Sisiliasta Kreikkaan – Zeus ja Poseidon näyttävät voimansa!

Sisiliasta Kreikkaan – Zeus ja Poseidon näyttävät voimansa!

Olimme viettäneet kuukauden päivät Sisiliassa rannikkopurjehtien, kun aika alkoi tuntua kypsältä pidemmälle etapille yli Joonianmeren, Sisiliasta Kreikkaan. Joonianmeri on Kreikan suosituinta purjehdusaluetta, ja elokuussa siellä olisi ollut vielä liian ruuhkaista, kun charterveneily ja flotilla-ryhmäpurjehdukset olivat kiihkeimmillään. Syyskuu olisi varmasti mukavampaa – vähemmän turisteja, ja säät vielä aivan kesäiset.

Nostimme ankkurin syyskuun 9. päivänä Naxoksen kirkonkellojen soittaessa puoltapäivää, ja suuntasimme aurinkoiselle merelle. Iltapäivällä tuuli virisi pohjoisesta ja pääsimme purjehtimaan veneemme lempisuuntaan, sivutuuleen. Aina pisteli mahtavaa kuuden solmun keskivauhtia, vaikka vanhaa, pussikasta isopurjetta oli pakko reivata, jotta siitä saatiin vähän litteämpi, ja keulassa oli vain pieni fokka. Reippaassa tuulessakin auringon paahde oli niin kuuma, että uikkareissakin tuli hiki. Riemua riitti!

Yön mittaan tuuli tietysti kääntyili moneen suuntaan, tyyntyi välillä ja virisi uudelleen. Lopulta tuuli tuntui asettuvan vastaiseksi, aallokko kasvoi korkeaksi ja teräväksi, ja sitten mentiin taas sitä meille tutuinta tiukkaa luovia. Mutta Hiisi vieköön, olipa Joonianmerellä takataskussaan meille vielä pieni yllätys!

Yöllä, kun olimme purjehtineet puolisentoista vuorokautta, alkoi taivaanrannassa salamoida. Loputon valoshow täytti koko läntisen horisontin, ja vähitellen ukkosrintamat kurottuivat molemmille sivuillemme. Vieläkään niistä ei kuulunut ääntä, vaikka voimakas salamointi jatkui tauotta. Aamun koittaessa näimme, että pilvirintamat olivat kuroneet meitä kiinni, ja nyt alkoi myös jyrähdellä. Vastaisen tuulen ja aallokon vuoksi meillä oli vauhtia tuskin 4 solmua, joten varustauduimme siihen, että ukonilma ennen pitkää tulisi päälle. Suljimme kattoluukut ja ikkunat, piilotimme navigointitabletin, vhf-radiopuhelimet, kännykät ja tietokoneet uuniin siinä toivossa, että se salaman iskiessä saattaisi toimia Faradayn häkkinä ja suojata edes osan laitteista vahingoilta. Yksinäinen purjevene keskellä aavaa merta on ukkoselle houkutteleva maalitaulu, ja salamanisku voi saada aikaan suurta tuhoa – ainakin se useimmiten rikkoo kaikki sähkölaitteet.

Pian myrsky oli aivan niskassa, ja salamat löivät joka puolella. Voi taivahan talikynttilät! Laskimme sekunteja jokaisen välähdyksen jälkeen. Lähin osui alle kilometrin päähän, sitä seurannut pamaus oli korvia huumaava. Tuuli kääntyi 180 astetta, aallokko nousi perän puolelta valtavana. Mutta salamaniskuista yksikään ei lopulta osunut meihin! Sitten alkoi sade, ja sellaista sadetta ei kumpikaan meistä ollut ikinä kokenut! Kuin vesitykit olisi suunnattu meihin, niin valtavalla voimalla tuli vettä. Veneemme oli pitkän, kuuman ja kuivan kesän jäljiltä suolan peitossa, mutta nyt se sai perusteellisen painepesun, jossa yksikään nurkka ei jäänyt pesemättä! Sade hakkasi myös meitä ympäröivän korkean aallokon matalaksi ja pyöreäksi, sen voima oli uskomatonta katsella. Veljekset Zeus ja Poseidon ne selvästi täällä riehuivat salamakeihäineen ja myrskytuulineen, ja tekivät kyllä selväksi ettei heidän kanssaan leikitä!

Myrskyn pyörteistä veneemme kannelle ilmestyi kaksi pikkulintua. Ne hakivat istumapaikkoja köysistä ja kaiteiden päältä, pyrähtivät välillä tiehensä ja palasivat taas. Viimeiseltä pyrähdykseltä vain toinen palasi, ja löysi lopulta itselleen suojaisan paikan aurinkopanelin alta, jossa se sähköjohto-oksalla istuen vihdoin sai levätä. Lintuparka oli varmaankin tempautunut ukkosrintaman mukaan jostakin, ties miten kaukaa – olimmehan ainakin 40 mailin päässä lähimmästä mantereesta – ja se liftasi mukanamme Kreikkaan asti. Kun maihin oli enää ihan lyhyt matka, se lensi levännein siivin turvaan.

Yhtäkkiä tyyntyi. Tuuli oli enää henkäys, ja vesi sileää. Kefalonian saaren ääriviivat ilmestyivät näkyviin illansuussa, ja illan hämärtyessä myös mahtava paahteisten havumetsiköiden ja kukkivien pensaiden tuoksu saavutti meidät – ihana maan tuoksu, jonka tuntee erityisen voimakkaana silloin, kun on ollut pitkään avomerellä. Ehti tulla jo pimeää, ennen kuin pääsimme perille Kefalonian pääkaupungin, Argostolin, ankkuripaikkaan. Mutta kuu valaisi kirkkaasti ja vesi oli peilityyni, oli helppo löytää sopiva paikka avaralta lahdelta. Vähän ennen puoltayötä, melkein 60 tunnin purjehdusetapin jälkeen, olimme perillä Kreikassa!

Vietimme muutaman päivän Argostolissa tutustuen ja ihastuen paikalliseen toritarjontaan – vihannes-, liha- ja kalavalikoimat olivat pökerryttävän monipuoliset ja kaikki vieläpä edullista! – sekä muutamaan ravintolaan, ja tietysti kaupungin kuuluisimpaan asukkiin, suureen merikilpikonnaan. Tämä sankari tiesi, miten turistit saadaan lääpälleen, ja uiskenteli näytösluontoisesti edestakaisin kaupunginlaiturilla seisovan joukon edessä. Sitten olikin aika jatkaa matkaa Kreikan mantereelle ja tehdä päätöksiä ensi talven tukikohdan suhteen.

Argostoli, Kefalonia

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: