Kreetan kevät ja uusi purjehduskausi

Kreetan kevät ja uusi purjehduskausi

Harmaat kiviset tuulimyllyt seisovat rosoisella rinteellä. Joissakin on tallella siivet ja purjekankaiden riekaleita.

Talvi 2021-2022 oli harvinaisen kylmä ja runsasluminen – myös Kreetalla! Lisäksi Kreetan talvi oli poikkeuksellisen myrskyinen, ja ainakin veneemme Ainan mielestä kerta kaikkiaan ikävin talvi koko purjehdusreissumme varrella. Tämän jutun kirjoittaja, Inka, vietti talven kotomaassa, siellä pakkasten ja hankien keskellä, mutta vene ja venevahti sinnittelivät Agios Nikolaoksen marinassa pidellen milloin vesi-, milloin raesateita ja kiristellen köysiä hulvattomasti vellovassa satama-altaassa. Aurinkoisina päivinä saattoi ihailla lumipeitteisiä vuoria, mutta kauniit näkymät eivät aivan täysin korvanneet huonoista ilmoista johtuvaa mieliharmia ja vaivaa.

Huhtikuun koittaessa oli aika siirtyä takaisin ankkuriin Spinalongan lahdelle, jossa olimme viettäneet muutaman idyllisen syksyisen viikon. Minäkin palasin veneelle saatuani talven työt pulkkaan, mutta sitä ennen Ainan kyydissä ehdittiin kokea tähän asti pahin myrsky ankkuripaikalla. Parin vuoden takainen medikaanikokemuksemmekaan ei vetänyt vertoja niille puuskille, joita Kreetan vuorilta ryöppysi Spinalongan poukamaan. Naapuriveneen tuulimittari pyöri puuskissa tappiin asti, yli 40 metriä sekunnissa. Siinä meni köysiä poikki urakalla, vaikka ankkuriketjussa oli koko ajan kaksi vedonpoistajaa kerralla. Järeä ankkuritelinekin otti osumaa veneen tempoillessa ja pyöriessä kovissa puuskissa. Myrskyfokka hajosi. Se oli tosin jo pitkään elänyt jatkoajalla ja rispaantunut pahasti jo syksyllä Kreetalle saapuessamme – nyt se antoi lopullisesti periksi ja repeytyi pieniksi riekaleiksi. Pahimmat myrskyvauriot taisivat silti olla henkisiä. Näin rajujen säiden armoille joutuminen on aina tiukka paikka, mutta yksin se on ihan hirveää.

Rengasmatkailua keväisellä Kreetalla

Lopulta miehistö oli taas kokonainen, mutta senpä jälkeen Kreeta ei enää tarjoillutkaan pahoja kelejä. Oli lämmintä ja vakaata, joten uskalsimme lähteä pienille päivän kiertoajeluille vuokra-autolla. Eihän tämä Suomessa talvensa viettänyt miehistön puolikas ollut vielä ehtinyt nähdä Kreetasta juuri mitään! Ensimmäisenä retkipäivänä suuntasimme vain “jonnekin” – olemme oppineet, että Kreikassa missä tahansa on yleensä kaunista ja pittoreskia. Aluksi ajoimme pikkuteitä pitkin lähimpien kukkuloiden yli pohjoiseen. Spinalongan lahti linnoituksineen näytti yläilmoista kauniilta, ja eräs pohjolan talven vasta taakseen jättänyt kalpea haamu ei ollut saada tarpeekseen taivaan ja meren syvistä sinisen sävyistä.

Spinalongan linnoitussaari keskellä sinistä merta ja sen takana häämöttää Kreetan manner. Aurinkoinen päivä ja vesillä näkyy pieniä veneitä.
Spinalongan lahti, linnoitussaari keskellä.

Seuraavaksi vastaan tuli muutama kauniisti entisöity tuulimylly. Ne oli remontoinut itävaltalainen aatelispariskunta, jolta oli näköjään liiennyt aikaa ja rahaa kotilinnan restauroinnin lisäksi hiukan tänne eteläänkin.

Kivinen pyöreämallinen tuulimylly ja hiekkatie, taustalla meri
Frauheimin tuulimyllyt

Rannalla kävi melkoinen aallokko. Bongasimme myös hienon luolakirkon.

Aretin luostari

Kreeta – ja muutkin Kreikan kolkat, tietysti – on täynnä luostareita. Me satuimme Aretin luostarin liepeille ja päätimme käydä katsomassa sitä lähempää. Portit olivat auki ja ehdimme sisäpihalle asti ennen kuin tajusimme, että tämä paikkahan ei ollut mikään museo vaan aivan toimiva luostari. Ruusutarhassa hääräili yksinäinen munkki, joka meidät huomattuaan toivotti meidät tervetulleeksi. Erittäin lämpimästi tervetulleeksi – miespuolinen meistä nimittäin päätyi oikein kunnon karhunhalaukseen, ja monta kertaa. Naisille näin riemullista vastaanottoa ei kuitenkaan tarjottu.

Luostari vanhoine kirkkoineen, asuinrakennuksineen ja puutarhoineen oli kaunis ja viihtyisä. Ilmakin täällä vuoristossa oli raikasta ja viileää ja niin ihanasti männyntuoksuista, että mikäpä täällä olisi munkkiveljenä elellessä. Pihan pikku putiikissa myydään luostarin omaa tuotantoa: hunajaa, hilloa, oliiviöljyä sekä ikoneja ja muita uskonnollisia esineitä. Meille tarttui mukaan pari purkkia taivaallisen hyvää appelsiinimarmeladia.

Kritsa

Kukkulan rinteelle sijoittuva valkoinen kaupunki, jonka ympärillä on paljon vihreitä viinitarhoja ja kasvimaita. Komeassa näkymässä myös valkoinen kirkko ja taustalla karut vuoret.
Kritsan kaupunki

Kierroksemme päättyi tällä erää Kritsan kylään, jossa olin jo käynytkin syksyllä satamanaapureidemme s/y Relaxin porukan kanssa. Kritsa on Kreetan vanhimpia kaupunkeja – kaunis, tiiviisti rakennettu tyypillinen kukkulakaupunki. Se on tunnettu käsitöistään, erityisesti kudonnasta, pitseistä ja koruompeleista.

Kritsan kutojatyttöpatsas

Antiikin Lato

Kritsan lähellä sijaitsi antiikin aikaan kaupunkivaltio nimeltään Lato. Sielläkin kävin syksyllä, ja seuraava kuvakavalkadi on viime marraskuiselta retkeltä. Kaupungin rauniot ovat pääosin peräisin 300-400-luvuilta eaa. Lato tuhoutui noin 200 eaa. Kaupungin tunnetuin asukas oli Nearchus, Aleksanteri Suuren laivaston amiraali.

Kritsan rotko

Kritsan lähellä on hieno rotko, jonka läpi kulkee kiva patikointireitti. Sen varrella joutuu hiukan kiipeilemään, mutta reitti sopii kyllä ihan normaalikuntoiselle retkeilijälle. Kannattaa kyllä valita pitävät kengät. Nämäkin kuvat ovat viime syksyltä.

Knossos

Knossoksen palatsin värikkäitä tekoraunioita ja laumoittain turisteja valokuvaamassa niitä
Turisteja Knossoksen palatsissa

Toisena roadtrip-päivänä oli aika tutustua Kreetan suosituimpaan nähtävyyteen, Knossoksen minolaiseen palatsiin. Siellä käy vuosittain jopa miljoona turistia. Palatsi oli pikaisesti nähty, ja ainakin meihin se jätti erittäin ristiriitaisen vaikutelman. Palatsin kaivauksissa löytyneet fragmentit ovat nimittäin inspiroineet arkeologi sir Arthur Evansia luomaan mielikuvituksellisia rekonstruktioita siitä, millaisilta rakennelmat ovat mahdollisesti voineet näyttää. Ne on toteutettu modernilla betonitekniikalla, ja kuuluisat härkiä, delfiinejä ja aarnikotkia esittävät seinämaalauksetkin noudattanevat pitkälti entisöijiensä taiteellista näkemystä. Palatsin pronssikautisista yksityiskohdista on näin ollen vaikea uskoa mitään varmaa, mutta 1900-luvun alun restaurointifilosofiaan kohde tarjoaa kyllä mielenkiintoisen ikkunan. Oikeastaan koko paikka on vähän kuin Arthur Evans -teemapuisto.

Viiniviljelmät

Hiukan pettyneinä jatkoimme matkaa Heraklionin liepeiltä etelään. Viininviljelyalueet jatkuivat silmänkantamattomiin, vihreys ja vehreys aivan pyörryttivät. Syvemmällä sisämaassa viiniköynnökset vaihtuivat vähitellen oliivilehtoihin, ja pienet kylät seurasivat toinen toistaan muutaman kilometrin välein. Etelärannikolla puolestaan näimme kymmeniä neliökilometrejä kasvihuoneita. Ajelimme pikaisesti Ierapetran kaupungin kautta, mutta alkoi tulla jo ilta, ja niinpä palasimme lyhyempää reittiä takaisin Eloundan rannan tuntumassa köllivään kelluvaan kotiimme.

Lasithin tasanko

Viimeisenä reissupäivänä ajoimme Lasithin tasangolle. Tämä viljava vuoristoylänkö sijaitsee noin 900 metrin korkeudessa. Portinvartijoina seisoo komea rivistö ikivanhoja kivisiä tuulimyllyjä – alun perin kaikkiaan 27 kappaletta! Niiden jälkeen avautuu koko tasanko kaikessa vihreydessään.

Kiviset komeat tuulimyllyt vuorenrinteellä

Tasankoa täplittävät kasteluveden pumppaamiseen käytettävät rautaiset tuulimyllyt, joita oli aikoinaan jopa 10 000. Monet niistä ovat edelleen käytössä. Tasankoa on viljelty ainakin 8000 vuoden ajan, ja yhä siellä tuotetaan vihanneksia ja hedelmiä. Näimmepä suuren lammaslaumankin. Pysähdyimme lounaalle nauttimaan Kreetan parhaan ja tuoreimman kreikkalaisen salaatin ja maukkaat moussakat.

Kreetaan oli nyt tutustuttu ainakin pienen pintaraapaisun verran. Meille purjehtijoille alkoi kuitenkin maakrapuilu riittää. Toukokuun alussa olimme saaneet Ainan kutiteltua talvimoodistaan matkakuntoon, ja niinpä nostimme ankkurin tutuksi käyneeltä Spinalongan lahdelta ja otimme suunnan länsiluoteeseen. Tavoitteena meillä oli mahdollisimman suora ja nopea siirtyminen takaisin Joonianmerelle. Veneelle oli aika suorittaa huoltotöitä – niitä tavallisia, kuten pohjan putsausta ja maalausta sekä kuluvien osien uusimista, mutta myös jokunen edellisessä remontissa kesken jäänyt homma. Karaistuneina purjehtijoina tiesimme kyllä, ettei suoria ja nopeita siirtymiä oikeasti ole olemassa. Silti matkan hitaus ja mutkikkuus pääsi taas yllättämään. Mutta asioilla on aina vähintään kaksi puolta – niin paljosta olisimme jääneet paitsi, jos matkaan ei olisi tullut mutkia. Ensi jaksossa löydämme nimittäin uuden lempisaaren!

Pallokalan muotoinen sininen kaakeli talon seinään muurattuna

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: