hienoja retkiä ympäröivää maaseutua ja lähikyliä tutkien – ja vierähtihän Suomessakin puolitoista kuukautta talven pimeintä aikaa. Silti tuntui, että olimme viettäneet aika lailla hiljaiseloa siihen verrattuna, mitä kaikkea näiden parin hektisen viikon aikana ehdimme kokea! Aikaisemmin kerroin Mont-Saint-Michelin ja Dinanin retkistämme, ja taas matka jatkuu!
Suomalaiset ystävämme viettivät kanssamme unohtumattomat pari viikkoa keväisessä Bretagnessa. Maaliskuu olikin täydellinen ajankohta tehdä rengasmatka ja tutustua seutuun, erityisesti alueen muutamaan suosituimpaan kohteeseen, sillä saatoimme välttää huippusesongin pahimmat turistimassat ja nauttia rauhassa upeista, historiallisista paikoista. Viime kerralla kirjoitin vierailustamme Mont-Saint-Michelin luostarisaarelle Normandiaan. Nyt matka jatkui ihanaan keskiaikaiseen kaupunkiin nimeltä Dinan.
Mont Saint-Michel lienee valokuvatuin Ranskan turistikohteista – varmaan jokainen meistä tunnistaa tämän matalasta merenpohjukasta kohoavan luostarisaaren hahmon. Onhan se käsittämättömän upea, joten ei ole mikään ihme, että kolme miljoonaa turistia vierailee siellä joka vuosi.
Ihan kaikki paitsi purjehdus ei ole turhaa. Esimerkiksi historia ja arkkitehtuuri ovat loputtoman kiinnostavia – erityisesti silloin, kun nämä kaksi sattuvat paikalle yksissä tuumin. Vaikka tuulen voimalla liikkuminen onkin ihan ihme jo itsessään, yhtä merkittävä syy meidän matkallemme ovat kaikki ne hienot paikat, joihin sen varrella ehdimme tutustua.
Aamu Jussarössä koitti lohduttoman sateisena ja koleana. Ilmassa oli selvästi syksyn tuntua. Ja niin näkyi olevan saaressakin, joka meitä lukuun ottamatta vaikutti tyystin autiolta. Aamukävelyllä läheiseltä rannalta löytyi kahvila, infokioski, sauna ja yhteyslaituriin köytetty vesibussi – kaikki tyhjillään ja lukittuina. Tämä kesä oli paketoitu, turistit olivat häipyneet. Kuinkas nyt yksi pieni venekunta sattuikin tänne eksymään keskellä yötä?
Matka yli Suomenlahden sujui rivakasti ja viivasuoraan etelään. Kaikki toimi hienosti – autopilotti, purjeet, navigoinnissa käyttämämme Seapilot. Tuuli oli kevyehköä mutta tasaista, ja aikaisen lähdön ansiosta päivä ei ollut vielä pitkälläkään, kun Viron rannikko alkoi kajastella horisontissa.
