Korintinlahden seikkailu | Merenkulkijoiden Galaxidi

Korintinlahden seikkailu | Merenkulkijoiden Galaxidi

Syyskiireet kiilasivat blogipäivitysten edelle, ja tulin jättäneeksi teidät lukijat upean Delfoin retken jälkeen Korintinlahden rannalle ruikuttamaan. Lokakuinen seikkailumme oli lopuillaan, mutta ihan vielä ei oltu talvisatamassa asettumassa talviteloille. Siispä irroitimme köydet Itéan sataman laiturista ja ajelimme vajaan tunnin matkan päähän vastarannalle, Galaxidin kaupunkiin.

Sitä ennen ihmettelimme Itéan länsipuolella tumman punaruskeaa pengerrettyä aluetta, jossa lähempää tarkasteltuna näkee teollisuusrakennelmia, kuljetushihnoja ja kaivoskoneita. Kyseessä on bauksiittikaivos – bauksiitti on alumiinin raaka-aine – joka on  maisemoitu varsin huolellisesti, koska se sattuu sijaitsemaan historiallisesti ja matkailullisesti kovin keskeisellä paikalla. Vain alueen punertava väri saa sen erottumaan ympäröivästä karusta kukkulamaisemasta. Näkymässä oli kuitenkin jotakin painajaismaista ja uhkaavaa, joka sai meidät kuvittelemaan maan alle örkkiarmeijoita sotakoneitaan takomassa.

Galaxidissa on suojainen kaupunginsatama, syvälle uurrettu poukama jossa saattaa varsin rauhassa kelluskella huolettomana, vaikka niemen takana Korintinlahdella puhaltelisi kovempikin myräkkä. Pohjoisille tuulille satama kuitenkin on avoin, ja kuulimme, että pohjoistuulilla satamaan pääsee sisään myös hankala aallokko, joka loiskii takaisin kivetyistä rantapenkereistä ja tekee elämän laituriin kiinnitetyissä veneissä tällöin epämukavaksi. Vaikka kaupungissa olisi mainiosti viihtynyt vaikka talven yli, tuntui kiinnittymistapa turhan epävarmalta pidempään viipymiseen. Periaatteena täällä, kuten hyvin monissa Kreikan satamissa, on niin kutsuttu Med mooring. Siinä lasketaan ankkuri keulasta ja kiinnitetään vene perä edellä laituriin. Tämä ilmeisestikin vanhoilta kalaveneiden ajoilta periytyvä tapa on ihan kätevä silloin, kun käytettävissä on nykyaikainen vene keulapotkureineen ja leveine peräportaikkoineen, joiden avulla laituriin parkkeeraaminen on kuin tanssia vain. Meillä on kuitenkin perinteisempi, pitkähköllä kölillä varustettu raskasrakenteinen vene – ilman keulapotkuria vieläpä – joka peruuttaessa haluaisi kovasti kääntyä paapuurin suuntaiselle ympyrälle eikä ollenkaan pakittaa suoraa linjaa. Tämän vuoksi pysyttelemme mieluiten visusti poissa satamista, joissa laituriin täytyy peruuttaa. Niin teimme tälläkin kertaa: laskimme ankkurin Galaxidin edustalle, niemenkärjen suojaan, ja puksuttelimme tapamme mukaan jollalla kaupunkiin.

Galaxidi on viehättävä parin tuhannen asukkaan kaupunki, jossa on yksi sekatavarakauppa ja koko joukko ravintoloita, baareja ja kahviloita turisteja palvelemassa. Sesonki oli lopuillaan, mutta iltaisin ravintoloissa oli vilkasta. Venepaikatkin olivat täynnä melkein viimeistä myöten.

Sataman ankoille oli rakennettu hieno talo, joka kellui ankkurin varassa lahdella omassa rauhassaan.

Galaxidi oli vilkas ja varakas kauppalaivaston tukikohta jo Ottomaanien aikana 1700-luvulla, ja jälleen 1800-luvun lopulla kun Kreikan itsenäisyystaistelun tohinassa pahoin tuhottu kaupunki oli rakennettu uudelleen. Vaurauden ajoista on muistona monta komeaa kaupunkitaloa, joista yksi toimii nykyisin merimuseona. Se sattui valitettavasti olemaan suljettuna joka kerran ohi kävellessämme – ehkäpä se oli jo pantu kiinni talveksi. Monissa taloissa oli laivojen keulakuvia ja muuta symboliikkaa muistona kauppapurjehduksen menneeltä kultakaudelta.

Kaupunginlahden vastarannalla kasvaa hieno mäntymetsä, jonka siimeksessä kulkee mukava kävelytie. Tien varren lukemattomista poukamista voi halutessaan valita oman, yksityisen uimarannan.

Niemen kärjestä löysimme merenkulkijoiden perheille pystytetyn muistomerkin. Usein historiankirjoitus muistaa vain kapteenien sankariteot ja merimiesten urheuden, mutta harvemmin niitä, jotka jäivät rannalle odottamaan, pitämään kotia pystyssä ja huolehtimaan jälkikasvusta.

Nykyisin ei Galaxidissa enää kauppalaivoja näy, mutta jokunen kalastusalus kuitenkin, sekä iso joukko perinteisen näköisiä, kauniin värikkäästi maalattuja kalaveneitä. Vesi oli kirkasta, ja kalaparvia ja rapuja saattoi bongata ihan vain kaupungin laiturilta.

Merivesi oli lokakuun lopulla vielä 24-asteista, joten uimme ahkerasti ankkuripaikassamme, nauttien kauniista kaupunkisilhuetista veneen yhdellä puolella, ja majesteettisista vuoristonäkymistä toisella. Auringonlasku värjäsi vuorten huiput violetin ja vaaleanpunaisen sävyin, ja vesi oli aivan tyyni.

Korintinlahden auringonlasku. Vuoren rinteellä, kuvan vasemmassa laidassa, paistattelee ilta-auringossa Delfoin kaupunki.

Muutaman päivän jälkeen oli aika lähteä kotimatkalle, kohti Mesolongia. Pysähdyimme paluumatkallakin Trizonian saarella, josta kirjoitin aiemmassa blogitekstissä. Marraskuun vaihteessa saavuimme talvisatamaamme Mesolongin marinaan, suoriuduimme laituriin peruuttamisesta ja meressä lilluvien, levästä liukkaiden Med mooring -keulakiinnitysköysien pyydystämisestä kommelluksitta, ja asetuimme aloillemme viettämään laiturielämää joksikin aikaa. Lokakuun loppuun päättyi purjehduskauden lisäksi selvästikin myös Kreikan kesä – jo toisena satamapäivänämme vyöryi mereltä nimittäin ukkosmyrsky, jollaista emme olleet nähneet sen koommin kun selviydyimme yhdestä sen serkusta matkalla Sisiliasta Kefaloniaan. Sen jälkeenkin ukkosmyräköitä ja vesisateita on riittänyt, mutta aurinkoisina päivinä on edelleen suomalaisittain kesäisen lämmintä ja leppeää. Mesolongissa valmistaudutaan joulunviettoon suomalaista juhannussäätä paljonkin mukavammissa merkeissä!

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.