Naxos – marmorikyliä ja Bysantin aarteita
Naxoksen saari on suuri ja täynnä nähtävää – täällä vierähtäisi helposti monta viikkoa. Tällä kertaa meillä oli kuitenkin aikaa vain päivä ajella vuokra-autolla ympäri sisämaata. Aika paljon ehdimme yhdessä päivässäkin kyllä bongata! Suuntasimme Naxoksen kaupungista itään kukkuloiden yli. Maisemat muuttuivat sitä vehreämmiksi, mitä kauemmas karulta rannikolta tultiin.
Terassoidut viljelysalueet nousevat vihreistä laaksoista pitkälle ylös kivisiä rinteitä, ja melkein jokaisen korkeamman kukkulan laella keikkuu valkoiseksi kalkittu kirkko. Jos Suomessa riittää saunoja joka niemeen ja notkelmaan, niin täällä Kreikassa on kyllä keksitty rakentaa kirkkoja, kappeleita ja luostareita mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin!
Naxos on Kykladien saariryhmän rehevin saari, se tuottaa itse omat vihanneksensa – muun muassa erityisen herkullista perunalajiketta – oliiviöljynsä ja paljon hedelmiä, hunajaa ja viiniä. Viininviljelyä on saarella harjoitettu tietenkin jo tuhansia vuosia. Siksi on luonnollista, että tällä hedelmällisellä saarella on palvottu nimenomaan Dionysosta, viinin, hedelmällisyyden ja päihtyneen hurmion jumalaa. Dionysos nai Ariadnen, kreetalaisen prinsessan ja Minotauros-hirviön surmaajan. Näissä melko varmasti Naxoksen saarella vietetyissä häissä riemua ja hurmiota varmaankin riitti, sillä Dionysos osasi tietenkin muuttaa veden viiniksi.
Saaren kuuluisin vientiartikkeli on viinin ja perunan ohella marmori. Naxoksen puhtaan valkoisesta kivestä veistettiin esineitä jo neoliittisella kivikaudella ja käytiin kauppaa naapurisaarelaisten kanssa. Kreikan arkaaisella ja klassisella kaudella täällä louhittiin marmoria jo paljon suuremmassa mittakaavassa. Pyhän Deloksen saaren monet temppelit ja veistokset ovat naxoslaista kiveä. Ehkä kuuluisin niistä oli Naxoksen kolossi 600-luvulta eaa, yhdeksänmetrinen Kouros-patsas, joka esitti Apollonia nuorena miehenä.
Vaaleaa kalkkikiveä on käytetty paljon saaren kylissä ja kaupungeissakin. Siitä on rakennettu taloja ja kirkkoja, sillä on päällystetty katuja ja kukkulakaupunkien loputtomia portaikkoja. Ajoimme tutustumaan Apeiranthokseen, saaren kuuluisimpaan marmorikaupunkiin. Apeiranthos sijaitsee Fanari-vuoren rinteellä 600 metrin korkeudessa, ja sieltä avautuvat mahtavat kukkula- ja metsämaisemat. Merta ei näy, niin kaukana ollaan rannikosta.
Kreetalaisten kerrotaan perustaneen kylän 800-luvulla jaa. Apeiranthoksessa puhuttava murre poikkeaa edelleen saaren muissa osissa puhutusta – me emme kyllä ihan jokaista nyanssia havainneet. Kylän arkkitehtuuri on aitoa venetsialaista ja edelleen vuosisatojen takaisessa asussaan. Kadut ovat kapeita ja mutkikkaita, valtaosa niistä pikemminkin portaikkoja, ja tuon tuostakin ne sukeltavat jonkin porttikaaren ali tai holvikäytävän lävitse. Tänne eksyy väkisinkin, mutta sokkelokaupungeissa eksyminen onkin koko homman juju!
Autolla on tässä kylässä turha kuvitella pääsevänsä kotiovelle asti. Kätevin tapa kuljettaa tavaraa on edelleen aasikyyti. Sitkeä kavio-atv kulkee näppärästi jyrkkiäkin portaita ja jaksaa kantaa ison kuorman vaikkapa polttopuita, kuten tämä tapaamamme kaunis valkoinen pitkäkorva. Polttopuiden pätkimiseen kyllä näköjään käytetään ihan modernia moottorisahaa.
Nyt oli ravattu tuntikausia ylös ja alas portaita, joten oli aika jatkaa autoreissua. Pyörähdimme saaren koillisnurkalla kurkistamassa merelle ja muutamaan pienempään kylään. Näistä jyrkän laakson rinteille levittäytyvä Koronos oli erityisen kaunis.
Iltapäivä oli jo pitkällä ja alkoi jo hiukoa. Suuntasimme kohti pientä Chalkin tai Halkin kylää, jossa näytti olevan useita ravintoloita. Matkalla sinne näimme kuitenkin opaskyltin johonkin vanhaan kirkkoon. Pitihän sitä pysähtyä katsomaan, ja mikä helmi polun päässä odottikaan! Sulkemisaikaan oli vain kymmenen minuuttia, joten emme ehtineet nuohota kirkossa kovin perusteellisesti. Tänne pitää ehdottomasti päästä joskus ajan kanssa tutustumaan.
Panagia Drosianin kirkko on rakennettu bysanttilaisella ajalla. Sen vanhin osa on 600-luvulta peräisin oleva karkeista luonnonkivistä rakennettu kupolin kattama tila. Kirkkoa on laajennettu useassa vaiheessa. Tunnelmaa hämärässä, vain muutaman korkealla sijaitsevan ikkunan valaisemassa kirkossa kuvaa ehkä parhaiten sana pyhä – mitä se sitten itse kullekin merkitsee.
Naxoksella on yli kaksisataa bysanttilaista kirkkoa (600-1400-luvuilta). Monet niistä oli koristeltu runsain seinämaalauksin, joita on onneksi paljon säilynyt meidän päiviimme asti. Panagia Drosianin vanhimman osan alkuperäiset 600-luvun freskot paljastuivat myöhempien maalausten alta, kun kirkkoa restauroitiin 1970-luvun vaihteessa. Kirkon yhteydessä oli alun perin luostari.
Keskiajalla asutus keskittyi saaren sisäosiin, tietysti viljavan maan vuoksi, mutta myös siksi, että rannikoita terrorisoivat tuon tuostakin merirosvojoukkiot. Valtaosa tuon ajan kylistä sijaitsi samoilla paikoilla kuin nykyäänkin.
Nautittuamme myöhäisen lounaan tai aikaisen illallisen Chalkissa oli aika palailla kotiin Aina-veneelle. Seuraavan aamun kauppa- ja pyykkireissun jälkeen oli sopiva hetki vaihtaa maisemaa. Suuntana oli Apollonin portista siintävä kuuluisa Deloksen saari, joka onkin jo pariin kertaan tullut blogissa mainittua. Siitä pian lisää!
- Naxos – Kykladien suurin ja komein 22 marraskuun, 2021
- Delos – Apollonin pyhä saari 25 tammikuun, 2022
- Kreetan kevät ja uusi purjehduskausi 5 heinäkuun, 2022