Pitkien, kylmien, työntäyteisten viikkojen jälkeen veneemme oli vihdoin valmis vesillelaskuun. Sen oli pakko olla, sillä isoille veneille varattu suuri nosturiauto oli hommissa vain yhden päivän. Deadlinesta myöhästyminen olisi tarkoittanut todennäköisesti vielä aika paljon kalliimpaa nostokeikkaa, vaikka ei se halpaa hupia nytkään ollut. 

Torstaiaamuna 3.5. kaikki vedenalaiset työt oli kuitenkin saatu valmiiksi – veneen runkokatselmus, kylmälaitteiden harkot ja kaksi kerrosta uutta myrkkymaalia pohjaan, uudet sinkit sinne ja tänne. Vanhoja pronssisia läpivientiventtiilejä oli elvytelty sadan vuoden unestaan. Ja niin veneemme lensi ilmojen halki ja laskeutui vesille helsinkiläiseen rantaan. Mistään ei pulpunnut vettä sisään, joten liinat uskallettiin irrottaa. Kone starttasi, kun ensin oli yhteistuumin laiturinaapureiden kanssa tutkittu miten sitä avainta pitikään kääntää. Ensimmäinen ajomatkamme, pari sataa metriä sumun saartaman aallonmurtajan reunalle omaan poijuun, sujui kommelluksitta, vaikka vene tuntui pikku matamiimme verrattuna kolossaaliselta.

Vesillelaskun jälkeenkin työtä on tehty tauotta. Vielä ei olla purjehduskunnossa, mutta eiköhän sekin hetki joskus koita. Osa projekteistamme on ihan suunniteltuja juttuja, mutta valitettavasti valtaosa sellaisia, joita putkahtelee yllättäen sieltä ja täältä. Välillä on ollut toivoton tunne, että mihin tahansa veneessä koskee, kaikki vain murenee käsiin. Paattimme perusasiat ovat kyllä kunnossa, se on rungoltaan vahva ja järeä, ja kaikin puolin hyvin rakennettu. Mutta sitä ei ole taidettu oikein jaksaa pitää kunnossa. Monta sellaista osaa tai järjestelmää, joita pitäisi muistaa huoltaa tai vaihtaa aika ajoin, on rikkouduttuaan tai puhki kuluttuaan vain jätetty paikoilleen niine hyvineen ja ehkä veneilty sitten vähän vähemmillä mukavuuksilla.

Meille veneestä tulee kuitenkin ihan näinä päivinä pysyvä koti. Me emme uskalla leikkiä vanhojen kaasuletkujen tai puhki ruostuneiden hellan polttimoiden kanssa, vaan ostimme uudet letkut ja hellan. Mutta emme saa korjattua rikkoutunutta painevesiputkea, koska veneemme amerikkalaisia osia ei Suomeen enää ehdi tilata ja kotimaiset eivät sovi. Niinpä joudumme osittain tulppaamaan putkiston, mutta ehkä saamme vielä keittiöön veden – ja mielellään myös lämpimän veden! Toinen vessa on ehkä pysyvästi tukossa, kunnes jossakin etelämpänä ehdimme remontoimaan sen, mutta onneksi luksuspaatissamme on kaksi vessaa. Ainakaan omasta mielestäni kaksi vessaa ei enää missään nimessä ole tyhmä keksintö taikka kerskakulutusta, vaikka ehkä aiemmin olisin voinut ollakin sitä mieltä!

Lämpimien kesäsäiden helliessä rannoilla ja puistoissa käyskenteleviä ihmisiä olen itse viettänyt aika monta päivää roikkuen vyötäröä myöten jääkaapissa ja pakastimessa. Kylmälaiteasennuksemme alkaa olla kylmäbokseihin asennettavia lauhduttimia vaille valmis. Koska veneessämme on amerikkalaiseen tyyliin varsin isot kylmäboksit, päädyimme energiatehokkaaseen vesijäähdytteiseen Frigoboat-järjestelmään. Kirjoitan siitä lisää sitten, kun meillä on jonkin verran käyttökokemusta. Oheisista kuvista näkyy kuitenkin jäähdytyksen periaate: rungon ulkopuolella olevien pronssilevyjen (ne eivät siis ole veneen pohjaan pahan päivän varalle kiinnitettyjä kultaharkkoja) sisällä kulkevissa putkissa kylmäaine matkaa sieville pikku kompressoreille, jotka sijoitimme pienen keittiönkaapin pohjalle, ja niistä eteenpäin lauhduttimiin, jotka kiinnitetään kylmäboksien sisälle.

Palkkioksi kovasta työstä saamme sentään nauttia merinäköalasta ja raittiista ilmasta, auringonlaskuista ja ulkona grillaamisesta. Veneessä on kotoisaa ja raikasta nukkua, ainakin nyt kun yöt vielä ovat viileitä. Rannassa on suihkut ja saunat, ja metroasemalle kivenheitto. Viimeiset viikot kotimaassa vietämme siis kiinteistötikapuiden ylimmällä puolalla – se on se sijainti!

Mutta yksi on joukosta poissa…

… ja sen myötä koko jäljellä oleva laumamme eksyksissä ja vajaa. Ilon pilkahdukset ovat vielä harvassa, mutta tiedän, että ne vielä voittavat – eikä vähiten siksi, että saimme nauttia niin hienon olennon seurasta ja läsnäolosta näinkin kauan. Ihan kunnollisen koiranelämän verran, vaikka se niin ohikiitävältä hetkeltä ihmisestä tuntuukin. Mielellämme olisimme jakaneet tämän tulevankin seikkailun nelijalkaisemme kanssa, mutta sen elämä tuli valmiiksi ja se lähtikin ihan omaan seikkailuunsa ilman meitä. Ihmisen vaikea tehtävä on hyväksyä, että jonakin päivänä se on edessä, ja saatella rakas laumatoveri turvallisesti matkaan.

Nelijalkainen ystävämme, kumppanimme ja miehistömme itseoikeutettu jäsen totteli nimeä Sisu – silloin, kun irlantilaiselta jääräpäisyydeltään viitsi ketään totella. Eikä sen vanhemmiten ja suurta viisauttaan enää tarvinnut suorittaakaan mitään niin koiramaista kuin totteleminen. Sen tummista silmistä saattoi lukea kysymykset ja vastaukset. Sanoja ei tarvittu – eikä se niitä olisi viimeisinä vuosinaan enää kuullutkaan.

Sisu oli nimensä mittainen mies. Tuskin koskaan on ollut, eikä varmasti enää tule, yhtä tinkimättömästi omaa laumaansa, taloaan, kyläänsä, mainettaan ja kunniaansa puolustavaa äijäkoiraa. Sellainen pelottomuus on hurjaa katseltavaa, mutta tahtomattaankin sitä täytyy ihailla. Enpä olisi osannut arvata pientä karvapalleroa nimetessäni, millainen enne keksimäni nimi olisi.

Hienon kennelnimensä Sisu kuitenkin sai leppeiden länsituulien Zephyr-jumalalta. Ja leppeä länsituuli se olikin meille ihmisilleen, ja kaikille muillekin ihmisille, varsinkin lapsille. Ja tietysti tyttökoirille! Sen elämän täyttymys, kaiken sen uhoamisen takana, oli saada olla yhdessä ihmistensä kanssa, vaikka nämä keksivätkin ties mitä kummallisuuksia. Niin kuin nyt vaikka purjehtiminen! Ei järjen hiventä – mutta yllättäen mokoma harrastus tarjosi koiranpojallekin uusia, hienoja elämyksiä. Merituulen mukana kulkevia tuoksuja, uusia tuttavuuksia saarten rannoilla, oman veneen ylpeää vartioimista tunkeilijoilta, ja parasta kaikesta: kun sai lauman kanssa käpertyä illalla pieneen kajuuttaan, ja sai aina nukkua jonkun kanssa selkä selkää vasten.

• Kompassisuunta 180° esittää: s/y Aina
14 helmikuun, 2018
• Purjehdusseikkailun ensivaikutelmat – ja Gdansk!
10 kesäkuun, 2018
• Mitä matkapurjehtija tarvitsee – asumismukavuus
15 marraskuun, 2020