Auf Wiedersehen, Mesolongi!

Auf Wiedersehen, Mesolongi!

Kaikki päättyy aikanaan, ja niin onneksi myös koronakaranteeni. Vähitellen talvikotimme Mesolongi kuoriutui eristyksistään ja ihmisiä alkoi näkyä kaupungilla. Kaupat ja palvelut avautuivat vähän kerrallaan, ja meidänkin elinpiirimme laajeni parin kuukauden satama – Lidl – AB Market -kolmiosta, johon se aika pitkälti oli rajoittunut lockdownin aikana. Vihdoin myös purjehtijoille annettiin lupa liikkua satamasta toiseen, siis niille, jotka jo ovat maassa. Rajojen ulkopuolelta tulevat veneilijät joutuvat odottelemaan Kreikkaan pääsyä vielä vähän aikaa.

Rikitarkastus ennen lähtöä – kaikki kunnossa! Ylöspäin mennessä vähän hirvittää, mutta alas tullessa on jo näköalaan ehtinyt tottua.

Me olimme saaneet talven ajaksi suunnitellut projektit, putkiremontin ja salongin sisustuksen uusimisen, valmiiksi jo hyvän aikaa sitten, ja niinpä viimeiset satamaviikot vietettiinkin pääosin hyvästä seurasta nauttien, grillaten ja juhlien naapuruston useita alkukesälle sattuneita syntymäpäiviä. Pienestä Mesolongin marinassa talvehtineesta joukosta oli hitsautunut talven ja kevään eristyksen mittaan tiivis ystäväpiiri. Tuntui melkein haikealta heittää kaikille hyvästit, mutta kyllähän meitä jo kovasti polttelivat Joonianmeren saariston kauniit ankkuripoukamat ja kesäinen vapaus. Tosin ennen kuin varsinainen vapaus pääsisi koittamaan, olimme varanneet telakalta veneen noston ja edessä olisi muutama viikko hikistä hommaa kuivalla maalla sellaisten projektien parissa, joita olimme joutuneet koronan vuoksi lykkäämään, mutta joita ei voisi lykätä enää pidemmälle. Niinpä vene huhkittiin merikelpoiseksi viimeisen viikon aikana ja köydet oli määrä irrottaa Mesolongin satamasta toukokuun 30. päivänä.

Ennen lähtöä ehdimme vielä mukavaksi päiväksi retkeilemään läheiseen vuoristoon laiturinaapuriemme, englantilaisten Patin ja Tonyn kanssa. Matkustimme heidän asuntoautollaan Ellinikan vuoristokylään ja lähdimme sieltä patikoimaan ylös vuorenrinnettä. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, laaksot ja havupuumetsät täynnä kukkaloistoa ja ihania yrttisiä tuoksuja, ja vuorilta avautuvat näköalat huikaisevia. Korkealta nähtynä Mesolongin kaupunkia ja suojaisaa ankkuripoukamaa ympäröivät laajat laguunit ja suolankeruualtaat näyttäytyivät valtavana tasankona. Kauempana näkyi Joonianmeren saaria aina Kefaloniaa ja Lefkasta myöten. Päivän mittaan ne peittyivät siniseen autereeseen, eikä merta enää erottanut taivaasta.

Viimein koitti lähtöpäivä! Nousimme kerrassaan epätyypillisen varhain, sillä ainakin minua oli yön aikana piinannut niin moni muistettava asia, ettei yöunista tahtonut tulla oikein mitään. Vaikka edessä olisi vain päivän tai parin leppoisa matka telakalle Lefkaksen saaren Nidriin, tokihan ajatus purjehtimisesta tuntui oudolta seitsemän kuukauden satamaelon jälkeen! Miten sitä taas muistaisi, miltä liikkuvassa veneessä olo tuntuu? Tulisiko hyvää tuulta, ja vieläkö sitä muistaisi, miten purjehditaan? Ja oliko nyt kaikki tavarat järjestetty ja kiinnitetty paikoilleen niin, ettei ensimmäisessä kallistuksessa syntyisi ryskettä, kolinaa ja sirpaleita?

Mesolongin kanavan kalastajakylä aamutyvenessä

Aamu oli täysin tyyni ja aurinkoinen. Kone jyrähti ystävällisesti käyntiin (sitä oli tietysti kokeiltu jo muutaman kerran), köydet saatiin irti ja niin me vain lähdimme puksuttelemaan pitkäaikaisesta talvikodistamme kohti uusia maisemia ja toisenlaisia tuulia. Mesolongin lahdelta merelle johtavalla kanavalla kohtasimme muutaman kotiin palailevan kalaveneen. Muuten oli hiljaista, rannan taloissa vasta heräiltiin. Kanavan jälkeen edessä oli avoin meri, jonka sileällä pinnalla aurinko päilyi ihanasti. Ainan kokka kääntyi länttä kohti kuin itsestään, ja niin sitä oltiin matkalla. Tuntui niin hyvältä, että meidän molempien oli pakko huokaista ja hengittää oikein syvään. Ja kuulosti ihan siltä kuin Ainakin olisi huokaissut.

Purjeet on nostettu ja leppeä kesätuuli vie meitä kohti Joonianmeren seikkailuja!

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.