Matka jatkuu! Roscoff ja Camaret-sur-Mer

Matka jatkuu! Roscoff ja Camaret-sur-Mer

Bretagnessa jo helmikuu oli väläytellyt upeita kevätsäitä. Kukat kukkivat täyttä häkää ja ilmat olivat lämpimiä. Me ehdimme jo suunnitella lähtöä maalis-huhtikuun vaihteeseen, johan silloin varmasti olisi täysi kesä! Mutta muutama takatalvi yllätti purjehtijan Bretagnessakin, säät pikemminkin kylmenivät ja muuttuivat epävakaisemmiksi, eikä luontokaan ympärillä tuntunut etenevän ensikukoistuksestaan yhtään kesäisempään kuosiin. Vielä huhtikuukin ehti kulua loppuun asti, ennen kuin purjeveneemme Aina vihdoin lipui ulos talvisatamamme Binicin portista.

Veneen saattaminen purjehduskuntoon talven jäljiltä ei käynyt ihan käden käänteessä. Siinä mielessä olimme toki useimpia suomalaispurjehtijoita edellä aikataulusta, että veneemme kellui jo valmiiksi vesillä. Mutta se oli toiminut viiden kuukauden ajan kotoisana talvipesänä ja kelluskellut paikallaan sen kummemmin keikkumatta ja heilumatta. Pelkkä meriklaaraus, eli tavaroiden järjestäminen siten, että ne pysyvät paikoillaan myös kovemmassa merenkäynnissä, vaati useamman päivän työn. Sitten piti tarkistaa ja asentaa paikoilleen köydet ja purjeet, joista osa oli otettu talven ajaksi pois. Jorma hinasi minut mastoon tekemään rikikatselmuksen. Piti tarkistaa, että turvavarusteet, navigointivälineet, purjehdusvaatteet ja muut matkanteon kannalta oleelliset varusteet olivat paikoillaan ja käyttökunnossa. Vielä piti huoltaa kone, vaihtaa öljyt ja tarkistaa hihnat, suodattimet ja kaikki sen tapaiset asiat. Yhdeksi päiväksi vuokrasimme auton, mikä helpotti provianttien – juomavesipullojen ja matkaetapeilla kätevien säilykkeiden ja pakasteruokien – sekä painavien tavaroiden kuten kaasupullojen hankinnassa.

Illansuussa toukokuun 1. päivänä lähtö vihdoin koitti! Sataman portti avautui, ja me ajoimme siitä läpi ihmisten huiskuttaessa ja Jorman soittaessa sumutorvella juhlavan hetken kunniaksi. Omalla laiturillamme meille vilkuttivat NW Infinity- ja NW Discovery -veneiden miehistöt, joiden kanssa ehkä tapaamme vielä joskus jossakin etelämmässä. Meitä vastaan, kohti kotisatamaansa, puolestaan purjehti s/y Gama, jonka mukavaan pariskuntaan – Didier ja Catherine – olimme tutustuneet talven aikana ja jotka ehkä jonakin kauniina päivänä tapaamme Välimerellä. Ilta oli tyyni ja aurinkoinen. Ensimmäiseksi piipahdimme Port d’Armor -nimiseen naapurisatamaan (Saint-Quai-Portrieux) tankkaamaan täyteen dieseltankit sekä osan takakannelle kiinnitetyistä polttoainekanistereista. Sitten menoksi!

Mutta mitä ihmettä! Taas vastatuuli! Sääennusteet olivat luvanneet mukavaa sivutuulta, mutta niin vain me löysimme mereltä pelkän vastatuulen. Auringon laskettua tuuli kävi taas myös varsin navakaksi, mikä nosti ison ja terävän aallokon. Ja sitten pelipaikalle ilmestyi se kolmas ikävä kaveri, vastavirta. Meille molemmille jumahti päälle pysyvä déjà-vu: tämä oli kuin suoraan viime loka-marraskuun Pohjanmeren etapeilta! Eteneminen oli niin hidasta, kylmää ja kurjaa etten jaksa edes kirjoittaa siitä sen enempää. Kun pesukoneen linkousvaihetta muistuttavaa matkantekoa oli kestänyt 30 tuntia, alkoi pitkän tauon jälkeen yllättyneille purjehduslihaksillemme riittää. Käänsimme kokan kohti Roscoffin satamaa Bretagnen pohjoisrannalla. Pääsimme perille Port de Bloscon -satamaan puoliltaöin pimeässä, ja pakastelasagneillallisen jälkeen kuukahdimme punkkaan.

Seuraava päivä oli hyvin tuulinen, eikä tuulen suuntakaan näyttänyt juuri edellispäivästä muuttuneen. Päätimme siis viettää Roscoffissa päivän ja toisenkin yön. Taittelimme polkupyörät esiin ja polkaisimme kaupungille, joka sijaitsee satamasta reilun kilometrin päässä. Kaupunki on vanha ja vähän kauhtuneella tavalla charmikas lomanviettopaikka. Sen edustalla on vanha satama, joka vaikuttaa vilkkaalta kalastus- ja pienvenesatamalta. On pieni majakka, turistimajoitusta, ravintoloita ja kahviloita, sekä tietysti komea kirkko. Meri pilkottaa vähän joka välistä, ja pohjoispuolella kaupungin edustalla on karun graniittirannikon poukamissa mukavan näköisiä pikku hiekkarantoja. Vain noin kilometrin päässä rannikosta sijaitsee Ile-de-Batz -niminen saari, ja sen ja mantereen väliin muodostuu suojainen, mutta kivikkoinen salmi, jossa muutama pikku purjevene koitti luovia. Batzin saari on suosittu turistikohde ja kesänviettopaikka, sinne kulkee säännöllisesti yhteysalus ja saarella näytti olevan ihan mukavan kokoinen kylä kirkkoineen, majakoineen ja monine asuintaloineen.

Sunnuntaina 5.5. lähdimme Roscoffista aamusella jatkamaan matkaa. Keli oli alkuun lähes tyyni, mutta aurinko paistoi nyt täydeltä terältä ja meidän oli lämmin. Pari tuntia ajeltuamme näimme näimme yhtäkkiä outoja vaahtopäitä, ja kesti hetken tajuta, että sieltähän saapui delfiiniparvi! Siitä saakka, kun melkein vuosi sitten lähdimme matkaan, emme ole odottaneet mitään niin kiihkeästi kuin turkoosia vettä ja delfiinejä – ja nyt me näimme molemmat! Delfiinit olivat pieniä, metrin-puolentoista mittaisia, ja niitä oli kymmenkunta. Visiitti oli selvästi protokollan mukainen lyhyt tervetuliaiskäynti, sillä kovinkaan kauan ne eivät seurassamme viihtyneet – ehkä emme olleet niin kiinnostavia, koska meillä oli moottori käynnissä. Yksi parvesta jäi viihdyttämään meitä muutamaksi minuutiksi muiden jo mentyä, ja esitteli vikkeliä hyppyjä veneen keulan alitse. Niin nopeita nuo epelit ovat, että niiden kuvaaminen on perin vaikeaa. Saldoksi tuli muutama otos, joista delfiinin hahmon juuri ja juuri tunnistaa.

Meillä oli enimmän osan päivää matkassamme hyvä myötävirta. Se olikin hyvä juttu, sillä olin ennalta jännittänyt, miten hyvin ajoituksemme osuisi Bretagnen luoteisnurkalta alkavaan Chenal du Four -salmeen, joka sijaitsee Ouessant-saaren ja mantereen välissä. Salmesta on turha yrittää läpi vastavirtaan, ja kovilla tuulilla – etenkin jos tuuli on virran vastainen – olosuhteet saattavat käydä purjeveneelle jopa vaarallisiksi. Onneksi nyt sää oli kaikin puolin rauhallinen, ja me hujahdimme salmesta läpi hyvää vauhtia. Nopeusennätyksen, 9,5 solmua, teimme Le Conquet -kylän ja Pointe Saint-Mathieun paikkeilla. Viimeksimainittu on niemenkärki, jossa sijaitsevat keskiaikaisen kirkon ja luostarin rauniot, sekä huomattavasti nuorempi majakka ja semafori eli signaalitorni – nekin silti jo pitkään tuulisella niemellään seisseet.

Le Conquet on muuten se kylä, josta kirjailija-dramaturgi Outi Nyytäjä aikoinaan pakinoi Hesarissa. Näistä hervottoman hauskoista pakinoista on koottu kirja Maailman laidalta: kertomuksia Bretagnesta.

Aurinko laski meidän päästyämme Saint-Mathieun niemen ympäri, ja 23 aikaan yöllä saavuimme Camaret-sur-Merin satamaan. Kiinnityimme pitkään laituriin heti satamaan päästyämme, sillä pimeässä ei tee mieli lähteä harhailemaan kovin ahtaisiin paikkoihin. Veneemme ei todellakaan ole ketterimmästä päästä satamamanööverejä ajatellen, ja nyt sillä on lisäksi perässään toiveikkaasti Biskajan ylitystä varten kiinnitetty tuuliperäsin, jonka lapa saattaa entisestään vaikeuttaa kääntymistä. Seuraavana aamuna pääsimme tosiaankin siirtämään venettä toiseen paikkaan, mutta syy tähän olikin jännittävä. Satamaan odotettiin nimittäin muutamia Imoca-kilpaveneitä, joiden on määrä osallistua Bermudes 1000 -purjehduskilpailuun. Kilpailu starttaa torstaina 9.5. Douarnenezin satamasta, jonne on Camaret-sur-Meristä vain parikymmentä mailia, ja Suomesta siihen osallistuu Ari Huusela. Illan mittaan satamaan saapui kaksi isoa high tech -venettä, joita piti tietysti käydä ihmettelemässä. Punaisen veneen kippari on englantilainen Samantha Davies ja sinisen ranskalainen Manuel Cousin.

Bermudes 1000 -kilpailun starttia jouduttiin siirtämään päivää myöhemmäksi, sillä Biskajalta on matkalla kova lounaismyrsky kohti Bretagnen rannikkoa. Tätä kirjoittaessani on tuullut jo hyvän aikaa, veneemme nykii köysissään ja olemme kiinnittäneet kaikki lepuuttajat veneen ja laiturin väliin Ainan turvaksi. Satamamme on aallokolta ja pahimmilta tuulilta suojassa, mutta mastoissa käy ujellus ja kilke. On kylmää ja harmaata, mutta meillä lämpiää kamiina ja veneessä on turvallista ja mukavaa olla. Emme tiedä, kuinka kauan joudumme odottamaan sääikkunaa Biskajan ylitykseen – tällä hetkellä siellä puhaltaa 21 metrin keskituuli ja aallokko on 8-metristä. Ennen kuin me lähdemme niille vesille leikkimään, pitää olla monen monta päivää tiedossa paljon rauhallisempaa säätä!

Camaret-sur-Mer on kuitenkin oikein mukava paikka odotella h-hetkeä. Pikkuinen kaupunki vaikuttaa hiukan nukkavierulta mutta ystävälliseltä. Rannalla sataman edustalla seisoo komea puolustustorni, Tour Vauban. Se on nimetty rakennuttajansa, linnoitusarkkitehti, markiisi Sébastien Le Prestre de Vaubanin mukaan. Vauban uudisti ja kehitti bastionijärjestelmää, ja hänen oppiensa mukaan on rakennettu lukematon määrä eurooppalaisia linnoituksia – muun muassa Suomenlinna. Tämä pikku torni valmistui vuonna 1696 puolustamaan satamaa, jota laivasto käytti tukikohtanaan.

Samalla niemellä sijaitsee myös Notre-Dame-de-Rocamadour -kirkko. Se on pääosin 1600-luvulta, mutta on rakennettu aikoinaan paikalla sijainneen 1100-luvun kirkon paikalle. Sisätilan tunnelmassa on jotakin kovin samaa kuin suomalaisissa rannikon ja saariston kirkoissa – sisäkattona on puinen tynnyriholvi, joka on rakennettu 1910 tapahtuneen tulipalon jälkeen, ja kirkko on täynnä kalastajien ja merenkävijöiden lahjoittamia laivojen pienoismalleja, tauluja ja pelastusrenkaita. Kirkon vieressä kenottaa joukko vanhoja kalastusaluksia viimeisellä rannallaan, raunioituneessa tilassaankin omalla tavallaan kauniina ja majesteettisina.

Seuraava etappimme on todennäköisesti Biskaja. Tarkempaa ajankohtaa ylitykselle emme vielä tiedä, mutta matkaa Espanjan puoleiselle rannalle on nyt kuitenkin toistasataa mailia vähemmän kuin Binicistä lähtiessämme. Talviloma on ohitse ja matkalla ollaan!

Kommentoi!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: