Tammikuisessa Mesolongissa käärimme hihat ja kävimme veneprojektien kimppuun. Ensimmäiselle hommalle, veneen vesiputkiston remontille, oli budjetoitu pari kuukautta aikaa, ja maaliskuun vaihteen tienoilla oli tarkoitus purjehtia talvisatamasta Lefkaksen saarelle telakalle. Siellä vene nostettaisiin kuivalle maalle ja jatkettaisiin seuraavien projektien parissa. Sittemmin suunnitelma on lykkääntynyt, siirtynyt sopivampaan ajankohtaan, tai kenties se on muuntumassa uudenlaiseksi. Mene tiedä, yllättäviä asioita sattuu, ja senhän me olemme ennenkin huomanneet.

Alkumatkan optimististen matksuunnitelmien ja aikataulujen heitettyä häränpyllyä olemme matkanneet (tai pysyneet paikoillamme, kuten vaikkapa nyt talvella) aina vain päivän kerrallaan. Aiemmin tuntui vähän kliseeltä vastata niin ihmisille, jotka kysyivät suunnitelmistamme, ja monen korvissa se mahtoi toden totta kuulostaa kliseeltä. Mutta koronaviruksen myötä maailma on äkkiä muuttunut, ja veikkaanpa, että päivä kerrallaan eläminen on nyt paljon yleisempää kuin vielä muutama viikko tai kuukausi sitten.

Kreikka on suljettu ulkomaailmalta, kuten kaikki muutkin Välimeren maat, sekä laajeneva joukko muita maita ympäri maailman. Joka päivä astuu voimaan jokin uusi pykälä. Ensin täällä suljettiin koulut, päiväkodit, harrastuspaikat ja ravintolat, sitten satamat, nyt kaikenlainen veneilykin on kielletty. Huomenna aamulla astuu voimaan ulkonaliikkumiskielto, samanlainen kuin Italiassa ja Espanjassa on ollut jo jonkin aikaa. Vain kauppaan ja apteekkiin saa mennä. Saamme asua veneessämme nykyisessä satamassa, mutta muualle emme pääse. Veneen siirtopurjehdus telakalle on sinänsä sallittua, mutta emme voi olla varmoja, minne remontin valmistuttua on mahdollista päästä. Siksipä viisainta lienee nyt vain jonkin aikaa tarkkailla tilannetta ja odotella, mihin se kehittyy.

Elämäämme venesatamassa ei rajoituksilla ole toistaiseksi ollut kovinkaan suurta vaikutusta. Talvi on Mesolongin satamassa muutenkin ollut hiljainen. Muutamissa veneissä on vakituisia asukkaita yhteensä nyt ehkä kymmenkunta, vähän vähemmän kuin vielä pari viikkoa sitten. Jotkut – ne, joilla on veneen ohella asunto – ovat lentäneet koteihinsa. Mutta me olemme täällä, ja elämme suurin piirtein niin kuin ennenkin. Ehkä käymme nyt harvemmin ruokakaupassa kuin aiemmin, ostamme enemmän kerralla. Enää emme käy edes satunnaisesti souvlaki-lounaalla tai kahvikupposella, mutta muutoinhan elämämme taisi olla jo valmiiksi varsin epäsosiaalista eristäytymistä.

Matkapurjehtijoina olemme tottuneet varustamaan veneen useiden päivien legeille, elämään viikkokausia ankkurissa täydentämättä välillä varastojamme ja ostamaan kerralla isomman määrän sellaista, mitä emme usko löytyvän seuraavasta kohteesta. Meillä on myös hyvä tuntuma siihen, miten pitkään wc-paperipaketti riittää! Olemme tottuneet elämään säästeliäästi, kokkaamaan saatavilla olevista aineksista ja tähteistä monenlaista. Yhteiselokin onnistuu ahtaissa tiloissa. Ei ole vaikeaa keksiä tekemistä kotona, ja e-kirjojen ja nettiuutisten lukeminen on tuttua. Olemme oppineet, että meistä riippumattomat tekijät, etunenässä kaikenlaiset sääilmiöt, päättävät usein puolestamme aikatauluja ja reittisuunnitelmia. Joskus venekin päättää ajoittaa itselleen jonkin mukavan ja yllätyksellisen huoltotoimenpiteen. Huomaamattamme olemme tulleet harjoitelleeksi monia sellaisia taitoja, joista on nyt todellista hyötyä.

Onhan tilanteessa hankaluuksiakin, vaikkapa se, että rautakaupat, venetarvikeliikkeet ja sen sellaiset ovat kiinni, kun nyt olisi hyvä tilaisuus askarrella kaikenlaista. Ja tietysti se, mitä kukaan ei oikein halua ääneen sanoa: epävarmuus tulevaisuudesta. Miten kauan tilanne jatkuu, kuinka paljon se pahenee tästä? Ja vaikka eristyksissä oleilu ei näin talvikaudella tunnukaan kovin pahalta, entäpä jos koko kesänäkään emme pääse minnekään?

Meille oli alkukesästä tulossa useampia vierailijoita. Läheistä perhettä, vihdoin, niitä joiden kanssa eniten haluaisimme jakaa pätkän elämästämme ja seikkailla yhdessä Kreikan ihmeellisillä saarilla. Nyt kaikkien matkasuunnitelmat on peruttu ja siirretty jonnekin ”aikaan koronan jälkeen”. Onhan Kreikka syksylläkin kaunis, tai vaikka ensi keväänä, täällähän tämä ikuinen saaristo on aina ollut ja tulee olemaan. Matkasuunnitelmat ovat nyt ongelmista pienimpiä, kun ihmisiä sairastuu ja kuolee. Tärkeintä on koittaa pysyä terveenä, noudattaa ohjeita ja tehdä parhaansa tilanteen eteen, ja toivoa, ettei tätä kestä loputtomiin. Lämpimiä ajatuksia kaikille teille, jotka luette näitä tarinoita. Kyllä tästä selvitään!

• Talvisuunnitelmia kesäisessä Kreikassa

29 lokakuun, 2019

• Elämää – ei mikään Plan B

15 syyskuun, 2018

• Kythera – yllätys matkan mutkassa

12 heinäkuun, 2022